Metsässä tapahtuu kummia

Metsässä tapahtuu taas kummia. Naakat tekevät väsymätöntä työtään luonnon monimuotoisuuden köyhdyttämiseksi. Polulta löytyy nyt päivittäin pieniä monenkirjavia munankuoria, niistä tuskin on poikasta kuoriutunut, sillä pesää ei ole lähimailla. Pikkulinnut ovat yrittelijäitä, mutta poikastehtailu ei tule onnistumaan, naakan löytämässä pesässä veroprosentti on tasan sata. On perustettava uusi yritys jonnekin muualle ja aloitettava bisnes uudelleen, mutta menestymisestä ei ole takeita jos ei siirry riittävän kauas naakkapopulaation reviiriltä.

Keinoja naakkojen karkottamiseksi aletaan tutkia Helsingin yliopiston toimesta, mutta ongelma ei poistu ennen kuin naakkojen määrää vähennetään. Tutkimushankkeen esittelyn mukaan määrää ei aiota vähentää, niiden vain halutaan siirtyvän muualle. Tämä naakka-asia on yksi luonnonsuojelun epäkohdista ja kertoo jotain luonnonsuojelijoiden logiikasta. Luonnonsuojeluyhdistyksen taholta minua on vain kehotettu nauttimaan luonnosta ja että naakka on rauhoitettu Varsinais-Suomen maakuntalintu, sen pituinen se. En tule pääsemään naakoista eroon, mutta se sentään lohduttaa että en paini tämän ongelman kanssa yksin.

Outoa on se että luonnonsuojelijat eivät näyttäisi olevan ollenkaan huolestuneita naakkojen luonnolle, muille linnuille, aiheuttamista tuhoista. Helsingin yliopiston tutkimushankkeessakin kiinnitetään huomiota vain satovahinkoihin. Kuten edellisessä kirjoituksessani mainitsin, ympäristönsuojelussa on geenivirhe. Tämän geenivirheen ansiosta tarvitsemme ympäristöpoliisin. 

Ympäristönsuojelun geenivirheestä kertoo myös Greenpeacen Tapio Laakson keräämä kaivostoimintaan liittyvä informaatio, jossa mainitaan muun muassa että, kaivoksen ympäristöluvan myöntänyt virkamies on sittemmin työskennellyt samaisen kaivoksen ympäristö- ja turvallisuuspäällikkönä virkavapaalla varsinaisesta työstään ja että viranomaiset ovat katsoneet asiakseen myös salata oleellisia tietoja kun valvova viranomainen vaikeni ratkaisevista mittaustuloksista Talvivaaran iho-oirekohussa. Lisäksi mainitaan että uraanikaivoshankkeet ovat epäsuosittuja, niitä viedään läpi kaikessa hiljaisuudessa.

Tämä vaikenemisen kulttuuri ei ole yksinomaan kaivosteollisuuden syytä, ansiota ehkä. Mikä on ympäristöviranomaisen etiikka ja moraali kun hän työskentelee virkavapaalla asiakkaan nimiin, salaa tietoja ja vaikenee hankeprosessin läpiviemisen aikana? Onko tällainen ympäristöviranomainen oikeasti puhtaan luonnon vartija vai onko hän lojaali jollekin, järjestelmälle ehkä?

Olen esittänyt hankalia kysymyksiä myös luonnonsuojelijoille ja se on johtanut vaikeuksiin. En kysy enää mitään, kirjoitan auki asioita ja joku muu saa sitten esittää kysymykset jossain muualla, muussa yhteydessä ja ehkä jopa joltain muulta. 

Jokin on sentään muuttunut. Kun aloin kirjoittaa hormoni- ja lääkeainejäämistä luonnonsuojelualueen vesistössä kesti viikkoja jopa kaksi kuukautta ennen kuin juttu julkaistiin painetussa sanassa. Eilen kirjoitin jutun ja se oli tämän aamun lehdessä. Nopeaa toiminta, melkein yhtä nopeaa kuin kirjoittaa juttu blogiin. Alkaakohan paikallislehti kilpailla Uuden Suomen tai Googlen kanssa? Nähtäväksi jää.