tiistai 12. kesäkuuta 2012

Onko ympäristönsuojelussa geenivirhe?


Jokin aika sitten uutisoitiin että ainutlaatuinen merimetsopesintä tuhottiin Porissa. Pari päivää sitten että merikotkan pesäpuu on kaadettu Bergössä. Viimevuonna tihutyön kohteeksi joutuivat huuhkajat Pirkanmaalla, jossa yhteydessä ensimmäisen kerran aktivoidun käsittelemään asiaa julkisuudessa.

Tilanne ei ole viime vuodesta muuttunut, uutisotsikoiden runsaudella mitattuna ongelma vain kasvaa. Ympäristönsuojelussamme näyttäisi olevan geenivirhe, ihmiset suorastaan pelkäävät että heidän mailleen tai niiden lähiympäristöön pesiytyy rauhoitettuja lajeja. Jos näin käy saattaa oma elinkeino vaarantua jos rauhoitus- tai luonnonsuojelupäätöksiä nuijitaan. Tämä on täysin ymmärrettävää, ihmisille tarjotaan keppiä, sakkorangaistuksia, suoja-alueita, rauhoitus- ja luonnonsuojelupäätöksiä, kun pitäisi tarjota porkkanaa, jonkinlaista suojelurahaa, jos halutaan taata luonnon monimuotoisuuden säilyminen tai jopa positiivinen kehitys.

Luonnonsuojeluun ja ympäristönhoitoon käytettään edelleen kohtuullisen paljon yhteiskunnan varoja, se miten varat jaetaan ja mihin varat suunnataan vaikuttaa luonnollisesti siihen mitä saadaan aikaan. Viime vuonna varat kohdistuivat niin, ettei pystytty säästämään huuhkajanpoikasia. Tänä vuonna varat on kohdistettu niin, ettei pystytty säästämään kotkanpesiä ja ainutlaatuista merimetsopesintää. Mitäköhän seuraavaksi menetetään?

Näyttää siltä että yhteiskunnassamme ympäristötuet kohdennetaan perinnemaisemaan ja luontopolkuihin, rahat jaetaan luonnonsuojeluharrastajille, tahoille jotka kehittävät keskenään esteettistä kokemusta ja virkistystoimintaa.

Tarvitaan muutosta koko ympäristönsuojeluun ja sen periaatteisiin, ei välttämättä ympäristörikosten tutkintaan ehdotettua ympäristöpoliisia. Jokainen maaseudun asukas tai alueen omistaja voi olla oman alueensa vartija, jos hänelle annetaan porkkana eikä sitä keppiä. Näin myös vastustus luonnonsuojelua vastaan hälvenee, ihmiset sitoutuvat ympäristön tilan tarkkailuun ja monimuotoisuuden vaalimiseen.

Tämä olisi sitä aitoa luonnonsuojelua, periaatteella että myös ihminen on osa luontoa. Todellinen luonnonsuojelu näyttäisi Suomesta puuttuvan lähes kokonaan, on vain näennäistä pienen piirin niin sanottua viherpiperrystä joka aiheuttaa pahennusta maaseudulla rauhoitettujen lajien elinympäristön lähellä asuvissa ja elinkeinoaan harjoittavissa ihmisissä ja näyttäytyy heidän silmissään vain itselleen elämyspuistoja puhtaaseen luontoon rakentavan ituhippijoukkon puuhastelulta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti