Tundrapeippo nuokkuu uneliaana ja odottaa.
Pihlajanmarjoista juopuneet punatulkut
lentävät epävarmoin siivin
kohti kevättä.
Hanget harmaantuvat, muuttuvat vetisiksi
auringon hohteessa
eikä latuasi näy tulevaksi.
Kaipaus nostaa iltaruskon taivaanrantaan
kun auringon viimeiset säteet taittuvat
taivaan zeniittiin.
Yö laskee tumman viittansa maiseman ylle
ja pakkasessa silmut peittyvät
veden kuuraiseen pakettiin.
Yölinnun huumaava kiljaisu ja suhahdus pääni yllä,
eikä valoasi näy tulevaksi.
Jossain auringon paahteisella rannalla
tai kaupungin kivisessä sydämessä
sinä laulat karaokebaarissa
laulua kuolleesta rakastetusta.
Minä elän ja odotan sitä aamua ja sitä päivää
kun vihdoin palaat ja suksesi painavat
hankeen kaksi jälkeä.
Oikea ja vasen, oikea ja väärä.
Joka ilta se päivä on huominen
ja yhä lähempänä.
.
