tiistai 21. kesäkuuta 2011

Sydänten murskaaja

Kuvat: homo©natura ja ©Taru Sorell

Tänään tulee kuluneeksi kuukausi siitä kun löysin pienen avuttoman linnunpoikasen metsästä. Uskallan sanoa nyt, että kuukausi sitten olin paljon tietämättömämpi ja laskelmoiva lintujen tarkkailija. Etsin paikkoja, kuvakulmia ja lintuja vain saadakseni kuvia. Nyt tilanne on toinen. Lintu on paljon enemmän kuin kaunis kuvassa, se on älykäs inhimillinen olento, joka tavoillaan ja käytöksellään voi sulattaa laskelmoivan ihmisen sydämen. Tästä löytyy paljon todistusaineistoa, niin minun itseni, kuin niiden osalta jotka ovat tavanneet Hemmon henkilökohtaisesti.

Olen nähnyt hämmästyneitä ilmeitä, kuullut hiljaisuutta niiden huulilla jotka muuten puhuvat paljon. Olen kuullut kummallisia kysymyksiä ja kommentteja, joiden läpi paistaa lapsenomainen inhimillisyys – sellainen, joka muuten oli jo kuollut, mutta heräsi henkiin pienen linnun myötä.
Lapset ovat suhtautuneet lintuun hyvin luonnollisella tavalla. Heillä ei ole vielä vahvoja kielteisiä asenteita, tai jos oli, ne sulivat sen myötä kun lintu istuutui kädelle, söi pienistä sormista madon tai mansikan palan. Aikuiset, joilla on vahvoja asenteita, hymyilivät ja kokivat tilanteen ensin hiukan humoristisena, mutta luulen että hekin alkoivat ajatella asioita uudelleen ja toisin. En tiedä mitä muut ihmiset kokevat ja mitä he ajattelevat, mutta minun läsnä ollessani he ovat hyvin inhimillisiä ja kiintyneitä tuohon pieneen lentävään olentoon joka hämmästyttää minuakin joka päivä.

Ensimmäisen metsässä vietetyn yön jälkeen hän lensi aamu-usvan läpi luokseni. Toisena päivänä hän tuli ikkunan taa sirkuttamaan. Kolmantena hän tuli hyvin nälkäisenä ruokintapaikalleen. Ja eilen, kun olin pitkään poissa iltapäivällä ja menin vielä naapuriin kyläilemään illalla, hän tuli perässäni. Kuulin tutun äänen metsästä ja vastasin siihen. Hemmo lensi viereisen puun oksalle ja siitä luokseni, ensin pään päälle tarkastamaan uuden kampauksen ja sitten kädelle ja olkapäälle. Huomasin ihmisten katseissa hämmennyksen: ”Se on ihan kesy!” Hemmo ositti vielä aikuisuutensa pomppimalla pihamaalla ja nappaamalla lentävän hyönteisen suuhunsa. Kun menin sisään taloon hän sirkutti äänekkäästi ja pitkän harkinnan jälkeen lensi perässäni sisään outoon taloon. Ensin hän tutustui huoneisiin ja sitten tuli eteeni, lensi hetken paikoillaan ilmassa kunnes laskeutui olkapäälle. En ole koskaan luonnossa nähnyt rastaan lentävän niin taidokkaasti. Hemmo teki vaikutuksen niin minuun kuin muihin paikalla olleisiin.

Yhdessä sitten lähdimme kotiin. Minä kävelin polkua ja Hemmo lensi puusta puuhun aina kotipihaan asti. Hemmon kotipuussa söimme illallisen ja hän lensi metsään omille teilleen. Kun vielä illalla myöhemmin kävin tarkastamassa ruokatilanteen istui Hemmo puussa, sirkutti muutaman lauseen ja toivotin hänelle hyvää yötä.

Jos joku vielä väittää etteivät linnut ole älykkäitä, tai että linnuilla ei ole sielua ja tunne-elämää, olen hänen kanssaan täysin eri mieltä. Pienen linnun pienissä aivoissa on paljon sellaista johon ihminen ei kykene. Me kannamme olkapäittemme välissä raskasta päätä, joka on täynnä kummallisia asenteita ja pahoja ajatuksia, toisin kun lintu, joka on niin kevyt rakenteeltaan että voi lentää vapaana kauas ja korkealle vain taivas rajanaan. 

Sellaisen olennon äly ja viisaus, joka on valjastettu kummallisilla asenteilla ja pahoilla ajatuksilla, menettää merkityksensä kun on kohdannut sen ilon ja vapauden jota tuo pieni ennakkoluuloton lintu edustaa. Olen myyty, harkitsen vakavasti syysmuuttoa etelään.

.  

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Vapaa kuin taivaan lintu

Aamulla kello kuusi usvan läpi minua kohti lensi tumma hahmo. Hemmo tuli ilmoittautumaan ja kertomaan sirkutuksellaan millainen yö metsässä oli ollut. Hän nokki vähän melonia, ravisteli ja suki usvankosteita höyheniään. Hetken hän viivähti huoneessaan ja lensi taas pois.

Vähän myöhemmin lähdin metsään katsastaakseni metsämansikkatilanteen ja tutkiakseni vanhat pesät ja pesäkolot. Hemmo olikin siellä missä oletin hänen olevan, nimittäin metsämansikka-aholla. Hän istui korkealla siinä samaisessa koivussa jossa oli kottaraisen pesäkolo ja josta kottaraisemo antoi minulle palautetta kun olin tullut liian lähelle pesää. Nyt pesäkolo on jo tyhjä, taivaalla on jo muutaman päivän ajan lentänyt pieniä kottaraisparvia. Oletan että kaikki kolme kottaraispoikuetta ovat selviytyneet, sillä kottarainen pesii koloissa jonne naakan nokka ei yllä ja poikaset saavat kasvaa rauhassa lentokykyisiksi.

Vältän nyt kutsumasta Hemmoa, mutta hän itse ilmoitti äänellään olevansa puussa. Vastasin hänelle ja hän lensi alemmas viereiseen kuuseen josta sitten tuijotti minua. Sieltä Hemmo lensi tuttuun tapaan olkapäälleni ja kävelimme hitaasti läpi kostean heinikon. Poimin pari vielä puoliraakaa metsämansikkaa ja Hemmo nappasi ne sormistani. Jonkin matkaa hän matkusti olkapäälläni kunnes lensi maahan tuuhean pensaan varjoon etsimään itse jotain sellaista ruokaa jota minä en tunnistaisi ruuaksi.

Rastaat eivät parveile vielä ja taitavat viettää enimmäkseen aikaa perhepiirissä. Minä olen Hemmon perhe, joten siksi hän ehkä tulee luokseni silloin kun muut perheet viettävät laatuaikaa yhdessä. Siispä minun täytyy istuskella hänen kanssaan pihamaalla ja tehdä pieniä tutkimusretkiä edelleen. Eikä se itse asiassa poikkea päivärutiineista, joten olemme molemmat vapaita kuin taivaan linnut tekemään sitä mitä huvittaa.  

Hemmon reviiriä on nyt koko metsä ja makoisia marjoja kypsyy päivittäin. Oma huone on vielä, mutta ehkä sekin siivotaan jo juhannukseksi. Varastoon jääneet madot voidaan käyttää onkimatoina ja ehkä säästän ne jopa talven yli siinä tapauksessa että kalamiehet innostuisivat pilkkimään. Metsämaassa joka käännettiin madonkaivuun alussa on jo perunaa pinnalla. Toiselle palstalle tulee ehkä mansikkaa ja muutama korikasvatuksessa kärsinyt basilika siellä jo onkin odottamassa uutta tulemista. Ehkä sekoitan kaikki keväästä yli jääneet siemenet multaan ja katson mitä sieltä nousee - yllätyksetkin ovat tervetulleita.

.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Nöyryys ja vastuu

Päätin otsikoida tarinani toisin kuin Jane Austen tunnetussa romaanissaan. Kas ajattelen näin, että minä olen nöyrä vaikkakin ylpeä Hemmosta, ja Hemmo ei ole millään tapaa ennakkoluuloinen vaan selvästikin vastuunsa kantava nuori lintu.

Hemmon elämä oli hiuskarvan varassa, vai pitäisikö sanoa poikasuntuvan varassa, loppua jo ennen kuin sulat puhkesivat tupeistaan. Kohtalo saattoi meidät yhteen sillä hetkellä kun Hemmolla ei vielä ollut ennakkoluuloja ihmistä kohtaan ja minä olin tarpeeksi nöyrä ottaakseni avuttoman poikasen kasvatikseni. Nyt Hemmo on jo lähes itsenäinen, itsestään vastuun kantava lintu, ja minä olen ylpeä hänestä. Olen onnistunut kasvattamaan hänestä kauniin, sulavamuotoisen linnun, joka näyttää murtavan myös muiden lintujen ennakkoluulot minua kohtaan. Muut rastaat ovat nyt pelottomampia kohdatessaan minut. 

Punarinta on ollut selvästi kiinnostunut minun ja Hemmon yhteisistä puuhista puutarhassa ja tulee jo tarkkailemaan niin minua kuin meitä yhdessä. Hemmon niin sanotussa kotipuussa vierailee monia lintuja ihmettelemässä mistä on kyse. Joskus kun puuhailen puutarhassa minusta tuntuu että puiden oksilla istuvat rastaat tarkkailevat liikkeitäni. Ennen ne lensivät pois eivätkä kiinnittäneet minuun sen suurempaa huomiota. Olin myrkkyä tyyliin: muija tulee, nyt karkuun.
Tiaiset ovat aina olleet tuttavallisia, varsinkin Pipo, johon tutustuin jo talvella. Tintit ovat paikkalintuja ja tottuivat minuun jo talvella. Punarinta on ollut varovainen aina siihen asti kunnes sitä alkoi kiinnostaa minun ja Hemmon yhteiselo. Nyt se on joko utelias tai sitten huomannut, että meidän seurassamme on turvallista. Siellä missä me liikumme ei ole naakkoja eikä naapurin kissaa. Punarinta näyttäisi tehneen pesänsä puutarhaan talon taa, sillä se lentää nyt säännöllisesti tiettyyn paikkaan.

Teinilinnun elämä näyttää olevan hyvin samanlaista kuin pienen ihmisen. Täällä vierailevat kalamiehet ovat käytökseltään monin tavoin juuri Hemmon kaltaisia. Tullaan ja mennään satoi tai paistoi. Kun tulee kalaa tai on oltu metsäretkellä monta tuntia on paljon asiaa. Kalamiehistä ymmärrän mistä on kyse, mutta kun Hemmo livertelee päivän tapahtumia tiedän vain että jotain on tapahtunut, mutta mitä, en osaa tulkita. Sosiaalisuus ja tarve kertoa retkien tapahtumista on sama. Kokemuksen ilo ja piittaamattomuus vallitsevista olosuhteista ovat samat. Sateen kastamat vaatteet tai märät höyhenet eivät haittaa kun on saatu iso kala tai nähty jotain uutta. Väsymys nukutaan pois ja uusi päivä tuo uusia kaloja ja uusia kokemuksia.

Hemmon käytöksessä on piirteitä joita en osaa tulkita, ihmisten käytöstä osaan tulkita jotenkuten. Kuten että Hemmo ottaa kuivan ruohonkorren suuhunsa, polkee jaloillaan nukkumapaikkaansa hattuhyllyllä, käy makuulle ja pyörii ympyrää. Olisiko hän pesänrakennuspuuhissa? Olen ymmärtänyt että muuttolintu saavuttaa sukukypsyytensä vasta vuoden ikäisenä, eihän vasta muutama viikko sitten munasta kuoriutunut poikanen vielä tee pesää. Toisaalta olen kuullut että nuoret linnut tekevät niin sanottuja harjoituspesiä, jonkinlaisia heiveröisiä kyhäelmiä ennen kuin ryhtyvät aikuisena tositoimiin. Odottaako Hemmo että minä opettaisin sen tekemään pesää vai esitteleekö hän vain taitojaan. Vai kuvitteleeko hän että me teemme pesän yhdessä. Oletan kuitenkin että Hemmo nyt tutustuttuaan muihin rastaisiin tajuaa että minä en ole rastas, enkä edes lintu. Mutta luuleeko hän että tiedän miten lintu toimii. En tiedä, olen hämmentynyt ja pahoillani siitä että en ymmärrä.
Ihmisestä ymmärrän koska katiska on rikki ja pitää korjata, koska ankkuri ei toimi ja pitää vahvistaa, koska viehe on tarttunut meriheinään tai siima on solmussa. Nämä ovat äärimmäisen helppoja tulkita ja ongelmaan löytyy aina jokin ratkaisu.

Belgialaisten tuontimansikoiden viipalointi loppuu sillä tänään ensimmäiset metsämansikat punersivat jo kukkapenkin reunuksessa. Vein Hemmon sinne ja näytin marjoja, hän käänteli päätään ja katseli niitä, mutta ei nokkinut. Poimin marjat ja Hemmo nokki ne sormistani taidokkaasti. Ehkä tämä oli se valaistumisen hetki kun hän tajusi että mansikat eivät tulekaan viipaloituna jääkaapista leikkuulaudan kautta. Etelärinteellä on todennäköisesti jo paljon punaisena hehkuvia metsämansikoita ja nyt Hemmo voi kertoa lajitovereilleen että näitä on nähty, nämä ovat hyviä!
Hemmo ei tullut enää sisään yöksi. Hänellä on kavereita metsässä ja nyt hän tietää että luonnosta löytyy tuota samaa herkkua kuin keinoemon jääkaapista, joten aamiaisen voi hankkia ihan itse ja omin neuvoin.

Kävin vielä ovella ja näin ilta-auringossa puun oksalla istuvan rastaan. Katselimme toisiamme livertämättä lausettakaan. Menin sisään hakemaan kameraani ja kun tulin takaisin oli oksa tyhjä. 
Nyt metsä on hiljainen, linnut ovat jo menneet yöpuulle. Siellä jollain oksalla nukkuu myös Hemmo, tuo pieni sydäntenmurskaaja, tarinoitteni pieni suuri lintu.


Olisi voinut otsikoita tämän tarinana myös: Nöyryys ja ennakkoluulottomuus, mutta se olisi ollut liian itsestään selvää. Vastuu on mielestäni parempi sanavalinta. Sillä vastuun kantaminen niin itsestään kuin muista vaatii nimenomaan myös ennakkoluulottomuutta. On oltava rohkea ja siis ennakkoluuloton uskaltaakseen ottaa askeleita tai siiveniskuja kohti uutta ja ennen kokematonta. Kaikkiin vastaantulijoihin on suhtauduttava positiivisen avoimesti siitäkin huolimatta että he ovat outoja ja ehkä erinäköisiä kuin oma peilikuvasi. Lintua helpottaa tässä se että sen DNA:han on valmiiksi kirjoitettu viesti siitä kuka on ystävä ja kuka vihollinen. Ihmisen osalta tilanne on toinen, koska niin kuin sanotaan, ihminen voi myös olla ihmiselle susi.

Ilman ennakkoluuloja voin olettaa onnistuneeni pienen linnun kasvattamisessa, sillä se vaati minulta vain hiukan aikaa ja vaivaa - perustarpeiden turvaamista ruuan ja turvan muodossa, vastuun ja vapauden antamista sopivassa määrin. Se, miten onnistun pienen ihmisen osalta jää vielä nähtäväksi.

.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Takaisin luontoon

Tänä aamuna puutarhassa on muutamia rastaita. Yksi niistä ei lähde pakoon, se puhelee minulle, seuraa aika ajoin ja tulee luo. Muutkin rastaat ovat nyt hiukan pelottomampia, mutta lentävät pois kun liikun pihamaalla niitä kohti.

Eilen Hemmo tapasi toisen rastaan. Ne lensivät vastakkain, räpyttelivät hetken aikaa ilmassa paikoillaan ja menivät sitten samaan omenapuuhun istumaan. Menin vähän lähemmäs puuta, toinen rastaista tuli maahan ja kysyin siltä: ”Oletko sinä Hemmo?”. Rastas lensi pois toisen puun alle, joten se ei ollut Hemmo. Hemmo istui puussa. Menin sitten pihatuoliin istumaan ja seurasin tuleeko toinen rastas takaisin vai lentääkö Hemmo sen perään. Hemmo tuli kohta luokseni ja hänellä oli paljon asiaa. En tiedä mitä hän yritti kertoa, mutta näkemäni perusteella aavistan mistä saattoi olla kysymys.

Jo eilen Hemmo teki pitkiä metsäretkiä yksin. Hän lensi taidokkaasti kaarrellen puiden ja pensaiden lomitse ja katosi kauas metsään. Hän seurasi minua metsänrajaan kun meni aamupäivällä rantaan, mutta ei tullut metsänreunaa pidemmälle. Kun palasin melontaretkeltä tuli Hemmo minua metsänreunaan vastaan ja seurasi pihalle, hänellä oli nälkä. Ruuan etsintä on vielä vaikeaa ja hän tarvitsee makoisia mato ja mansikka välipaloja.

Aamulla jätin oven auki. Aamiaisen jälkeen menin pihalle ja Hemmo lensi avoimesta ovesta ohitseni. Kaarteli vauhdikkaasti puutarhan omenapuiden lomitse talon taakse näkymättömiin. Hän on nyt todella taidokas lentäjä. Olen ylpeä hänestä.
Juotuani aamukahvit katselin ikkunasta ja puutarhassa oli muutama rastas, yksi niistä oli Hemmo. Hemmo on nyt löytänyt lajitoverinsa ja tietää olevansa rastas.

Muille rastaille riittänee kummasteltavaa siinä miten Hemmo tulee pelottomasti ihmisen luo. Hän lentää hurjaa vauhtia kohti ja aivan viimehetkellä tekee kaarroksen ja istuutuu lähipuuhun, puutarhatuolin selkämykselle tai jopa pöydälle. Olkapäälle tai käsivarrelle hän ei kovasta vauhdista laskeudu, liikkuva kohde lienee liian epävarma laskeutumisalusta.

Hemmon tarinalla näyttäisi olevan onnellinen loppu, Jean-Jacques Rousseaun ajattelumallin mukaisesti, paluu takaisin luontoon. Hän on löytänyt ystäviä, hänellä on ruokaa ja vaikutusvaltaa – kaikkea mitä pieni lintu tarvitsee.

.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Melkein aikuinen lintu

Tänä aamuna kuului Hemmon huoneesta oikeaa rastaan säksätystä. Vein hänelle aamiaisen ja suljin keittiön oven perässäni. Eilen jätin sen auki ja Hemmo lensi keittiöön, istui mamin olkapäälle ja seurasi aamukahvin keittopuuhia. Tänään ovi oli auki vain ulospäin.

Eilen meillä kävi vieraita ja Hemmo pääsi vielä keittiöön. Hän lensi avoimesta ovesta sisään, pomppi lattialla tyylikkäästi ja tuli sitten kahvipöydän ääreen mamin kädelle ja olkapäälle istumaan. Hän sai myös syödä mansikkaa kädestä, joka ei ole ollut tapana, mutta eilen tämä sallittiin poikkeuksellisesti – pitihän Hemmon saada esitellä taitojaan ja osallistua sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Tänään join ensimmäisen aamukahvikupillisen sisällä ja Hemmo säksätti eteisessä. Menin ulos juomaan toisen kupillisen ja hän lensi perässäni tuttuun tapaan, istuutui kotipuuhunsa ja alkoi sitten vikkelästi juosta oksia pitkin etsien pikkupurtavaa. Kävelin pihamaalla yrittäen saada Hemmon lentämään pois puusta. Yhtäkkiä ohitseni lensi aikuisen näköinen rastas. Se puikkelehti taidokkaasti puiden lomitse kauas metsään. Se oli Hemmo.

Hänen aamuiset suorituksensa saivat minut vakuuttuneeksi siitä että hän on nyt niin nopea jaloistaan kuin taidokas lentäjä. Hän etsii ruokaa niin puista kuin maasta. Nyt sateen jälkeen nousee nurmikolle matoja, joten osan ruuastaan hän löytää jo itse. Ruokintapaikalla on kuitenkin hätävarana tarjolla vesimelonia, mansikoita ja muutama mato.

Siirrymme nyt bed & breakfast –vaiheeseen. Hän saa vielä yöpyä sisällä jos haluaa. Tässä tapauksessa aamupala tarjoillaan talon puolesta ja ulkoruokintapaikalla tarjotaan vielä tarpeellista välipalaa. Siis tämä on suunnitelma nyt, aika näyttää toteutuuko se, sillä Hemmo on kovin sosiaalinen ja kaipaa läheisyyttä ja kontakteja. Jos hän ei löydä seuraa lajitovereistaan hän varmasti haluaa sitä ihmiseltä. Enkä luonnollisesti voi kieltäytyä tästä kunniasta.

.