Yleensä näin syksyisin pudonneet omenat jäävät puiden alle, mutta tänä vuonna näyttää olevan toisin. Lähes kaikki omenat on jo syöty. Ensin tuli peura, sitten puutarhassa vierailivat kettu, mäyrä, supi ja satapäinen rastasparvi. Pari päivää sitten kävin vielä kaatamassa korillisen keräämiäni omenoita takaisin puun alle ja nyt nekin on syöty. Tämä ilmiö panee miettimään onko niin että myös eläimet ovat samassa tilanteessa kuin ihminen?
On paljon puhuttu ruuan tulevaisuudesta ja siitä että maailman ruokavarannot ehtyvät ja nälänhätä kasvaa. Monet dokumentit ovat osoittaneet sen että edes tehoviljely ei tätä ongelmaa poista ja että jalostusketju tuottajalta kuluttajille on suuri bisnes jossa niin alkutuottaja kuin kuluttaja ovat maksumiehen asemassa. Viimeisin hälyttävä uutinen on se että Kiinan maanviljelijät muuttavat kaupunkeihin ja pellot jäävät viljelemättä. Edes Kiina ei ole enää omavarainen ruuan suhteen. No, kiinalaiset ostavat maata Afrikasta ja viljelevät siellä kannattavasti tuottaen raaka-aineita ruokabisneksen pyörittäjille. Ruualla tehdään siis rahaa, mutta rahaahan ei voi syödä, se on pelkkä vaihdon välinen.
Mutta alkuperäinen mietelmäni oli se, onko sama tapahtumassa myös luonnossa eläimille? Ennen suurin osa pudonneista omenoista jäi maahan, peittyi lumeen ja talven aikana puutarhaan ilmestyi peurojen sorkanjälkiä, jäniksen papanoita ja hankeen oli kaivettu koloja, joista eläimet söivät jäätyneet pudonneet omenat talvella. Ensi talvena niitä ei ole ja eläinten on hankittava ravintonsa jostain muualta. Kuolevatko ne nälkään, tuupertuvat hangelle hengettöminä vai lisääntyykö petojen määrä kun heikkokuntoisia nälkiintyneitä pikkunisäkkäitä ja sorkkaeläimiä on helposti saatavilla? Käykö samoin kuin ihmisten yhteiskunnassa näyttää käyneen, että vahvat syövät heikot, heikkojen määrä sen kun kasvaa ja vahvat vahvistuvat.
Citykarhut ja urbaanit sudet ovat ongelma ihmisille, mutta ihmiskunnan vastaavat pedot saavat vapaasti jatkaa puuhasteluaan vähempiosaisten kustannuksella. Olen tainnut liikaa keskittyä luontoon ja luonnon hyvinvointiin, samalla kun ihmisten hyvinvointi kärsii ja heikompien elinolosuhteet heikkenevät päivä päivältä. On tietysti ollut autuasta elää tässä paratiisissa, jossa jänikset juoksevat pihamaalla liikkeentunnistimen kantamassa sytyttelemässä pihavaloja, arka mäyrä haluaisi osallistua grillijuhliin, peurat kopistelevat talon nurkkia ja linnut laulullaan osoittavat kiitollisuutta jokaisesta puihin kiinnitetystä pöntöstä. Mutta muuttuuko paratiisi nyt helvetiksi kun ruoka eläimiltä loppuu ennen talvea? Tulevatko suden jäljet lähemmäksi pihapiiriä kun nälkiintyneet ja heikot hakevat ravintoa ja turvaa ihmisen luota. Se jää nähtäväksi, pelonsekaisin tuntein odotan talvea, ensilunta ja jälkiä lumella.
.
