Matkalla pohjoiseen

 

Ensimmäinen kymmenen kurjen aura matkalla pohjoiseen 28. maaliskuuta.

.

Hepatica nobilis

Happy together

Kaksi pitkää ja piinaavaa viikkoa pikkuvarpunen etsi kumppania. Kun pari sitten lopulta löytyi, oli onni kuvin kosketeltavissa. Nyt katsastetaan asuntoa joista pari vaihtoehtoa näyttää olevan erittäin kiinnostavia. Toinen niistä uusi ennen pesimätön mallia Passer, mutta myös vanha jo kerran käytetty mummonmökki Punamulta Classic kiinnostaa tuoretta pariskuntaa. Nähtäväksi jää kumpaan kotiin munat munitaan. 

Sir  Passer Montanus on mitä täydellisin kombinaatio Red Russian Army ja Leningrad Cowboys lookista. Eriäviä mielipiteitä ei oteta huomioon.

Sturnus vulgaris

Nämä solistit palasivat sunnuntaina 18. maaliskuuta ja jäivät tähän balettiin. Libretto onkin sen jälkeen saanut kokonaan uuden ulottuvuuden ja vastaa nyt tyypillistä suomalaisen luonnonoopperan tuotantoa. Jännityksellä odotan loppukesän huipentumaa jossa oletettavasti on odotettavissa upeita kuoron ylilentoja. 

Dame Kiri Te Kanawa on ehkä onnistuneesti lainannut Dame Sturnus Vulgarisin pukua, mutta äänialaltaan he toki ovat poikkeavat ja siksi tunnistettavissa ... 

 

Maaliskuun linnut

 

Järjenvastaista ympäristönsuojelua pienen ihmisen kustannuksella

Sisältää rautaa, arseenia ja mangaania

Itämeren allas on kehittymässä maailman suurimmaksi rämealueeksi, juuri niin kuin olen ennustanut. Onko se huono asia? Mielestäni ei, se on luonnollisen kehityksen lopputulos. Se, että Itämeren hapeton alue on nyt Tanskan pinta-alaa suurempi ja että Itämeren altaan veden vaihtumisaika on lähes 30 vuotta, on osoitus siitä että koko Itämeren suojeluohjelma ravinnepäästöjä vähentämällä ei tule onnistumaan.

”Fosfori ja typpi ovat molemmat rehevöittäviä ravinteita, mutta sinileväkukintojen vähentämiseksi avainasemassa on fosforikuormituksen vähentäminen. Fosforikuormitusta pitäisi vähentää nykyisestään vielä kolmanneksella” kommentoi erikoistutkija Knuutila. Kun Itämeren altaan veden määrää ja vaihtuvuutta verrataan Itämeren rannalla asuvan populaation määrään, lienee ainoa keino tavoitteen saavuttamiseen populaation vähentäminen. 

Maatalouden ravinnepäästöjä pidetään suurimpana ongelmana unohtaen se tosiasia että maatalous tuottaa ihmisen perustarvetta eli ruokaa. Kun ihminen syö, syntyy siitä luonnollisia päästöjä jotka ennemmin tai myöhemmin osin päätyvät vesistöihin. Ei ehkä suoraan, mutta vaikkapa tulva-aikaan kun saamani tiedon mukaan esimerkiksi täällä Salossa puhdistamattomia jätevesiä ohjataan suoraan vesistöön jätevedenpuhdistamon kapasiteetin loppuessa. Outoa että viranomainen saa tehdä näin, mutta mökinmummon on päästettävä laskeumansa kaikissa olosuhteissa umpisäiliöön.   

Onko todellakin niin että tarvehierarkian alimmalla asteella olevan ravinnontuotannon haitat on poistettava jotta ympäristö säästyy. Jos näin on, tulee meidän pyrkiä samalla myös populaation määrän vähentämiseen, sillä lienee ihmisoikeuksien vastaista vaatia ihmisiä elämään nälässä vain siksi että Itämeri puhdistuisi ja muuttuisi luonnonvastaisesti kirkasvetiseksi järveksi. 

Mielestäni huolestuttavampaa kuin maatalouden ravinnekuormitus, joka itse asiassa tukee luonnollista rämettymistä siltä osin kun se ei sisällä keinotekoisia kemikaaleja, ovat erilaiset keinotekoiset kemikaalit kuten jo moneen kertaan tuomitsemani hormoni- ja lääkeainejäämät tai kaivosteollisuuden rauta, mangaani ja arseeni päästöt, jotka tulevat ylittämään luonnollisen päästötason.

Ympäristönsuojelun toimenpiteet ja ympäristöpolitiikka ovat päivä päivältä yhä järjenvastaisempia. Maatalous kuormittaa ruokaa tuottaessaan, mummot pissivät järvet happamiksi, mutta kaivosteollisuus saa luvalla laskea päästönsä vesistöön ja vedenpuhdistamojen kapasiteetin pettäessä on kaikki mahdollista. Sekin, mihin yksittäinen kansalainen joutuu investoimaan ehkä yhden vuoden tulonsa, voidaan surutta laskea vesistöön yhteiskunnan resurssien pettäessä.

”Bakteerien, levien ja tuholaismyrkkyjen lisäksi jätevesissä esiintyy steroideja, hormoneja sekä lääkeainejäämiä, joilla on merkittävä vaikutus ekosysteemiin jo äärimmäisen pienillä pitoisuuksilla” kertoo Lappeenrannan yliopisto. Samaan aikaan toisaalla WWF väittää että ”ylimääräisiä ravinteita leviää Itämereen muun muassa pelloilta valuvien lannoitteiden, yhdyskuntien jätevesien ja ilmasta tulevan laskeuman mukana” kiinnittämättä mitään huomiota steroideihin, hormoneihin tai lääkeainejäämiin ja niiden haittavaikutuksiin.

Kumpi on suurempi uhka ympäristönmuutokselle, ravinteet jotka edistävät luonnonmukaista rämettymistä vai lääkeainejäämät ja kemikaalit jotka eivät tue luonnollista muutosta vaan vaikuttavat merkittävästi ekosysteemiin jo pieninä pitoisuuksina kuten Lappeenrannan yliopiston tulkintakin vahvistaa.

Hmm, pitäisikö minun syödä hauki hiipivän flunssan ehkäisemiseksi?

Säästöliekillä kevääseen

Varmin keväänmerkki täällä on se kun naakat alkavat valita pesäkolojaan. Yli lentävien lentueiden koosta voi jo päätellä että puolustusvoimien leikkaukset eivät ole kohdistuneet naakkalentueisiin. Kaikki mahdolliset vapaat ja sopivat pesäkolot tulevatkin täyttymään näillä rauhoitetuilla Varsinais-Suomen maakuntalinnuilla. Luonnonsuojelijat ovat nyt tyytyväisiä rauhoitetun lintukannan menestykseen, mutta luonto kärsii. On turhaa rakentaa pönttöjä ja houkutella pikkulintuja paikalle kun terroristiyksiköt tulevat rikkomaan pesintärauhaa, hajottavat kodit, syövät munat ja poikaset.  

Yhteiskunnassamme vallitsee leikkausten aika joten myös Lintuparatiisi osallistuu talkoisiin omalla vähäpätöisellä tavallaan. Pönttötehdas on suljettu tuotannollisista ja taloudellisista syistä eikä yhtään uutta linnunpönttöä siis synny tällä kvartaalilla. Irtisanomisiin ei ole ryhdytty, mutta myöskään työvoimaa ei ole palkattu, joten homma seisoo ja tuotantolaitteet pölyttyvät asianmukaisella tavalla.

Säästöt kohdistuvat myös jo olemassa oleviin linnunpönttöihin. Niitä ei tänä keväänä siivota vaan pöntöt saavat olla oman onnensa nojassa. Muistan nimittäin miten entinen työnantajani säästi jättämällä ikkunat pesemättä, joten tällä linjalla mennään nyt kevättä kohti myös Lintuparatiisissa.

Pari pönttöä sentään uudelleen sijoitetaan, sillä talvimyrsky sattui kaatamaan pöntöllisen puun. Myös pikkuvarpusen valmis pönttö odottaa edelleen sijoitusta, joten sille keksitään kelpo paikka pihapiiristä. Pönttöjen sijoittelu tullaan toteuttamaan työvoimapoliittisena talkootyönä koska yritystukia ei ole saatavilla, joten kuluja tästä toimenpiteestä ei synny.

Paratiisin säästöistä kärsivät kaikkein pienimmät, ne jotka mahtuvat lentämään 32 millimetrin lentoaukosta sisään, tämä noudattaa samaa kaavaa kuin yhteiskunnassamme toteutettavat säästötoimet, joten linjaus on demokraattisen järjestelmämme mukainen.

Jotkut palvelut tullaan sentään säilyttämään entisellä tasollaan. Syrjäytymisen estämiseksi panostetaan erityisesti lapsiin ja nuoriin. Viime kesänä lintukylpylää jouduttiin laajentamaan koska bisnes pyöri hyvin ja kylpijöitä riitti jonoksi asti. Myös tänä kesänä tullaan säästöliekille säädetyt resurssit suuntaamaan uuden sukupolven puhtauteen ja raikkauteen kahdella kylpylä-altaalla. Puhtaus on puoliruokaa ja nuorison harrastusmahdollisuudet tulee säilyttää tulevien sukupolvien tasapainoisen sosiaalisen kehityksen, terveyden ja hyvinvoinnin takaamiseksi. 

Paluumuuttajille ei nyt ole tarjolla mitään erityistä, mutta paikkauskolliset toki jäävät tänne joka tapauksessa. Vielä tänään ylilentäjät ovat olleet suuria ja puhtaanvalkoisia joutsenia, mutta haaska on jo viritetty muuttohaukkojen odotukseen. Paikallinen petolintukanta onkin ollut monenkirjava ja sankka, joten toiveissa on että joku pysähtyisi tähän lennättämään naakkoja. Viime kesän Hitchcock-tunnelmat ovat edelleen tuoreessa muistissa kun loppukesästä noin neljänsadan naakan parvi laskeutui metsikköön. Jos naakkojen määrä vuosittain lisääntyy samaa vauhtia kuin tähänkin asti on odotettavissa reilun tuhannen naakan parvia tänä vuonna, joten muutama kippuranokkainen haukka olisi oivallinen pelote kotirauhan säilyttämiseksi.

Haukkojen optioista ei tulla tinkimään, sillä onhan tärkeää että nämä lintuyhteisön johtohahmot eivät vaihda maisemaa vaan jäävät tähän pitämään yllä kuria ja järjestystä. Koska Heidi Hautala ei päätä tämän yhteisön hallituksen koostumuksesta saan minä edelleen pitää paikkani. Toistaiseksi, kunnes ympäristöviranomainen tai verottaja toisin päättää.  

.

Syö rautaa ja ulostaa kettinkiä

Ruokokerttunen talvehtii Saharan eteläpuoleisilla alueilla ja viihtyy kesät Suomen rämettyneillä rannoilla.

Pyydän jo heti anteeksi sitä että käytän tällaista otsikkoa, se kun liittyy kirjoitukseeni hyvin löyhästi. Mutta kerrottu on että myyvä otsikko on artikkelin tai tässä tapauksessa blogikirjoituksen menestyksen varma tae, joten sorrun tähän kikkaan. Toivottavasti lukija kuitenkin jaksaa viivähtää tovin tämän ulostukseni parissa. 

Mikko Nummelin kysyy tänään kirjoituksessaan, ”kuinka paljon saa luontoa turmella taloudellisin perustein?”. Kysymys on hyvä ja vaatisi vilkkaampaa keskustelua jos todella olemme kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista.

Petra Nyqvist taas kertoo kirjoituksessaan että ”Sahel opettaa”, mielenkiintoinen globaali aihe joka minun näkökannaltani sivuaa myös edellistä Nummelinin esiin nostamaa aihetta, elämmehän kaikki yhdessä samassa paikassa, joka on itse asiassa pallo avaruudessa ilman luonnollisia rajoja. Ihminen toki piirtää rajoja ja mieltää ne tosiksi, mutta luonnossa kaikki on toisin.

Kari Kotiranta taas jo pari päivää sitten nosti keskusteluun ”Nokian ja Elopin palavalla pelastuslautalla”, jonka ajattelinkin ottaa kirjoitukseni prologiksi, jos näin asian uskaltaa ilmaista. Jonkin verran yritysmaailmaa palvelleena muistan hyvin opetuksen että muutos on mahdollisuus. Myöhemmin muutos sanan tilalle tuli sana uusiutuminen, joka siis vieläkin uhmakkaammin opastaa meitä ymmärtämään että muutos on todella mahdollisuus. Se kun on samalla sitä uusiutumista, johon koko ihmisen ja tämän pallon pitkä historia ja evoluutio perustuvat. Ilman muutosta, kehitystä ja uusiutumista kun emme välttämättä olisi edes olemassa, me kahdella jalalla liikkuvat suurilla aivoilla varustellut nisäkkäät.

Nokian historia ei ole poikkeus markkinatalousevoluutiossa. Sitä ennen olivat Motorolan vaikeudet ja naapurimme Ruotsin Ericsson, joka putosi ykkössijalta farmiliigaan. Nokian tulevaisuutta uskallan ennustaa sen verran että 10 tuuman tablet ja 15 miljoonan tabletin tarjouspyyntö Turkista olivat uutisotsikoissa samaisen 24 tunnin aikana. Kun jo olemassa olevaa teknologiaakin löytyy voi Nokian viiveelle löytyä myös luonnollinen selitys. Se toki jää nähtäväksi, markkinatalouden evoluutio kun on niin kovin vaikeasti ennustettavissa oleva asia.

Sen sijaan Itämeren evoluutiokehityksestä on nähtävissä niin luonnollisia kuin vähemmän luonnollisia vaihtoehtoja. Itse olen ajatellut että Itämeri, entinen jääkauden jälkeinen Ancylusjärvi kehittyy vuosituhansien saatossa maapallon suurimmaksi rämealueeksi, mutta Itämeren suojelijat näyttäisivät ajattelevan toisin. Ihminen siis vastustaa luonnollista muutosta ja pyrkii säilyttämään luonnon nykytilan maksoi mitä maksoi. En edes viitsi selvittää miten paljon rahaa Itämeren suojeluun käytetään, mutta toki kaikki tiedämme että vesistö halutaan hinnalla millä hyvänsä saattaa kirkasvetiseksi järveksi, jota se ei sitten Tanskansalmien puhkeamisen ole ollut.

Maatalouden päästöt koetaan suurimmaksi ongelmaksi ja tietysti ne mummonmökkien pissit, jotka saattavat satojenkin kilometrien päästä joskus lirahtaa tarunomaiseen kirkasvetiseen Itämereen. Samaan aikaan toisaalla suomalaiset ovat ylpeitä Euroopan suurimmasta kultakaivoksesta, joka ympäristöluvan turvin tulee joka tapauksessa saamaan luvan laskea niin rautaa, arseenia kuin mangaania tähän samaiseen vesistöön. Tässä välissä on hyvä sauma viitata otsikkoon. Jos mummot söisivät rautaa, arseenia ja mangaania ja ulostaisivat kultaa, voisimme unohtaa haja-asutusalueiden jätevesipäästöt. Vaan näin ei ole, mummot maksavat verorahoistaan Itämeren suojelun, investoivat siinä sivussa jäteveden käsittelyyn ja kultakaivos on Euroopan suurin, siitä saa revittyä mukavia otsikoita maailmalla ja siinä sivussa pikkuisen tuohta pettuleivän sijaan. Tuohi ja pettu eivät kohtaa maailmanmarkkinoilla, se lienee selvääkin selvempää.

Samaan aikaan toisaalla Sahel opettaa että maailma muuttuu. Muutos on uusiutumista, kuten bisnesmaailmassa olen oppinut. Muutos on siis myös mahdollisuus ja jos maapallon uusiutuminen ja evoluutio siinä sivussa saisi toteutua luonnollisella tavalla tarkoittaisiko se että Saharan pohjoispuoliset osat muutoksen myötä kasvaisivat eräänä päivänä sankkaa korkkitammi ja pinja metsää. Oletuksena siis että aavikoituminen etenee etelään päin ja pohjoisesta lentää tuulten mukana siemeniä. Voisi tarkoittaakin, jos ihminen ei haluaisi ehdoin tahdoin säilyttää nykytilaa ja kokisi ympäristöpoliittista muutosvastarintaa kaikkea mahdollista luonnollista kehitystä vastaan.

Ihminen viisaudessaan näyttää olevan erityisen epäjohdonmukainen. Voin tietysti olla täysin väärässä sillä olenhan ihminen, enkä välttämättä edes kovin viisas sellainen, mutta ei luojakaan meille luvannut ruusutarhaa?

Suomen petokannan monimuotoisuus

Olen osallistunut keskusteluun Suomen suurpetokannasta koskien lähinnä sutta. Siinä sivussa on mainintoja saanut myös kissa. En tiedä miten satunnainen lukija suhtautuu hapatukseeni, mutta olen päättänyt nyt paneutua asiaan sen vaatimalla hartaudella. Osansa minulta ovat saaneet niin Lind kuin Söderholm, mutta en ole niin paha kuin tekstini ovat antaneet ymmärtää. Tahdon todistaa sen sillä, että minä, joka haluan valokuvia sudesta, kartoitan nyt toden teolla kuka täällä oikeastaan on se suurin peto. 

Villiintynyt kissa viihtyy petohaaskalla.

Tänään koekuvauksissa paistatteli päivää villiintynyt kissa. Närkästyin hänen toimeliaisuudestaan sen verran että keräsin haaskan pois ja tuhosin kuvat, paitsi tuon yhden jonka liitin tähän kirjoitukseeni. Juuri ennen pimeyttä vein haaskan takaisin ja asensin kameran paikoilleen. Nyt muutama minuutti jälkeen kello seitsemän on koko runsas haaska pureskeltu ja arvatenkin muistikortti täynnä kissan kuvia.

Tuulee, sataa, on harmaa keli, joten en oleta saavani yhtään suomalaista alkuperää olevaa petoa kuviini tänä yönä. Sutta en edes odottanut, ilves ei liiku tällä säällä, ei sen paremmin kettu ja supikoirat tuskin tulevat paikalle ilman haaskaa, joten ainoaksi kuvamaailman saalikseni tullee jäämään afrikkalaista syntyperää oleva villiintynyt kotikissa.

Päästäkseni nyt asiaan, olen todenteolla sitä mieltä että kissojen pitäminen vapaana tulisi lailla kieltää. Kun tästä Suomea piinaavasta kissaongelmasta on päästy eroon, voimme ryhtyä miettimään, mikä peto on seuraavaksi haitallisin Suomen luonnon monimuotoisuudelle.

Toivoisin että ainakin Marko Lind yhtyy mielipiteeseeni, sillä hän vihaa koirasusia. Haluaisin tehdä hänen kanssaan yhteistyötä asiassa, sillä olen huomannut että naapurini on hankkinut uuden koiran, joka sekin vanhan tapaan on vapaana. Kevään koittaessa nämäkin tulevat tallentumaan riistakameraani ja jos paikalla olisi oikea susi, se siis todennäköisesti kartuttaisi seksuaalisia kokemuksiaan ja laumaansa yhtymällä näihin otuksiin. 

Varpuspöllö herättää suuria tunteita.

Miksi suomalaisen luonnon suojelu on niin vaikeaa? Siksikö, että me suojelemme itseämme, mirrejämme ja puudeleitamme luonnon kustannuksella. Varpuspöllö syö pikkulintuja joita olen ruokkinut koko talven, tämä ei suuresti harmita minua sillä olen rakastunut tuohon pieneen pöllöön. Tyypillistä naiselle, mutta luonnon ehdoilla. 

Unelias pöllö

Glaucidium passerinum

Toinen ääni kellossa

Maaliskuun aurinkoisina päivinä alkaa metsästä kuulua uusia kirkkaita polveilevia melodioita. Puiden oksia koristavat värikkäät laulajat. Sitruunankeltaiset sirkut ja punaiset tulkut erottuvat lehdettömistä tummanpuhuvista puista, ne näyttävät aivan kuin mehukkailta kypsiltä hedelmiltä jotka odottavat poimijaansa. Ja siitä lauluissakin lienee kysymys.

Tänään risukeosta alkoi kuulua poikkeuksellisen värikästä laulua. Laulaja hyppeli oksalta oksalle, mutta katsekontaktin saamiseen vaadittiin hetki aikaa. Pikkuvarpunen tavoilleen uskollisena etsii taas kumppania pesintäpuuhiin. Ajankohta vaikuttaa hieman aikaiselta, mutta lämpimät aurinkoiset päivät herättävät pienen visertäjän tunteet ja nyt kumppania etsitään tositarkoituksella koko kesän kestävään suhteeseen.

Punatulkku ei jää pikkuvarpusta pahemmaksi, sekin on jo avannut äänensä ja virittelee tuttua keväistä lauluaan. Mistään kilpalaulannasta ei vielä ole kysymys, sillä niin pikkuvarpunen kuin punatulkkukin ovat yksin liikkeellä, lajitovereita ei pihapiirissä näy. Ne linnut, joilla on sankka parvi ystäviä, ovat vielä vaitonaisia, mutta toki tiaiset lentävät jo kisaillen ja osa pareittain. Olisiko tulossa aikainen kevät? Kenties, jos näihin lentäviin taivaanmerkkeihin on uskominen.

Näinä päivinä kohtaa metsässä monenmoista kulkijaa. Tolpan nokassa nuokkuu unelias orava. Se on kuitenkin selvästi aktiivisempi kuin talvipakkasella, jolloin se käpristeli palelevia käpäliään oksanhaarassa. Uteliaana se seuraa ihmisten liikkeitä, mutta arkana pitäytyy turvallisen välimatkan päässä.

Puutarhassa pistäytyy säännöllisesti myös mietteliäs mustarastas. Siementen lisäksi se mielellään lyö nokkansa jäiseen omenaan. Omenat katoavatkin nopeasti ruokintapaikalta. Päivisin niitä nokkivat linnut, mutta yöllä jänis käy napsimassa jäljelle jääneet maukkaimmat palat. Viimekesän sato kuitenkin riittää kauden loppuun asti, joten säätelyyn ei ole aihetta. 

Joka päivä aamuin illoin ilmestyy siniselle taivaalle aura valkoisia siipiä. Lokit lentävät aamuisin kaupunkiin ja illalla ne palaavat, mutta minne, on minulle arvoitus. Tämä näytelmä tulee toistumaan koko kesän, nyt linnut ovat vielä puhtaan valkoisia, mutta kesällä niiden väri muuttuu tummemmaksi.

Öisin tapahtuu kummia. Sen lisäksi että jänikset vierailevat puutarhassa säännöllisesti, on myös supikoirapariskunta herännyt talviuniltaan. Kuutamoyössä tuuheaturkkiset koirat istuivat rinnakkain sen samaisen kaivon kannella, jossa Haukotus aikanaan haukotellessaan sai nimensä. Haukotus istui kannella yksin, mutta nyt koiria on kaksi. Romanttinen kuutamontuijotus päätyi omenapuun alle jossa pariskunta suoritti nopean aktin. Odotettavissa on siis poikue. Supikoiran kantoaika on noin 60 vuorokautta, joten onnellinen perhetapahtuma on odotettavissa Ylermin tai Helmin nimipäivien tienoilla. Haukotus sai nimensä haukottelustaan, mutta tällä kertaa nimeämiskäytäntö on toinen ja pariskunnan nimet olkoot siis Ylermi ja Helmi. Oletettavissa on että myös Ylermi ja Helmi tulevat verottamaan omenatarjontaa, joten pieni inventaario lienee paikallaan. 

.

Passer montanus