Paratiisin Joulu

Paratiisin lintuja 3

December 2010

Carduelis chloris

Wiurila Manor

Paratiisin lintuja 2

Paridae Parus (caeruleus, major)

Paratiisin lintuja

Pyrrhula pyrrhula

Garrulus glandarius

Winter Tales

Talvinen paratiisi

Odotus ja kuolema

Olin odottanut häntä kauan, monta viikkoa, mutta häntä ei näkynyt puutarhassa. Pellolla vieraili kaksi peuraa, mutta häntä ei näkynyt.

Se taisi olla syyskuun 30. päivä kun iltahämärissä ajoin kotiinpäin. Ystäväni istui kyydissä ja eräässä mutkassa hän huudahti: Peura. Kolme peuraa seisoi tien varressa, hidastimme vauhtia ja vältimme törmäyksen. Seuraavana päivänä kuitenkin joku törmäsi peuraan, peura pakeni, eikä sitä sen koommin näkynyt. Peuraa etsittiin, mutta ei koskaan löydetty ja oletettiin että se oli selviytynyt törmäyksestä pelkällä säikähdyksellä.

Kului viikkoja. Eräänä iltana olin ystäväni kanssa pihalla, oli jo pimeää ja metsästä kuului outo ääni. En tunnistanut sitä linnuksi, enkä miksikään muuksikaan tunnistettavaksi ääneksi. Ääni oli outo, kuin lapsen itku. Hyytävä ääni kiiri läpi pimeyden, siinä oli jotain samanlaista kuin pöllön öisessä huudossa, mutta se ei selvästikään ollut tunnistettavissa linnuksi, se oli joku muu. En tunne kovin hyvin yölintujen ääniä, joten kuvittelin että se oli sittenkin ehkä lintu, sillä mikä muu se olisi voinut olla?

Viikot kuluivat, satoi ensilumi ja vihdoin lumelle jäävistä jäljistä saattoi päätellä keitä metsässä ja pihamaalla liikkui. Oli isoja tassunjälkiä, mutta vielä niin epäselviä ettei niistä voinut vetää johtopäätöksiä. Ilves liikkuu metsässä silloin tällöin, kettu ja supikoira säännöllisesti. Suden jäljet voi nähdä hyvin harvoin ja niistä ei koskaan puhuta ääneen, sillä ihmiset pelkäävät liikaa, ovat epävarmoja ja suhtautuvat hysteerisesti. Peuran jälkiä ei ilmestynyt enää puutarhaan, ne olivat ehkä siirtyneet muualle ruuan loputtua.

Kaksi päivää sitten kuului taas illan pimeydessä outoja huutoja. Oletimme että kissat tappelevat tai sitten ilves on saanut saaliin, vai olisiko se sittenkin joku outo yölintu, huuhkaja tai pöllö?

Aamulla menin pihalle ja puissa oli yllättävän paljon lintuja. Oli naakkoja, variksia, harakoita ja pari hyvin äänekästä korppia. Linnut usein kiistelevät keskenään, joten voimakas ääntely on normaalia silloin kuin parvet kohtaava, mutta tällä kertaa äänet olivat huomattavan kovia ja selvästi oli kiistaa jostakin. Seurasin lintujen liikehdintää ja aloin epäillä että metsässä täytyy olla jotain. Sen täytyy olla haaska.

Kävelin polkua metsään ja suuri parvi variksia, naakkoja ja korpit lehahtivat lentoon. Kun suunnistin paikka kohti näin jo kaukaa aukealla makaavan peuran. Pahin oli tapahtunut, peura makasi liikkumattomana paikoillaan, kylki jo auki revittynä. Se oli hän. Odotus oli päättynyt, hän ei enää palaa puutarhaan, hän on kuollut.

Kun mietin noita kuluneita viikkoja, niitä pimeitä iltoja, öisiä outoja huutoja, en voi olla ajattelematta että se oli hän, joka oli palannut kolarin jälkeen kotimetsään turvaan. Mikä kipu ja tuska hänellä on ollutkaan, miten kauan kesti ennen kuin hän vihdoin nääntyi. Entä niinä öinä kun hän huusi, kiersikö joku pikkupeto hänen ympärillään, ahdisteliko kettu tai supikoira rampautunutta peuraa. Vai oliko se pelkkää tuskanhuutoa?

Armahtiko viimein ilves hänet kärsimyksistään? Merkit eivät mielestäni viittaa siihen tai sitten en osaa lukea niitä. Lumella ei näy selkeitä jälkiä, eikä peurassa väkivallan merkkejä.

Päivän kuluessa ovat linnut tehneet työtään. Illan hämärtyessä ne kuitenkin häiriintyivät ja lensivät puiden latvoihin. Paikalle oli tullut haukka. Nyt pimeys on jo laskeutunut ja yöeläimet tekevät tehtäväänsä, ehkä aamulla löytyy jälkiä öisistä vierailijoista. Kaunis peurani on nyt lopullisesti poissa, tilalle ovat tulleet haaskalinnut ja pedot. Paratiisin elämällä on kääntöpuolensa, kuolema, joka synnyttää toisenlaista elämää. Odotan aamua, odotan huomista ja tulevia päiviä. Ehkä kerran puutarhaan tulee uusia kauniita sulavakäytöksisiä peuroja.

Merenneito

Syvyyksissäni asuu elämännesteeni hallitsija

ja oikeudenmukainen vartija.

Hänen silmänsä valvoo mitä suonissani liikkuu.

Hän suolaa arkeni ja maustaa juhlani,

hän tekee arjestani kostean karnevaalin.

Häntä ei voi omistaa,hän ei ketään omi,

jos kuitenkin vain olen voin tuntea hänet

ja silloin hän on minun

niin kuin kaikki meret ovat kalan omia.

Hän on merenneito valtias,

tahtomattaan kuningatar.

text: Diego images: Homo Natura

.

Homo Natura Arvot

 

Homo Natura Arvot:

Oikeudenmukaisuus

Tärkeintä ihmisten maailmassa on oikeudenmukaisuus, niin itseään kuin muita kohtaan. Älä kohtele muita väärin, mutta älä odota, että sinua kohdellaan aina oikein. Kaikki eivät ole siihen valmiita.

Uusiutuminen

Uusiutuminen on tärkein arvo niin fysiikan kuin psyyken kannalta. Ihmisen solut kuolevat ja syntyvät koko ajan, mutta henkisen kasvun ja muutoksen suhteen on sinun tehtävä koko ajan oma-aloitteista työtä. Niin fyysiseen kuin henkiseen muutokseen voit vaikuttaa valinnoilla. Uusiutuminen on jatkuva prosessi, jos katkaiset sen pysähdyt paikoillesi.

Tasa-arvo

Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia keskenään ikään, sukupuoleen, kieleen, kansalaisuuteen tai etniseen taustaan katsomatta. Niin yksinkertaista se on ihmisten kesken, mutta luonnon monimuotoisuuden kannalta asia on paljon vaikeampi ratkaistavaksi. Mieti sitä, se on inhimillistä uusiutumista, joka johtaa oikeudenmukaisuuteen.

Inhimillisyys

Inhimillisyys on hyve, mutta myös elämäntapa. Kohtele muita niin kuin haluaisit heidän kohtelevan sinua, riippumatta siitä keitä he ovat. Inhimillisyys virheellisesti liitetään ihmisyyteen, mutta maailmankaikkeudessa on paljon muutakin johon se voi kohdistua. Mieti sitä, muista se aina, eivätkä sinulta lopu uudet ajatukset koskaan...

.

The Day of Wine and Cheese

Kitchen games, Sweet Home plays and Business days

 . 

 

Oodi juustolle, viinille ja naiselle

Laatikossa makaa kylki kylkeä vasten lipevä ranskatar,

hänen ihonsa kerman valkoinen, kietoutunut vihreään silkkiin.

Vain ohuen ohut vahapaperi erottaa hänet jykevästä hämäläisestä,

kasvot rokonarpiset, harmaat ja tahmeat,

kertovat hänen sukunsa tulleen Alpeilta.

Tyytyväinen pari makaa laatikossa,

eivät yhdessä vaan erikseen, omalla puolellaan,

ylpeinä omassa valtakunnassaan.

Tuo sinä viiniä, tummanpuhuvaa ja täyttä.

Nyt ei ole kevät, eikä perhosten aika,

nyt on mullistuksen aika.

Kumoa sinä, lasimme täytä.

Tule lähelleni, nyt on Pandoran aika.

Laatikko aukeaa ja ilmoille kumpuaa viettelyksen tuoksu,

jota emme halua vastustaa ja siihen yhtyen humallumme toisistamme

ja elämän ihanuudesta pienessä laatikossa.

text&image: Diego

O Gato

Olen tutkinut sielusi sopukat

ja ihosi poimut.

Olen lausunut ja laulanut,

itkenyt ja nauranut.

Olen tehnyt itseni tykö

ja kaapannut sinut syliin.

Syliin jossa viihdyt kuin

passiivista vastusta tekevä kissa,

jonka kymmenet raajat venyvät

metrin mittaisiksi ainoana päämääränään

valua lempeästä otteestani

ja paeta, kun minä rakastan sinua.

 text: Diego    image: Diana

Paratiisi

Taivas ja vesi, välissä

elämänvirta.

Tumman veden ja pilvisen taivaan

erottaa vain himmeän valon ja turvan

tasapaino,

horisontissa siintävä viiva,

Dilman maa.

Edessä päivä ja tulevaisuus

paratiisissa.

text: Diego&Diana   image: Homo Natura

Hyvinvointimaailma

Yleensä näin syksyisin pudonneet omenat jäävät puiden alle, mutta tänä vuonna näyttää olevan toisin. Lähes kaikki omenat on jo syöty. Ensin tuli peura, sitten puutarhassa vierailivat kettu, mäyrä, supi ja satapäinen rastasparvi. Pari päivää sitten kävin vielä kaatamassa korillisen keräämiäni omenoita takaisin puun alle ja nyt nekin on syöty. Tämä ilmiö panee miettimään onko niin että myös eläimet ovat samassa tilanteessa kuin ihminen?

On paljon puhuttu ruuan tulevaisuudesta ja siitä että maailman ruokavarannot ehtyvät ja nälänhätä kasvaa. Monet dokumentit ovat osoittaneet sen että edes tehoviljely ei tätä ongelmaa poista ja että jalostusketju tuottajalta kuluttajille on suuri bisnes jossa niin alkutuottaja kuin kuluttaja ovat maksumiehen asemassa. Viimeisin hälyttävä uutinen on se että Kiinan maanviljelijät muuttavat kaupunkeihin ja pellot jäävät viljelemättä. Edes Kiina ei ole enää omavarainen ruuan suhteen. No, kiinalaiset ostavat maata Afrikasta ja viljelevät siellä kannattavasti tuottaen raaka-aineita ruokabisneksen pyörittäjille. Ruualla tehdään siis rahaa, mutta rahaahan ei voi syödä, se on pelkkä vaihdon välinen.

Mutta alkuperäinen mietelmäni oli se, onko sama tapahtumassa myös luonnossa eläimille? Ennen suurin osa pudonneista omenoista jäi maahan, peittyi lumeen ja talven aikana puutarhaan ilmestyi peurojen sorkanjälkiä, jäniksen papanoita ja hankeen oli kaivettu koloja, joista eläimet söivät jäätyneet pudonneet omenat talvella. Ensi talvena niitä ei ole ja eläinten on hankittava ravintonsa jostain muualta. Kuolevatko ne nälkään, tuupertuvat hangelle hengettöminä vai lisääntyykö petojen määrä kun heikkokuntoisia nälkiintyneitä pikkunisäkkäitä ja sorkkaeläimiä on helposti saatavilla? Käykö samoin kuin ihmisten yhteiskunnassa näyttää käyneen, että vahvat syövät heikot, heikkojen määrä sen kun kasvaa ja vahvat vahvistuvat.

Citykarhut ja urbaanit sudet ovat ongelma ihmisille, mutta ihmiskunnan vastaavat pedot saavat vapaasti jatkaa puuhasteluaan vähempiosaisten kustannuksella. Olen tainnut liikaa keskittyä luontoon ja luonnon hyvinvointiin, samalla kun ihmisten hyvinvointi kärsii ja heikompien elinolosuhteet heikkenevät päivä päivältä. On tietysti ollut autuasta elää tässä paratiisissa, jossa jänikset juoksevat pihamaalla liikkeentunnistimen kantamassa sytyttelemässä pihavaloja, arka mäyrä haluaisi osallistua grillijuhliin, peurat kopistelevat talon nurkkia ja linnut laulullaan osoittavat kiitollisuutta jokaisesta puihin kiinnitetystä pöntöstä. Mutta muuttuuko paratiisi nyt helvetiksi kun ruoka eläimiltä loppuu ennen talvea? Tulevatko suden jäljet lähemmäksi pihapiiriä kun nälkiintyneet ja heikot hakevat ravintoa ja turvaa ihmisen luota. Se jää nähtäväksi, pelonsekaisin tuntein odotan talvea, ensilunta ja jälkiä lumella.

.