Rastaan poikanen

 

Rastaan poikanen Hemmo 31.05.2011

.

Sieppo

Oma huone

Hemmo sai tänään oman huoneen. Virginia Woolfin tarinoita muistellen ajattelin että se on teinille hyvä ratkaisu, omaa tilaa ja vapautta kasvaa ja kehittyä. Ja mitäpä ihminen ei tekisi pienen linnun hyväksi! 

Huone sisustettiin Hemmon tarpeita silmällä pitäen, kalusteet peiteltiin ilmaisjakelulehdillä – niillekin löytyi käyttöä, turhat ja vaaralliset tavarat vietiin pois, vain oma pesälaatikko ja ruokapaikka jäi. Lattialle ja kalusteiden päälle laitettiin kuvauspoteroiden peitteet, nehän saavat lintukuvauksessa vain lisäarvoa autenttisesta materiaalista jota niille mahdollisesti kertyy. Myös keinoemon maastokuvioinen makuupussi on huoneessa, sillä se on Hemmon uusin rakkaudenkohde. Lisäksi se on helposti puhdistettavaa ja pestävää materiaalia, joten mahdolliset tahrat eivät tuota ongelmaa. Kattoon kiinnitettiin vielä keinuva trapetsi ja krokettimailojen varsista pujotettiin istuinpuut hevosenlänkiin ja kynttiläkruunuun.

Pesälaatikkoa ei nyt enää peitetä yöksi, joten Hemmo saa vapaasti nukkua joko laatikossa tai muulla valitsemallaan paikalla. Ruokailu on taas kertaluokkaa haastavampaa. Eilen Hemmo jo söi koko päivän pikku nokallaan itsenäisesti ilman emon apua, emo vaan laittoi aina sopivan määrän matoja tarjottimelle. Nyt tarjotin on syvempi ja lierot luikertelevat mullan ja syötäväksi kelpaamattomien kukkien ja juurien joukossa. Hemmo joutuu nyt tekemään valintoja ja vetämään lieron esiin mullasta. Täytyy sanoa että olen hänestä ylpeä, hän toimii jo kuin aikuinen lintu mutta toimitus on hidas ja vaatii paljon keskittymistä. Tarmoa ja yrittämisen halua hänestä kuitenkin löytyy, tänään hän söi suuren pikkusormeni paksuisen  lieron. Se toki oli niin iso että nieleminen tuotti vaikeuksia, mutta liero meni kurkusta alas eikä sitä sen koommin ole nähty.

Hemmo lentää jo monen metrin pituisia matkoja. Aamulla hän lensi ja laskeutui ihan kelvollisesti niin kameran jalustalle kuin puukorin kahvalle. Ikkunalle, verhopuun päällekin hän pääsi omin neuvoin. Iltapäivällä hän oli jo oman huoneensa hattuhyllyllä, joten myös nostetta riittää jo. Niin ja aamulla ensimmäisenä hän lensi pesälaatikosta keinoemon olkapäälle, se oli hänen aamutervehdyksensä tänään. 

Nyt kun Hemmolla on oma huone eteisessä teimme myös kutsukokeen. Minä istuin keittiössä ja kutsuin Hemmoa. Heti ensimmäisellä kutsulla hän vastasi ja kolmannella hän lensi keittiön lattialle. Kaikki toimii nyt kuin elokuvissa, mutta valitettavasti on muistettava että elokuvissakaan ei aina ole onnellista loppua. On naapurin Oscar joka vierailee täällä usein, on suuri parvi naakkoja joilla on pahat mielessään ja tietysti viimeisimpänä se, että jos Hemmo leimautuu liikaa, muuttaako hän syksyllä. Hemmo ei pärjää näin pohjoisissa olosuhteissa talven yli. Olenkin jo ajatellut että muutan sitten hänen kanssaan talveksi etelään, minähän pärjään lämpimissäkin olosuhteissa. 

Kun kesä tästä etenee ja tilanne selkenee alamme ehkä katsella sopivia talvehtimiskohteita yhdessä. Afrikassahan rastaat talvehtivat, joten eiköhän sen kokoiselta mantereelta löydy meille kahdelle sopiva kohde.

.

Hemmo - Lentävä tutkimusmatkailija

Hemmo, oppilas vai opettaja

Olen ottanut asiakseni opettaa linnunpojalle erilaisia käytännön taitoja. Tämä on minun käsitykseni asiasta, sillä olen ihminen ja kuvittelen olevani älykkäämpi ja viisaampi kuin muut luontokappaleet. Kuitenkin näinä päivinä Hemmon kanssa olen oppinut paljon uutta ja käsitykseni siitä, mikä on opettajan tai oppilaan rooli tässä projektissa, on muuttunut päivä päivältä epäselvemmäksi.

Linnulla on kaikki tarvittavat tiedot ja taidot synnynnäisesti perimässään. Voi opettaa sille jonkun hauskan tempun, se ehkä oppii sen, mutta todennäköisesti se unohtaa sen myöhemmin tarpeettomana. Kaikki linnulle ominaiset tarpeelliset taidot se oppii kuitenkin itsestään. Se sukii sulkiaan säännöllisesti, voimistelee, räpyttelee siipiään, osaa jo puhdistaa nokkansa ja nokkii nyt itsenäisesti madot tarjottimelta. Lentämistä on jo kokeiltu, mutta taito on heikko. Matojen metsästäminen maasta ei onnistu vielä, mutta multaa ja juuria se jo nokki madonkaivuureissulla.

Lintu kehittyy nopeasti, vain muutamassa viikossa siitä tulee itsenäinen. Kaikki taidot navigointia myöden on kirjoitettu sen DNA:han. Ainoa mitä linnunpoika tarvitsee niin emoltaan kuin nyt keinoemoltaan on ruoka ja turva – ihmisenkin perustarpeet. Ihmisen läheisyydessä lintu on vaikutteille altis, mutta nuo turhamaiset temput unohtuvat pian tarpeettomina. Toki onhan tutkittu että esimerkiksi matkapuhelimien soittoäänet ovat vaikuttaneet lintujen lauluun. Moni lintu matkii ääniä hyvinkin ansiokkaasti, mutta tästä tuskin on lajille haittaa. Lintu on kuitenkin aina lintu ja käyttäytyy lajilleen tyypillisellä tavalla.

Ihminen taas kehittyy hitaasti, itsenäistymiseen menee reilusti vuosia ja näiden kehitysvuosien aikana ihminen on monille vaikutteille altis. Ihmisestä voi kasvaa ja kehittyä niin kaunotar kuin hirviö, empaattinen tai julma. Ehkä tämä on lajillemme tyypillistä, mene ja tiedä, mutta luulisi että itseään luomakunnan kruununa pitävä älykäs ja viisas olento osaisi tehdä valinnan tarpeellisen ja turhamaisen, oikean ja väärän, hyvän ja pahan välillä. Ollakseni rehellinen, olen alkanut entistä enemmän epäillä ihmisen älykkyyttä ja viisautta. Sanotaan että ihminen on ihmiselle susi. Voisin sanoa myös että lintu on linnulle vain lintu, ei mitään sen petollisempaa.

Meillä ei Hemmon kanssa ole yhteistä kieltä, ymmärrämme toisiamme omalle lajillemme tyypilliseen tapaan. Hemmolle äänet ovat tärkeitä, siksi jo pelkkä puhe, äänensävy, tavujen määrä riittää. Kaksi tavua taitaa tarkoittaa vaan terve, olen täällä, olen olemassa. Neljä tavua taitaa tarkoittaa että minulla on nälkä, anna ruokaa. ”Ti ti tii tii” on alkanut korvissani kuulostaa ”an – na ruo – kaa” ja sitä se myös ilmeisesti tarkoitti ainakin alussa – mitä pidempi ja äänekkäämpi viserrys, sitä kovempi nälkä.

Uusi asia linnuista, jonka Hemmolta olen oppinut, on läheisyyden tarve. Kun Hemmo ensimmäistä kertaa kiipesi olkapäälleni aivan oma-aloitteisesti,  yllättäen ja pyytämättä, olin hämmentynyt. Välillä tuntuu siltä että se tuntee olonsa yksinäiseksi ja turvattomaksi ja siksi haluaa tulla olkapäälle kauluksen alle torkkumaan. Kun Hemmo torkkuu korvani takana sen ääni on lempeää piipitystä. Se painautuu kaulusta vasten, voi nyppiä tukkaani, piipittää hiljaa ja sitten torkahtaa. Linnunpojalla on siis myös läheisyydentarve ja tunteet, vai voisinko olla väärässä.

Eilen illalla Hemmo tuli taas levottomaksi. Olisiko se ehkä se niin sanottu iltalennon aika. Silloin hän tekee aina jotain odottamatonta. Usein ne asiat jotka aamulla vielä näyttivät mahdottomilta ovatkin illalla täyttä totta. Tämä todistaa taas sen että ilta on aamua viisaampi.

Eilen illalla Hemmo lensi ensi reilun metrin matkan laatikon reunalta vuodesohvalle. Siitä hän jatkoi vielä parin metrin lennon minua kohti ruokapöydän alle. Pidempää lentoa ei siinä tilassa olisi voinut tehdäkään, joten suoritus on tilaan nähden maksimaalinen. Kokeilimme sitten lentämistä laatikon reunalta käsivarrelleni. Noin metrin matka onnistui, mutta pidempi ei, hän muksahti maahan.

Loppuillan aina pimeän tuloon asti hän istui verhopuulla katsellen ikkunasta ulos. Taivaalla lensi taidokkaita pääskyjä ja muutama vaarallinen naakanhahmo sai hänet jännittymään. 

Kun lintu katsoo ikkunasta ulos se näkee kovin erilaisia asioita kuin ihminen. Ihminen tuijottaa maisemaa ja arvioi sen esteettisyyttä, voi hän tietysti tuijottaa myös lämpömittariin ja kirota Suomen kesän kylmyyttä. Mutta mitä lintu näkee, miten se hahmottaa maailman, jää arvoitukseksi. 

Siinä hän istuu nytkin ja tuijottaa pihamaalle ja metsään. Tämä on hyvää harjoitusta tulevaa varten, tarkkailla ulkona olevaa maailmaa ja ehkä hahmottaa mahdolliset vaarat jo etukäteen.

.

Hemmo tänään

Aamulla meidät herätti kyyhkynen. Se oli tullut aivan makuuhuoneen ikkunan taa pähkinäpensaaseen. Hemmo heräsi vasta siihen kun huusin häntä. Hemmo vastaa kaikenlaisiin ääniin, tulivat ne sitten ihmisen suusta, tietokoneelta tai CD-soittimesta. Tänään olemmekin kuunnelleet linnunlauluja lintukuva-sivustolta ja CD:tä joka eilen tuli postissa. Kaikki äänet kiinnostavat ja musiikkia kuunnellessaan Hemmo kääntelee päätään ja keskittyy hiljaa tunnistamaan kaikki sävyt.

Aamuretken jälkeen teimme yhteisen kuvausretken. Nyt Hemmon tasapaino on jo niin hyvä että hän pysyy olkapäällä keikkumatta ja minä voin vapaasti   kantaa niin kameraa kuin jalustaa. Ensin kävimme paikalla jossa eilen näin oudon punaisen linnun. Tämä punavarpunen jäi eilen lajilleen tunnistamalla ja tänään sitä ei näkynyt joten havainto jää tekemättä. Oletetussa kuusitiaisen pesäkolossakaan ei tänään näkynyt liikettä joten pesintä jäi varmistamatta. Keltavästäräkkejäkään ei enää tänään näy joten ne jäivät kuvaamatta. Paikalle pyrähti sentään joku, mikä lie sieppo, mutta lajitunnistus jää nyt tekemättä muista kiireistä johtuen.  

Rastaista teimme useita havaintoja. Ensinnäkin naapuripesässä näyttää olevan ainakin kolme noin viikon Hemmoa nuorempaa nälkäistä vesseliä. Emo kantaa ruokaa kiireellä ja siivoa poikasten jätöksiä. Nämä kaverit eivät lähde lentoon vielä viikkoon jos vertaan niiden kokoa Hemmoon. Hemmo oli suurin piirtein noiden poikasten kokoinen kun adoptoin hänet ja hän ei vielä lennä, joten tuskin nuokaan kaverit sen nopeammin kehittyvät. Toki Hemmo on huomattavan tukeva ikäisekseen. Ravinnon saatavuus ja määrä näin adoptiokodissa on varmasti suurempi kuin jos joutuisi jakamaan saaliin kotipesässä sisarusten kesken. Dieettikään ei tuottanut tulosta sillä Hemmolla on taas koko ajan nälkä. 

Metsänpohjasta kuului kahinaa ja hiukan Hemmoa vanhempi rastaanpoikanen näyttää lymyilevät heinikossa. Se lentää jo muutaman metrin kerrallaan ja kiipesi asiantuntevasti, toki hiukan horjuen, keväällä metsätyön jäänteistä kasattuun risukasaan. Tästä poikasesta ja sen mahdollisista sisaruksista voisi tulla Hemmolle kavereita kunhan hänet ensin saadaan lentoon. Jos tämä ei onnistu niin seuraava mahdollisuus on kun naapuripesän vesselit varttuvat siihen mittaan että tipahtavat pesästään alas. Rastaathan lähtiessään pesästä ovat kovin huonoja lentämään. Ne sanalla sanoen putoavat maahan.

Nyt kuuntelemme harmaasiepon laulua ja Hemmo visertää omia säkeitään väliin. Jo puolen tunnin harjoitus on kirkastanut hänen ääntää huomattavasti. Iltapäivän metsäretkellä hänen äänensä takuulla kuullaan. 

Täytyy olla tarkka siitä mitä kirjoittaa, sillä olkapäälläni istuu äänekäs teini ja repii tukasta heti jos teen jotain väärin.

.

Retkiä Hemmon kanssa

Eilen illalla se tapahtui. Hemmo oli levoton ja huomasin että hänellä oli aikomus hypätä laatikkonsa reunalta viereiselle vuodesohvalle. Kielsin häntä jyrkästi, mutta teini teki kuten tahtoi. Poimin linnun sohvalta ja laitoin takaisin laatikon reunalle. Hän oli selvästikin näreissään tästä ja yritti hypätä uudelleen mutta estin sen kädellä. Hemmo murjotti laatikon reunalla, hänellä oli tarve laajentaa elinpiiriään ja sohva oli kiellettyä aluetta. Hetken kuluttua hän hyppäsi käsivarrelleni. Teimme lentoliikkeitä, nostin kättä ylös ja laskin sen nopeasti alas, Hemmo räpisteli pienillä vaivaisilla siivillään. Ajattelin että tämä harjoitus kuluttaisi ylimääräisen energian ja uni tulisi paremmin. Hemmo ilmeisesti  tykästyi villatakkiini, onhan se natura –merkkinen, luonnonmateriaalia ja väritykseltään hyvin rastasmainen. Hän kiipesi käsivartta ylös olkapäälle. En nähnyt häntä, joten minun piti katsoa peilistä mitä hän puuhaa. Nostin kauluksen ja hän painautui sitä vasten. Pieni lintu nukahti ja torkkui melkein tunnin olkapäälläni, kunnes nostin hänet laatikkoon ja söimme vielä iltapalan ennen yöunia.

Episodi oli kummallinen. Miten lintu hahmottaa ihmisen? Elokuvista on tuttua se että papukaija istuu merirosvon olkapäällä, mutta mihin tämä Hemmon todennäköisesti täysin luontainen reaktio perustuu? Mietin tätä vielä nukkumaan mennessäni. Kaulallani, siinä kohtaa missä Hemmo oli torkkunut, tuntui vielä pienen linnun kevyt kosketus ja lämpö.

Aamulla madot loppuivat ja päätin ottaa Hemmon mukaan madonkaivuuretkelle. Nostin linnun olkapäälle, siinä hän keikkui sirkuttaen koko toimituksen ajan. Metsästä kuului lintujen ääniä ja käännetyn maan tuoksu tunkeutui sieraimiin. Nyt Hemmo tietää etteivät madot tule purkista vaan ne täytyy noukkia maasta yksitellen. Kokemus taisi olla hänelle rankka, sillä tuoreen matoaterian jälkeen hän torkkui laatikon reunalla pää keikkuen pitkän tovin.

Heti aamulla teimme vielä toisen retken. Kävimme metsässä katsomassa vanhaa kotipuuta ja sitä paikkaa josta Hemmon löysin. Puista kuului rastaiden ääniä ja Hemmo kuunteli niitä tarkkaan yrittäen vastata niihin vielä kovin pienellä äänellään. Päätin että nämä retket teemme nyt päivittäin, Hemmon on parempi oppia tuntemaan ruokapaikka ja metsä kuin vaarallinen piha ja puutarha. Naakkoja kaarteli taivaalla taas heti aamusta, mustat hahmot tepastelevat nyt nurmella ja kiipeilevät puissa oksalta oksalle etsien uusia uhreja. 

.