Taidokas pesänrakentaja ja naakkaterroristien puuhat

Arkkitehtuurin taidonnäyte.

Pari viikkoa sitten törmäsin matkallani taidokkaaseen pesänrakentajaan. Lintu oli ujo eikä halunnut tulla kuvatuksi, mutta ylpeänä esitteli kuitenkin valitsemaansa pesän paikkaa. Keskeneräinen projekti sijaitsi vanhassa puussa kohdassa josta tuuli oli repinyt oksan irti. Kolon pohjalle oli rakennettu perusta jolle pesä kasattaisiin.

Monena päivänä kävelin hiljaa puun ohi ja syrjäsilmällä seurasin miten arkkitehtuurin korkea taidonnäyte muodostui. Peippo käyttää pesänsä rakentamiseen huomattavan paljon aikaa toisin kuin moni muu lintu. En kertonut pesästä kenellekään, ettei kukaan jäisi polunvarteen liian pitkäksi aikaa seisomaan ja tuijottamaan sitä vaan lintu saisi rauhassa munia ja hautoa munansa ilman ulkopuolisten uteliaita katseita. 

Entinen pesä.

Eräänä tyynenä aamuna lähdin jo varhain melomaan, viivyin ehkä reilun tunnin ja palattuani kuulin jo kaukaa että pihalla polun varressa oli kummaa hälinää. Tultuani paikalle lehahti lentoon naakkapariskunta. Polun varressa lepäsi riekaleiksi revitty pesä ja pari rikki hakattua pientä munaa, loput oli syöty. Nostin pesän käteeni, se oli vielä kotoisan lämmin. Pesä oli rakennettu hevosen jouhista, kuivasta heinästä ja höyhenistä, vielä rikki revittynäkin se pysyi tukevasti kasassa kun nostin se maasta. 

Taidokas, mutta ujo pesänrakentaja.

Peippojen pesintä ei onnistunut tänäkään vuonna ensimmäisellä yrittämällä. Tänään pariskunta ruokaili pihanurmikolla ilman aikeitakaan yrittää uutta pesintää. Se on viisas päätös, peippojen kannattaa rakentaa uusi pesä vasta loppukesästä kun naakat ovat saaneet omat poikasensa lentokykyisiksi ja lähtevät kaupunkiin. Vasta myöhään syksyllä, Laurin markkinoiden aikaan, naakat ovat poissa viikkoja, silloin pesintä onnistuu ja peiponkin poikaset ehtivät kehittyä lentokykyisiksi. Se lienee kuitenkin liian myöhäinen aika saada poikaset kehittymään niin hyviksi lentäjiksi että muutto onnistuu, ilmeisesti juuri sen takia muutamia peippoja jäi viime vuonna talvehtimaan. Ruokintapaikalla oli koko talven kolme peippoa, keväällä ennen paluumuuttoa niitä oli enimmillään jopa kahdeksan. Peippojen ei siis tarvitse välttämättä muuttaa talveksi etelään jos talviruokinta toimii. Valitettavasti nyt on kuitenkin niin että minä vähennän talviruokinnan määrää, joten ensi talvena ruokaa on niukemmin ja linnut joutuvat hakeutumaan muille ruokintapaikoille. 

Olin ajatellut lopettaa talviruokinnan kokonaan, mutta se on liian raju ratkaisu. Vähentäminen täytyy tehdä asteittain, jolloin paikkalinnuille jää aikaa hakeutua muualle. Ruokinnan vähentäminen vähentää paikkalintujen ja pesivien lintujen määrää, näin myös naakoilta vähenee pesinnän aikainen lähiruoka. Tämä on nyt puiden kaatamisen lisäksi ainoa keino vähentää naakkapopulaation määrää täällä. Luonto toki on tässä hyvänä apuna, sillä talvimyrsky katkaisi yhden naakkojen pesäpuista, kolot olivat heikentäneet puun runkoa niin että se katkesi kuuden metrin korkeudesta. Toinen naakkojen kerrostalopuista on haljennut tyvestä ja natisee jo pienimmässäkin tuulessa, joten se on kaadettava pelkästään turvallisuussyistä.

Seinäjoella aletaan nyt tutkia miten naakkojen pesintä voidaan estää. Naakkojen karkotukseen etsitään ratkaisua, mutta populaation määrää ei kuitenkaan aiota karsia, joten sieltä missä naakkojen karkotusta kokeillaan pilottiprojektina siirtyvät naakat jonnekin muualle. Siihen päivään mennessä on keksittävä keinot sille etteivät evakkoon lähtevät naakat tule ainakaan tänne, päinvastoin täältä lähtevät naakat saavat etsiä itselleen paikan jostain muualta ennen sitä.