Aamukävelyllä paratiisin varjoissa

Kohti sarastusta.

Aamu alkoi mielenkiintoisella pohdinnalla. Nimittäin pari päivää sitten uutisoitiin ympäristöaiheesta otsikolla: ”Ympäristörikostutkinta on vielä lapsenkengissä”. Jutussa on väliotsikko ”Tarkkaile ja dokumentoi”, ja annetaan ohjeita miten vastuullisen yksityishenkilön kannattaa ja pitää toimia. 

Minä tarkkailen ja dokumentoin, otan valokuvia ja dokumentoin ne tuoreeltaan, aivan niin kuin uutisessa kehotetaan. Mutta jos julkisesti jaan informaation vaikkapa täällä blogissani, se aiheuttaa närää. Olen nimittäin eräässä yhteydessä saanut viestin jossa väitetään että mikään jutuistani ei pidä paikkaansa. 

Soidinlahja.

Tästä syntyy mielenkiintoinen yhtälö: sinun pitäisi tarkkailla, dokumentoida ja kertoa havainnoistasi viranomaiselle, mutta sinulla ei ole sananvapautta kertoa niistä julkisesti, jos nimittäin vaikka joku asianosainen tai osapuoli voisi ehkä tietää asiasta, korjata epäkohdan tai pahimmassa tapauksessa, jos kyseessä todellakin on rikos, toimia todistajana jutussa.

En pohdi asiaa pidempään, minulla on siihen henkilökohtainen ratkaisu. Minun täytyy muuttua ja muuttaa toimintatapaani. Tarkkailen edelleen, mutta havainnoin ja dokumentoin eri tavalla. Käytän sananvapauttani eri tavalla, kirjoitan eri tavalla, en ota kantaa yksityiskohtiin niiden omilla nimillä vaan siirryn käyttämään yleisnimiä tai keksin aiheelle jonkun tapahtumakohtaisen merkityksen. Kuten lintu on vain lintu, en raportoi sen lajia kuten tähän asti. Jäniksestä en mainitse että se on jänis, keksin kuvalle jonkun yleisemmän tapahtumaan sopivan nimen, kuten kaksi onnellista jänistä yhdessä on happy together jne. 

Happy together.

Näin siirryn havainnoinnissani toiselle tasolle, tarkkailen ja dokumentoin luonnosta sen estetiikkaa ja käytän sananvapauttani kuvatakseni ympäristön esteettistä vaikutelmaa ja kokemustani siitä. Tällä tavalla pikkuhiljaa, kun en laske lintuja, arvioi luonnon monimuotoisuutta tai mieti onko vedessä kaloja ymmärrykseni ja sitä kautta vastuuni vähenee. Kun vastuuni vähenee myös vapauteni kasvaa ja kun vapauteni kasvaa en ole enää niin kriittinen. 

Kun en ole kriittinen ympäristön tilan suhteen tulee se minulle merkityksettömämmäksi ja lopulta sillä on minulle vain pelkkä esteettinen merkitys. Silloin en enää istutakaan lehtometsää, vaan haen puutarhaliikkeestä nopeasti kasvavia taimia, joiden kasvutuloksista saan itse nauttia. Lehtometsää kun en koskaan tule itse näkemään silloin kun puut ovat kasvaneet suuriksi, kun tuuli humisee niiden latvustoissa ja oudot linnut laulavat puiden oksilla.   

Ympäristökasvatuksen, siis tietoisuuden luonnon monimuotoisuudesta hoitaa koulutusjärjestelmä, joten minun ei tarvitse kertoa lapsille, nuorisolle tai kellekään muulle mikä otus mikäkin on tai mikä on sille lajityypillistä käyttäytymistä. Sen hoitaa opettaja koulussa.