torstai 27. lokakuuta 2011

Sikalaseikkailuja


Aikanaan minulla oli tuttava joka toimi maatalouslomittajana. Kerran hän otti minut mukaansa sikalakeikalle. En nyt enää muista halusinko itse, vai pyysikö hän vai oliko se vain pelkkää sattumaa, mutta pääsin tutustumaan sikojen hoitoon autenttisessa ympäristössä.

Tämä tapahtui ennen EU-aikaa, joten sikala on nykyisessä mittakaavassa pieni, muistini mukaan sikalassa oli noin parisataa eläintä. Koska olin ulkopuolinen vierailija eikä minulla ollut niin sanottuja terveen papereita sain tehtäväkseni puhdistaa isoimpien porsaiden karsinoita. Nämä eläimet oli jo vieroitettu emakoista, eläinlääkärin tarkastamia ja rokottamia, joten niiden immuniteettijärjestelmä toimi jo edustamaani ulkopuolista uhkaa vastaan.  

Imettäviin emakoihin ja niiden porsaisiin en saanut koskea. Siitoskarjut olivat myös kiellettyä aluetta niin sikojen kuin minun itseni terveyden kannalta, sillä iso testosteronipommi saattoi olla myös ärtyisä ja väkivaltainen ulkopuolista kohtaan.

Liekö aika kullannut muistoni, mutta mitään nyt syytteessä olevien sikakuvaajien materiaalin kaltaista näkyä ei ollut havaittavissa. Siat olivat vilkkaita ja sosiaalisia, niin karsinat kuin eläimet puhtaita ja terveen oloisia. Tilat eivät ehkä olleet järin suuria, mutta koko noin kahdensadan sian koti oli nopeasti yhdellä silmäyksellä hahmotettavissa.

Sikalanomistajaperhe oli ihan tuiki tavallinen Suomalainen perhe, eivät he olleet rikastuneet karjataloudella, mutta eivät he köyhiäkään olleet, vaan normaali keskiluokkainen perhe. Mieleenpainuvinta oli se, että emakot ja siitoskarjut tunnettiin nimeltä ja niistä puhuttiin niiden luonteenpiirteet huomioiden.

Tästä vierailusta tarttui sieraimiini moneksi päiväksi vahva sikalantuoksu, mutta vuosienkin jälkeen kokemus on kuitenkin aivan toista luokkaa kuin nykyisillä sikakuvaajilla.  Tällaisia pieniä kotimaisia sikaloita ei enää ole, sikataloudesta on tullut kansainvälistä sikateollisuutta.  EU:n myötä Suomalainen maatalous on ottanut harppauksen kohti Eurooppaa ja meistä on tullut pienenpieni osa maailmanlaajuista ruokajättien markkina-aluetta, jossa suuret syövät pienet ja nopeat hitaat. 

Nyt vastakkain ovat Maa- ja Metsätalousministeriön eläinsuojelusäädökset, eläinsuojelulaki ja sananvapaus siitä millaista kritiikkiä yhteiskuntamme epäkohdista saa esittää. Toisaalta kannustetaan kansalaisaktiivisuuteen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumiseen sananvapauden ja tasavertaisuuden nimissä, elämmehän vapaassa demokratiassa. Mielenkiintoista on myös se, miksi lakiuudistus eläinsuojelusäädösten osalta jäi Maa- ja Metsätalousministeriön pöydälle, eivätkä niin entinen kuin nykyinen ministeri suostu kommentoimaan asiaa. Jäikö se sinne siksi, että aktivistit olivat oikeassa, ja jos se olisi myönnetty ennen oikeudenkäyntiä, heitä ei nyt voitaisi rangaista ankarimman mukaan. Jos heitä ei rangaistaisi, se luonnollisesti motivoisi kansalaisia puuttumaan yhteiskuntamme epäkohtiin entistäkin rohkeammin.

Ehkä aktivistit toimivat väärin, sitä en kiistä, mutta missä menee se kansalaisaktivismin ja sananvapauden raja joka estää meitä tuomasta esiin yhteiskuntamme epäkohtia.

.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Ilmoittautumisaikaa

Linnut ovat nyt ahkerasti ilmoittaneet kiinnostuksensa talviruokintaa kohtaa. Peipot ja tiaiset aloittivat ensimmäisinä ja ovatkin jo siirtyneet esittelemään runsaslukuisuuttaan. Muutaman päivän ajan on metsästä kuulunut tilhen ääntä. Tänään asia varmistui kun ensimmäinen tilhi lensi ruokintapaikan viereiseen tammeen. Haavan latvassa istuksivat kaikki sulassa sovissa keskenään. Räkättirastas, mustarastas ja tikka isokokoisimpina erottuvat selvimmin. Paikalle näyttää tulleen myös punatulkkupariskunta. Herra punatulkku vieraili pihamaalla satunnaisesti myös kesäaikaan, joten herrasväki lienee viettäneen koko kesän lähimaastossa. Lyhyt metsäretki osoitti myös, että paikalla aika ajoin suurena äänekkäänä parvena vierailevat närhet lymyilevät korkeassa kuusikossa. 


Kuten tekstini alusta jo huomaa, ravinnontarjoaja kiinnittää suurimman huomionsa pienikokoisimpiin ruokailijoihin. Lieneekö tämä luonnonvalinta vai niukkuutta jakavan psykologista itsesuojeluvaistoa, sitä en tiedä, mutta ehkä joku asiantuntija osaa tämänkin selittää. Taustalla voi olla tietysti nisäkkäälle tyypillinen äidinvaisto, mitä pienempi olento on, sitä enemmän se vaatii huomiota ja huolenpitoa. Luonnon ja erityisesti lintujen kohdalla se ei suinkaan pidä paikkaansa, joten tässä evoluutio on tehnyt ihmismielelle kepposen.


Suurimmat näyttävät siis jäävän vähimmälle huomiolle koreasta asustaan ja tyylikkyydestään huolimatta. Taustalla saattaa olla myös se tosiseikka, että nämä koristeelliset tulokkaat eivät ole tulleet paikalle luonnonvalinnan kautta vaan ihmisen tuomina. Puutarhassa vaeltaa nyt kuitenkin entistäkin suurempi määrä koreita fasaanikukkoja, jotka nekin mielellään nauttivat ihmisen antimista. Jos fasaani ei ehkä ole kovin rakastettu pihalintu, on se kuitenkin tässä tapauksessa erittäin hyödyllinen. Jotkut metsästävät niitä, joten se on ihmiselle sopivaa lähiruokaa. Minun tontillani niitä ei vielä ole metsästettäväksi asti ja luonnolla on tapansa hoitaa ylikansoitus.


Fasaanikukko on isokokoinen ja äänekäs lintu. Fasaanin voimakas hälytysääni kaikuu läpi koko metsän, joten kaikki joita vaara uhkaa tietävät olla varuillaan. Jos fasaani lentää tai istuu puussa, se kertoo mistä suunnasta vaara on tulossa ja että vaara on maan pinnalla.
Eräänä aamuna näin fasaanin istuvan omenapuussa ja ihmettelin miksi näin on. Kaukana, noin viidenkymmenen metrin päässä, käveli kettu rauhallisin askelin aamulenkillään. Fasaanin fanfaari ja käytös ilmoitti kaikille paikalla oleville lähestyvästä vaarasta, joten tämä luonnon oma vahtilintu huolehtii osaltaan niin oman perheensä kuin kaikkien paikalla olevien turvallisuudesta. Erittäin hyödyllinen otus näillä seuduilla joilla puolivillit kotikissat napsivat pikkulintuja välipaloikseen. 

Siispä fasaanit saavat osansa talven ruokatarjonnasta. Fasaanit jakavat mielellään talven varalle kerätyn omenasadon yhdessä jänisten kanssa. Lintulaudalta pudonneet siemenet tulevat kerätyiksi parempiin suihin, joten käytännössä katsoen mitään ei mene hukkaan. 

Lappeenrantalainen linnunruokkija lusii kohta linnassa rangaistusta, mutta minä otan edelleen riskin ja ruokin lintuja niin ruokinta-automaateilla kuin maassa. Myös paikallinen fasaaninkasvattaja saa aika ajoin ihmisten tunteet kuumenemaan. Lintuja on kuulemma paljon ja niitä metsästettäessä kuuluu pyssyjen pauketta. 

Paljon melua tyhjästä, kirjoitti jo William Shakespeare aikoinaan. Holhousyhteiskunnassamme luontoasioita hoidetaan virkamiesohjauksessa harrastelijapohjalta, joten kaikki näyttää olevan mahdollista. Yhteiskunta rullaa radallaan ja luonto kiittää tavallaan.

.

PS. Tätä juttua kirjoittaessa tekivät pikkuvarpuset runsaslukuisimman koskaan kokemani invaasion koeruokintapaikalle. Kevään murhenäytelmä näyttää saaneen onnellisen käänteen ja pesintä naapurin hevostallin liepeillä on sittenkin onnistunut.




Eikä siinä vielä kaikki, kuten TV:n ostoskanavalta olemme oppineet. Jälkikirjoitusta kirjoittaessani ilmestyi ikkunan taakse myös nuori harmaapäätikka, joka tuli esittäytymään ensikertaa. Näyttää siltä että keväisellä koputtelijalla on täällä nyt kokonainen perhe. 

Ilmoittautumisaika on saanut linnut kiitettävän runsaslukuisina liikkeelle. Huomautan tässä vielä lukijalle, että tämä kaikki tapahtuu siis pihamaallani luonnonsuojelualueen ulkopuolella :)  

maanantai 24. lokakuuta 2011

Virkamiesohjauksessa harrastelijapohjalta

Suomessa luodaan nyt uutta luonnon monimuotoisuuden ja kestävän käytön strategian vuosille2011−2020. Kansalaiskuuleminen on parhaillaan käynnissä ja kehotankin kaikkia olemaan aktiivisia kun tällainen mahdollisuus on meille avautunut.

Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa on käynnistymässä myös VELHO –hanke, joka tarkoittaa alueellisten vesienhoidon  hoito- ja käyttösuunnitelmien laatimista. Meille Salolaisille tämä on tärkeä hanke, sillä se kattaa Salon kaupungissa sijaitsevan Viurilanlahden Natura-alueet. 

Hankeen esittelyssä mainitaan, että hankeen kohdealueet ovat joko arvokkaita lintuvesikohteita tai alueilla on arvokkaita luontotyyppejä. Hoito- ja käyttösuunnitelmien kunnianhimoisena tavoitteena on alueiden luontoarvojen turvaaminen.

Noin paperilta luettuna hanke vaikuttaa hyvältä, mutta pitkäaikaisen Salolaisena, ja nyt kuntaliitosten jälkeen myös paljasjalkaisena sellaisena, tässä hankkeessa näyttäisi olevan muutamia pieniä puutteita. Hankeen tavoitteena on luontoarvojen turvaaminen, mutta vuosien kokemuksella olen ollut todistamassa luontoarvojen köyhtymistä. Lintudirektiivin perusteella luonnonsuojelualueiksi määritellyillä lintuvesialueilla kun ei ole enää lintuja. 

Kun Natura- ja luonnonsuojelupäätökset noin kymmenen vuotta sitten tehtiin, vastoin monien alueiden omistajien tahtoa, oli päätösten perusteena pitkä lista eri lintulajeja. Useat näistä sellaisia joita täällä en ole koskaan nähnyt. Joka tapauksessa nyt näistä lajeista on jäljellä enää muutamia. Niin lintujen lajikirjo kuin määrä ovat vähentyneet selvästi. 

Luonnonsuojelupäätöksen jälkeen tehdyillä ympäristötoimilla ei ole ollut positiivista vaikutusta lintukantaan, kokemukseni perusteella uskallankin väittää, että toimet ovat päinvastoin jopa heikentäneet lintuvesialueen tilaa. 

Vuoden 2007 huhtikuussa tehtiin ruovikon polttokokeilu. Torstaina alueelle palasi kurkipariskunta, lauantaina märkää ruovikkoa yritettiin polttaa ja kurjet lähtivät pois. Nämä kurjet tulivat seuraavan kerran alueelle vasta tänä keväänä. 

Vuoden 2008 kevättalvella tehtiin ruovikon leikkuukokeilu. Keväällä leikattuun ruovikkoon tulikin hanhia. Kanadanhanhet tekivät pesän keskelle leikattua ruovikkoaluetta. Seurasin reilun viikon ajan kun hanhi istui pesällä hautomassa. Päivä päivältä hanhea näkyi vähemmän ja vähemmän. Lopulta pitkä ruovikko peitti sen. En tiedä jäikö hanhi istumaan pesäänsä vai lensikö se pois, joka tapauksessa kolmen metrin korkuiseksi kasvaneesta ruovikosta ei kesän aikana ilmestynyt emoa eikä poikasia. 

Tänään pihallani tepasteli neljä pulleaa fasaanikukkoa. Ne ovatkin lähes ainut osoitus lintukannan niin fyysisen koon kuin määrän lisääntymisestä. Fasaaneja riistaksi kasvattava naapurimme on tehnyt sen mihin yksikään ympäristöviranomainen tai luonnonsuojelija ei ole kyennyt. Uskonkin, että luonnonsuojelun tavoitteet onnistutaan saavuttamaan vasta sitten kun luonnonsuojelusta tulee kannattava elinkeino tai yksityistä yritystoimintaa, jonka tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden rikastuttaminen ja turvaaminen. 

.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Maslowin tarvehierarkia ja vesistöjen puhtaus

Yhteiskunnassamme puhutaan usein arvokeskustelun laadusta ja puutteista. Arvokeskustelua käydään yleensä poliittisin perustein, siis eri puolueet ja kansanryhmät edustavat erilaisia arvomaailmoja tai asettavat arvonsa hiukan erilaiseen järjestykseen. Myös uskonnollinen vakaumus, taloudellinen asema, ikä tai jopa harrastukset vaikuttavat suuresti arvomaailmaan. Uskonto ja raha kääntävätkin usein arvot täysin päinvastaisiksi. Ikä taas korostaa tiettyjä perusarvoja ja yllättävää kyllä harrastus, vaikka jääkiekko, voi muokata arvot täysin päälaelleen. Pikkuruisen luonnonsuojelualueen omistajana joudun aina silloin tällöin asettamaan arvojani uuteen järjestykseen ja haluankin nyt avoimesti kertoa näistä arvokommelluksistani.


Kun nyt tässä liitän arvokommellukseni omaisuuteen, siis omistamaani luonnonsuojelualueeseen, kertoo se jo mielestäni siitä että Maslowin hierarkia on minulle aika alkukantainen lähtökohta. Ulkoapäin tarkastellen tämän voisi nopeasti liittää hierarkian korkeimpaan asteeseen eli itsensä toteuttamisen tarpeeseen ja näin ollen se ei olisi kovin tärkeä tarve toteutettavaksi. Toisaalta, jos ajattelee kuten intiaanit ajattelevat, että ihminen ei omista maata vaan maa omistaa ihmisen, onkin kyseessä jo perustavaa laatua oleva perustarve eli tarve kattaa kaikki tarvehierarkian kolme alinta astetta: fysiologisen, turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tarpeet.


Jo tässä vaiheessa on siis selvää, että jos yrittäisin perustella otsikon henkilökohtaisella tasolla, se johtaisi umpikujaan. Käräjäoikeudessa olisin täysin lautamiesten armoilla ja päätös voisi olla mikä tahansa, siksi asiaan täytyy ottaa laajempi näkökanta.


Ihminen ei tule toimeen ilman ravintoa, se on fysiologinen perustarve. Kuitenkin vesistöjen saastumisesta tai yhäti heikkenevästä tilasta syytetään yleensä ensimmäisenä maataloutta ja maanviljelijöitä. Maatalouden päästöt ovat siis ensimmäinen silmätikku johon luontoaktivistit takertuvat ympäristön tilaa arvioitaessa. Kuitenkin jokainen syö joka päivä ja tervekin ihminen tulee toimeen ilman ravintoa vain muutaman viikon ajan. Sitten hän yksinkertaisesti kuolee nälkään.  Jos maatalous ajetaan alas ympäristöpoliittisista syistä, kuolee ihmiskunta nälkään. Tämä lienee fakta jolla käräjäoikeudessakin saa kiistattoman voiton. 


Vesistöjen saastumisesta puhuttaessa jätetään kuitenkin usein täysin huomiotta urbaanin yhdyskuntarakenteen aiheuttamat haitat. Niitä on tutkittu niukasti, ja jos on tutkittu, ei tuloksia ole julkisesti jaettu koko kansan retosteltavaksi. Miksi näin on, on minulle arvoitus, mutta luulen että takana on jokin hyvä syy. En nyt ota esiin mitään salaliittoteoriaa, mutta joku populisti voisi hyvinkin viitata sellaiseen. Ympäristöpopulisteja on maailmalla niukasti ja Suomessa ei ilmeisesti yhtään. Pentti Linkola saattoi aikanaan kuulua tähän ryhmään, mutta silloin koko termiä ei ollut vielä keksitty ja hänet leimattiin tyypilliseksi kylähulluksi. 


Urbaanin yhdyskuntarakenteen haitat ovat saastuttaneet vesistöjä jo keskiajalta asti. Aikanaan, ennen vedenpuhdistamojen keksimistä, Helsinginkin edustalla kellui lauttoja, jotka olivat sitä itseään. Olisiko Lauttasaari saanut nimensä tästä? No tuskin. Tiettyinä vuodenaikoina haitta oli monin aistein koettavissa. Vastaava tilanne on ollut kaikkien Suomen rannikkokaupunkien kohdalla ikään, kokoon tai maantieteellisen sijaintiin katsomatta. 


Erityisesti tämä aihe koskettaa minua, sillä täällä pienen kaupungin niin ihmisten jätökset kuin teollisuuden päästöt laskettiin matalaan merenlahteen aina siihen päivään asti kun ensimmäinen jätevedenpuhdistamo valmistui vuonna 1982. Toki avoimia saostusaltaita oli olemassa jo sitä ennen. Nämä vanhat saostusaltaat määriteltiinkin jo 2000-luvun alussa Natura-alueiksi eli lintudirektiivin mukaisiksi lintuvesialueiksi. Käsitykseni mukaan aluetta on haviteltu tai havitellaan edelleen jopa luonnonsuojelualueeksi karusta historiastaan huolimatta. 


Jos tämän pikkukaupungin esimerkin mukaisesti myös maatalouden päästöt muuttuvat luonnonrikkauksiksi kahdessakymmenessä vuodessa tulee Suomesta todellinen luonnonpuisto tulevaisuudessa, joten meillä ei ole mitään hätää, voimme laskea allemme huoleti.  


Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää. Ensin jäteveden puhdistamon puhdistettu vesi laskettiin vanhoihin saostusaltaisiin. Myöhemmin kuitenkin huomattiin, että puhdistettu vesi on täysin ravinteista puhdasta ja jos se lasketaan altaisiin, tulee altaista täysin ravinteista puhtaita, joten oletukseni mukaan tämä laskettavan veden määrästä riippuen olisi johtanut siihen että altaat olisivat kuolleet täysin. Siksipä vedenpuhdistamon puhdistettu vesi alettiinkin laskea suoraan mereen.  Olivathan altaat Natura-aluetta.


Tämä ei sinänsä muuta tilannetta kovin paljon, vanhoissa saostusaltaissa on nyt ravinteita kaupunkilaisten vanhasta päästökuormasta säästyneenä, mutta merenlahteen lasketaan ravinnepuhdasta vettä. Vesi olisi joka tapauksessa päätynyt lahteen, joten tilanne ei muutu kuin altaiden osalta. On hyvä asia että lahteen päätyvä vesi on ravinteista puhdasta, nimittäin jos pitää paikkaansa se, että maatalouden ravinnepäästöt ovat suurin ympäristöhaitta, tämä ravinteeton vesi kompensoi haittaa osaltaan. Kompensaation vaikutus toki riippuu laskettavan veden määrästä, joka on täysi arvoitus.


Mutta asiat eivät ole niin yksinkertaisia miltä ne saattavat kuulostaa. Nykyinen jätevedenpuhdistus ei poista lääkejäämiä, erityisesti hormonien kaltaiset aineet menevät puhdistusprosessin läpi. Aineilla on luonnollisesti vaikutusta ihmisen lisääntymiskykyyn, koska onhan kyseessä usein tarkoituksella valittu ehkäisyhormoni. Hormonia jää tietysti myös puhdistettuun jäteveteen ja se siirtyy suoraan vesistöön. Miten hormoni vesistössä käyttäytyy, on vielä tutkimaton juttu, mutta olettaa voi että se vaikuttaa suoraan kalojen lisääntymiseen ja ravintoketjun kautta myös lintuihin ja muihin eläimiin. 


Asia voisi olla hyväksyttävissä ja ymmärrettävä, jos se olisi tietoinen valinta. Mutta kun vesistö, johon puhdistettu jätevesi lasketaan, on määritelty osin Natura-alueeksi ja osin lintudirektiivin mukaiseksi luonnonsuojelualueeksi, on toimintatapa uskomaton. Suojelemme puhdasta luontoa määrittelemällä sen lintudirektiivin mukaiseksi arvokkaaksi lintuvesikohteeksi ja samalla laskemme vesistöön hormoneja, jotka mahdollisesti toimivat ehkäisypillereiden tapaan rajoittaen harvinaisten rauhoitettujen lintujen lisääntymistä luonnonsuojelualueella. 


Jos EU:ssa saataisiin tietää miten Suomi toimii lintudirektiivin mukaisen puhtaan luonnon suojelussa, mahtaisiko asemamme pohjoisena lintukotona järkkyä, vai saisimmeko kenties pienen sakon ja nuhtelut epäsovinnaisesta käytöksestämme?  Olematta suuri asiantuntija, oletan että rangaistus tulisi ja ankara sellainen.


Maslowin tarvehierarkialla ja vesistöjen puhtaudella on ehkä yksi yhteinen nimittäjä. On ymmärrettävää, että ihminen täyttääkseen perustarpeensa voi vaikuttaa ympäristöönsä haitallisesti, mutta tämä haitta tulee korjata heti kun se on mahdollista. Joten ruuantuotannosta johtuvat ympäristöhaitat ovat siis täysin ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä kun ne nyt jo tiedostetaan ja niille jatkossa tehdään jotain.  Jos ihminen sen sijaan tietoisesti laskee epäpuhdasta hormonipitoista jätevettä vesistöön, jonka hän on tietoisesti määritellyt arvokkaaksi lintuvesikohteeksi ja luonnonsuojelualueeksi, on hän tehnyt vakavan ympäristörikoksen.  Kuka siis on rikollinen, maanviljelijä, joka tuottaa ruokaa ihmisen perustarpeisiin, vai viranomainen, joka tekee tietoisen ympäristörikoksen? Toki rikollista päätöksentekoa ei tarvehierarkia tunne, joten ehkä tarvehierarkia pitäisi määritellä uudelleen tai sitten yksinkertaisesti nämä asiat eivät ole toisiinsa verrannollisia.


Pahinta tässä kaikessa on kuitenkin se, että tämä tarina on totta. Olen katsonut tätä maailmaa jätevedenpuhdistamon molemmilta puolilta. Nyt olen tässä, luonnonsuojelualueen reunalla ja taivaanrannassa siintää jätevedenpuhdistamo. En tiedä montako litraa sekunnissa hormonipitoista vettä valuu matalaan lahteen, mutta sen tiedän että luonto kuolee ja voi pahoin. 


Ugh, olen puhunut, 


Korkeita vesiä ja matalia majoja

Syysmyrskyjen nostattamat rantavedet innoittavat taas tarttumaan Suomalaisen luonnonsuojelun härkää sarvista. Tämä lienee jo neljäs kerta tämän syksyn aikana kun Suomenlahdelta puhaltava lounaistuuli nostaa meriveden pinnan niin korkealle että rantalaitumen ravinteet valuvat luonnonsuojelualueen vesistöön. Syksyllä ja alkutalvesta tämä näytelmä toistuu lähes viikoittain.

Laitumet tyhjenivät jo syyskuun lopulla kun lihakarja lastattiin muulivankkuriin ja kuljetettiin pois. Heti miten sen jälkeen alkoi meri tehdä väsymätöntä työtään ja huuhtelee nyt lehmien jätökset vesistöön. Viranomaisten käsityksen mukaan rantaniityillä laiduntava karja kuluttaa yhtä paljon ravinteita kuin tuottaakin niitä, joten karja siis hyödyntää tuottamansa ravinnekuorman itse, joten ympäristölle ei jätöksistä ole haittaa. Käytännössä tilanne on kuitenkin se, että ravinteet liukenevat veteen ja levittäytyvät ruovikkoon ja merenlahteen, alueelle jolla karja ei laidunna, joten lehmien tuottamat ravinteet eivät jää hyödyntämään rantaniityn kasvua vaan toimivat luonnonmukaisina lannoitteina vesistössä.

Laitumen vieressä oleva kaislikko rehottaa vuosi vuodelta tiiviimpänä ja korkeampana. Koska kaislikkoalue on vain muutamien kymmenien hehtaarien kokoinen, ei sen hyödyntäminen bioenergian lähteenä tai rakennusmateriaalina ole nykymenetelmin kannattavaa. Näin olen kuullut. Lisäksi olen kuullut että tällainen kolmen metrin korkuinen ruovikko ei sovellu esimerkiksi ruokokattorakentamisen materiaaliksi koska se on liian pitkää. Saamani tiedon mukaan ruokokatot rakennetaan lyhyemmästä ja ohuemmasta materiaalista jolloin niistä tulee tiiviimpiä. Kaislikon luonnonmukainen lannoitus siis tekee kaislasta rakennusmateriaalina käyttökelvotonta. 

Luonnonmateriaalien kuten ruo´on käyttö bioenergian lähteenä on jo alun alkaen suunniteltu niin suurteolliseksi toiminnaksi että pienet muutaman kymmenen hehtaarin alueet eivät ole kannattavia korjuun ja kuljetusten kannalta.  Näin siis luonnonvarojen käyttö ja bioenergian tuotanto voi tulla kysymykseen vain niissä tapauksissa joissa alueet ovat satoja hehtaareja suuria ja bioenergian tuotantolaitokset massiivisia kaukolämpölaitoksia urbaanien keskittymien läheisyydessä. Näin olen antanut itseni ymmärtää.

Ongelmallisinta tässä kaikessa on kuitenkin se, että paikalliset lihakarjan kasvattajat ovat nyt vaarassa tulla tuomituiksi ilman omaa syytään. Myös paikalliset maanomistajat, jotka ovat vuokranneet rantalaitumet lihakarjan kesälaitumiksi, toki ympäristöviranomaisten suosiollisella avustuksella, tulevat leimatuksi ympäristörikollisiksi. Niin karjankasvattajien kuin maanomistajien hyvänä tahtona on kuitenkin tuottaa hyvää ja maukasta lähiruokaa Suomalaisten tarpeisiin. Suomalainen ruuantuottaja on toki jo vuosien kokemuksella tottunut olemaan syypää kaikkeen, myös ympäristön tilaan, joten tämäkin syyllisyys menee häneltä jo rutiinilla.

Perinnemaiseman hoitona aloitettu ympäristön muokkaus näyttää johtavan siihen että lintudirektiivin mukaisena SPA -alueena luonnonsuojellun arvokkaan lintuvesikohteen luonnon monimuotoisuus ja lintujen lajikirjo heikkenee entisestään. 

Kolmen metrin korkuisessa ruovikossa viihtyvät vain harvat lajit, joista yksin Suomen yleisimmistä lajeista näyttää perivän voiton harvinaisten ja harvalukuisempien lajien kustannuksella. Nimittäin ruokokerttusella menee nyt lujaa. Yksi harvalukuinen poikkeus sentään on ja se näyttää olevan viiksitimali, joka sekin viihtyy korkeassa ruovikossa. Mutta kumpikaan näistä lajeista ei ole vesilintu, joten nämä lajit yhdessä eivät täytä arvokkaan lintuvesikohteen määritelmää vaikka niiden määrä ja asukastiheys tällä alueella nousisikin Suomen suurimmaksi. 

Ehkä eniten minua kuitenkin hämmästyttää vielä vuosienkin jälkeen se, mikä on ollut alkuperäinen syy siihen että tällainen, jo alun alkaen luontoarvonsa menettänyt, saastunut merenlahti on määritelty lintudirektiivin mukaiseksi arvokkaaksi lintuvesikohteeksi ja tällä perusteella luonnonsuojelualueeksi. Ehkä neljäkymmentä vuotta sitten alueella oli paljon pikkukahlaajia ja puolisukeltajia, mutta kun luonnonsuojelupäätös noin kymmenen vuotta sitten tehtiin, oli alueen lintukanta jo köyhtynyt niin, että päätöksen perusteena olleessa lintuluettelossa mainituista lajeista löytyi havaintoja enää vain muutamista. Luonnonsuojelupäätöksen jälkeen lintujen määrä on vähentynyt entisestään, joten suojelupäätöksellä ei ole ollut mitään positiivista vaikutusta lintukannan elpymiseen. Päinvastoin, toimenpiteet joita alueella on tehty, ovat entisestään heikentäneet päätöksen perusteena olleiden vesilintujen elinolosuhteita.

Nämä seikat, joita tässä kirjoituksessani tuon esiin, perustuvat henkilökohtaiseen kokemusmaailmaani ja kuten otsikossa mainitaan, ovat vedet täällä korkeita ja majat matalia, joten lukija ymmärtänee, että asiantuntemukseni ja ymmärrykseni niin näiden kuin monien muiden asioiden suhteen on rajoittunutta. 

.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Lausunto VELHO -hankkeen Lounais-Suomen vesistöalueen Viurilanlahden Natura -alueen hoito- ja käyttösuunnitelman osalta


Lausunto VELHO -hankkeen Lounais-Suomen vesistöalueen Viurilanlahden Natura -alueen hoito- ja käyttösuunnitelman osalta.

Taustaa

Omistamme xxxxxxxxxxxxxx alueella xxxxxxxxxxxxxxx, jonka vesialueet noin 30 hehtaaria on suojeltu luonnonsuojelulain nojalla lintudirektiivin mukaisena SPA -alueena.  Vesialueesta noin puolet 15 hehtaaria on ruovikkoa ja rantaniittyä. Rantaniitystä 4 hehtaaria on vuokrattu lihakarjan kesälaitumeksi ympäristöviranomaisten suosituksesta.
Luonnonsuojelupäätöksen perusteena on ollut SPA -alueen määritelmä arvokkaana lintuvesikohteena. Lintujen määrä ja lajikirjo on kuitenkin köyhtynyt vuosi vuodelta eikä esimerkiksi kahlaajille tai puolisukeltajille löydy enää paikalta avoimia matalia kahluu- tai rantautumispaikkoja. Myös vielä alueella pesivien lintujen poikasmäärät ovat vähentyneet. Poikasmäärien vähenemisen syynä saattaa olla ravinto, sen määrä ja epäpuhtaudet, tai kasvanut petolintujen määrä.
Venereitti ruopattiin ennen luonnonsuojelualuepäätöstä. Tämän toimenpiteen jälkeen paikalla pesi pikkukahlaajia, mutta kun ruopatun väylän rannat kasvoivat umpeen, katosivat myös kahlaajat. Luonnonsuojelupäätöksen jälkeen on ruovikkoa leikattu talvella 2007 ympäristökeskuksen Ruokoprojektin yhteydessä ja tämän jälkeen venereitin ruovikkoa on leikattu kahtena kesänä. Erityisesti kesällä tehdyn leikkuun jälkeen paikalle tulee lisää lintuja kun venereitin matalat rannat avautuvat kahlaajille ja kapea reitti levenee puolisukeltajille. Pesintään tämä toimenpide ei kuitenkaan vaikuta. Ruovikon niitto on yksityishenkilölle kallis toimenpide, eikä tätä ole saanut vähentää verotuksessa kotitalousvähennyksenä, joten niiton ajankohta ja määrä määräytyy pakollisen tarpeen mukaan, eikä tässä näin ollen ole voitu ottaa huomioon luonnonsuojelullisia näkökohtia ja lintujen tarpeita.

Lausunto

Alueen luonnontila linnuston kannalta on selvästi heikentynyt ja luonnon monimuotoisuus linnuston vähenemisen myötä köyhtynyt. Linnuille sopivia kahluu- ja rantautumispaikkoja ei alueella enää ole. Kasvillisuus on rehevöitynyt entisestään rantaniityn laidunnuksen jälkeen koska lehmien ulosteet liukenevat vedenkorkeuden vaihtelun myötä vesistöön. Ruovikkoa on puolet vesialueesta ja vesikasvillisuus, kuten lumpeet, ulpukat ja meriheinä tekevät ruovikossa vielä olevat aukkopaikat loppukesästä linnuille uimakelvottomiksi.

Ehdotus pilotti-hankkeeksi

Ehdotan että xxxxxxxxxxxxxxx lintuvesialueella käynnistetään pilottihanke vesilintujen elinolosuhteiden parantamiseksi. Osaan alueen ruovikosta ruopataan matalia uomia, joissa saadaan vesi kiertämään, pikkukalat liikkumaan ja kahlaajille sopivia kahluupaikkoja sekä puolisukeltajille uimareittejä. Pohjasedimentti kasataan pieniksi mataliksi saarekkeiksi joille linnut voivat rantautua ja joilla ne voivat pesiä. Uomat voidaan tarvittaessa puhdistaa ja niittää pesintäkauden jälkeen ja niitetty ruoko joko kasataan saarekkeiksi tai kuljetetaan pois hyödyntäen sitä esim. energialähteenä. Tämän lisäksi ruovikko voidaan talvella niittää ja ylimääräinen biomassa kerätä pois jotta uomat pysyvät avoimina.
Hankkeen suunnittelu ja toteutus tehdään yhteistyössä alueen omistajan ja ympäristöviranomaisten kesken. Hankkeen rahoituksen järjestää ympäristöviranomainen. Jos hanke onnistuu ja toimenpiteillä nähdään olevan merkitystä luonnon monimuotoisuuden ja lintukannan elpymisen kannalta voi yksityisen luonnonsuojelualueen omistaja jatkaa toimenpiteitä hankkeen päättymisen jälkeen erilaisten luonnonsuojelu- tai ympäristötukien turvin.

Salossa 20.10.2011
Outi Hoikkala