Uuden tulemisen syksy

Tämä kirjoitus liittyy sarjaan Paratiisin vuodenajat.

On syksy ja alan valmistautua tulevaan. Ensin siivotaan pikkueteinen, sitten kerätään pahvilaatikoita ja viimeksi omenat. Omenoilla on monta merkitystä, niin kuin omenapuillakin. Paratiisiin hyvän ja pahantiedon puu oli nimenomaan omenapuu. Näin olen antanut itseni ymmärtää. En tiedä olenko käärme vai ihminen, joskus olen hyvin inhimillinen, mutta joskus kirjoitukseni ovat pisteliäitä ja jopa hieman myrkyllisiä kenties.


Omenoille löytyy paljon käyttöä ja käyttäjiä. Viimeisin havaintoni on että kettu valikoi hedelmänsä makeimpien puiden juurelta. Se haukkaa palan omenan poskesta, siihen jäävät soman terävät hampaanjäljet. Joskus se asettuu iltahämärissä makuulle omenapuun alle ja napsii herkkupaloja pudonneitten omenoiden kyljestä. Se on arka ja kuullessaan narahduksen valpastuu. Illan pimetessä se katoaa pitkään heinikkoon omille poluilleen. Kenties omenat ovat sille makea alkupala yön saalista odotellessa.


Joskus jättiläiskokoinen jänis loikkii vasta leikatun nurmikon poikki ja istahtaa samaisen makean omenapuun alle. Se viipyy siinä tovin nauttien ateriaa ja katoaa sitten pitkään heinään. Mäyräkin taitaa nauttia näistä hedelmistä, samoin kuin suuret lintuparvet. Naakat, varikset, fasaanit ja rastaat tulevat suurina parvina. Pikkulinnut käyvät yksin.
Kun kääntelen pudonneita hedelmiä niiden kyljistä löytyy koko eläinkunnan kirjon hampaanjälkiä. Joissain omenoissa lymyilee matoja ja toukkia, joskus muutama muurahainen tai mehiläinen imee omenasta mettä. Kaikki tuntuvat nauttivan paratiisin hedelmistä.


Omenat pitää kerätä pieninä erinä pieniin laatikkoihin. Jos joku omena mätänee se pilaa koko laatikollisen kevääseen mennessä. Kauriille toki kelpaavat pilaantuneetkin omenat, mutta kevään ensimmäiset muuttolinnut tarvitsevat tervettä hedelmänlihaa toipuakseen pitkästä muuttomatkasta. Kauriit kuopivat koko talven ajan pilaantuneita jäätyneitä hedelmiä puutarhasta. Samalla ne haukkaavat jokusen kuivan ruohotupsun. Jos omenapuun versot ovat riittävän alhaalla ne syövät nekin. Joskus kun lumi on aurattu korkeaksi kinokseksi omenapuiden katveeseen voit aamuhämärissä nähdä pieniä kauriita kiipeämässä lumivallin päälle. Ne kurkottavat sulavalinjaiset kaulansa ylös ja syövät puunoksia ylhäältäkin kasan päällä. Jos et ole nähnyt tätä näytelmää tulee sinulle yllätyksenä miksi omenapuun oksat on syöty jopa kahden metrin korkeudesta. Kuka sen teki ja miten?


Jänis voi nousta puun runkoa vasten ja kurottaa ylös oksiin, mutta sille on leikattava pieniä versoja hangelle, se on inhimillisin ratkaisu. Versot on syytä kasata turvalliseen paikkaan lähelle pihaa, sillä siihen eivät arat pedot tule niiden ruokailua häiritsemään. Jänis on ovela sekin, se tulee pihalle pihavalon liikkeentunnistimen kantaman päähän ja sytyttää valon. Kun valo palaa eivät petoeläimet tule lähelle. Ehkä valossa on helpompi ruokailla tai sitten jäniskin haluaa pimeään talviaikaan nauttia valon lämmöstä. En tiedä, emme ole keskustelleet asiasta syvällisesti.


Omenoista riittää toki ihmisillekin. Joulupöydässä on aina oman paratiisin punaposkisia tuotteita. Niitä harvoin syödään, sillä joulun jälkeen ne kasataan lintulaudan alle tarjolle. Fasaanit tulevat sinne niin pudonneiden auringonkukansiementen kuin hedelmienkin toivossa. Koska fasaani on aika turvaton talvella, varsinkin jos on paljon lunta, on paras tapa tarjoilla omenat kuusen alla. Pienen kuusen alaoksien alle jää turvallinen siimes johon petolinnut eivät näe eivätkä niiden terävät kynnet ja nokka yllä sinne.


Mietin miten paljon omenoita talven varalle tarvitaan. Kauriita oli viime talvena viisi, mutta niille löytyy monia ruokailupaikkoja lähiympäristöstä, joten niiden varaan ei niinkään tarvitse laskea. Mutta entä jos niitä keväällä onkin enemmän? Fasaaneja oli viime talvena vain neljä, mutta tänä kesänä oli yli kymmenpäinen poikue. Osa poikasista toki on jo mennyt parempiin suihin, mutta nyt niitä on joka tapauksessa enemmän kuin ennen. Jättiläiskokoisia jäniksiä oli ennen kolme kappaletta, nyt olen nähnyt vain yhden. Toisaalta pienempiä yksilöitä on laukannut heinikossa muutama. Mäyrät nukkuvat talviunta, mutta poikkeavat jo varhain keväällä puutarhassa. Kettu kulkee omia polkujaan, se ei ole minusta riippuvainen. Mustarastaat muuttavat jos tulee paljon lunta ja kylmiä öitä, mutta jos on lämmintä ne voivat talvehtia. Niiden määrä ei lisäänny sillä naakat syövät suurimman osan rastaspoikueista. Tuskin kukaan selviytyy. Rastaat ovat kuitenkin uskollisia asukkaita, joten niitä ei missään tapauksessa saa unohtaa. Ja kenties tulee joku muu, joku uusi, joka rakastaa painaa hampaansa tai nokkansa makoisaan hedelmänlihaan. Ketään ei pidä sulkea pois eikä unohtaa ja uusille tulokkaille on annettava mahdollisuus.