Kirjoitin aikanaan lehtometsähankkeesta, jonka budjetti oli nolla euroa. Saamani palautteen perusteella ei alueesta voi tulla lehtoa, siitä
voisi tulla ehkä puisto ja niinpä päätin, että ei tule lehtoa tulee siis
puisto.
 |
| Metsäkauris. |
Puisto on kiva, siellä ihminen saa luonnon olosuhteista
piittaamatta toteuttaa itseään, mutta kun tämä puistoalue nyt sijaitsee
kuitenkin luonnon keskellä, viihtyvät siellä myös luonnoneläimet. Lopulta siis
ei ole mitään merkitystä sillä onko alue lehtometsä tai puisto, puisto vaan antaa
ihmiselle enemmän oikeuksia vaikuttaa ympäristöön kuin odotusteni mukainen lehtometsä.
Puisto ja lehtometsä eivät juurikaan poikkea toisistaan,
mitä nyt polut on raivattu leveämmiksi ja ihmisellä on enemmän oikeuksia alueen
suhteen. Sinne voi tulla huvimaja, kesäkeittiö ja terassi, ehkä joitakin
tulokaslajeja sallitaan ja istutetaan tarkoituksella. Luonnon eläimet eivät
juurikaan välitä siitä sisältääkö ympäristö jotain alkuperäiseen suomalaiseen
luontoon kuulumatonta, niille riittää että on kasveja ja luonnonrauhaa.
 |
| Lentävä muinaisjäänne. |
Alkuperäinen lehtosuunnitelmakaan ei ollut kovin suomalainen,
sillä puulajit, joita sinne odotin, olivat alun perin tulokkaita nekin. Eihän
jääkauden jälkeisessä Suomessa ollut mitään muuta, kuin siemenistä kasvaneita
lajeja. Ne, jotka tuotiin tänne kartanojen puistojen rakennuksen yhteydessä, olivat
ihmisen tuomia ja ihmisen luomista taimikoista syntyivät ensimmäiset lehdot.
Samaa virhettä ei siis pidä tehdä toista kertaa, toki voi käydä niin, että kun
tämä puisto on aikuinen joskus parinsadan vuoden kuluttua, jos sitä ei ole sitä
ennen tuhottu, voi joku pitää tätäkin puistoa alkuperäisluontona. No, se ei
enää silloin ole minun ongelmani, minä olen silloin jo siirtynyt ajasta
ikuisuuteen ja joku muu saa sen ongelman ratkaista. Ongelman, miksi puut ovat
tietyssä järjestyksessä ja miten metsä on syntynyt. Hassua mutta totta.
Puisto edistyy nyt vauhdilla. Polut on raivattu niin
leveiksi, että niitä ei voi enää kutsua poluiksi. Teitäkään ne eivät toki ole,
koska ajopelillä niitä ei pysty etenemään. Puita on edelleen merkitty nauhoin,
suurin osa niistä on luonnon itsensä kylvämiä, mutta koska kyseessä on puisto,
ne valitaan mittatilaustyönä. Kaikesta tästä ihmisen kädenjäljestä huolimatta
on alueelle jo ilmestynyt reviirimerkkejä. Osa niistä on näkyviä, mutta osa
pelkästään tuoksuvia. Kaikkien tuoksua ei ihmisen aistein voi edes havaita,
mutta havaittavia jälkiä jää. Ne voi tunnistaa viemällä alueelle jonkun ihmisen
lemmikin, joka ilmoittaa missä merkki on.
 |
| Syyskesän repalesiipinen perhonen. |
Puisto pienestä koostaan ja kohtuullisen keskeisestä
sijainnistaan huolimatta näyttää olevan kovin suosittu luonnoneläinten
piirissä. Linnut eivät tee vielä pesiään koska puut ovat niin pieniä, mutta
yritelmistä on jo havaintoja. Nelijalkaisia liikkuu paljon, monelle tämä on
kuitenkin vain läpikulkupaikka, mutta käyntitiheydestä päätellen
mielenkiintoinen sellainen. Sieniä on tullut yllättävän nopeasti ja syykin
lienee selvä, mutta se on salaisuus. Linnut ovat jo istuttaneet pensaita ja
kukkia tulee jostain kumman lähteestä, lieneekö syy siementensyöjissä sekin.
Kun tulee kukkia, tulee pölyttäjiä ja perhosia sekä luonnollisesti paljon
sellaista, jota maallikko ei edes huomaa. Kuten sanotaan, jos et voi pelastaa
koko maailmaa, pelasta edes yksi päiväperhonen – sen pelastaessasi olet jo
pelastanut koko maailman.
 |
| Vasten auringonsiltaa tuijottava jänis. |
Ollakseni rehellinen tässä tilanteessa, ei minua kiinnosta
maailman pelastaminen, minua kiinnostavat kukat, perhoset ja tietysti nuo
sulavalinjaiset nelijalkaiset, jotka tulevat ihailemaan puistoa ja jokaisen
nurmikonleikkuun jälkeen käyvät tarkastamassa tuloksen ja jättävät oman reviirimerkkinsä
kuin hyväksynnäksi siitä – tämä kelpaa, tämä on minun.
