Mikä on hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin hinta. Elämme hyvinvointivaltiossa jossa ihmisten pahoinvointi lisääntyy päivä päivältä. Mietinkin mitä pahoinvointimme tulee maailmalle maksamaan ja onko se ehkä verrattavissa jossain suhteessa hyvinvointiin? Outo yhtälö se joka tapauksessa on eikä sen mittaamiseen taida löytyä mitään valmista kaavaa.
Mietin miten vertaisin meitä rikkaita kesituloisia suomalaisia niihin köyhiin joita olen maailmalla tavannut. Olisiko meidän hyvinvoinnillamme jokin yhteinen nimittäjä, köyhät ihmiset kun tuntuvat olevan kaikesta huolimatta onnellisia. He ovat kohtuullisen tyytyväisiä siihen vähään mitä heillä on ja iloitsevat vilpittömästi pienistäkin asioista. Me emme ole tyytyväisiä juuri mihinkään, onni on harvinainen vieras ja iloa tunnemme satunnaisesti, usein sekin joko vahingoniloa tai iloa jolla on hintansa.
Jos afrikkalaisen vuotuinen keskiansio on 300…400 euroa ja suomalaisen keskimääräinen kuukausiansion noin 3000 euroa luulisi että jos raha voi tehdä ihmisen onnelliseksi me olisimme tuhat kertaa onnellisempia kuin afrikkalaiset siskomme ja veljemme. Näin ei näkemykseni mukaan kuitenkaan ole, päinvastoin uskaltaisin väittää että afrikkalaiset ovat jopa onnellisempia kaikista vastoinkäymisistä ja puutteista huolimatta.
Korkea elintaso on mahdollistanut sen että meillä on lääke jokaisen sairauteen ja pienimpään oireeseen. Suomalaiset syövät enemmän mielialalääkkeitä kuin koskaan ennen. Pieneenkin fyysiseen vihlaisuun määrätään lääkekuuri ja lieväkin henkinen kolahdus johtaa masennukseen joka mieluusti hetimiten lääkitään. Afrikkalaisilla ei ole lääkäreitä eikä lääkkeitä edes perussairauksiin silti he kituuttavat tulla toimeen hankalienkin sairauksien kanssa. Pienet oireet tulkitaan pelkäksi epäonneksi ja ne unohtuvat muiden murheiden painaessa. Perustarpeiden tyydytys on ensisijainen asia ja kaikki muu tuntuu olevan turhaa. Meille perustarpeiden tyydytys ei riitä. Olemme ehkä leipäjonoissa, mutta kukaan ei kuole nälkään. Harva edes kärsii aliravitsemuksesta vaikka lieviä puutostiloja saattaakin ilmetä. Vertaamme itseämme muihin paremmin menestyviin ja stressaamme sillä että olemme sijoittuneet yhteiskunnassa muita heikommin. Valitamme että meille ei annettu mahdollisuutta tai että meitä on kohdeltu kaltoin. Niin varmasti onkin, mutta maailman kylän mittakaavassa me olemme kaikki hyvässä asemassa. Toimeentulotuki kuukaudessa ylittää afrikkalaisen vuosiansion? Eläminen ja kuluttaminen on kallista koska se on mitoitettu hyvin toimeen tulevien mittakaavan mukaan. Keskimääräisellä ansiotasollakin voi Suomessa olla taloudellisissa vaikeuksissa.
Mitä tästä voisi päätellä? Onko niin että länsimainen yhteiskuntarakenteemme tekee meistä talousrakenteemme orjia, emme tule toimeen omalla maallamme vaikka muualla olisimme rikkaita. Voiko tällainen jatkua loputtomiin ja miten tämän järjestelmän voisi muuttaa niin että niin varallisuus kuin onni jakautuisivat tasapuolisesti. Vai voiko sellaisesta edes haaveilla, onko se utopiaa.
Suomessa on paljon hassuja tilastoja joita kukaan tavallinen kansalainen tuskin ymmärtää. Jokin aika sitten väitettiin että kansalaisten keskimääräinen ansiotaso on noussut muutaman prosentin. Kukaan niistä kenen kanssa olen keskustellut ei ole sitä omassa taloudessaan huomannut, päinvastoin palkka on laskenut taantuman myötä. Ehkä joku satunnainen joka on saanut juuri parempipalkkaisen työn, mutta häneltäkin veroprosentin nousu on vienyt tulotason kohoamisen onnen. Tilasto ruuan hinnan noususta tuntuu myös uskomattomalta, sillä jokaisen tuntemani kuluttajan ruokakassin hinta on noussut lähes 20 % vaikka tilastot väittävät toisin. Nyt lupaillaan että muutaman prosentin hinnanalennus on luvassa arvonlisäveron alennuksen myötä, mutta 20 prosentin suuruisesta muutoksesta ei puhu kukaan.
Käynkö ehkä väärässä kaupassa, syönkö väärää ruokaa vai onko kauppias laskuttanut minua väärin? Onko palkanlaskija laskenut palkkani väärin vai olenko täyttänyt veroilmoitukseni väärin? Olenko minä se kuuluisa tilastopoikkeama?
Olen tullut siihen tulokseen että ainoa tapa säästää on kuluttaa vähemmän. Siihen miten vähällä ihminen voi tulla toimeen löytyy maailmalta hyviä esimerkkejä. Pienempi kulutus ei ole tehnyt näistä ihmisistä onnettomia, joten voisin jopa kuvitella että kuluttamalla vähemmän voisin tulla onnellisemmaksi. Ne joilla on mahdollisuus voivat myös lisätä omavaraisuusastetta. Tähänkin meillä löytyy hyviä esimerkkejä. Naapurimaassamme Venäjällä ihmiset ovat vuosien jos ei vuosikymmenten ajan tulleet toimeen kasvattamalla itse kaalinsa, kurkkunsa ja perunansa vuokrapalstoilla.
Kulutuksen vähentämiseen voi myös vaikuttaa syömällä vähemmän. Ylipaino ja liikalihavuus ovat suomalaistenkin kasvava ongelma ja kansantaloudelle kallis terveysriski. Siis vähennä kulutusta ja kalorien käyttöä, voit säästää paljon. Moni on tämän tien jo joutunut valitsemaan pakosta, mutta miksi ei tehdä sitä myös vapaaehtoisesti.
Strada-ohjelmassa irvailtiin ulkoministerimme liikuntaharrastuksella. Siinä vitsailtiin että ylikorostuneella liikunnan harrastamisella voitaisiin tuottaa sähköä yhden ydinvoimalan verran. Onkohan kukaan koskaan laskenut miten paljon kuntosalien kuntopyörillä voitaisiin tuottaa energiaa yhteiskunnan käyttöön?
Olisimmeko me onnellisempia jos kuluttaisimme vähemmän ja tuottaisimme enemmän hyödyllisiä hyödykkeitä?
