Tämä teksti liittyy sarjaan Lintuja ja Ihmisiä.
"Tiedätkö miltä tuntuu olla pieni poikanen. Tai ei oikeastaan niin kovin pienikään. Olet ihmisen sylissä, otsatöyhtösi on takussa ja yrität kannatella raskasta suurta nokkaasi. Pitkät jalat roikkuvat toimettomina, neljä varvastasi suorina. Eikä siivissäsi ole vielä edes lentosulkia. Se on aika onnetonta se.
Ja sitten eräänä päivänä seisot pesässä, levittelet siipiäsi ja ponnistat ensimmäisen kerran ilmaan. Hypit ja kokeilet ilmaa siipiesi alla. Ponnahdat risupesän reunalta ja levität siipesi ensikertaa täyteen mittaansa. Tunnet miten ilmavirta suoristaa siipisulat, työnnät jalkasi taakse suoriksi ja vedät kaulan ensimmäisen kerran ässälle niin että pää jää vaaka-asentoon. Näet maiseman kiitävän allasi. Ensin rantaniitty, sitten ruovikko ja viimein matalikko ja meren lahti.
Suunnistat matalikolle ja laskeudut alemmas. Oikaiset jalkasi eteen ja annat varpaiden harottaa. Oikaiset kaulan ja vedät sen pystyyn. Teet siivilläsi pari laskeutumisvetoa ja varpaat osuvat veteen, sitten painuvat kevyesti pehmeään pohjaan. Ensimmäinen laskeutuminen on valmis.
Kahlaat ja tunnet veden vastuksen. Asetut paikoillesi ja alat tuijottaa veden pinnan haihtuviin väreisiin. Näet ensimmäisen liikkeen vedessä ja kaulasi vetäytyy iskuasentoon. Ensimmäisen kerran isket nokkasi veteen ja tunnet miten kalan suomuinen pinta tarttuu kieleesi. Ensimmäinen saalis ja ensimmäinen itse hankittu ateria on siinä.
Se on elämää, jumalaista linnun elämää aina siihen päivään asti kun vedenpuhdistamon altailla syödyn aterian jälkeen saat vatsanpuruja. Tai kun niityltä seivästetyn peltohiiren torjuntajäämät saavat kurkkusi kirvelemään. Tai kun ensimmäinen öljytahra likaa kauniin höyhenpukusi. Siihen päivään asti olet upea, kaunis ja täydellinen. Mutta sen jälkeen kaikki on toisin, niin toisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti