30. päivä joulukuuta

Tavoillemme uskollisina me kauriit juhlimme tänäänkin. Tänään on minun vuoroni viettää syntymäpäivää ja sen pidemmittä kirjoituksitta tuo 27. päivän kaava toteutuu lähestulkoon samanlaisena. Tänään emme ehkä mene ostoksille vaan vierailemme ehkä jossain kulttuurin kehdossa. Meidän tapauksessamme se ei ole museo, mutta se voisi olla vaikkapa viini-instituutti. Jos sää sallii voisimme mennä merenrantaan, sillä tällaisen päivän haluaisin viettää suuren veden äärellä. Minä rakastan merta, se on ehkä se ainoa ja oikea rakkaus joka pysyy elämäni loppuun saakka. Ihmiset tulevat ja menevät, laivat tulevat ja menevät, mutta meri pysyy.


Itseni lisäksi tunnen monia jotka viettävät syntymäpäivää tänään. Muistelen teitä ja haluan toivottaa teille, niin kuin myös muille jotka joko viettävät tai ovat viettämättä syntymäpäiväänsä tänään, onnea ja menetystä. Tiedämme kaikki että nämä kaksi ovat näinä päivinä vaikeasti saavutettavia niille joilla niitä ei ole ja vaikeita pitää niille joilla ne on.

27. päivä joulukuuta

Vietämme tänään hyvän ystäväni syntymäpäivää. Eikö olekin hassua että vietämme syntymäpäivää. Olemme siis molemmat kauriita ja se on ehkä yksi niistä erityispiirteistä joka yhdistää meitä. Olen hyvin viehtynyt ystäväni kaurismaiseen ajattelutapaa joka ei siis poikkea omastani kovinkaan paljon. Joskus kun olemme pitkiä aikoja erossa viestittelemme keskenämme ja keksimme kaurismaisia ilmaisuja kuvaamaan ajattelutapaamme ja käyttäytymistämme. Vuosia sitten keksimme kauriille moton: "Kannattaa asettaa rima riittävän korkealle niin se on helppo alittaa." Tämä sopii kauriille hyvin, sillä kauris haluaa niin alittaa kuin ylittää riman niin ettei tukka mene sekaisin eivätkä vaatteet rypisty. Kauris toki on menestyjäluonne, joten riman alituskaan ei juuri kolhi hänen mainettaan, ainakaan hänen omissa silmissään ja muiden mielipiteellä ei ole kauriille kovin suurta merkitystä. Olemme molemmat tietyllä tavalla menestyneitä, vaikka omasta mielestäni olenkin laiska luuseri, olen onnistunut pärjäämään elämässäni vaikeidenkin vaiheiden läpi ilman suuria kolhuja. Minua pidetään jotenkin tärkeänä ja merkittävänä henkilönä vaikka olen ihan tavallinen metsäkauris. En ole mitään erityistä ja silti olen onnekkaasti väistänyt osumasta rimaan oli se sitten riittävän alhaalla tai ylhäällä. Alitukset on annettu minulle pääosin anteeksi ja ylityksistä minua on palkittu ruhtinaallisesti, jos niin voin asian ilmaista.


Kauris on kovin itsenäinen ja hiukan itsepäinen. Siksi kauriille sopii ystäväksi toinen kauris, kaksi samanlaista ymmärtää toistaan ja hyväksyy muitta mutkitta toisen toimet. Olivatpa ne sitten mitä tahansa annamme toisillemme anteeksi, mutta muita kohtaan voimme tuntea elämän mittaista katkeruutta unohtamatta ja antamatta anteeksi koskaan. Olen ollut mielestäni hyvin avoin, rehellinen ja oikeudenmukainen toimissani, paitsi ihmissuhteissa olen itsekäs. Minua on ehkä loukattu, mutta myös minä olen loukannut. Jos joku ihmissuhde ei ole tyydyttänyt minua olen hyvin itsepäisesti ja itsekkäästi jättänyt sellaisen suhteen. Näin olen tullut loukanneeksi monia elämäni aikana. Se että tunnustan sen tässä ei tee minusta viatonta. Voi olla että tämä on juuri se rikos josta minut tuomitaan viimeisellä tuomiolla. Jos näin on se on mielestäni täysin oikeutettu tuomio, olen sen ansainnut.


Juhlimme siis syntymäpäivää, me jotka emme vietä syntymäpäiviä. Vain kauris voi viettää kauriin syntymäpäivää ja siksi tämä yhteinen matkamme on täydellinen valinta. Olemme toisillemme parhaat juhlavieraat, emmekä ole edes vieraat, olemmehan hyviä ystäviä jo vuosien ajalta. Me juhlimme pitkän kaavan kautta. Samppanja-aamiainen ja sen jälkeen, koska tänään on arkipäivä, kevyt ostosmatka ja ehkä tuntien mittainen notkuminen kahviloissa. Istumme terasseilla joilla on energiaa hukkaavia lämmittimiä, naukkailemme maitokahvia ja pientä purtavaa, sen päälle luonnollisesti portviiniä ja vettä. Jos tuulee, on kosteaa ja viima alkaa tunkea luihin ja ytimiin, nappaamme surutta päiväbrandyt. Ehkä lämmitettynä jos sitä on tarjolla. Maku ei ole tärkeää, se on todennäköisesti erittäin paha, mutta idea onkin käyttää sitä lääkkeenä vilustumista vastaan. Toivoisin kuitenkin auringon pilkahtava pilvien raosta, sillä aurinkolasit ovat oleellinen osa kahvilanautintoa. Voit istua ja tarkkailla ohikulkijoita tummien lasien takaa vilpittömän uteliaana kenenkään siitä häiriintymättä. Iltapäivän viimeiset tunnit kuluvat levon merkeissä ja illalliseen valmistautuessa. Koska on siis syntymäpäivä syömme tänään hyvin valitussa paikassa pitkän kaavan mukaan. Aallonmurtaja on yksi suosikkipaikoistamme, ehkä menemme sinne tai sitten ei. Kaikki riippuu siitä mitä viimehetkellä päätämme. Kauris pystyy tekemään nopeita ratkaisuja ilman sen suurempaa harkintaa. Harkita voi sitten kun on aikaa ja aikaahan on. Pohdinnat voi jättää tänään tuonnemmaksi, tänään juhlitaan harkitsemattomasti harkiten. Rima on siis asetettu, nyt vain tukka ja olemus juhlakuntoon.


Hyvää syntymäpäivää siis kaikille jotka joko juhlivat tai ovat juhlimatta sitä tänään!

Matkalla jälleen

Taas kerran niin kuin niin monta kertaa ennenkin pakkaan laukkujani. Ne samat ajatukset mielessäni, mitä ottaa mukaan ja mitä jättää pois. Olen tekemässä vuoden viimeisen rikoksen maailmaa kohtaan kasvattamalla vuotuisen hiilijalanjälkeni maksimaaliseen mittaansa lentämällä toiselle puolelle Eurooppaa. Tämäkö on minun tapani olla kohtuullinen. Ehkä olen kohtuullinen kohtuuttomassa määrin.

Ihmiset niin täällä kuin siellä viettävät nyt Jeesuksen syntymäpäivää. Minä en vietä syntymäpäiviä, jokaisena päivänä voi antaa lahjoja ja jokainen päivä on myös lahja. Kynttilät toki palavat kuten niin usein muutenkin. Pöytä on katettu herkuilla kuten niin usein muulloinkin. Tässä päivässä ei ole sinänsä mitään erityistä minulle, paitsi tietysti että tapaan sukulaisia ja syömme yhdessä, jaamme ehkä joitakin lahjoja niiden kesken joille se on erityisen tärkeää. Siis lapsille lähinnä, ei juuri aikuisille enää. Tämän juhlan merkitys on muuttunut. Kaikilla ei ole varaa jouluun ja kaikilla ei ole koskaan joulua, siis sellaista joulua joksi sen olemme luoneet tai jollaiseksi sen kuvittelemme mielessämme. Minulla on ehkä joulu mutta se ei merkitse minulle enää samaa kuin ennen. Lapsuuden joulut olivat tietysti lapselle tärkeitä, mutta niihin ei juurikaan liittynyt alkuperäisen joulun sanomaa, vain lahjat olivat tärkeitä. Myöhemmin yhdessäolo ja jouluateria olivat tärkeitä. Nyt enää vain se että on vapaapäivä, tapaat ehkä jonkun jota et muutoin tapaisi ja vietämme hetken yhdessä.

Alkuperäisestä joulusta ja sen sanomasta on enää nykyisin hyvin vähän jäljellä. Joku voi käydä joulukirkossa, mutta onko se sama asia kuin joulu. Mielestäni ei, sillä moni menee joulukirkkoon ilman joulun perimmäisen sanoman viitoittamaa tietä vain siksi että siellä on tapana käydä. Minä en mene kirkkoon, kävin joskus, mutta en mene nyt. Minä pakkaan ja olen lähdössä matkalle. Jeesus on kuollut, mutta minä elän. Jeesuksen sanomakin on vääristynyt tässä maailmassa niin että sen tunnistamiseen tai löytämiseen tarvitaan kokonainen retkikunta tutkimusmatkailijoita. Minä tein tutkimusmatkoja joskus, nyt vain matkustan. Pakenen kenties, olen ajatellut sitäkin. Haluan pois, sillä en halua toimia vanhojen ahtaiden kaavamaisten tapojen mukaan ja tavallaan kuitenkin myös pakomatka, jos sitä sellaiseksi voi sanoa, on hyvinkin kaavamainen vanha tapa. Raamatussakin niin kansat kuin perheet tai yksittäiset henkilöt pakenivat. Paollakin on siis uskonnollinen tausta, vaikkakin se ehkä pohjimmiltaan kuitenkin liittyy ihmiselle luontaiseen toimintatapaan, heikompi pakenee petoja ja vaaraa.

Jeesus ei paennut öljymäeltä vaikka hänelle ehdotettiin sitä. Ei, hän antoi kaavamaisen oikeuden, tai vääryyden, tapahtua. Minä teen vääryyden pakenemalla, lentämällä pitkän hiilijalanjäljen taivaalle, mutta oikeutta se ei estä eikä salli tapahtuvaksi. Sillä ei ole mitään tekemistä oikeuden kanssa. Minulla on oikeus matkustaa ja paeta, mutta myös oikeus palata jos ja kun niin haluan. Jos asiakirjani ovat kunnossa ja jos käyttäydyn lain mukaisesti saan vapaasti siirtyä paikasta toiseen. Voin tietysti tehdä pieniä rikkeitä, ehkä suuremmankin, mutta jos en jää siitä kiinni olen edelleen vapaa. Jeesus ei tehnyt tietääkseni mitään rikosta, mutta silti hänet vangittiin ja teloitettiin. Outoa, perin outoa.

Mutta mitä itse asiassa on vapaus, onko sitä edes olemassa. Ihminen kuvittelee itsensä vapaaksi kun hän saa tehdä tiettyjä asioita, mutta tosiasiassa meidät on vangittu niin oman ajattelumme kuin yhteiskunnan taholta lujin sitein. Voin mennä nyt mutta minun on palattava. Minun on pakko palata koska muuten en voi säilyttää yhteiskunnallista asemaani, toimeentuloani ja paikkaani tässä järjestelmässä. Olen siis järjestelmän vanki. Velvollisuudentuntoni pakottaa minut palaamaan, sillä en voi jättää minulle tärkeitä ihmisiä tai asioita ilman perusteltua syytä tai kertomatta siitä etukäteen. En ole siis vapaa vaikka minua ehkä pidetään vapaana ja ihminen ehkä kuvittelee olevansa vapaa.

Väitänkö siis että en vietä joulua, mutta se ei ole totta, sillä en voi olla viettämättä joulua. Joulu on joka tapauksessa ja kaikesta huolimatta järjestelmä on päättänyt niin. Kaupat ovat kiinni ja mikään ei toimi. Tiedotusvälineissä on vain ja ainoastaan joulu, ehkä joku satunnainen katastrofi voi sivuttaa joulun uutisoinnin. Jeesus on kuollut, mutta joulu on. Kuinka monen muun kuolleen syntymäpäivää sinä vietät? Minä en vietä edes omaa syntymäpäivääni ja minä sentään elän vielä. Ja se että elän antaa minulle mahdollisuuden kuvitella että voisin paeta, että voisin olla viettämättä joulua tai syntymäpäivää, miksi ikinä sitä haluamme kutsua. Miksi muuten paeta jos on vapaa? Eikö ole outoa että ihminen joka on vapaa haluaa paeta, eihän vapaan tarvitse paeta mitään. Eihän.

Olen tullut siihen tulokseen että koska nyt on joulu, vaikka en ehkä halua tunnustaa viettäväni joulua, vaikka ehkä haluan paeta kaavamaista tapakulttuuria ja kuvittelen olevani vapaa kaikista kahleista, on kuitenkin täysin luonnollista ja hyvien tapojen mukaista toivottaa teille kaikille Oikein Hyvää Joulua!

Ferry Xmas!

Boas Festas 2009!

Kun lähtee sutta pakoon voi käydä näin: Boas Festas.

La Terra

CO2

Viime aikoina ajatuksissani on pyörinyt suhteeni CO2:seen. Kierrettyäni hiukan maailmaa olen kohdannut monen monta näkyä ja näkymää joilla on merkitystä tämän mystisen lyhenteen suhteen. Oma suhteeni siihen on ristiriitainen, sillä ratkaisut eivät aina välttämättä ole kovin yksiselitteisiä. Mutkikkaiden matemaattisten laskelmien jälkeen olen saanut yllättäviäkin lopputuloksia jotka eivät ohjaa yksinkertaisiin yksiselitteisiin ratkaisuihin.


Sanomattakin selvää että yksityisautoilu on rikos maailmaa vastaan, mutta vaihtoehdot ovat joskus vähissä ja vähistä vaihtoehdoista voi siunaantua hankalia yhtälöitä jotka lopulta osoittautuvat hyvinkin huonoiksi valinnoiksi. Onneksi en ole yksin ja luotettavaa informaatiota on saatavilla kohtuullisen paljon.

Moottoriteiden pilkkomat maailmat ovat minulle enää vain kaukainen muisto menneistä ajoista. Toisaalta aasikärrytkään eivät välttämättä ole nykypäivään sopiva valinta. Vihreäksi maalattu bensa-asema osoittautuu lähemmässä tarkastelussa huijaukseksi ja risusavotan tuotto ei vastaa nyky-yhteiskunnan tuottavuustavoitteita. On kuitenkin olemassa mahdollisuuksia joita me emme näe koska olemme joko liian lähellä tai liian kaukana niistä. Ihmisen käsityskyky näyttäytyy rajallisena silloin kun ratkaisut joilla päämäärä saavutetaan ovat kaukana siitä todellisuudesta jossa elämme. Emme voi muuttaa todellisuutta, voimme muuttaa vain itseämme. Ja kun muutamme itseämme muuttuu todellisuuskin. Poliitikkojen tyhjät sanahelinät alkavat kuulostaa hoitovirheen aikaansaamilta horinoilta kun on katsonut totuutta silmiin.

Ilmaston lämpenemisestä on tehty niin tiedettä kuin taidetta. Nyt kiistellään siitä mikä tulkinta on oikea ja onko mitään lämpenemistä edes olemassakaan. Kuulostaa todellakin siltä että lobbarit kuorivat kermaa ei ainoastaan ihmisten, vaan koko maailman hädänalaisella tilalla. Länsimainen sivistys ja yhteiskunta näyttää rakentuvat kulisseille joita kannattelemaan ei riitä enää kolmannen maailman tila, vaan jo tiedekin on ripustettu tämän härän sarviin. Ja niin kuin me olemme olleet ylpeitä saavutuksistamme, älystämme ja kehityksestä jota olemme saaneet aikaan viimeisen vuosisadan aikana. Koko norsunluinen torni näyttäytyy meille nyt pelkkänä murenevana hiekkalinnana.

Luulen että hankin seuraavaksi aasin. Se vaikuttaa hyvinkin järkevältä eläimeltä maineestaan huolimatta. Lisäksi se on itsepäinen kuin suomalainen, joten soveltunee hyvin kulttuuriimme, sille tuskin tulee sopeutumisvaikeuksia täällä. Aasista on monia hauskoja ja miksei hellyttäviäkin tarinoita, niiden perusteella aasin kylmäkäynnistykseen riittää pelkkä porkkana. Mikä ympäristöystävällinen ratkaisu pohjoisen pakkasiin.

Kettu

Repolainen on tehnyt minuun suuren vaikutuksen valinnoillaan. Se vierailee puutarhassa nykyisin säännöllisesti lähes joka aamu. Sen polku on jo painautunut nurmeen niin että kuuraisena aamuna voisin mitata tassun koon, mutta siihen ei ole tarvetta. Kettu on jo tuttu ja näkemäni perusteella suurikokoinen ja hyvinvoiva. Pörröturkin alla on hyvin ravittu voimakas keho, niin suuri että se tuskin mahtuu asumaan taloni alla. Talon alainen asukas on siis edelleen mäyrä joka kesällä ulkoilutti kahta kasvavaa poikastaan lähitienoilla. Toisaalta niin kettu kuin mäyräkin mahtuvat asumaan samassa luolastossa, mutta tämä nykyinen kettu tuskin mahtuu enää talon alle menevästä aukosta sisään. Joku voisin nyt ajatella että hullua antaa mäyrän kaivaa onkaloitaan talon alle. Minulle se on suuri kunnia saada vuokrarästeistä piittaamattomia alivuokralaisia. Kas niin kauan kun luonto on lähellä ja elää ja hengittää, niin kauan myös ihmisen on hyvä olla. Tässä talossa asuu siis joku muukin, joten tämä asuinsija ei ole aivan mahdoton kenenkään kannalta.

Repolaiseen palatakseni hänen ruokavalioonsa näyttää oleellisena osana kuuluvan makeat omenat. Puutarhassa on kolme puuta joiden alla hän vierailee. Ensin kesällä hän söi valkoiset makeat omenat kaikki. Syksymmällä hän siirtyi saman puun alle jossa vierailevat niin kauriit, fasaanit, jänis kuin kaikki mahdolliset pikkulinnut. Kun tämän puun hedelmät kävivät vähiin hän valitsi perinteisen keltaisen kanelipuu. Terveen ruokavalionsa ansiosta hän lienee saavuttanut kohtuulliset mittansa ja terveen ulkokuoren. Tuuhean hännän valkoinen pää erottuu kauempaakin.

Mäyrä sen sijaan taitaa jo olla asettumassa talviunille. Sitä harvemmin enää näkee ja poikasetkin ovat jo lähteneet omille teilleen. Mäyrä on hyvin arka eläin, mutta kesällä se grillin tuoksujen houkuttelemana oli liittymässä seurueeseen. Epävarman harhailevan harkinnan jälkeen se kuitenkin päätti paeta talon taa ja pujahti sulavasti piiloon koloonsa.

Jänöraukka puraisi loppukesän ensimmäisestä pudonneesta talviomenasta, joka silloin vielä oli raaka ja hapan. Somat hampaanjäljet jäivät, mutta omena jäi syömättä. Iltaisin se joskus uskaltautuu pihavalon piiriin ja åkeropuun alla on puoliksi syötyjä omenoita joissa on selvät terveiden ja voimakkaiden etuhampaiden jäljet. Kun ystäväni eräänä syksynä vieraili luonani, istuimme iltaa puutarhassa ja kuuntelimme miten omenat putoilivat maahan, hän pelästyi nähdessään jättiläiskokoisen jäniksen sänkipellolla. Täytyy myöntää että itsekin joskus olen hämärissä erehtynyt luulemaan suurta jänistä kauriiksi. Todellisuudessa kysymys on vain hiukan normaalijänistä suuremmasta muunnoksesta. Syy lienee ravinto ja helppo elämä omenapuiden ja lintulaudan alla. Jänis on jo niin suuri että sillä ei taida olla enää edes luonnollisia vihollisia. Ihmistä se ei pelkää vaikkakin toki karttaa, kissa ei sitä kiinni saa ja ketun kanssakin ne jakavat reviirin toisiaan väistellen.

Kauriita on havaintojeni mukaan enää neljä. Keväällä niitä oli viisi, mutta yksi sarvipäistä on nyt kadonnut jonnekin. Saattaa olla että se on vain lähtenyt omille teilleen, sillä laumassa on tyypillisesti vain yksi uros ja loput ovat naaraita. Ehkä nuori uros on lähtenyt maailmalle etsimään onneaan. Kauriit ovat myös valikoivia omenien suhteen, niille maistuvat samat omenat kuin ketullekin, mutta talven myötä ne syövät kyllä kaikki happamammatkin lajikkeet toisin kuin kettu joka ei palaa kaivamaan routaista maata. Pienten kavioiden kuopaisut lumessa ovat selvä merkki hedelmätarhan antimien tarpeellisuudesta ja jos lunta tulee paljon tarjoilu pelaa talon puolesta.

Kevääksi on nyt omenoita varastossa niin kauriille, jäniksille kuin palaaville linnuillekin. Mutta siihen on vielä aikaa ja moni tarina ehtii saada päätöksensä ennen sitä.

Miksi?

Rekisteröidyin whohubiin. Ensin pidin sitä vain hauskana huvina, mutta pian oivalsin että sosiaalisella verkostoitumisella saattaa olla merkitystä. Jos haluan sanoa jotain voin tehdä sen ja ajatukseni voivat ehkä muuttaa maailmaa. Tai sitten ei. En ole menettänyt mitään, mutta olen ehkä saanut mahdollisuuden. Jokainen näkee asian tavallaan, mutta jonkun toisen mielipide voi muuttaa käsitystä hiukan. Muutos lähtee aina ihmisestä itsestään, jos haluat muuttaa maailmaa on sinun ensin muutettava itseäsi ja tapaasi suhtautua siihen. Kun olet muuttunut olet taas askelta lähempänä tavoitettasi.

Teininä halusin tulla kirjailijaksi. Halusin ehkä olla kuuluisa, hankkia itselleni mieleiseni ammatin ja ansaita rahaa. Iän myötä olen oivaltanut että voin kirjoittaa olematta kirjailija. En halua tulla kuuluisaksi, haluan olla vain yksi meistä, ei kukaan. Identiteetilläni ei ole merkitystä. Olen yksilö, mutta sen ei tarvitse vaikuttaa siihen mitä muut minusta ajattelevat. Olemalla nimimerkki olen kuka tahansa meistä ja näin annan ehkä muille mahdollisuuden ja vapauden samaistua niihin ajatuksiin joita minulla on. En tiedä, eikä sillä ole merkitystäkään, sillä sanomani ei ole minun, se tulee ihmiskunnan yhteisestä piilotajunnasta joka hallitsee koko maailmaa. Jos jotain olen oivaltanut se on se.

Kirjoittaa voi kuka tahansa eikä sen tarvitse olla ammatti. Ei sillä tarvitse ansaita rahaa, eikä pidäkään, sillä jos kirjoittaminen on taidetta niin kuin monet ajattelevat, se kuuluu kaikille. Taide kuuluu kaikille ja se on jokaisen omaisuutta. Minun ei tarvitse ansaita rahaa kirjoittamalla, sillä minulla on työ ja toimeentulo, joten voin vapaasti jakaa ajatukseni muiden kanssa ilman ammatillisen menestyksen luomia paineita. Tarinani eivät ole minun, sillä olen vain osa niitä. Ilman muita ei olisi tarinoitani ja siksi ne kuuluvat kaikille, vapaasti.

Maailma muuttuu ja meidän tulee muuttua sen mukana. Meillä on etuoikeutettu asema vaikuttaa muutokseen. Jos kirjoitan blogiin voi jokainen lukea sen vapaasti ilman rajoituksia. Köyhyys toki rajoittaa, sillä kaikilla ei ole mahdollisuutta osallistua sosiaaliseen verkostoitumiseen internetin kautta. Kuitenkin ne joilla se mahdollisuus on voivat vapaasti ilman rajoituksia osallistua niin keskusteluun kuin muutoksen, jos heillä on siihen tarve ja jokin sanoma. Tämä on vallankumouksellista ja tämä on se tapa jolla maailmaa voidaan muuttaa jos sellaisen tarpeen kukin näkee.

Whohubissa on kummallisia kysymyksiä ja niihin vastaaminen oli minulle ensin hyvin vaikeaa. Aloitinkin siitä että elämme maailmassa jossa on paljon kysymyksiä, mutta hyvin vähän vastauksia. Kaikilla meillä on kuitenkin vastauksia valmiina, kukaan ei vain tee meille oikeita kysymyksiä. Haluaisin elää maailmassa jossa on vähemmän kysymyksiä ja enemmän vastauksia, joten se ehkä on se syy miksi kirjoitan. Ehkä paras tapa saada hyviä ja oikeita vastauksia on asettaa kysymykset itselleen. Ei etsiä vastauksia muilta, sillä heidän näkemyksensä maailmasta usein eroaa omastamme niin että vastaus ei ole oikea meille. Kirjoittamien ei mielestäni ole luova prosessi lainkaan, se on vain kommunikaation väline, eli kun olet asettanut kysymyksen itsellesi ja vastannut siihen voit jakaa tiedon muille kirjoittamalla - vastaamalla ilman kysymyksiä. Jos luova prosessi on kirjoittamisen taustalla, se on tapahtunut jo kauan ennen kuin aloitat kommunikoinnin. Kirjoittaessani usein itsekin hämmästyn mistä teksti tulee, siksi ajattelen että tarina, jos sellainen on, on syntynyt jo aiemmin jossain ihmiskunnan piilotajunnassa ja minä olen vain se joka kirjoittaa tarinan muistiin.

Luova prosessi ei ole yksilön itsensä luoma vaan syntyy maailmankaikkeuden kolmiulotteisesta vaikutelmasta. Siksikö taide kuuluu kaikille? Se että on yksilöitä jotka kirjoittavat, maalaavat tai laulavat tämän vaikutelman kaikkien saataville ei tee heistä taiteen omistajia. Se että vaikutelma on kerätty olemassa olevasta ympäristöstä tekee siitä ihmiskunnan yhteistä omaisuutta, eikä kenenkään pitäisi siis ansaita rahaa sillä. Kun luovasta prosessista syntyy tuotteita jotka kaupallistetaan on kyseessä jo bisnes. Raha ei ole koskaan ratkaisut yhtään ongelmaa maailmassa. Päinvastoin se tuo niitä joka päivä lisää.

Aamulla kaikki on toisin ...

Kuubalainen baari

Viva la Revolution

Galleriakahvilassa

Ravintola nimeltä Paratiisi

Asuukohan siinä talossa vielä joku ...

Asuukohan siinä talossa vielä joku
Siinä talossa, jota vastapäätä vietin joskus aikaa
Ikkunaverhot liehuivat tuulessa
Ja auringon paahde sai katot väreilemään
Parvekkeella näytti olevan kuin lunta
Siinä, mihin vaalea liinavaate oli lyyhistynyt kasaan
Läpi tummien huoneiden
Näkyivät vastapäisen seinän ikkunat
Vanhat talot torkkuivat levollisina
Kapean kadun varrella
Kadulle mahtui monenlaista kulkijaa
Iloisia lauluja
Puheensorinaa ja huudahduksia
Autot kaasuttivat äänekkäästi ylös mäkeä
Kohti kukkulan laelle johtavia kapeita kujia
Iltaisin taivaalla, etelässä
Loisti kirkas tähti
Siitä talosta lähdettyäni
Ei elämäni ole ollut entisellään
Surullinen kaipaus on jäänyt sydämeeni
Ja usein mietin
Asuukohan siinä talossa enää ketään
Siinä talossa, jota vastapäätä
Kerran vietin aikaa

Kuka on köyhä?

Viimeaikoina on käyty julkisuudessa debattia siitä kuka on köyhä. Demarien puheenjohtaja määritteli köyhyysrajan yllättävän korkealle. Toisaalta ymmärrän hänen laskelmansa, sillä onhan kansanedustajan palkkatasosta katsoen jo suomalaisen keskimääräinen noin 3000 euroa kuukaudessa pieni palkka. Mutta jos verrataan suomalaisten ansiotasoa kansainvälisessä vertailussa olemme kaikki hyvin toimeentulevia.


Suomessakin on köyhiä se on selvä asia, mutta miten suomalainen köyhyys eroaa kansainvälisestä. Mikä on johtanut suomalaisten köyhyyteen tai köyhtymiseen. Olisiko siihen kenties joku kansantaloudellinen paikallinen syy vai johtuuko se pelkästään globaalista muutoksesta.


Suomen teollisuuden vienti ulkomaille on laskenut kuin lehmän häntä, onko vika siis teollisuuden. Vai onko syyllinen ulkomaalainen joka ei osta enää Suomalaisia hyödykkeitä. Entä oma edustuksellinen demokratiamme, onko se omilla päätöksillään johtanut tähän tilanteeseen. Puhutaan kansainvälisestä taantumasta ja pankkikriisistä, mitä ne ovat tai keitä? Onko pörssikuplalla todellakin niin suuri merkitys kansataloudellemme että me menetämme hyvinvointimme sen takia.


Suomalaisia yrityksiä siirretään ulkomaille halvemman raaka-aineen ja työvoimakustannusten takia. Suomalaiset irtisanotaan, heitä lomautetaan ja he tulevat omalle yhteiskunnalleen tarpeettomiksi. Heistä tulee kustannuserä jolle ei löydy budjetista rahaa. Kun tuotanto siirretään ulkomaille on selvää että myös Suomen teollisuuden vienti vähenee, eihän hyödykkeitä enää tuoteta täällä.


Edellä mainittu köyhyysrajakeskustelu ja kansainvälinen taantuma herättävät mielenkiintoisen kysymyksen. Ovatko päättäjämme tietoisia kansansa hädänalaisesta tilasta? Jos eivät niin miksi? Olen kummastellut erästä yksityiskohtaa kun puhutaan julkisen sektorin leikkauksista ja säästöistä, miksi se ei kosketa edustuksellisen demokratiamme kaikkia instansseja? Miksi kansanedustajien määrää ei leikata samassa suhteessa kun työpaikat Suomessa vähenevät. Miksi ministeriöiden määrää ei supisteta vaan päinvastoin kasvatetaan. Miksei kansanedustajia lomauteta samassa suhteessa kuin suomalaisia keskimäärin. Miksi kansanedustajan palkka on korkeampi kuin kansan keskimäärin. Eikö olisi luonnollista ja tasa-arvoista että kansanedustajan palkka ja etuudet määräytyvät sen mukaan mikä on kansalaisten keskimääräinen ansiotaso ja mitkä ovat kansalaisten etuudet?


Jos kansanedustaja tai ministeri ansaitsee huomattavasti keskimääräistä enemmän, jos hänellä on enemmän etuuksia ja jos kansan ahdinko ei kosketa häntä henkilökohtaisesti esimerkiksi lomautusten muodossa, voiko hän asettua tavallisen kansalaisen asemaan. Ehkä demarien puheenjohtajallakin siksi on niin erilainen käsitys köyhyysrajasta kuin monella muulla. Mene tiedä häntä, vai onko tämä kaikki vain pelkkä populistista propagandaa.

Vointia

Mikä on hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin hinta. Elämme hyvinvointivaltiossa jossa ihmisten pahoinvointi lisääntyy päivä päivältä. Mietinkin mitä pahoinvointimme tulee maailmalle maksamaan ja onko se ehkä verrattavissa jossain suhteessa hyvinvointiin? Outo yhtälö se joka tapauksessa on eikä sen mittaamiseen taida löytyä mitään valmista kaavaa.
Mietin miten vertaisin meitä rikkaita kesituloisia suomalaisia niihin köyhiin joita olen maailmalla tavannut. Olisiko meidän hyvinvoinnillamme jokin yhteinen nimittäjä, köyhät ihmiset kun tuntuvat olevan kaikesta huolimatta onnellisia. He ovat kohtuullisen tyytyväisiä siihen vähään mitä heillä on ja iloitsevat vilpittömästi pienistäkin asioista. Me emme ole tyytyväisiä juuri mihinkään, onni on harvinainen vieras ja iloa tunnemme satunnaisesti, usein sekin joko vahingoniloa tai iloa jolla on hintansa.

Jos afrikkalaisen vuotuinen keskiansio on 300…400 euroa ja suomalaisen keskimääräinen kuukausiansion noin 3000 euroa luulisi että jos raha voi tehdä ihmisen onnelliseksi me olisimme tuhat kertaa onnellisempia kuin afrikkalaiset siskomme ja veljemme. Näin ei näkemykseni mukaan kuitenkaan ole, päinvastoin uskaltaisin väittää että afrikkalaiset ovat jopa onnellisempia kaikista vastoinkäymisistä ja puutteista huolimatta.

Korkea elintaso on mahdollistanut sen että meillä on lääke jokaisen sairauteen ja pienimpään oireeseen. Suomalaiset syövät enemmän mielialalääkkeitä kuin koskaan ennen. Pieneenkin fyysiseen vihlaisuun määrätään lääkekuuri ja lieväkin henkinen kolahdus johtaa masennukseen joka mieluusti hetimiten lääkitään. Afrikkalaisilla ei ole lääkäreitä eikä lääkkeitä edes perussairauksiin silti he kituuttavat tulla toimeen hankalienkin sairauksien kanssa. Pienet oireet tulkitaan pelkäksi epäonneksi ja ne unohtuvat muiden murheiden painaessa. Perustarpeiden tyydytys on ensisijainen asia ja kaikki muu tuntuu olevan turhaa. Meille perustarpeiden tyydytys ei riitä. Olemme ehkä leipäjonoissa, mutta kukaan ei kuole nälkään. Harva edes kärsii aliravitsemuksesta vaikka lieviä puutostiloja saattaakin ilmetä. Vertaamme itseämme muihin paremmin menestyviin ja stressaamme sillä että olemme sijoittuneet yhteiskunnassa muita heikommin. Valitamme että meille ei annettu mahdollisuutta tai että meitä on kohdeltu kaltoin. Niin varmasti onkin, mutta maailman kylän mittakaavassa me olemme kaikki hyvässä asemassa. Toimeentulotuki kuukaudessa ylittää afrikkalaisen vuosiansion? Eläminen ja kuluttaminen on kallista koska se on mitoitettu hyvin toimeen tulevien mittakaavan mukaan. Keskimääräisellä ansiotasollakin voi Suomessa olla taloudellisissa vaikeuksissa.

Mitä tästä voisi päätellä? Onko niin että länsimainen yhteiskuntarakenteemme tekee meistä talousrakenteemme orjia, emme tule toimeen omalla maallamme vaikka muualla olisimme rikkaita. Voiko tällainen jatkua loputtomiin ja miten tämän järjestelmän voisi muuttaa niin että niin varallisuus kuin onni jakautuisivat tasapuolisesti. Vai voiko sellaisesta edes haaveilla, onko se utopiaa.

Suomessa on paljon hassuja tilastoja joita kukaan tavallinen kansalainen tuskin ymmärtää. Jokin aika sitten väitettiin että kansalaisten keskimääräinen ansiotaso on noussut muutaman prosentin. Kukaan niistä kenen kanssa olen keskustellut ei ole sitä omassa taloudessaan huomannut, päinvastoin palkka on laskenut taantuman myötä. Ehkä joku satunnainen joka on saanut juuri parempipalkkaisen työn, mutta häneltäkin veroprosentin nousu on vienyt tulotason kohoamisen onnen. Tilasto ruuan hinnan noususta tuntuu myös uskomattomalta, sillä jokaisen tuntemani kuluttajan ruokakassin hinta on noussut lähes 20 % vaikka tilastot väittävät toisin. Nyt lupaillaan että muutaman prosentin hinnanalennus on luvassa arvonlisäveron alennuksen myötä, mutta 20 prosentin suuruisesta muutoksesta ei puhu kukaan.
Käynkö ehkä väärässä kaupassa, syönkö väärää ruokaa vai onko kauppias laskuttanut minua väärin? Onko palkanlaskija laskenut palkkani väärin vai olenko täyttänyt veroilmoitukseni väärin? Olenko minä se kuuluisa tilastopoikkeama?

Olen tullut siihen tulokseen että ainoa tapa säästää on kuluttaa vähemmän. Siihen miten vähällä ihminen voi tulla toimeen löytyy maailmalta hyviä esimerkkejä. Pienempi kulutus ei ole tehnyt näistä ihmisistä onnettomia, joten voisin jopa kuvitella että kuluttamalla vähemmän voisin tulla onnellisemmaksi. Ne joilla on mahdollisuus voivat myös lisätä omavaraisuusastetta. Tähänkin meillä löytyy hyviä esimerkkejä. Naapurimaassamme Venäjällä ihmiset ovat vuosien jos ei vuosikymmenten ajan tulleet toimeen kasvattamalla itse kaalinsa, kurkkunsa ja perunansa vuokrapalstoilla.

Kulutuksen vähentämiseen voi myös vaikuttaa syömällä vähemmän. Ylipaino ja liikalihavuus ovat suomalaistenkin kasvava ongelma ja kansantaloudelle kallis terveysriski. Siis vähennä kulutusta ja kalorien käyttöä, voit säästää paljon. Moni on tämän tien jo joutunut valitsemaan pakosta, mutta miksi ei tehdä sitä myös vapaaehtoisesti.

Strada-ohjelmassa irvailtiin ulkoministerimme liikuntaharrastuksella. Siinä vitsailtiin että ylikorostuneella liikunnan harrastamisella voitaisiin tuottaa sähköä yhden ydinvoimalan verran. Onkohan kukaan koskaan laskenut miten paljon kuntosalien kuntopyörillä voitaisiin tuottaa energiaa yhteiskunnan käyttöön?

Olisimmeko me onnellisempia jos kuluttaisimme vähemmän ja tuottaisimme enemmän hyödyllisiä hyödykkeitä?

Lokakuu on ...

Se hetki jälkeen syntymän ...

Maailma on

Kivun estetiikka

Syyskuinen Narkissos

Putoaa lehti

Elämä on

Luolan katossa on

Runo

Silmä odottaa vielä sitä

mitä suu jo ahmii

Kiire estää pysähtymästä

häly korvaa kuulemasta hiljaisuutta

Luomiin varastoidut kyyneleet

tekevät puhki suudellut huulet herkemmiksi

aika on ystävä, odotus

joka parantaa kypsymättömät asenteet

Ja kaipaus on kohtu

jossa lohtu odottaa syntymäänsä

kuin hyväily

joka rauhoittaa itkuisen lapsen sinussa

He tulevat

vievät tuhkatkin pesästä

poltettujen puiden metsä on alaston

vailla lehtivihreän suojaavaa pukua

Nukut yksin ja heräät siihen

kun näkymättömän käsi koskettaa

tekee ihostasi tuntevan kaavun

jolla viestiä rakkautta, kaikesta huolimatta

.

Alfonsina Storni

Portaat taivaaseen

Taivas on sammunut ...

Rakkaudella Kuu

Vihreä voima

Keltaisten kukkien väri on jo tarttunut koivun alimpiin lehtiin, mutta latva keinuu vielä vihreänä tuulessa. Tänä vuonna syyskuussa taidettiin ylittää vuosisadan lämpöennätys? Eikö nyt jo lehtien pitäisi olla keltaisia ja tuulen heitellä niitä nurmikolla? Maailma muuttuu ilmaston lämpenemisen ja –muutoksen myötä, mutta muuttuuko ihminen?
"… ja mihin suuntaan voi viedä huomispäivän tie?", lauloi George Ots.

Me olemme huolestuneita luonnon muutoksista, mutta mietittyäni asiaa olen tullut siihen tulokseen että muutos voi olla myös mahdollisuus. Muutokseen liittyy niin negatiivisia kuin positiivisiakin asioita. Haluamme säilyttää luonnon sellaisena kuin se nyt on ja korjata ne haavat joita ihminen toimillaan on aikaansaanut. On selvä asia että meidän on parsittava umpeen omat viiltomme, mutta haluammeko me myös pysäyttää luonnollisen kehityksen?
Viisitoistatuhatta vuotta sitten täällä oli jäätä. Vielä muutama tuhat vuotta sitten suurin osa tätä niemimaata oli veden peitossa. Tällä paikalla jolla asun oli kallioluoto, jota meri huuhteli. Tänään tässä on lehto ja huomenna mitä lie?

Vuosia sitten, oliko se lokakuu tai kenties jo marraskuu, oli kova syysmyrsky. Vesi nousu yli metrin normaalia korkeammalle kun tuuli puhalsi Itämeren pinnan Suomenniemen kapeisiin lahdenpoukamiin. Satoi ja myrskysi koko yön. Seuraavana aamuna kun heräsin kuulostelin hiljaisuutta. Se tuntui oudolta myrskyn jälkeen.
Aurinko nousi kirkkaalle taivaalle, nurmikot olivat kuurassa ja pihapuussa oli parvi outoja lintuja. Ne olivat tilhiä, joita normaalisti ei täällä ole niin suurina parvina. Tilhet pyörivät pihamaalla, puutarhassa ja metsässä koko kauniin aurinkoisen päivä ja sitten ne taas katosivat. Mietin että öinen kova tuuli harhautti tämän parven reitiltään ja heitti sen tänne. Myrskytuulta vastaan taistelleet linnut lepäsivät päivän ja jatkoivat sitten taas omille normaaleille teilleen.
Seuraavana kesänä huomasin nurmikolla uusia outoja sinisiä kukkia. En ollut koskaan ennen nähnyt niitä täällä ja ihmettelin mistä ne olivat tänne ilmestyneet näin yllättäen. Silloin muistin tilhet ja arvelin että linnut olivat tuoneet siemenet tullessaan ja kylvivät ne tänne vierailunsa aikana. Itse asiassa metsässä on paljon outoja kasveja jotka ovat ilmestyneet tänne vuosien varrella. Samanlaisia pensaita ja kukkia olen nähnyt Saarenmaan kärjessä paikalla jossa muuttolinnut pysähtyvät ennen Itämeren ylitystä. Nämä kasvit ovat siis lintujen tänne kylvämiä.

Me olemme huolissamme alkuperäisten kasviemme kohtalosta ja huolissamme tulokaslajeista. Se että ihminen on tuhonnut alkuperäistä luontoa on pahe, mutta se että luonto itse muokkaa kasvistoja on mielestäni täysin luonnollinen kehityssuunta. Ilmaston lämpeneminenkin on luonnollista, sillä eihän täällä ole kymmeneen tuhanteen vuoteen ollut jääpeitettä. Voisiko olla jopa niin että ilmaston lämmetessä tänne pohjoiseen kehittyvä kasvikanta voisi toimia luonnon vastaiskuna ihmisen hiilidioksidipäästöille? Toivon että niin olisi, mutta pelkään pahoin että muutos luonnossa on liian hidas jos me emme anna sen tapahtua. Ja luonnollisesti meidän on aika parantaa tapamme monessa suhteessa.



Viime viikolla nousi otsikoihin uutinen ympäristöystävällisyyden käytöstä autojen markkinoinnista. Mielenkiintoista onkin nähdä seuraavan viikon lehdissä miten vihreitä autoja tullaan mainostamaan. Tyypillisesti innovatiivinen markkinoija voi tällaisia säädöksiä kiertää helposti ja siksi tulevat mainokset voivat olla jopa hauskoja. Suomalaiset eivät sulata poliittista satiiria, mutta kotimainen sketsi menee kansaan kuin kuuma veitsi voihin.

Mietin miten paljon resursseja käytettiin tämän säädöksen laatimiseen ja miten paljon se vaatii jatkossa? Olisiko sillä rahalla ehkä saatu joku konkreettinen ympäristöteko aikaan. Pelkään pahoin että byrokraattinen järjestelmämme mädännyttää vihreät hedelmät ennen kuin ne ehtivät kauppoihin.
Minulle henkilökohtaisesti paras ratkaisu ympäristön kannalta on se että en vaihda autoani vaan ajan sen loppuun. Huollatan sen säännöllisesti, jolloin työllistän huoltoa ja autoni säädöt ovat kohdallaan. Käytän autoa vain välttämättömiin tarpeisiin ja pidemmät matkat teen julkisilla kulkuvälineillä. Ostamalla nyt uuden vihreän auton lisäisin autoteollisuuden aiheuttamia ympäristövaikutuksia. Uskon, että en ole ainoa kuluttaja joka on tässä samaisessa tilanteessa?


Maailmassa on paikkoja joissa tällaisia ongelmia kuin meillä ei ole olemassakaan. Matkat tehdään jalan koska minkäänlaiseen kulkuvälineeseen ei ole varaa. Polkupyöräkin on ylellisyyttä. Ydinvoimaloita ei rakenneta, eikä energian kuljetus ole ongelma kun risupuska heitetään pään päälle ja kävellään perille. Rikkailla on rikkaiden ongelmat ja köyhillä köyhien. Muutos, oli se mikä tahansa, vaikuttaa kaikkeen ja kaikkiin.


Yksi myrskyinen yö voi tuoda paratiisiin uusia kukkia. Taivaalla ei ole raja-aitoja joilla estää maailmaa muuttumasta.

Hiekka valuu ...

Älä turhaan etsi ...

Rakkausruno

Enkeli

Syyskuu

Eräänä päivänä veräjä oli auki. Se on merkki siitä että syksy on tullut.

Keväällä odotin päivää jona veräjä sulkeutuu ja laitumelle on ilmestynyt lauma äitejä lapsineen ja sitten syksyn edetessä tulee aika jolloin hiukan levottomana odotan päivää jolloin veräjä on auki. Koko kesän kuulostelen iltaisin kuuluuko laitumelta ääniä, joskus poikkean sähköaidan takana ja lasken laitumella olevat. Alkukesästä vasikat ovat pieniä ja suloisia nappisilmiä jotka arkoina tuijottavat aidan takan olevaa. Syksyllä vasikat ovat jo suuria ja tottuneita ohikulkijoihin. Arkuus muuttuu uteliaisuudeksi, mitä aidan takaisessa maailmassa mahtaa olla ja keitä nuo aidantakaiset ovat.

Vasikat ovat pieniä terhakkaita sonneja ja niiden kohtalo on sinetöity jo syntymässä. Harva, tuskin kukaan niistä, päätyy talveksi navettaan. Ne kuljetetaan suoraan teurastamolle ja lihajalosteet löytävät tiensä kauppojen hyllyille. Maukasta tuoretta kotimaista lihaa, se on kai nyt sitten sitä lähiruokaa. Kun seuraa lihajalosteen kasvua rantaniityllä koko kesän on hiukan vaikeaa kaupan lihatiskillä. Kun muistaa ne arat kosteat kauniin ruskeat silmät ja kauniin laikukkaan puhtaan pienen sonnivasikan rantaniityllä tekee mieli vaihtaa kasvisruokaan. Toisaalta tätähän me haluamme ja tämä on sentään se paras vaihtoehto. Vasikka saa elää onnellisen kesän vapaana niityllä, toisin kuin ne monet muut jotka eivät koskaan edes näe päivänvaloa. Jos vertaa sonnivasikan elämää broilerin elämään, voi sanoa että se on onnellinen ja vapaa, saa nauttia tuoreesta ruuasta, puhtaasta ilmasta ja elää lähes koko elämänsä turvallisesti äidin ja lähipiiriin kuuluvien lauman jäsenten kanssa. Siitä pidetään hyvää huolta niin lajitovereiden kuin ihmisten toimesta. Eläinlääkäri vierailee säännöllisesti ja aina tarvittaessa. Hoitajat tarkkailevat laumaa, huolehtivat puhtaan veden saatavuudesta ja karja siirretään laitumelta toiselle jos tuore vihreä ruoho loppuu.

Niityllä vierailee paljon lintuja ja muita eläimiä, lehmät ovat aluksi tottumattomia, mutta myöhemmin kaikki luontokappaleet tulevat hyvin toimeen keskenään. Syksyllä toki lähistöllä saattaa liikkua karhu, mutta mitään vahinkoa ei ole ainakaan vielä tapahtunut. Yksinäinen karhu keskittyy sieniin ja marjoihin ja suuri lehmälauma saattaa olla sillekin outo ja pelottava näky. Ihmettelinkin miksi täällä karhu ei hyökkään hevosten tai lehmien kimppuun, miksi sitä tapahtuu muualla. Voiko olla niin että karhu joka täällä vierailee ei ole kiinnostunut lihasta. Ihmisen läheisyys tekee karhustakin levottoman, se ei ehkä uskalla ottaa niin suurta riskiä tai sitten se ei vaan yksinkertaisesti ole niin nälkäinen.

Täällä karhu on satunnainen vieras. Se käy kerran syksyssä ja syksyllä se on jo kerännyt suurimman osan talven energiavarastostaan, joten ehkä se ei edes ole kovin nälkäinen. En tiedä onko koskaan tutkittu asiaa, mutta tapahtuvatko karhujen veriteot johonkin tiettyyn vuodenaikaan. Vai onko niin että siellä missä karhuja on paljon ravinnon saatavuus on rajallinen ja veriteot lisääntyvät sen mukaan.
En haluaisi joutua karhun kanssa silmätysten, enkä erityisemmin ole kiinnostunut vaihtamaan sen kanssa sanaa tästä aiheesta. Joku tutkija varmasti tietää mikä asiantila on. Joka tapauksessa tänäkin vuonna lehmät viettivät kesänsä laitumella rauhallisissa merkeissä. Nekin niistä, joita ei enää ole, elivät onnellisen elämän.

Auringon säteet ...

Vihreän vuoren varjossa ...

Rakkaudella on levottomat kädet ...

Meri ...

Aamun savut ...

Uuden tulemisen syksy

Tämä kirjoitus liittyy sarjaan Paratiisin vuodenajat.

On syksy ja alan valmistautua tulevaan. Ensin siivotaan pikkueteinen, sitten kerätään pahvilaatikoita ja viimeksi omenat. Omenoilla on monta merkitystä, niin kuin omenapuillakin. Paratiisiin hyvän ja pahantiedon puu oli nimenomaan omenapuu. Näin olen antanut itseni ymmärtää. En tiedä olenko käärme vai ihminen, joskus olen hyvin inhimillinen, mutta joskus kirjoitukseni ovat pisteliäitä ja jopa hieman myrkyllisiä kenties.


Omenoille löytyy paljon käyttöä ja käyttäjiä. Viimeisin havaintoni on että kettu valikoi hedelmänsä makeimpien puiden juurelta. Se haukkaa palan omenan poskesta, siihen jäävät soman terävät hampaanjäljet. Joskus se asettuu iltahämärissä makuulle omenapuun alle ja napsii herkkupaloja pudonneitten omenoiden kyljestä. Se on arka ja kuullessaan narahduksen valpastuu. Illan pimetessä se katoaa pitkään heinikkoon omille poluilleen. Kenties omenat ovat sille makea alkupala yön saalista odotellessa.


Joskus jättiläiskokoinen jänis loikkii vasta leikatun nurmikon poikki ja istahtaa samaisen makean omenapuun alle. Se viipyy siinä tovin nauttien ateriaa ja katoaa sitten pitkään heinään. Mäyräkin taitaa nauttia näistä hedelmistä, samoin kuin suuret lintuparvet. Naakat, varikset, fasaanit ja rastaat tulevat suurina parvina. Pikkulinnut käyvät yksin.
Kun kääntelen pudonneita hedelmiä niiden kyljistä löytyy koko eläinkunnan kirjon hampaanjälkiä. Joissain omenoissa lymyilee matoja ja toukkia, joskus muutama muurahainen tai mehiläinen imee omenasta mettä. Kaikki tuntuvat nauttivan paratiisin hedelmistä.


Omenat pitää kerätä pieninä erinä pieniin laatikkoihin. Jos joku omena mätänee se pilaa koko laatikollisen kevääseen mennessä. Kauriille toki kelpaavat pilaantuneetkin omenat, mutta kevään ensimmäiset muuttolinnut tarvitsevat tervettä hedelmänlihaa toipuakseen pitkästä muuttomatkasta. Kauriit kuopivat koko talven ajan pilaantuneita jäätyneitä hedelmiä puutarhasta. Samalla ne haukkaavat jokusen kuivan ruohotupsun. Jos omenapuun versot ovat riittävän alhaalla ne syövät nekin. Joskus kun lumi on aurattu korkeaksi kinokseksi omenapuiden katveeseen voit aamuhämärissä nähdä pieniä kauriita kiipeämässä lumivallin päälle. Ne kurkottavat sulavalinjaiset kaulansa ylös ja syövät puunoksia ylhäältäkin kasan päällä. Jos et ole nähnyt tätä näytelmää tulee sinulle yllätyksenä miksi omenapuun oksat on syöty jopa kahden metrin korkeudesta. Kuka sen teki ja miten?


Jänis voi nousta puun runkoa vasten ja kurottaa ylös oksiin, mutta sille on leikattava pieniä versoja hangelle, se on inhimillisin ratkaisu. Versot on syytä kasata turvalliseen paikkaan lähelle pihaa, sillä siihen eivät arat pedot tule niiden ruokailua häiritsemään. Jänis on ovela sekin, se tulee pihalle pihavalon liikkeentunnistimen kantaman päähän ja sytyttää valon. Kun valo palaa eivät petoeläimet tule lähelle. Ehkä valossa on helpompi ruokailla tai sitten jäniskin haluaa pimeään talviaikaan nauttia valon lämmöstä. En tiedä, emme ole keskustelleet asiasta syvällisesti.


Omenoista riittää toki ihmisillekin. Joulupöydässä on aina oman paratiisin punaposkisia tuotteita. Niitä harvoin syödään, sillä joulun jälkeen ne kasataan lintulaudan alle tarjolle. Fasaanit tulevat sinne niin pudonneiden auringonkukansiementen kuin hedelmienkin toivossa. Koska fasaani on aika turvaton talvella, varsinkin jos on paljon lunta, on paras tapa tarjoilla omenat kuusen alla. Pienen kuusen alaoksien alle jää turvallinen siimes johon petolinnut eivät näe eivätkä niiden terävät kynnet ja nokka yllä sinne.


Mietin miten paljon omenoita talven varalle tarvitaan. Kauriita oli viime talvena viisi, mutta niille löytyy monia ruokailupaikkoja lähiympäristöstä, joten niiden varaan ei niinkään tarvitse laskea. Mutta entä jos niitä keväällä onkin enemmän? Fasaaneja oli viime talvena vain neljä, mutta tänä kesänä oli yli kymmenpäinen poikue. Osa poikasista toki on jo mennyt parempiin suihin, mutta nyt niitä on joka tapauksessa enemmän kuin ennen. Jättiläiskokoisia jäniksiä oli ennen kolme kappaletta, nyt olen nähnyt vain yhden. Toisaalta pienempiä yksilöitä on laukannut heinikossa muutama. Mäyrät nukkuvat talviunta, mutta poikkeavat jo varhain keväällä puutarhassa. Kettu kulkee omia polkujaan, se ei ole minusta riippuvainen. Mustarastaat muuttavat jos tulee paljon lunta ja kylmiä öitä, mutta jos on lämmintä ne voivat talvehtia. Niiden määrä ei lisäänny sillä naakat syövät suurimman osan rastaspoikueista. Tuskin kukaan selviytyy. Rastaat ovat kuitenkin uskollisia asukkaita, joten niitä ei missään tapauksessa saa unohtaa. Ja kenties tulee joku muu, joku uusi, joka rakastaa painaa hampaansa tai nokkansa makoisaan hedelmänlihaan. Ketään ei pidä sulkea pois eikä unohtaa ja uusille tulokkaille on annettava mahdollisuus.

Muutoksen kevät

Tämä kirjoitus liittyy sarjaan Paratiisin vuodenajat.

Sinä keväänä olin levoton. Halusin muuttaa maailmaa ja kun ymmärsin, etten siihen pysty, toivon että maailma muuttaisi minut. Se oli muutoksen ja sen odotuksen aikaa.

Sinä keväänä satoi paljon lunta. Joskus satoi koko päivän hitaasti maahan putoilevia suuri valkoisia hahtuvia. Aamulla maa oli lähes lumeton ja illalla lunta oli paljon. Linnut muuttivat aaltoina ja ne jotka tulivat liian aikaisin, jäivät vaille suojaa ja ravintoa. Vein puutarhaan heinää ja omenoita kauriille ja jäniksille. Eräänä aamuna heinätupon päällä, omenan vieressä istui mustarastas. Se oli hoikka ja sulavalinjainen, todennäköisesti vasta pitkältä vaellukselta tullut, nälkäinen ja uuvuksissa. Rastas tarkkaili ympäristöään valppaana ja työnsi terävän oranssin nokkansa omenan hedelmään. Välillä se näytti katsovan minua hiukan pelokkaana, mutta ei lentänyt pois vaan pysyi paikoillaan.
Se oli kaunis aurinkoinen päivä. Aurinko nousi jo varhain tulipunaisesta taivaanrannasta ja vaelsi metsän takaa puutarhaan. Minä puuhastelin tapani mukaan kaikenlaista ja aina välillä kurkistin onko rastas vielä paikoillaan.

Olin herännyt sinä keväänä ymmärtämään maailman pahoinvoinnin ja hädänalaisen tilan. Eivät yksinomaan ihmiset voineet pahoin, vaan koko maapallo oli huonovointinen. Uutisoitiin luonnonmullistuksista ja ennustettiin niitä. Jotain tapahtui, mutta ennustettiin vielä jotain pahempaa tapahtuvaksi. Elämä tuntui tulleen kovin rajalliseksi yhtäkkiä. Eikä tämä kaikki ollut tapahtunut vain hetkessä, vaan merkit olivat olleet nähtävissä jo pitkään.
Minua kiinnosti erityisesti meri ja vesi. Meressä minua kiinnostivat valaat. Olin kaksi kertaa matkustanut niitä katsomaan, enkä kummallakaan kerralla nähnyt vilahdustakaan niistä. Siis, jos valaita kerran oli olemassa, miksi niitä ei voinut nähdä. Tutkin asiaa ja totesin että niitä on kovin vähän. Aivan liian vähän siihen nähden miten suuria, vahvoja ja iäkkäitä ne voivat olla. Tutkiessani valaiden kohtaloa törmäsin kokonaiseen vyyhtiin ongelmia. Oli paljon ongelmia, mutta hyvin vähän ratkaisuja. Kukaan ei tuntunut ottavan asioita kovin vakavasti. Niistä tiedettiin, niistä puhuttiin, mutta en löytänyt yhtään suunnitelmaa. Se teki minut entistä levottomammaksi.

Minä asuin maalla oikeassa paratiisissa. Kun katsoin ympärilleni näin aina jotain mielenkiintoista. Naakat nuokkuivat suuren puun latvassa pareittain. Siinä ne paistattelivat päivää ja tarkkailivat pihamaata. Kaukaa katsoen ne näyttivät rauhallisilta ja harmittomilta, mutta tiesin tarkkaan mitä niiden päässä liikkui. Nämä ovelat rosvot valitsivat itselleen pesäpaikkoja, koloja joissa voivat lymyillä ja kasvattaa loppukesästä poikasensa. Mutta ensin ne haluavat nähdä keitä muita metsään tulee ja minne ne majoittuvat. Jos joku pieni lintu valitsee pöntön, kysy naakoilta, ne kyllä tietävät ketä sinne muutti ja onko pesänrakennus jo alkanut. Naakoilla ei ole kiirettä. Parhaassa tapauksessa varhainen pikkulintu saa munia naakan pesäkoloon, mutta kun munat ovat pesässä, tulee naakka ja syö ne pois. Helppo ateria, suoraan kotipesässä, kuin pizzataksipalvelua ikään.

Olin hiukan kyllästynyt naakkoihin, niitä oli aivan liikaa ja tiesin millainen alkukesä taas oli odotettavissa. Kuulisin pikkulintujen tuskaisia huutoja, näkisin pudotettuja pesiä, rikottujen munien kuoria ja viimein sitten riekaleiksi revittyjä linnunpoikasia. Nämä paholaismaiset teot hirvittivät minua. Enkä voisi niille mitään.
Tämä kaikki tulisi tapahtumaan aivan pian ja minä olisin tämän kansanmurhan todistaja. Samalla todistaisin että luonto on vielä olemassa, elävä ja toimii niin kuin alun perin on tarkoitettukin. Ravintoketjulla on kaksi päätä ja minä tunnen ne molemmat.

Samaan aikaan kun luonto palautuu talviunestaan ja herää, minä vaivun odotuksen pitkään uneen ja laskeudun muutokseen jonka maailma minulle tarjoaa. Haluaisin jo kurkistaa tulevaan, mutta se on edelleen arvoituksellisen verhon takana. Voin nähdä paljon, mutta en kovin kauas. Vilkaisen puutarhaan omenapuun alle. Siellä istuu laulurastas omenan vieressä edelleen. Omena on käynyt pienemmäksi ja laulurastas on nyt kuin musta pallo. Vain keltainen nokka pilkottaa siitä kuin pienen pieni miniporkkana.

Kuu, pilvet ja taivas ...

Satamassa ...

Shangri-la

Iltaisin sytytämme kynttilät ...

Ne joilla on siivet

Elämä opettaa lentämään riittävän matalalla. Kotka voi lentää korkealla pilvien yläpuolella, mutta se on suuri petolintu jolla on tarkka näkö. Kotka voi nähdä pienenkin saaliin korkeuksista ja syöksyä alas salamannopeasti. Ihmiseltä puuttuu tämä salamannopeus ja tarkkanäköisyys. Ihminen hahmottaa asioita hitaasti ja luo mielessään suuria kuvia ja kuvitelmia. Kotka keskittyy vain olennaiseen, se ei haaveile turhista. Se on realisti. Ihminen voi keinotekoisesti nousta nopeasti ilmaan, mutta alastulon on oltava hidasta ja harkittua, toisin kuin kotkalla.

Korkealta ihminenkin voi nähdä kauas, mutta kaukonäköisyydestä ei juuri ole saalistuksen kannalta etua. Näet saaliin, mutta kun ehdit paikalle, se on jo mennyt. Korkealta voi kuitenkin oppia näkemään asioita, joita ei muuten tiedä olevan olemassakaan. Astronautit ihastelevat maapallon kauneutta avaruusasemilla ja sukkuloissa. He oivaltavat, miten haavoittuva elämää ylläpitävä järjestelmä on. Kaikki ihmiset pitäisi raahata maata kiertävälle radalle, jos se johtaisi siihen että kaikki oivaltaisivat.

Maan pinnaltakin voi nähdä paljon. Voi nähdä taivaan ja tähdet, voi nähdä yli lentävät linnut ja pilvet. Tähtien määrä on muuttumaton, lintujen määrä muuttuu olosuhteiden mukaan. Joskus kun menen johonkin paikkaan, jossa ei ole lintuja lainkaan, paikka tuntuu aavemaisen autiolta ja tyhjältä. Ehkä eräänä päivänä taivaalla ei ole enää lintuja. Se on merkki jostain pysyvästä ja lopullisesta muutoksesta. Pilvet ovat joskus puhtaanvalkoisia, joskus harmaita ja mustia. Kun mustia pilviä nousee taivaalle, se on huono merkki. Silloin toivottavasti tulee myrsky, sillä jos ei tule, se voi tarkoittaa jotain todella pahaa ja lopullista. Myrkkypilvet voivat olla minkä värisiä vaan. Ne voivat olla punaisia, sinisiä, mustia tai vain tavallisen harmaita. Happosateen tunnistaa vasta kun se valuu päällesi. Kun puiden lehdet putoavat ja liukenevat maahan. Kun vihreä niitty palaa karrelle pisaroiden vaikutuksesta. Todennäköisesti emme näe tätä näkyä, sillä happi on loppunut jo sitä ennen ja me olemme tukehtuneet. Todennäköisesti emme edes tukehdu hapen puutteeseen, sillä ruoka loppuu ensin. Ehkä emme kuole edes nälkään, sillä puhdas vesi loppuu sitä ennen. Kuolemmeko janoon, emme varmaan sitäkään, sillä jotain muuta varmasti tapahtuu sitä ennen.

Ihminen on noussut nopeasti korkealle, mutta matka alas täytyy tehdä hitaasti. Me nousimme ylös ilman siipiä, niin meidän on tultava myös alas ilman siipiä. Ehkä kotka näkee, ehkä kotka voisi tehdä sen riittävän nopeasti. Mutta näkeekö ihminen ja ehtiikö hän alas ajoissa. Ja tietysti, onko hän halukas ja valmis laskeutumaan. Vain ne joilla on siivet voivat lentää, tiedämmekö me itse asiassa miten me pääsisimme takaisin alas maahan, vai leijummeko me ylhäällä siihen asti kunnes putken pää häämöttää ja painovoima vetää meidät takaisin luokseen.

Paratiisin taivaanrannassa häämöttää tummia raskaita pilviä. Tänään se tarkoittaa sadetta. On kylmää ja tuulista, niin tuulista että edes linnut eivät muuta tänään. Ehkä huomenna, aamulla, kun aurinko nousee ja on tyyntä, lentävät tuhatpäiset parvet kohti etelää. Jos ne eivät palaa se on huono merkki. Se on merkki siitä että jotain tapahtui jossain. Siksikö muinaiset ihmiset maalasivat kallioihin kuvia linnuista, että he tietäisivät mitä odottaa. Eläinten käyttäytymisestä voi päätellä paljon. Jos lintu ei tee pesää se tarkoittaa että ympäristö ei ole sovelias. Jos se tekee pesän mutta ei saa poikasia täytyy siihenkin olla syy. Jos poikasia on vuosi vuodelta vähemmän sekin kertoo jostain. Ja jos ei enää tule lintuja asiat ovat todella huonolla tolalla.