Homo Natura: elokuuta 2011

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Suomalaisen luonnon monimuotoisuus

Suomessa luodaan nyt uutta luonnonsuojelustrategiaa luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja rikastamiseksi. Tämä on hyvä asia. Viimeisimmät viralliset luonnonsuojelutoimenpiteet, joihin omalta kohdaltani olen törmännyt, ovat olleet Natura 2000 aluepäätös, sitten heti perään luonnonsuojelualue päätös ja sen jälkeen rantaniittyjen laidunnus perinnemaiseman säilyttämiseksi. Jo Natura rajoitti toimenpiteitä alueella ja luonnonsuojelulaki kieltää lopullisesti kaikki yksityisen maanomistajan toimenpiteet alueilla. Rantaniittyjen laidunnuksesta olenkin jo kirjoittanut Jätevesilaki ja virtsankarkailu –tekstissäni, joten siihen en enää palaa.

Jotain laki sentään sallii, kuten puiden kaato vesialueella, kalastus ja 20. päivä elokuuta alkava sorsanmetsästys. Lintuvesialueella kaikki muu onkin sitten luvanvaraista tai kiellettyä. Tämän kesän aikana tekemieni havaintojen perusteella alueella on kolmen poikasen telkkäperhe, kaksi sorsapesuetta, yksinäinen joutsen ja nyt sulkasadon aikaan myös joutsenperhe.

Tästä noin 30 hehtaarin lintuvesialueena luonnonsuojellusta alueesta noin puolet on ruovikkoa ja sorsalinnuille oleellisia rantautumispaikkoja kaksi. Toinen on venevalkama johon vain sorsat ovat uskaltautuneet, koska valkama sijaitsee pitkän kapean venereitin päässä. Toinen on muutaman neliön kokoinen ruokolautta venereitin päässä. Lintuharrastajan kannalta tämä helpottaa havainnointia, sillä kaikki alueen linnut tulevat tälle ruokolautalle ja havainnot voi siis tehdä helposti ja nopeasti yhdessä ja samassa paikassa.

Tämä lintuvesialue on arvioitu monen linnun luontaiseksi elinympäristöksi ja siksi suojeltu. Lintujen määrä on kuitenkin vähentynyt vuosi vuodelta. Enää ei kuulu kaulushaikaran ääntä. Nokikanoja ei tänä vuonna ollut. Harmaahaikarat poikkeavat vain satunnaisesti loppukesästä, mutta eivät jää, koska kahluupaikkoja ei umpeen kasvaneessa rannassa ole. Pienet kahlaajat, jotka pesivät vielä silloin kun venevalkama ja –reitti ruopattiin, ovat nyt lopullisesti kadonneet, niille ei ole jalansijaa tiheässä ruovikossa. Joutsenet kävivät sulkasadon aikaan venevalkamassa vielä silloin kun reitti oli leveämpi ja puhdas. Nyt ne eivät enää uskaltaudu vesikasvien ja venereitille kaatuneen ruovikon täyttämälle väylälle.

Ravintoa alueella on niukasti. Kalat kuolevat hapettomassa vedessä ja jos pohjassa ehkä onkin jotain ruuaksi kelpaavia nilviäisiä, ovat ne luoksepääsemättömästi lumpeiden ja ulpukoiden varsien kätköissä tai sankan vesiheinän peittämiä. Vesikasvit menestyvät koska virtauksia ei ole ja virtauksia ei ole koska ruoppaaminen on kiellettyä.

Sorsapoikueet kokevat luonnonsuojelulain mukaisen kohtalonsa 20. elokuuta jälkeen. Joutsenperheen poikasetkin olivat kovin pienikokoisia, joten jos tulee aikainen talvi ne eivät ehkä ehdi kehittyä lentokykyisiksi. Lintujen määrä ei siis tule kasvamaan, lajikirjo ei monipuolistu ja elinolosuhteet linnuille eivät tule parantumaan alueen rämettymisen myötä.

Ihminen on osa luontoa ja suojellessaan luontoa hän suojelee myös itseään. Mitä hyötyä tulee olemaan rämettyneestä merenlahdesta? Ehkä vuosikymmenien saatossa tähän voisi kehittyä suoalue? Koska kyseessä on kuitenkin merenlahti ja vesi aina syksyisin nousee niityille ja pelloille asti ei tähän kuitenkaan tule hillaa, karpaloita, sieniä tai muita arvokkaita luonnonantimia? Liskotkaan eivät menesty Suomen olosuhteissa, joten mitään uusia merkittäviä lajeja tänne tuskin saadaan?

Luonnonsuojelu on ihmeellinen asia. Sen periaatteet ja toimenpiteet hämmästyttävät minua lähes päivittäin. Toisaalta tuollainen kehittyvä rämealue on myös kiehtova koelaboratorio, ehkä siellä syntyy kokonaan uusi meille tuntematon lajikirjo ja saan olla ensimmäisten joukossa sitä todistamassa.