Kuka pelastaisi Itämeren?

24.7.2012 21:16 Outi Hoikkala Ympäristö, luonnonsuojelu, itämeri, maatalous 20 kommenttia

Itämeren pelastamiseen käytetään paljon aikaa ja resursseja mutta silti tulokset antavat odottaa itseään. Uutisoinnissa minua oudoksuttaa se että ainakin Suomessa syyllinen näyttäisi olevan yksinomaan maanviljelijä. Teksteissä vilahtelee usein maininta maatalouden ravinteet, lannoitus ja viljelijän tekemiset. Toisaalta kuitenkin mainitaan että Suomen peltomaassa on typpeä ja fosforia kymmeniä prosentteja vähemmän kuin 1900-luvun puolivälissä, keinolannoitteita käytetään säästeliäämmin ja täsmälannoituksella ravinteet saadaan yhä tarkemmin muuttumaan sadon muotoon.

Maatalouden lannoitteiden käyttö ja tuotannon tehostaminen ovat kuitenkin seuraus kasvaneesta ravinnontarpeesta, varsinainen syy tähän on se että ihminen syö. Jos ihminen lopettaisi syömisen, ei tehokasta tuotantoa teholannoitteineen enää tarvittaisi ja näin pelastuisi niin Itämeri kuin koko maailma.

Meillä on käytössämme monenlaisia mittareita. Voimme mitata hiilijalanjälkemme, vesijalanjälkemme ja nyt myös orjajalanjäljen. Meillä on myös uusia mainioita tilastoja suomalaisten mielenterveyden jakaumasta alueittain. Vastaavia jalanjälkimittareita ja tilastollisia jakaumia lienee mahdollista tehdä myös muista yksityiskohdista, joista tässä mieleen tulee ravinnekuormitusjalanjälki.

Ravinnekuormitusjalanjäljen jokainen voisi laskea itse itselleen, mutta sen lisäksi voisi olla eräänlainen maaorjajalanjälki, jolla määriteltäisiin suomalaisten maaorjatarve alueittain. Maaorjatarpeen kautta selviäisi myös alueellinen vaikutus valtakunnalliseen ravinnekuormitukseen käytetyn ravinnon määrän perusteella. Näitä mittareita soveltaen voisimme jatkossa myös arvioida lähiruokabisneksen tarpeet, mahdollisuudet ja haasteet sekä vertailla erilaisten toimenpiteiden ympäristövaikutusta.

Tällaisten sovellusten aikaansaaminen ei liene meille suomalaisille ongelma, onhan nyt jo vapaalla jalalla ja vapautumassa ohjelmistosuunnittelijoita IT -alalta. Muutama bittinikkari puuhastelee tällaiset ohjelmistot tuota pikaa.

Eikä näiden ohjelmistojen tarvitse olla edes yhteiskunnan vastuulla tai yhteiskunnan varoin suunniteltuja. Rovion kaltainen pelifirma voi tehdä näistä älypuhelinsovelluksen vaikkapa Jollan uuteen Meego -puhelimeen. Pelin jännittävyyttä voidaan lisätä yksityiskohdilla, joilla mitataan vaikka sitä mitä vaikutuksia hiili- ja vesijalanjälkeemme on sillä jos pääkaupunkiseudun kerrostaloissa rehottavat kannabisviljelmät muutetaan yrttitarhoiksi. Tilastotietoa tähän voisi saada poliisiviranomaiselta, jolloin myös virkavalta pääsee mukaan peliin.

Kaupunkien ituhipit voisivat alkaa laskea miten paljon maaorjajalanjälkeään he voisivat pienentää perustamalla kasvimaan kerrostalonsa katolle ja mikä vaikutus sillä olisi ravinnekuormitusjalanjälkeen ja ennen kaikkea mitä se vaikuttaisi Itämeren tilaan. Tällainen ravinnontuotannon kilpailutilanne vaikuttaisi myös ravinnon hintaan, muokkaisi kaupunkimiljöötä ja sen ekosysteemiä terveellisempään suuntaan, olisihan kaupungissa silloin monimuotoisempi biotooppi, terveellisiä siitepölyjä ja pölyttäjiä.

Loppukaneettina vielä että tämä jalanjälkipelisovellus voisi olla se suomalainen innovaatio joka tekee Suomesta vihreän teknologian edelläkävijän yhdessä tuulimyllyjen, aurinkopaneelien ja monien muiden vihreiden sovellusten kanssa.

Koska tässä näyttäisi olevan kyseessä vihreä innovaatio, annan idean tässä vapaasti kaikkien käyttöön sillä edellytyksellä että sovellus toteutetaan Suomessa suomalaisin voimin ja koituu kansantaloutemme yhteiseksi hyväksi.

Elämä on hanke

23.7.2012 17:50 Outi Hoikkala Ympäristö, luonnon monimuotoisuus, luonnonsuojelu, natura 5 kommenttia

Maatalouden viljelymenetelmien tehostumisen ja karjanlaidunnuksen vähentymisen myötä perinteiset maatalousympäristöt ovat viime vuosina nopeasti vähentyneet, kertoo ympäristöviranomaisen nettisivu ja jatkaa: Maatalouden ympäristötuki on nykyään keskeinen keino maatalousympäristöjen luonnon ja maiseman monimuotoisuuden suojelussa.
Sivusto kertoo myös, että perinnebiotooppien vähenemisen myötä maatalousympäristöihin sopeutuneiden eliöiden elinmahdollisuudet ovat vähentyneet, joka lienee päivänselvää. Mutta kuka sitten voi saada ympäristötukea luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämiseen?

Perinteinen maatalousyrittäminen on jo monin paikoin tullut kannattamattomaksi. Maatalousyrittäjät jatkavatkin enää vain saamiensa tukien turvin ja heillä on joko muuta yritystoimintaa, tai he tekevät palkkatyötä maatalouden harjoittamisen rinnalla.

Maatalousyrittämisestä on tullut tavallaan harrastustoimintaa, joka on mahdollista enää vain tukien turvin.

Myös maaseudun asukkaiden ammattirakenne on muuttunut. Monet ovat muuttaneet maalle vanhoihin maatalousympäristöihin, kun maatalousyrittäjyys on niissä käynyt mahdottomaksi. Nämä maaseudun uudisasukkaat luovat nyt uudenlaista maaseudun perinneympäristöä. He tuovat tullessaan oman kulttuurinsa ja harrastuksensa osaksi maaseudun uusiutuvaa perinnemaisemaa.

Monet harrastukset voivat olla myös hyödyllisiä ympäristön perinnebiotoopeille, jotkut voivat edistää aivan uudenlaisen biotoopin syntymistä.

Lihakarjan laiduntaminen on ympäristötukien piiriin kuuluvaa luonnon ja maiseman monimuotoisuuden suojelua. Mutta entä jos maalle muuttanut uudisasukas on hevosharrastaja – saako hän ympäristötukea?

Eikö kesällä laiduntavien harrastehevosten tekemä perinnemaisemanhoitotyö ole yhtä arvokasta kuin maatalouden piiriin kuuluvien lehmien vastaavat puuhat laitumella? Näin maallikkona näen, että hevoslaidun lehmälaitumen jatkeena tekee perinnemaisemasta entistä monimuotoisemman ja edesauttaa maatalousympäristöihin sopeutuneiden eliöiden elinmahdollisuuksia entistäkin monimuotoisemmin.

Ainoa erottava tekijä näissä kahdessa on se, että karjanhoito on yritystoimintaa ja hevoset ovat harrastustoimintaa. Toisaalta kuitenkin harrastustoimintaa, kuten luonnonsuojeluyhdistyksiä tuetaan, koska niiden nähdään edistävän luonnonsuojelua.

Hevosharrastus, sen lisäksi että se on maaseudun luonnon monimuotoisuutta tukevaa, on myös lapsille ja nuorille luontosuhdetta edistävä, syrjäytymistä ehkäisevä ja avaa oven sosiaalisesti monimuotoiseen ympäristöön. Harrastuksesta voi tulla jopa ammatti, tai se voi ohjata ammatinvalintaa ekologiseen suuntaan.

Olenkin esittänyt kysymyksen siitä, millaisella arvomaailmalla on varustettu ihminen joka haluaa tukea luonnonsuojeluyhdistyksiä? Luonnonsuojeluyhdistysten jäsenet ovat työssäkäyviä, heidän ansiotasonsa on kohtuullinen, joten voisi olettaa että he voivat itse rahoittaa harrastuksensa.

Hevosharrastus on kallista, sitä ei tueta, mutta hevonen edistää luonnon monimuotoisuutta ja harrastus ehkäisee nuorison syrjäytymistä.

Itse asun maalla ja omistan luonnonsuojelualueen. Saamani palautteen perusteella en ole kuitenkaan luonnonsuojelija, voin olla vain luontoihminen. Voisiko minusta tulla luonnonsuojelija, jos liittyisin luonnonsuojeluyhdistykseen? Tarvitaanko tällainen sidonnaisuus, että maaseudun asukas – minun tapauksessani luonnonsuojelualueen omistaja – voisi olla luonnonsuojelija? Ennen kaikkea, pääsisinkö näin myös yhteiskunnan varoista jaettavien tukien piiriin?

Tällainen käytäntö tuntuu oudolta. Hevosharrastajatkin voivat päästä ympäristötukien piiriin, jos heistä tulee yrittäjiä. Hevonen tekee silti aina sen saman perinnemaisemanhoitotyön, oli se sitten harraste tai yritystoiminnan tuotantoväline.

Maaseudulla elämä on hanke. Uudisasukkaat raivaavat nyt vanhaan maaseudun perinnemaisemaan uudenlaisia maisemia harrastustoiminnallaan. Ilman tukirahojakin he aikaansaavat biotooppien edistystä ja luovat erilaisille eliöille niitä elinmahdollisuuksia, joista ympäristöviranomaiset ovat niin kovin huolestuneita.

Artikkeli on julkaistu myös Kaakkois-Suomen viestintähankkeen Viestimuuntajassa.

Rahalla ei saa monimuotoista Naturaa

US Puheenvuoro 8.7.2012 18:00 Outi Hoikkala Ympäristö, luonnon monimuotoisuus, luonnonsuojelu, natura 5 kommenttia

Palaan taas rakkaaseen aiheeseeni ympäristöpolitiikka ja luonnonsuojelu. Nimittäin BirdLife Suomi ry:n toimittama Linnut -vuosikirja 2011 sisältää artikkelin ”Suojeltavien kosteikkolintujen kannat ovat romahtaneet Natura-alueilla”. Jo edellisessä vuosikirjassa oli artikkeli linnustonsuojelualueiden huonosta hoidon tilasta. Nyt otsikoidaan että ”suojeluarvot ovat romahtaneet” ja että ”suotuisan suojelutason saavuttamiseen tarvitaan rahaa”. Arvioidaan että ”suotuisan suojelutason saavuttamiseen tarvittaisiin rahaa vähintään neljä kertaa enemmän kuin hallinto nykyään käyttää linnustonsuojelualueiden hoitoon ja ennallistamiseen”!

Kaiken takana on tietysti Suomen liittyminen EU:hun ja sen myötä syntynyt tarve perustaa Natura-suojelualueita. Kun suojelualueet perustettiin, ei mitään aikaisemmin sallittuja toimenpiteitä alueella enää saanut tehdä ilman viranomaisen suositusta tai lupaa. Kaikki viranomaisten toimenpiteet tehtiin joko kokonaan tai osittain yhteiskunnan rahoituksella, kun ne ennen tehtiin alueen omistajan rahoituksella. Joten veronmaksajasta tuli maksumies, viranomaisesta valvoja ja päätöksentekijä ja alueen omistajasta nöyrä yhteiskunnan palvelija.

Natura-päätökset linnustonsuojelualueista tehtiin aikaisempien alueella tehtyjen lintuhavaintojen pohjalta tai ainakin näin 2000-luvun alussa annettiin ymmärtää. Havaintoja oli tehty ehkä vuosikymmenten ajan, mutta ainakaan täällä en saanut silloin tietoja siitä kuka havainnot oli tehnyt ja koska. Oman kokemukseni pohjalta lajiluettelot, jotka olivat päätösten perusteena, olivat paljon pidempiä kuin alueella todellisuudessa esiintyvien lajien määrä. Joten on aivan ymmärrettävää, ettei sellaisia lintuja, joita ei koskaan ole täällä ollutkaan, voida täällä havaita. 

Toinen mielenkiintoinen seikka liittyy Naturan aiheuttamiin alueen käyttöön liittyviin rajoituksiin. Veneväylää ei saa ruopata, tai jos luvan saa, on pohjasedimentti siirrettävä pois valuma-alueelta. Ennen Naturaa pohjasedimentti kasattiin veneväylän viereen tai rantaan vesirajan tuntumaan, jolloin alueelle jäi vuosiksi paljasta rantaa jossa vilisi pieniä kahlaajia ja puolisukeltajat saattoivat rantautua sulkasadon aikaan lepäämään. Nyt tällaisia alueita ei enää ole, on vain korkea ruovikko ja vesikasvien loppukesästä läpitunkemattomaksi kasvaneita matalikkoja, joissa eivät viihdy kahlaajat eivätkä puolisukeltajat. On päivänselvää että linnut ovat kadonneet elinolosuhteiden kadottua.

Rahat, jotka Natura- ja luonnonsuojelualueen hoitoon on sijoitettu, eivät ainakaan täällä ole johtaneet linnuston kannalta merkittäviin positiivisiin tuloksiin. EU ei tule lisäämään Natura-alueiden rahoitusta lähivuosina, joten tuo raportissa mainittu nelinkertainen rahamäärä tulisi olemaan kansallista rahoitusta eli suoraan suomalaisen veronmaksajan pussista kosteikkoihin ja ruovikkoihin kärrättävää pääomaa. Luonnonsuojelulle ei pystytä laskemaan taloudellista arvoa saati tuottavuutta, tällaista luotettavaa laskelmaa ainakaan minun silmiini ei ole osunut, joten mahdollista on että tuon moninkertaistetun rahoituksenkin jälkeen raportit tulevat näyttämään edelleen samaa, linnuston määrän ja lajikirjon heikkenemistä.  

   

Onnellinen perhe.

Jotain positiivista sentään, nimittäin karjan laiduntaminen jota perinnemaiseman hoitotoimenpiteenä suositeltiin, on nyt todettu taloudellisesti kannattavaksi. Lihakarja voi hyvin, lihan laatu paranee, jopa määrä kasvaa, liittymäkohtia lähiruokabisnekseen löytyy ja tietysti niittyjen biomassa tulee tuottavaan käyttöön jalostuneena ihmisen perustarpeeksi eli lihaksi kaupan hyllyyn. Tämä ei ole kuitenkaan mitään uutta, tässä on vain keksitty vanhat maatalouden perustoimintatavat uudelleen ympäristönsuojeluna ja perinnemaiseman hoitotoimenpiteenä.

Loppukaneettina vielä pohdintaa siitä että mitä parannuksia Natura on itse asiassa luonnontilaan tuonut? Oman kokemukseni pohjalta ei mitään. Rannat rämettyvät, linnut katoavat, yksityisen rannanomistajan käyttöoikeudet heikkenevät ja kaiken tämän hallinnointiin tarvitaan viranomainen joka valvoo, suunnittelee, hallinnoi ja päättää. Uskallankin kysyä, mihin viranomaista tarvitaan ja mikä on viranomaisen tehtävä? Kai Tuovinen toi kirjoituksessaan esiin Talvivaaran päästönormit ja niiden systemaattisen ylittymisen viranomaisyhteistyöstä ja -valvonnasta huolimatta. Niin Linnut vuosikirjan raportin kuin oman henkilökohtaisen kokemukseni mukaan Naturan linnustonsuojelualueiden tila, lintujen määrä ja lajikirjo ovat heikentyneet viranomaisten toimenpiteistä huolimatta. 

Jos jotain hyvää Naturassa on, niin kansanvälisten kaivosyhtiöiden hankkeille se asettaa pitemmän harkinta-ajan ja jättää meille suomalaisille aikaa miettiä kuka hyötyy luonnonvaroistamme. Mutta näyttää siltä, että edes niitä se ei pysäytä kokonaan, sillä Viiankiaavan alla oleva malmilöydös mitä todennäköisimmin kaivetaan esiin, oli alue Naturaa tai ei.  

Kotka on laskeutunut

Tänä aamuna päätin pitkästä aikaa ulkoiluttaa kameraa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tyynessä säässä kuuluivat lintujen laulut selkeinä ja kutsuvina. Pihamaalla lentää nyt tiaispoikue ja ujo uunilintu liihottelee tuttua rataa pihan poikki talon taa, jossa sillä mitä todennäköisimmin on pesä vanhassa tutussa paikassa. Joku tikka vierailee pihapuussa, mutta lehvästön varjossa se jäi näkemättä. 

Naakat ovat olleet jo monta päivää hiljaa, ja kun kävelin niiden pesäpuun ohi, ei paikalla ollut ketään. Oudon hiljaisuuden vallitessa ohitin puun alas rantaan vievää polkua, kun yhtäkkiä kuului korkealta puun latvasta rasahdus ja suurten siipien havinaa. Ilmavirta kampasi jonkun valtavan siipivälin omaavan lentäjän sulkia. Latvojen läpi näkyi suuri tumma lintu, se olisi voinut olla tuttu harmaahaikara, mutta lintu ei päästänyt nokastaan pihahdustakaan, joten se oli joku muu. 

Rantapolulla virittelin kameraani ja näin koivujen latvojen välistä matalalla metsän yllä lentävän tumman linnun jolla oli pyrstössään valkoista. Liitäjä on tuttu, mutta koskaan ennen en ole nähnyt hänen laskeutuneen metsään. Siivekäs katosi nopeasti metsän taa, ei palannut enää, joten kuva jäi saamatta.

Kellontarkka vierailija taivaalla.

Talvella hän liiteli matalalla puiden latvojen yllä piittaamatta metsätyön äänistä. Paikalla oli silloin kaksi traktoria ja kolmesta moottorisahasta aina joku oli äänessä. Lintu näytti aivan kuin käyneen tarkistamassa miten työ edistyy ja jääkö jäljelle sopivia latvuksia lepopaikoiksi. Koko kevään kotka vieraili alueella tarkan aikataulun mukaan, mutta yleensä se liiteli korkealla ilman aikeitakaan laskeutua.

Naakkojen nopeasta katoamisesta voisi päätellä että suuri petolintu karkottaa ne pois. Olenkin odottanut metsään riittävän pelottavaa pesijää päästäkseni eroon naakoista. Metsä on kuitenkin pieni, joten ehkä se ei kelpaa kotkalle pesintäpaikaksi. Olisiko kotkan houkutellut paikalle vanha haaska. Vanha, jo käytöstä poistettu haaskanpaikka on lähellä puuta jonka latvasta lintu lähti lentoon. Olisiko lintu jo joskus aikanaan vieraillut haaskalla ja palasi nyt vanhasta tottumuksesta. 

Mystisesti kadonnut hauki.

Keväällä tapahtui kumma katoamistapaus. Olin laittanut parikiloisen hauen pihakivelle, yhtäkkiä hauki oli kadonnut jäljettömiin. Jos hauen olisi vienyt supikoira tai kissa olisi heinikossa näkynyt jälkiä. Hauki oli aivan liian iso jotta varislintu olisi voinut viedä sen lentämällä. Mietin jo silloin kuka olisi voinut olla niin iso että olisi voinut viedä saaliin jälkiä jättämättä. Mielessä kävi silloin haukka, mutta olisiko se voinut olla jopa kotka.

Näkemykseni mukaan kotka ei juuri piittaa ihmisestä, tulihan se metsätyömaalle koneiden äänistä huolimatta ja talvella kotka seuraa kalastajien touhuja muutaman kymmenen metrin päästä saaliin toivossa. Jos kotka on vienyt parikiloisen hauen pihakiveltäni, se tuntee minut ja tietää tapani tarkkaan. Kokemuksesta tiedän että linnut käyttävät ihmistä hyväkseen. Nurmikkoa leikatessa ne tulevat parin metrin päähän ja napsivat leikatulta nurmelta makupalat heti tuoreeltaan. Talvella joutuu hätistelemään lintuja lintulaudalta täytön aikana ja kun kesällä vaihtaa veden kylpyaltaaseen on viereisen puun oksalla jo jono kylpijöitä odottamassa. 

Kissaihmiset sanovat että ihminen ei omista kissaa vaan kissa omistaa ihmisen. Sanotaan myös että ihminen on kissan palvelija. Laajentaisin tätä sanontaa kattamaan koko luonnon. Ihminen ei omista luontoa vaan luonto omistaa ihmisen. Kaikki elollinen, mitä ympärilläsi on, vaatii sinulta palveluksia. 

    

Lehdissä on ollut muutamia juttuja kotkanpesien hävittämisestä, mielestäni osoittaa heikkoa itsetuntoa jos ihminen näkee harvalukuisen linnun näin suureksi uhaksi itselleen. Minä taas suorastaan haluaisin kotkan pesivän täällä. Tällainen uljas lintu naapurina kohottaisi kummasti itsetuntoa, olisin jopa valmis tekemään pieniä myönnytyksiä sen takia, mutta kotka tietysti villinä ja vapaana valitsee itse naapurinsa.

Kotka tuntee tapani tarkkaan, joka päivä se näkee yli liitäessään tarkoilla silmillään mitä olen tehnyt tai mitä teen. Minä näen kotkan vain jos satun oikeaan aikaan oikeaan paikkaan tai tuijottelen niska kipeänä taivaalle oikeaan suuntaan. Kotka tuntee minut, mutta minä en tunne kotkaa.