sunnuntai 15. marraskuuta 2009

CO2


Viime aikoina ajatuksissani on pyörinyt suhteeni CO2:seen. Kierrettyäni hiukan maailmaa olen kohdannut monen monta näkyä ja näkymää joilla on merkitystä tämän mystisen lyhenteen suhteen. Oma suhteeni siihen on ristiriitainen, sillä ratkaisut eivät aina välttämättä ole kovin yksiselitteisiä. Mutkikkaiden matemaattisten laskelmien jälkeen olen saanut yllättäviäkin lopputuloksia jotka eivät ohjaa yksinkertaisiin yksiselitteisiin ratkaisuihin.


Sanomattakin selvää että yksityisautoilu on rikos maailmaa vastaan, mutta vaihtoehdot ovat joskus vähissä ja vähistä vaihtoehdoista voi siunaantua hankalia yhtälöitä jotka lopulta osoittautuvat hyvinkin huonoiksi valinnoiksi. Onneksi en ole yksin ja luotettavaa informaatiota on saatavilla kohtuullisen paljon.

Moottoriteiden pilkkomat maailmat ovat minulle enää vain kaukainen muisto menneistä ajoista. Toisaalta aasikärrytkään eivät välttämättä ole nykypäivään sopiva valinta. Vihreäksi maalattu bensa-asema osoittautuu lähemmässä tarkastelussa huijaukseksi ja risusavotan tuotto ei vastaa nyky-yhteiskunnan tuottavuustavoitteita. On kuitenkin olemassa mahdollisuuksia joita me emme näe koska olemme joko liian lähellä tai liian kaukana niistä. Ihmisen käsityskyky näyttäytyy rajallisena silloin kun ratkaisut joilla päämäärä saavutetaan ovat kaukana siitä todellisuudesta jossa elämme. Emme voi muuttaa todellisuutta, voimme muuttaa vain itseämme. Ja kun muutamme itseämme muuttuu todellisuuskin. Poliitikkojen tyhjät sanahelinät alkavat kuulostaa hoitovirheen aikaansaamilta horinoilta kun on katsonut totuutta silmiin.

Ilmaston lämpenemisestä on tehty niin tiedettä kuin taidetta. Nyt kiistellään siitä mikä tulkinta on oikea ja onko mitään lämpenemistä edes olemassakaan. Kuulostaa todellakin siltä että lobbarit kuorivat kermaa ei ainoastaan ihmisten, vaan koko maailman hädänalaisella tilalla. Länsimainen sivistys ja yhteiskunta näyttää rakentuvat kulisseille joita kannattelemaan ei riitä enää kolmannen maailman tila, vaan jo tiedekin on ripustettu tämän härän sarviin. Ja niin kuin me olemme olleet ylpeitä saavutuksistamme, älystämme ja kehityksestä jota olemme saaneet aikaan viimeisen vuosisadan aikana. Koko norsunluinen torni näyttäytyy meille nyt pelkkänä murenevana hiekkalinnana.

Luulen että hankin seuraavaksi aasin. Se vaikuttaa hyvinkin järkevältä eläimeltä maineestaan huolimatta. Lisäksi se on itsepäinen kuin suomalainen, joten soveltunee hyvin kulttuuriimme, sille tuskin tulee sopeutumisvaikeuksia täällä. Aasista on monia hauskoja ja miksei hellyttäviäkin tarinoita, niiden perusteella aasin kylmäkäynnistykseen riittää pelkkä porkkana. Mikä ympäristöystävällinen ratkaisu pohjoisen pakkasiin.

Kettu



Repolainen on tehnyt minuun suuren vaikutuksen valinnoillaan. Se vierailee puutarhassa nykyisin säännöllisesti lähes joka aamu. Sen polku on jo painautunut nurmeen niin että kuuraisena aamuna voisin mitata tassun koon, mutta siihen ei ole tarvetta. Kettu on jo tuttu ja näkemäni perusteella suurikokoinen ja hyvinvoiva. Pörröturkin alla on hyvin ravittu voimakas keho, niin suuri että se tuskin mahtuu asumaan taloni alla. Talon alainen asukas on siis edelleen mäyrä joka kesällä ulkoilutti kahta kasvavaa poikastaan lähitienoilla. Toisaalta niin kettu kuin mäyräkin mahtuvat asumaan samassa luolastossa, mutta tämä nykyinen kettu tuskin mahtuu enää talon alle menevästä aukosta sisään. Joku voisin nyt ajatella että hullua antaa mäyrän kaivaa onkaloitaan talon alle. Minulle se on suuri kunnia saada vuokrarästeistä piittaamattomia alivuokralaisia. Kas niin kauan kun luonto on lähellä ja elää ja hengittää, niin kauan myös ihmisen on hyvä olla. Tässä talossa asuu siis joku muukin, joten tämä asuinsija ei ole aivan mahdoton kenenkään kannalta.


Repolaiseen palatakseni hänen ruokavalioonsa näyttää oleellisena osana kuuluvan makeat omenat. Puutarhassa on kolme puuta joiden alla hän vierailee. Ensin kesällä hän söi valkoiset makeat omenat kaikki. Syksymmällä hän siirtyi saman puun alle jossa vierailevat niin kauriit, fasaanit, jänis kuin kaikki mahdolliset pikkulinnut. Kun tämän puun hedelmät kävivät vähiin hän valitsi perinteisen keltaisen kanelipuu. Terveen ruokavalionsa ansiosta hän lienee saavuttanut kohtuulliset mittansa ja terveen ulkokuoren. Tuuhean hännän valkoinen pää erottuu kauempaakin.


Mäyrä sen sijaan taitaa jo olla asettumassa talviunille. Sitä harvemmin enää näkee ja poikasetkin ovat jo lähteneet omille teilleen. Mäyrä on hyvin arka eläin, mutta kesällä se grillin tuoksujen houkuttelemana oli liittymässä seurueeseen. Epävarman harhailevan harkinnan jälkeen se kuitenkin päätti paeta talon taa ja pujahti sulavasti piiloon koloonsa.


Jänöraukka puraisi loppukesän ensimmäisestä pudonneesta talviomenasta, joka silloin vielä oli raaka ja hapan. Somat hampaanjäljet jäivät, mutta omena jäi syömättä. Iltaisin se joskus uskaltautuu pihavalon piiriin ja åkeropuun alla on puoliksi syötyjä omenoita joissa on selvät terveiden ja voimakkaiden etuhampaiden jäljet. Kun ystäväni eräänä syksynä vieraili luonani, istuimme iltaa puutarhassa ja kuuntelimme miten omenat putoilivat maahan, hän pelästyi nähdessään jättiläiskokoisen jäniksen sänkipellolla. Täytyy myöntää että itsekin joskus olen hämärissä erehtynyt luulemaan suurta jänistä kauriiksi. Todellisuudessa kysymys on vain hiukan normaalijänistä suuremmasta muunnoksesta. Syy lienee ravinto ja helppo elämä omenapuiden ja lintulaudan alla. Jänis on jo niin suuri että sillä ei taida olla enää edes luonnollisia vihollisia. Ihmistä se ei pelkää vaikkakin toki karttaa, kissa ei sitä kiinni saa ja ketun kanssakin ne jakavat reviirin toisiaan väistellen.


Kauriita on havaintojeni mukaan enää neljä. Keväällä niitä oli viisi, mutta yksi sarvipäistä on nyt kadonnut jonnekin. Saattaa olla että se on vain lähtenyt omille teilleen, sillä laumassa on tyypillisesti vain yksi uros ja loput ovat naaraita. Ehkä nuori uros on lähtenyt maailmalle etsimään onneaan. Kauriit ovat myös valikoivia omenien suhteen, niille maistuvat samat omenat kuin ketullekin, mutta talven myötä ne syövät kyllä kaikki happamammatkin lajikkeet toisin kuin kettu joka ei palaa kaivamaan routaista maata. Pienten kavioiden kuopaisut lumessa ovat selvä merkki hedelmätarhan antimien tarpeellisuudesta ja jos lunta tulee paljon tarjoilu pelaa talon puolesta.


Kevääksi on nyt omenoita varastossa niin kauriille, jäniksille kuin palaaville linnuillekin. Mutta siihen on vielä aikaa ja moni tarina ehtii saada päätöksensä ennen sitä.

Miksi?

Rekisteröidyin whohubiin. Ensin pidin sitä vain hauskana huvina, mutta pian oivalsin että sosiaalisella verkostoitumisella saattaa olla merkitystä. Jos haluan sanoa jotain voin tehdä sen ja ajatukseni voivat ehkä muuttaa maailmaa. Tai sitten ei. En ole menettänyt mitään, mutta olen ehkä saanut mahdollisuuden. Jokainen näkee asian tavallaan, mutta jonkun toisen mielipide voi muuttaa käsitystä hiukan. Muutos lähtee aina ihmisestä itsestään, jos haluat muuttaa maailmaa on sinun ensin muutettava itseäsi ja tapaasi suhtautua siihen. Kun olet muuttunut olet taas askelta lähempänä tavoitettasi.

Teininä halusin tulla kirjailijaksi. Halusin ehkä olla kuuluisa, hankkia itselleni mieleiseni ammatin ja ansaita rahaa. Iän myötä olen oivaltanut että voin kirjoittaa olematta kirjailija. En halua tulla kuuluisaksi, haluan olla vain yksi meistä, ei kukaan. Identiteetilläni ei ole merkitystä. Olen yksilö, mutta sen ei tarvitse vaikuttaa siihen mitä muut minusta ajattelevat. Olemalla nimimerkki olen kuka tahansa meistä ja näin annan ehkä muille mahdollisuuden ja vapauden samaistua niihin ajatuksiin joita minulla on. En tiedä, eikä sillä ole merkitystäkään, sillä sanomani ei ole minun, se tulee ihmiskunnan yhteisestä piilotajunnasta joka hallitsee koko maailmaa. Jos jotain olen oivaltanut se on se.

Kirjoittaa voi kuka tahansa eikä sen tarvitse olla ammatti. Ei sillä tarvitse ansaita rahaa, eikä pidäkään, sillä jos kirjoittaminen on taidetta niin kuin monet ajattelevat, se kuuluu kaikille. Taide kuuluu kaikille ja se on jokaisen omaisuutta. Minun ei tarvitse ansaita rahaa kirjoittamalla, sillä minulla on työ ja toimeentulo, joten voin vapaasti jakaa ajatukseni muiden kanssa ilman ammatillisen menestyksen luomia paineita. Tarinani eivät ole minun, sillä olen vain osa niitä. Ilman muita ei olisi tarinoitani ja siksi ne kuuluvat kaikille, vapaasti.

Maailma muuttuu ja meidän tulee muuttua sen mukana. Meillä on etuoikeutettu asema vaikuttaa muutokseen. Jos kirjoitan blogiin voi jokainen lukea sen vapaasti ilman rajoituksia. Köyhyys toki rajoittaa, sillä kaikilla ei ole mahdollisuutta osallistua sosiaaliseen verkostoitumiseen internetin kautta. Kuitenkin ne joilla se mahdollisuus on voivat vapaasti ilman rajoituksia osallistua niin keskusteluun kuin muutoksen, jos heillä on siihen tarve ja jokin sanoma. Tämä on vallankumouksellista ja tämä on se tapa jolla maailmaa voidaan muuttaa jos sellaisen tarpeen kukin näkee.

Whohubissa on kummallisia kysymyksiä ja niihin vastaaminen oli minulle ensin hyvin vaikeaa. Aloitinkin siitä että elämme maailmassa jossa on paljon kysymyksiä, mutta hyvin vähän vastauksia. Kaikilla meillä on kuitenkin vastauksia valmiina, kukaan ei vain tee meille oikeita kysymyksiä. Haluaisin elää maailmassa jossa on vähemmän kysymyksiä ja enemmän vastauksia, joten se ehkä on se syy miksi kirjoitan. Ehkä paras tapa saada hyviä ja oikeita vastauksia on asettaa kysymykset itselleen. Ei etsiä vastauksia muilta, sillä heidän näkemyksensä maailmasta usein eroaa omastamme niin että vastaus ei ole oikea meille. Kirjoittamien ei mielestäni ole luova prosessi lainkaan, se on vain kommunikaation väline, eli kun olet asettanut kysymyksen itsellesi ja vastannut siihen voit jakaa tiedon muille kirjoittamalla - vastaamalla ilman kysymyksiä. Jos luova prosessi on kirjoittamisen taustalla, se on tapahtunut jo kauan ennen kuin aloitat kommunikoinnin. Kirjoittaessani usein itsekin hämmästyn mistä teksti tulee, siksi ajattelen että tarina, jos sellainen on, on syntynyt jo aiemmin jossain ihmiskunnan piilotajunnassa ja minä olen vain se joka kirjoittaa tarinan muistiin.

Luova prosessi ei ole yksilön itsensä luoma vaan syntyy maailmankaikkeuden kolmiulotteisesta vaikutelmasta. Siksikö taide kuuluu kaikille? Se että on yksilöitä jotka kirjoittavat, maalaavat tai laulavat tämän vaikutelman kaikkien saataville ei tee heistä taiteen omistajia. Se että vaikutelma on kerätty olemassa olevasta ympäristöstä tekee siitä ihmiskunnan yhteistä omaisuutta, eikä kenenkään pitäisi siis ansaita rahaa sillä. Kun luovasta prosessista syntyy tuotteita jotka kaupallistetaan on kyseessä jo bisnes. Raha ei ole koskaan ratkaisut yhtään ongelmaa maailmassa. Päinvastoin se tuo niitä joka päivä lisää.