Lehtometsähanke, budjetti nolla euroa

US Puheenvuoro 5.6.2012 20:55 Outi Hoikkala Ympäristö, luonnon monimuotoisuus, luonnonsuojelu, natura 12 kommenttia

Homo Naturan virkistystoimintaa - Lehtometsähanke, budjetti nolla euroa.

Tämä kirjoitus on omistettu blogisti Petra Nyqvistille, hän kommentoi edellisessä kirjoituksessani että hänen on vaikea ymmärtää minua vaikka olen hänen käsityksensä mukaan luontoihminen. Voi olla että tätäkin kirjoitustani on joidenkin vaikea ymmärtää, onhan hankkeeni budjetti pyöreät nolla euroa, en ole saanut tähän hankkeeseeni mitään ympäristötukia ja näkemykseni on silti se että kyseessä on ympäristöhanke ja pienen ihmisen ympäristöteko.
Ensimmäinen lapionpisto tehtiin aika tarkalleen kymmenen vuotta sitten. Eräänä keväisenä päivänä kesannolle jätettyyn peltomaahan siirrettiin neljä lehmuksen tainta. Seuraavina vuosina tehtiin paljon pieniä lapionpistoja kun peltomaahan piilotettiin parisataa tammenterhoa. Kokeeksi tuotiin myös joitakin tulokaslajeja Virosta, mutta näistä ei koskaan kasvanut puita. Ehkä hyvä näin sillä luontoihmiset vihaavat tulokaslajeja.
Vuosien varrella on biodiversiteetti kehittynyt huimin askelin. Oli vuosi jolloin pelto oli valkoisenaan saunakukkaa, tuli vuosi jolloin voikukat valtasivat alueen. Myöhemmin lajikirjo monimuotoistui ja nyt paikalla on sankka vesakko. Kaikki muu alueella jo on, vain pähkinäpensas puuttuu, mutta sopiva taimi on jo katsottuna. Aluskasvillisuudessa on monenlaista rikkakasvia, mutta päälaji taitaa jo tällä hetkellä olla metsämansikka.
Tienvarressa ja pellonreunalla on leveät ruohikkokaistaleet, johtunee rikkakasvien torjunta-aineista ja maantiepölystä. Vesakosta on jo raivattu tilaa neljälle sinne istutetulle lehmukselle ja näiden lisäksi luonto on kylvänyt lehmuksia noin parikymmentä tainta. Ne taimet jotka ovat sopivalla kasvupaikalla saavat jäädä, loput lahjoitetaan pois. Taimista voisi jopa pyytää pienen hinnan, mutta koska budjettini on nolla euroa, ne annetaan ilmaiseksi hyvään tarkoitukseen.
Noin kahdestasadasta tammenterhosta nousi pintaan kymmeniä pieniä tammenalkuja. Peurat ja jänikset söivät niistä suurimman osan, ensin se harmitti minua, mutta jälkeenpäin hyväksyin asian, onhan minulla ollut pihapiirissäni kolmekorvainen jänis ja viiden upean peuran lauma. Tammia on nyt neljä, ne on suojattu verkoilla ja näistä taimista kasvaa suuria puita. Tammenterhoja on edelleen tallessa ja niitä kerätään joka syksy kilpaa oravan kanssa, joten uusia taimia voin kasvattaa tarpeen mukaan.
Vesakosta raivataan nyt koivuja ja pajupensaita, jos jotain mielenkiintoista löytyy, se säästetään. Kuusia on hyvin vähän, eivätkä havupuut luontoihmisten mielestä kuulu lehtoon, mutta täällä lehdossa tulee aina olemaan myös muutamia havupuita vaikka väitetäänkin havupuiden vievät elintilan jalopuilta ja jopa tappavan ne. Männyntaimia on paljon ja niistä jätetään kapea vyöhyke, joka kaadetaan ensimmäisenä pois jos jotain joskus kaadetaan. On myös pieni haapavyöhyke jonka juurakkoon odotetaan katajaa, se kun aikaisemman kokemuksen perusteella näyttäisi viihtyvän siinä hyvin.
Vesakossa on jo monenmoista elämää. Peurat käyvät siellä satunnaisesti merkkaamassa ja hankaamassa kylkiään pieniin männyntaimiin. Fasaanit ja jänikset viihtyvät tiheiköissä, josta syystä koivunvesat monin paikoin katkaistaan nyt noin polven korkeudelta jolloin niiden alle jää mukavasti suojaa. Pensaikoissa piipahtaa hyönteissyöjiä ja taitaa lennosta päätellen jossain olla myös kiurun pesä, mustarastaasta puhumattakaan.
Ihmisen kädenjälki näkyy puuvalinnoissa. Osa on istutettuja, osa valitaan vesakonraivauksen yhteydessä, mutta lopulta joskus, ehkä kahdensadan vuoden kuluttua kun lehtometsä on valmis, en usko kenenkään edes ymmärtävän että se on alun perin ihmisen valinta. Aluskasvillisuus syntyy itsestään ja muuttolinnut ehkä tuovat sinne tulokaslajeja muualta, ihmisen istutuksia aluskasvillisuuteen ei tule, tai jos tulee, ne tulevat sen jälkeen kun minä en enää tallaa polkuja tämän mäen kumaraisille harteille.
 Joku ihmettelee varmaan miksi olen käynnistänyt tällaisen hankkeen ilman ulkopuolista tukea. Minulle luontoihmisenä tämä on sitä virkistystoimintaa johon luonnonsuojeluintoni on minua ohjannut. Olen syntynyt saaressa, asunut suurimman osan elämästäni maalla, oppinut luonnosta ja nähnyt sen ihmeitä, haluan jättää jälkipolvilleni perinnön jonka kautta he voivat kokea sen saman nautinnon minkä minä saan kokea luonnossa.