Kottaraisten paluu

Monen vuoden jälkeen ovat kottaraiset palanneet monisatapäisenä parvena  miehittämään puiden latvoja esteettisinä asetelmina.

.

Lintukylpylä 2

Lintukylpylä

Keppiä vai porkkanaa?

Iltalehti otsikoi tänään että neljä huuhkajanpoikasta on tapettu Pirkanmaalla. Nähdäkseni tämä on näitä "virallisen luonnonsuojelun" ongelmia. Eivät ihmiset huuhkajia vihaa, he vihaavat luonnonsuojelu-uskovaisia, jotka tulevat rajoittamaan maanomistajien oikeuksia ja pakkolunastavat omaisuutta. Jos omistamaltasi maa-alueelta löytyy jokin uhanalaiseksi määritelty laji ja alue määritellään uhanalaisen lajin luontaiseksi elinympäristöksi voi valtio suojella alueen ja maanomistaja menettää oikeutensa. Pahimmassa tapauksessa alue vielä pakkolunastetaan, maanomistaja menettää omaisuutensa ja joutuu mierontielle. 

Tilanne luonnonsuojelussa on hyvin samankaltainen kuin miten Saku Timonen blogissaan kuvaa Kreikan ryöstöä. Länsimaisessa demokratiassa kaikki näyttää perustuvan omaisuuden riistoon ja uusjakoon. Ei ihme siis että populistiset kansanliikkeet voivat hyvin.

Asiat voitaisiin hoitaa toisinkin.  Iltalehti kertoo artikkelissaan viisasti että huuhkajan tappaminen on rikos, josta voidaan tuomita maksamaan valtiolle sakkojen lisäksi linnun korvausarvo. Mitä jos sille maanomistajalle jonka maalla nuo huuhkajanpesät sijaitsivat olisi maksettu palkkiona tuo linnun korvausarvo ja vielä erillinen bonus siitä että maanomistaja olisi valvonut pesärauhaa ja varmistanut että poikaset saavat rauhassa kehittyä lentokykyisiksi aikuisiksi. Mitä jos niille maanomistajille, joiden mailla uhanalaisia eläimiä pesii ja joiden maa-alueita on määritelty uhanalaisten lajien luontaisiksi elinympäristöiksi, alettaisiin maksaa jokaisesta syntyneestä ja aikuiseksi kehittyneestä uhanalaisen lajin pennusta tai poikasesta tuo korvausarvo. Mitä jos maanomistaja saisi vielä bonusta tehdessään luonnon monimuotoisuutta edistäviä toimenpiteitä omistamallaan alueella. Mitä jos luonnonsuojelualueen omistaja saisi päästökaupassa tuottoja metsänsä vuotuisesta hapentuottokyvystä ja elämää ylläpitävän järjestelmän ylläpitämisestä ja parantamisesta. Luonnonsuojelusta tulisi näin elinkeino ja yksityisestä maanomistajasta ympäristöelinkeinonharjoittaja ja yrittäjä.

Maan ja metsien omistajille pitäisi kepin sijaan tarjota porkkanaa. Sillä jaksan edelleenkin uskoa tuohon mottooni: Ihminen on osa luontoa. Suojellessaan luontoa ihminen suojelee itseään.

Huuhkajanpoikaset olivat tässä tapahtumasarjassa sijaiskärsijöinä ja media sai myyvän otsikon. Iltalehdellä ja luonnonsuojelu-uskovaisilla menee nyt hyvin - lehti takoo rahaa negatiivisilla uutisilla ja luonnonsuojelu-uskovaiset porskuttavat julkisuudessa saaden toiminnalleen näkyvyyttä. Mutta luonto ja ihmiset kärsivät.

.

Oravalapsia ja aikuisia

 

Keltavästäräkki

Viisi kalaa

Muistatteko Haukotuksen, tuon supikoirauroksen, joka heräsi talviuniltaan maaliskuun lopulla ja muutaman päivän päästä menehtyi auto-onnettomuudessa. En aavistanut että hänellä oli raskaana oleva vaimo, sillä jälkiä lumelle ei enää Haukotuksen kuoleman jälkeen tullut. Edellisyönä noin puolenyön aikaan kuului avoimesta tuuletusikkunasta outoja ääniä. Oletin että joku vesilintu, sorsa tai telkkä, on tehnyt pesänsä näinkin kauas rannasta ja vie nyt poikasiaan veteen. Öinen ajankohta kuitenkin hämmästytti minua ja kun äänet yhä jatkuivat ja voimistuivat heräsi uteliaisuuteni. Menin kuuntelemaan ääniä ja ikkunasta näin liikettä heinikossa. Ruohonkorret heiluivat vimmatusti ja ääni oli voimakasta.

Hetken kuluttua vastaleikatulle nurmikolle ilmestyi pieniä karvaturreja. Laskin että niitä oli viisi kappaletta ja viimein esiin tuli myös emo, supikoiranaaras.

Poikaset olivat kovin erikokoisia, yksi oli selvästi suurempi muita. Oletan että yksinhuoltajaäiti keskittyy ruokkimaan ja kasvattamaan edes yhden poikasen aikuiseksi, sillä viiden pennun pesue on varmasti raskas urakka yhdelle vanhemmalle kasvatettavaksi. Poikaset juoksentelivat pitkin nurmikkoa ja yrittivät kaivaa maasta jotain suuhunpantavaa. Aamulla kun kävin tarkastamassa paikan oli nurmeen syntynyt pieniä pyöreitä kuononjälkiä ja muutama pienenpieni jätös.

Haukotuksen hiukan surullinen tarina saa näin uuden käänteen. Hänen menehtymisensä oli ihmisen aiheuttama, joten katson miellyttäväksi velvollisuudekseni hiukan auttaa hänen leskeään. Eilen jätin puutarhaan viisi salakkaa Hemmon vanhassa matopurkissa ja jäin odottamaan. Hiukan ennen puoltayötä viiletti nurmella pari poikasta. Menin ulos, kameran jalusta oli jo etukäteen asetettu sopivaan paikkaan. Poikaset olivat kuitenkin hyvin varovaisia ja arkoja, ne ilmeisesti huomasivat minut ja pujahtivat piiloon pensaisiin. Näin vain emon vilahtavan omenapuun takaa kukkapenkin taa ja sitten ei enää näkynyt eikä kuulunut mitään. Odotin hetken, mutta sain vain noin sata hyttysenpistoa enkä yhtään kuvaa, joten katsoin parhaaksi jättää perheen rauhassa ruokailemaan.

Aamulla koko matopurkki oli kadonnut jonnekin. Se löytyi tyhjänä turvallisesta paikasta kolmen omenapuun siimeksessä. Kalat olivat kelvanneet. Ehkä tämä pieni ruoka-apu pelastaa nyt edes yhden pienimmistä poikasista, joten Haukotuksen suku ei kuole täältä sukupuuttoon ja Paratiisilla on jatkossakin oma supikoirakantansa. Vaikka laji ei ehkä olekaan alkuperältään supisuomalainen on se kuitenkin pienenä kantana sopiva lisä Paratiisin arkeen ja tiettävästi ainoa Nyctereutes-suvun jäljellä oleva laji.

.