tiistai 28. elokuuta 2012

Luotettavaa tietoa jätevesien hormoni- ja lääkeainejäämistä

US Puheenvuoro 28.8.2012 17:31 Outi Hoikkala Ympäristö lääkeainejäämät luonnon monimuotoisuus luonnonsuojelu salo 9 kommenttia 


Olen kirjoittanut paljon jätevesien hormoni- ja lääkeainejäämistä sekä niiden vaikutuksista vesistön ekosysteemiin. Palaute on ollut hyvin kaksijakoista, minulle on jopa kommentoitu, ettei tämä asia kuulu tähän, kun olen ottanut sen osaksi ympäristöpolitiikan ja luonnonsuojelutoimenpiteiden kritiikkiä. Nähdäkseni ympäristön- ja luonnonsuojelun ensisijainen tavoite on juuri koko ekosysteemin tasapuolinen varjeleminen, ei yksittäisen lajin, lajityypin tai biotoopin ympärillä puuhastelu.

Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim on julkaissut artikkelin: Mihin lääkeaineet päätyvät ympäristössä? Tätä voi pitää luotettavana artikkelina, sillä artikkelin kirjoittajien sidonnaisuudet tuodaan julki. Tutkija on saanut apurahan Maj ja Tor Nesslingin säätiöltä, professorilla ja ympäristökeskuksen edustajalla ei ole sidonnaisuuksia.

Sidonnaisuuksista keskustelu täällä US Puheenvuorossa ei ole saanut tuulta purjeisiin, päinvastoin silläkin saralla olen saanut epämääräisen leiman. Tuossa linkin artikkelissa on myös maininta, joka tuo tämän tuoreena mieleeni: Tietoyhteiskunnassa suomalaisen ei pitäisi uskoa ennen kuin näkee - mustaa valkoisella (Mannio 2011), joten ehkä myös mielipiteiden taustat selviävät siinä vaiheessa kun sidonnaisuudet tulevat esiin.

Artikkelissa tuodaan esiin se tosiseikka, että vesiympäristössä tämä coctailkuorma ei ole näkyvä haitta, aivan samoin kun eräässä aikaisemmassa kirjoituksessani vertasin tätä kulttuuriantropologi Mary Douglasin Puhtaus ja vaara –kirjan opetukseen, lika ja vaara eivät ole sama asia vaikka me länsimaalaiset olemme oppineet ajattelemaan niin.

Kun tämän näkymättömän vaaran pitkä historia on jotakuinkin tiedossa, siis miten kauan, miten paljon ja yhä enenevässä määrin näitä aineita on päässyt vesistöön, lienee päivänselvää että haittoja ekosysteemille on jo syntynyt. Esimerkiksi täällä Halikonlahdella kalat eivät enää lisäänny normaalisti, lintujen poikasmäärät ovat pienentyneet, poikkeavuuksia lintujen heteronormatiivisesta seksuaalikäyttäytymisestä on havaittavissa jne. Olen tämän kaiken henkilökohtaisesti nähnyt ja kokenut, siitä kirjoittanut ja nyt uskallan sanoa että se on aivan varmasti totta.

Ihmisen kannalta vaikutukset näkyvät pitkä-aikaisen altistumisen kautta. Jos jäämiä on ollut vesistöissä 20-vuotta tarkoittaa se että kaikki alle 20-vuotiaat ovat saaneet elinikäisen jatkuvan altistuksen. Miten se näkyy heidän terveydessään? Onko lääkeaineilla positiivinen vai negatiivinen vaikutus? Artikkeli antaa tähän vastauksen, että Vastustuskykyisten bakteerikantojen lisääntyminen on merkittävä uhka ihmisten terveydelle ja koko nykyihmiskunnalle. Tämä pitäisi ymmärtää ajoissa maailmanlaajuisesti.

Aikaisemmissa keskusteluissa on ollut kiistanalaista onko kalojen syötävässä osassa, lihaksissa, lääkeainejäämiä. Artikkeli kertoo, että lihaksista on löydetty ainakin masennuslääkejäämiä, toki tätä tutkimusta ei ole tehty Suomessa, mutta tilanne meillä lienee sama. Söisinkö kotirannastani kalastettua kalaa? En söisi enää, ennen söin. Täällä kaupungin puhdistetut jätevedet hormoni- ja lääkeainejäämineen on laskettu tähän matalaan merenlahteen vuosikymmenten ajan, joten jäämät kaloissa ovat mitä todennäköisimpiä. Onni onnettomuudessa on se, että kalat eivät täällä enää lisäänny.

Me käytämme paljon rahaa ympäristöesteettisiin luonnonsuojelutoimiin, ilmeisesti koska ne ovat näkyvä asia ja niitä on siksi niin kiva tehdä. Vesistöjen kemikalisoitumista tutkitaan kohtuullisen vähän, koska se ei ole suoraan näkyvä haitta - tuo ”puhtaus ja vaara”, esteettinen kokemus ja henkilökohtainen hyöty eivät kohtaa. Mutta kuten artikkelin lopussa mainitaan: On saatava eksaktia tietoa vierasaineiden kulkeutumisesta sekä niiden kohtalosta ja mahdollisesti kertymisestä vesieliöihin nimenomaan Suomen olosuhteissa. Vain siten voidaan kohdentaa oikein toimenpiteitä, jotka voivat olla kalliita ja velvoittavia, mutta tarpeellisia erityisesti tulevaisuuden kannalta.

Vesistöjemme kemikalisoitumisen tutkimuksen, puhdistettujen jätevesien hormoni- ja lääkeainejäämien vaikutuksen vesistöjemme ekosysteemiin, tulee olla ympäristötukien ja –rahoituksen ensisijainen kohde heti ruuantuotannon jälkeen.

Strategia ilman toivonkipinää?

US Puheenvuoro 28.8.2012 12:25 Outi Hoikkala Ympäristö luonnon monimuotoisuus luonnonsuojelu natura salo 1 kommentti 


Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön toimintaohjelman 2012 – 2020 seitsemäs luonnos on nyt lausuntokierroksella ja siihen toivotaan kansalaisten kommentteja. Viranomainen kysyykin viisaasti www-sivun otsikossaan: Turvaavatko nämä toimet Suomen luonnon monimuotoisuuden?

Itse dokumenttiluonnos on 108 sivua pitkä, joten olen tutustunut tarkemmin vain niihin osioihin, jotka koskevat niitä luontotyyppejä ja –alueita joita täällä on.

Jo heti dokumentin alussa mainitaan viisaasti että keskusteluun nousevat yksittäisiin eliölajeihin ja suojelualueisiin liittyvät perinteiset luonnonsuojelun kysymykset. Vähemmälle huomiolle on jäänyt luonnon köyhtymisen yhteys esim. ilmastonmuutoksen aiheuttamaan ekosysteemipalvelujen heikentymiseen. Yleisen tietoisuuden parantamisen ja viestinnän näkökulmasta biologisen monimuotoisuuden köyhtyminen kaipaa nykyistä tiiviimpää kytkentää muihin suuriin ympäristökysymyksiin, kuten ilmastonmuutokseen, luonnon ihmiselle tuottamiin palveluihin, ruokaturvallisuuteen, ihmisten hyvinvointiin ja vesivarojen suojeluun. Tämä on helppo allekirjoittaa, sillä näiden muiden suurten ympäristökysymysten listalle kuulunee myös aivan normaali ympäristönmuutos, vaikka joku voisi tietysti väittää sen olevan ihmisen aiheuttamaa tai ilmastonmuutoksesta johtuvaa. Myöhemmin dokumentissa puhutaan myös kehityskulkujen ymmärtämisestä, joka lienee se tärkein pointti silloin kun toimenpiteitä suunnitellaan ja tehdään. Tästä olenkin esittänyt yhden vision aikaisemmassa kirjoituksessani.

Metsien kohdalla mainitaan metsiin perustuvan liiketoiminnan vahvistuminen ja tuotannon arvon kasvu, joka tukee metsätalouden kannattavuuden paranemista. Tässä on jo selkeää tuottavuusajattelua, joka on myös sitä kehityskulkua, joka meidän tulee tässä yhteiskuntamme taloudellisessa tilassa ymmärtää.

Kosteikkojen osalta ongelmaksi nähdään umpeenkasvu, pajukoiden ja koivikoiden tihentyminen. Tämä lienee kuitenkin osa luonnollista kehityskulkua. Siellä missä on runsas koivikko, on perinteisen järviruo’on sijaan nyt myös monimuotoinen kasvillisuus. Kosteikon koivikossa viihtyvät linnut ovat kylväneet alueelle kasvien siemeniä ja kosteissa varjopaikoissa kehittyy sammalta ja sienikasvustoja. Kaikille vesilinnuille tämä alue ei enää ole luontaista elinympäristöä, mutta paikalle kehittyy nyt rantalehto ja luonnollisen muutoksen kautta uusi luontotyyppi. Viranomainen näkee ratkaisuksi kuitenkin ruovikoiden muuttamisen rantaniityiksi ja niiden ylläpidon järjestämällä alueille riittävä laidunnus. Tämä tarkoittanee sitä että koivikot ja pajukot vedetään mataliksi ja paikan valtaa taas ruovikko. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tämä on haitallista, lisäksi laidunnus vesialueella lisää vesistön ravinnekuormaa, joten vesistöjen pelastajaksi tästä toimenpiteestä ei ole.

Kuten dokumentissa mainitaan, EU:n lintudirektiivi asettaa kosteikot erityisasemaan niiden linnustollisen merkityksen vuoksi. Totuus on kuitenkin se, että kun luonnonsuojelualue tänne perustettiin, oli linnusto jo taantunut ja nyt lintuja ei ole enää nimeksikään. Onko niin että tämä lintudirektiivi edellyttää nyt esimerkiksi tämän alueen ennallistamisen vastoin luonnollista kehityskulkua? (Jos näin on, toivotaan ettei kukaan muista, että yli sata vuotta sitten tämä paikka oli saari. Joten perusteltua voisi olla siis myös paikan ennallistaminen isoisien aikaiseen tilaan).

Lietekertymä valuma-alueelta on noin senttimetrin vuodessa, ruovikon biomassa nostaa maanpintaa ehkä saman verran, luonnollista maanpinnannousua lienee jonkin verran ja vedenpinta saattaa edelleen laskea, joten pikaisella päässälaskutoimituksella kymmenessä vuodessa rantaviiva siirtyy useita metrejä. EU direktiivin mukaisen lintuvesialueen vesiraja on nyt siis jossain aivan muualla kuin mitä se oli 60-luvulla, jolloin täällä oli paljon lintuja tai mitä se oli silloin kun Natura- ja luonnonsuojelupäätöksiä nuijittiin.

Näiden päätelmien lisäksi, kun dokumentissa vielä mainitaan kosteikkojen osalta, että kunnostuskohteiksi tulee valita laajoja kokonaisuuksia, ja kunnostuksessa pitää ottaa huomioon koko valuma-alue, voisin äkkipikaisesti tulla siihen johtopäätökseen, että aikaisemman kirjoitukseni innovaatio on hyvinkin kehityskulkuja ymmärtävä, luonnon monimuotoisuutta ja kestävää käyttöä edistävä.

Jotkut yleisetkin asiat edelleen jäävät vaivaamaan. Puhutaan ilmastonmuutoksesta ja kehityskulkujen ymmärtämisestä, mutta silti jokin muuttuneeseen ympäristöön sopeutuva laji voidaan nähdä haitallisena vieraslajina vaikka sen menestyksen syy lienee juuri tuo muuttunut ympäristö. Toinen mielenkiintoinen asia on luonnonsuojeluun liitetty matkailu- ja virkistyskäyttö. Jos luonnon monimuotoisuus on todellakin uhanalainen, ovat luontomatkailu ja virkistyskäyttö toissijaisia asioita. Matkailu pienessäkin mittakaavassa vaurioittaa luontoa, joten ollakseen kannattavaa siitä saatavan taloudellisen hyödyn tulee olla niin mittava, että se kattaa näiden vaurioiden korjaamisen lisäksi myös monimuotoisuuden edistämisen. Pelkkä virkistyskäyttö ei edistä luonnon monimuotoisuutta, joten uhanalaisiksi luokitelluilla alueilla sitä ei tule sallia lainkaan. Toki virkistäytymistä voisi olla myös luonnon hyväksi tehty vapaaehtois- ja talkootyö, mutta hankerahoituksella turvattu harrastustoiminta taitaa kuitenkin olla lähempänä luonnonystävien sydäntä.

maanantai 20. elokuuta 2012

Troijan joutsen eli luonnonsuojelun tulevaisuus

US Puheenvuoro 20.8.2012 00:17 Outi Hoikkala Ympäristö itämeri luonnon monimuotoisuus luonnonsuojelu natura saaristomeri salo 2 kommenttia 


Kahdessa edellisessä kirjoituksessani olen paneutunut ympäristönsuojelutoimenpiteisiin Salon Halikonlahden Viurilanlahden Natura- ja luonnonsuojelualueilla. Erityinen kiitos kommentoija Kai Tuoviselle, sillä keskustelumme herätti innovaation, joka toteutuessaan voi toimia kompromissiratkaisuna jo tehtyjen toimenpiteiden ja tulevien niin Saaristomeren kuin Itämeren tilaan vaikuttavien ratkaisujen välillä. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta tehdystä voi oppia ja soveltaa sitä niin, että kaikki osapuolet win-win –periaatteella tulevat tyytyväisiksi ja ennen kaikkea, että Saaristomeri ja Itämeri jäävät Halikonlahdelta tulevista ravinnepäästöistä vapaiksi.

Kuten edellisen kirjoitukseni kommenteissa totesin, en usko että Halikonlahtea enää voidaan pelastaa. Vanhaa 60-luvulla vallinnutta tilannetta ei voida enää palauttaa nykymuotoiselle lahdelle, joten on otettava askel eteenpäin, siirrettävä vanhaa rantaviivaa tai luovuttava siitä kokonaan. Rantaviivan siirrosta hyötyy niin paikallinen maatalous, jonka suoja-aluevaatimukset täyttyvät tätä kautta, kuin myös Halikonlahden alapuoleinen vesistö, kun ravinteet jäävät Halikonlahden kosteikkoon.

Koska satun olemaan luonnonsuojelualueen osakkaana tällä lahdella, olen valmis luopumaan jo lähes umpeen kasvaneesta veneväylästäni, vapaasta pääsystä Itämerelle ja valmis perustamaan koko omistamani alueen kattavan kosteikon tietyin ehdoin. Tämä luonnonsuojelualueen kosteikkoprojekti voi toimia pilottihankkeena koko noin 1000 hehtaarin Halikonlahden alueen osalta.

Ensimmäisenä ehtonani on se, että 10 % omistamani alueen pinta-alasta ruopataan tuon Salon jätevesialtaiden kaltaiseksi sadevesilammikoksi ja se jää minun virkistyskäyttööni ja luontoharrastukseeni, joko suoraan luonnonsuojelulain rajoitusten mukaisesti tai niitä soveltaen, niin että lammikon virkistyskäyttö ja kunnossapito on sallittua.

Tuo lammikko ruopataan nykyisen venevalkamani kohdalle antamieni ohjeiden mukaan, keskisyvyys on sama kuin Halikonlahden nykyinen keskisyvyys ja maksimisyvyys sama kuin lahden nykyinen maksimisyvyys. Ruopattava pohjasedimentti ja ruovikko juurakkoineen siirretään ja kassi-istutetaan avoveteen nykyisen ruovikon reunan ulkopuolelle joko saarekkeina, niin että saarekkeiden väliin jää riittävästi avovettä lintujen uida ja kalastaa tai atollimuodostelmina, ihan miten viranomainen parhaaksi näkee ravinteiden Itämereen pääsyn estämiseksi.

Istutuskassien materiaalin saa valita asiantunteva ympäristöviranomainen, joten kassi voi olla muutamassa vuodessa biohajoavaa tai pysyvä ratkaisu, aivan miten viranomainen haluaa. Periaatteena kuitenkin se, että istutuskassit voivat toimia vesistön ravinnesieppareina samaan tapaan kuin nykyinen ruovikko toimii. Kassit voivat olla eri korkuisia, niin että vesistöön syntyy saarekkeita tai matalikkoja lintujen pesintään ja kahlaamiseen. Valinta tehdään sen perusteella mitä lintuja alueella on aikaisemmin havaittu ja mitä lintuja alueelle oletetaan muuttuneiden olosuhteiden ansiosta tulevan.

Istutuskassien sijaan tai niiden lisäksi voidaan käyttää myös kelluvia alustoja vedenpinnan korkeusvaihtelun vaikutusten eliminoimiseksi. Nämä kelluvat puutarhat toimivat nykyisen vedentaikaa biofilmipuhdistamon tavoin, mutta esteettinen taiteellinen vaikutelma ei tässä tapauksessa ole merkityksellinen, onhan tarkoituksena pelkästään veden puhdistaminen ravinteista ja lintujen elinolosuhteiden kohentaminen.

Luonnollisesti tämän rantaviivan siirron myötä minulla on paljon muitakin ideoita ja niihin liittyviä ehtoja, mutta kaikki ehtoni toki täyttävät luonnonsuojelulain normit. Ensisijaisesti tähtäimenä on kosteikon perustaminen Itämeren pelastamiseksi ja linnuston palauttaminen alueelle edesauttamalla niiden pesintämahdollisuuksia ja elinolosuhteita, luomalla niille mahdollisimman luonnonmukainen ympäristö ilman mitään hilavitkuttimia, kuten metaanipäästöihin perustuvaa pyrotekniikkaa tai muuta vastaavaa.

Tämä on henkilökohtainen kädenojennukseni Suomen ponnisteluille Itämeren pelastamiseksi. Luonnonsuojelijana, lintuharrastajana ja luonnonsuojelualueen osakkaana katson tämän velvollisuudekseni ymmärtäen samalla, että kaikilla meillä ei näissä vaikeissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa ole varaa tai mahdollisuutta tähän. Haluankin olla esimerkkinä siitä, että kannattaa niin julkituoda, ehkä hiukan keskeneräisetkin ideansa, kuin luopua jostain yhteisen hyvän nimissä.

Toki lukijalle tiedoksi, että voi olla että rakennan tuolle lammikolleni Troijan hevosen kaltaisen kelluvan joutsentaideteoksen, jonka sisuksiin kätkeytyy yllätys.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Muoviankan pelastajat eli luonnonsuojelu Suomessa, osa 2

US Puheenvuoro 19.8.2012 11:34 Outi Hoikkala Ympäristö luonnon monimuotoisuus luonnonsuojelu natura salo 36 kommenttia 


Jo edellisessä kirjoituksessani paneuduin kansainvälisestikin arvokkaaksi lintuvesialueeksi ja kosteikoksi määritellyn luonnonsuojelualueen tilaan ja ympäristöviranomaisen toimiin resurssien kohdentamisessa Salon Halikonlahden Viurilanlahden Natura- ja luonnonsuojelualueilla.

Kai Tuovinen jakoi täällä aikanaan Salon luonnonsuojeluyhdistyksen nimissä tehdyn Halikonlahden mahdollisuudet raportin. Näin jälkikäteen käy entistäkin selvemmäksi se, että niin viranomaiset kuin luonnonsuojelijat eivät ole niinkään kiinnostuneita linnuston tilasta ja elinmahdollisuuksista luonnonsuojelualueella, vaan mahdollisuuksistaan kehittää jätevesialtaiden Natura-aluetta ja koko vesistöä omaan virkistyskäyttöön ja harrastustoimintaan.

BirdLife Suomi ry jo Linnut vuosikirjassaan 2010 kertoo artikkelissa Kosteikkojen hoito ja ennallistaminen – hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, että Voimakas umpeenkasvu hyödyttää vain harvoja lajeja mm. kaulushaikaraa. Kosteikkojen monimuotoisuus vähenee umpeenkasvun seurauksena eikä avovettä voida palauttaa kuin lintuvesiä hoitamalla. Lisäksi artikkeli mainitsee, että Veden vähäinen vaihtuvuus ja valuma-alueelta tuleva voimakas ravinnekuormitus ajavat lintuvesiä huonoon tilaan. Loppukaneettina vielä vuosikirjan artikkelista Kalle Ruokolaisen kuvateksti: Ovatko lintuvetemme pian vain vehkan valtaamia haisevia lutakoita?

Tämä siis jo BirdLife Suomen vuoden 2010 raportissa. Raportissa mainitaan useaan otteeseen hoito- ja käyttösuunnitelmat, sellaista ei täällä luonnonsuojelualueelle ole tehty, miksi? Miksi kunnostus- ja hoitotoimenpiteet on kohdistettu vanhoille jätevesialtaille, jotka ovat omia erillisiä lammikoita tai pieniä järviä, joilla ei ole yhteyttä vapaaseen vesistöön ja sitä kautta Itämereen. BirdLifen raportissa mainittua harmaahaikaraakaan ei täällä enää ole, onko syy saastunut vesi, korkea ruovikko vai ravinnonpuute on epäselvää. Kosteikon monimuotoisuus on jo menetetty, linnut kadonneet ja hoito- ja ennallistamissuunnitelmasta ei ole tietoakaan, sillä viranomaisen resurssit on kohdistettu luonnonsuojelualueen ulkopuoleisille alueille. Tuo veden vaihtuvuusongelma on jätevesialtailla hoidettu ympäristötaideteoksella ja varsinaisia valuma-alueen ravinnepäästöjä ei altaille tulekaan, joten ne eivät siellä ole ongelma, ongelma ne ovat vapaassa vesistössä Halikonlahdella ja sitä kautta valuvat Itämereen. Tämä kansainvälisesti arvokas lintuvesialue ja kosteikko on siis juuri tuollainen Kalle Ruokolaisen mainitsema lutakko.

Jo aikaisemmassa kirjoituksessani viittasin BirdLife Suomen Linnut vuosikirjaan 2011. Siinä mainittiin, että Suojeltavien kosteikkolintujen kannat ovat romahtaneet Natura-alueilla. Tämä toteamus ei selitystä kaipaa, on päivänselvää ettei näissä lutakoissa lintuja enää ole niin kuin ehkä joskus 60-luvulla, jolloin ruovikossa oli vielä avoimia allikoita ja vesikasvillisuus harvempaa.

Täällä luonnonsuojelupäätöksen yhtenä perusteena vuonna 2005 oli monipuolinen linnusto. Riistantuottopistearvo oli silloin vielä korkea. Linnustoa oli pitkään tutkittu eli taustalla olivat nuo 60-luvun tilastot ajalta, jolloin rannat olivat vielä osin avoimia. Tänään tilanne on toinen, jos hoito- ja ennallistamissuunnitelmat luonnonsuojelualueelle olisi tehty heti luonnonsuojelupäätöksen jälkeen, jos resurssit ja rahoitus olisi kohdennettu luonnonsuojelualueelle, villin ja vapaan luonnon hoitoon ja ennallistamiseen jätevesiallasprojektien sijaan, olisi tilanne täällä nyt ehkä kovin toisenlainen.

Näiden kokemusteni pohjalta, tämän esimerkin turvin voin todeta, että suomalainen luonnonsuojelu ja ympäristöviranomaisen toimet ovat epäjohdonmukaisia, jopa haitallisia luonnolle ja sen monimuotoisuudelle. Rahavirrat valuvat monissa hankkeissa täysin hukkaan, niillä ole mitään todellista vaikutusta Saaristomeren tai Itämeren tilan kohentamiseksi.

Täällä Salossa meille jää muistoksi jätevesialtaista keinotekoisesti muodostettu järvi, sen veden vaihtuvuus on hoidettava mekaanisesti ja pitkässä juoksussa muodostuneeseen keinojärveen joudutaan ehkä jopa lisäämään ravinteita, niitä kun ei luonnollisella tavalla tule mistään. Enkä tiedä voiko tätä lammikkoa kutsua edes järveksi, sen vesi kun tulee pää-asiassa sateena, eikä alue ole pohjavesialuetta, lienee kyseessä pelkkä sadevesilammikko.

lauantai 18. elokuuta 2012

Miten pelastamme muovijoutsenen eli luonnonsuojelu Suomessa

US Puheenvuoro 18.8.2012 11:09 Outi Hoikkala Ympäristö luonnon monimuotoisuus luonnonsuojelu natura salo 16 kommenttia 

Ruovikot vaikuttavat haitallisesti rannikon virkistyskäyttöön ja vedenlaatuun Suomenlahdella. Tämä käy ilmi Suomen ympäristökeskuksen julkaisussa, joka perustuu Suomenlahden rannikon asukkaille toteutetun kyselyn tuloksiin. Suomenlahdella virkistyskäyttö ja lajien monimuotoisuus keskittyvät pääosin rannikolle. Suuri osa vastaajista totesi, että ruovikot haittaavat yleisimpiä vapaa-ajan harrastuksia, kuten uimista, veneilyä ja kalastusta.

Niinhän se on, mutta entä sitten. Asiaa tutkitaan ja kirjoitetaan asiantuntevia juttuja, mutta mitä todellisuudessa asiantilan korjaamiseksi tehdään.

Lounais-Suomen ympäristökeskus päätöksessään luonnonsuojelualueen perustamisesta huhtikuussa 2005 kuvaa aluetta seuraavasti: Kasvillisuus on rehevää. Linnusto on monipuolinen ja alueelta on tavattu lukuisia harvinaisuuksia. Riistantuottopistearvo on korkea. Lahdet ovat tärkeitä muuton- ja sulkasadonaikaisia kerääntymisalueita ja luontoharrastuskohteita. Linnustoa on pitkään tutkittu. Alueella esiintyy runsaasti EU:n lintudirektiivin lajeja sekä lisäksi valtakunnallisesti uhanalainen pikkutikka ja harvinainen peltopyy.

Kuten kuvasta näkyy, on alue rehevöitynyt, mutta mikä lintu menestyy tällaisessa vesistössä. Tässä vedessä ei ui enää edes joutsen, sillä vesikasvit takertuvat sen jalkoihin. Riistalintujen määrä on selvästi vähentynyt, eihän tässä pysty uimaan enää puolisukeltaja, joten sorsastajien saaliit jäävät niukoiksi. Luontoharrastus jää, sillä alueelle ei pääse enää, eikä alueella ole enää mitään muuta tarkkailtavaa kuin rehevä vesikasvillisuus ja kolmemetrinen ruovikko. Kajakit makaavat rannalla toimettomina, joten luonnonsuojelijoiden virkistyskäyttöön suunnittelemille melontareiteille ei aiheudu ruuhkaa paikallisista asukkaista. Lintuja ei yksinkertaisesti vaan enää ole, luonnonsuojelupäätöksessä mainittu pikkutikka ei rehevöityneellä vesialueella viihdy, eikä peltopyystä kolmen metrin korkuisessa ruovikossa ole havaintoja.

Sen sijaan paikallislehti Salon Seudun Sanomat kirjoitti jo syyskuussa 2009 otsikolla: Luontoväki murehtii Halikonlahden luonnon puolesta. Artikkeli alkaa näin: Arvokas lintualue ja lähiluontokohde halutaan säilyttää. Jänkäkurppa pudottautuu Halikonlahden vanhan jätevesialtaan pohjalle, josta on niitetty ruovikkoa.

Niinpä niin, luontoväki murehtii ja lehti kirjoittaa edelleen vastaavia artikkeleita. Ruovikkoa on siis vuosien varrella niitetty jätevesialtailta, mutta läheinen luonnonsuojelualue ei ole viranomaisten ja harrastajien murheen kohteena. Luonnonsuojelualueelle ei ole liiennyt ympäristötukia, eikä viranomaisella ole resursseja toimenpiteisiin, resurssit on kohdennettu jätevesialtaiden vedenlaadun parantamiseen, luontoharrastuksen ja virkistyskäytön edistämiseen.

Miksi luonnonsuojelualue sitten haluttiin aikanaan perustaa juuri tälle alueelle? Miksi luonnonsuojelualueeksi ei määritelty vanhoja jätevesialtaita? Tuntuu jokseenkin kohtuuttomalta, että yksityinen rannanomistaja menettää oikeuksia alueen suhteen, maksaa silti veroja, joista osa kohdistuu ympäristötoimiin jossain muualla samaan aikaan kun hänen rantansa luonnonsuojelualueella rämettyy ja menettää niin luonto- kuin virkistysarvonsa. Voisi nimittäin kuvitella että juuri luonnonsuojelualueet ja niiden tila olisi viranomaisen erityisessä tarkkailussa ja ympäristötoimien ensisijainen kohde.

Tämä on vain yksi esimerkki siitä miten ympäristöasioita Suomessa hoidetaan. Lukemattomia muita vastaavia esimerkkejä on tullut vastaan niin kirjoituksissa täällä kuin muissa yhteyksissä. On täysin ymmärrettävää että ihmisten suhtautuminen niin luonnonsuojeluun kuin viranomaisten toimiin on se mitä se on. Fiksu lukija voi rivien välistä tulkita miten minun asenteeni lintuharrastajana ja luontoihmisenä on luonnonsuojeluun muuttunut ja muuttumassa.

Olen eräässä yhteydessä maininnut kolme taikasanaa: sidonnaisuudet, lojaliteetti ja jopa korruptio. Sidonnaisuudet ohjaavat rahavirtoja, rahoitus synnyttää lojaliteetin ja lopulta tämä pyhä kolminaisuus, riittävän pitkälle menneenä, täydentyy sisäisellä korruptiolla. Luonnollisesti haluaisin uskoa, että nämä ihmiset tekevät tämän tietämättään, mutta vaikeaa se on, kun he kuitenkin samaan aikaan ovat huolestuneita suurista kokonaisuuksista, kuten koko maapallon tulevaisuus tai Itämeren tila.

Itse asiassa minun silmissäni tilanne alkaa näyttää siltä, että aikanaan tälle alueelle tarvittiin tietty määrä luonnonsuojelualueita, jotta maksimaalinen määrä EU-rahoitusta ympäristönhoitoon saataisiin. Kun rahoitusta nyt saadaan, viranomainen kohdentaa rahoituksen jonnekin muualle kuin varsinaiselle luonnonsuojelualueelle. Jätevesialtaista ympäristöineen luodaan nyt kaupungin luonnonpuistoa taideteoksineen ja virkistyskohteineen. Samaan aikaan toisaalla villi luonto rehevöityy ja menettää aidot luontoarvonsa.

Loppukaneetiksi tähän sopii mainiosti linkki eiliseen uutiseen. Muovijoutsenen pelastamisessa on jotain hyvin samankaltaista kuin ympäristöviranomaisten ja luonnonsuojelijoiden toimissa.