Oikea käsi

Aikanaan lähetettiin avaruuteen luotain, jonka mukana oli viesti ihmiskunnalta mahdolliselle maan ulkopuoliselle elämälle. Muistan että viestissä oli kuva ihmisestä, mies ja nainen, joiden oikea käsi oli kohotettuna tervehdykseen. Viestin tarkoitus lienee ollut osoittaa että olemme olemassa, eikä meillä ole pahoja aikeita ketään ulkopuolista kohtaan.

Maan päällä kuitenkin kaikki on toisin. Emme juuri tervehdi tosiamme ja usein vie pitkän aikaa tutustua johonkuhun jonka tapaa lähes päivittäin. Ohisanottu moi on tavallaan merkityksetön niin kauan kun et tiedä kuka sanoja on.

Lintuja tarkkaillessani tein oudon havainnon. Ensin tuli kauan tuntemattomana pysynyt varpushaukka ja eräässä kuvassa huomasin hänen nostaneen oikean jalkansa kuin tervehdykseen. Se vaikutti minusta aluksi hassulta sattumalta, mutta myöhemmin kun vastaan tuli muita, kuten vihervarpunen ja urpiainen, jotka tekivät saman liikkeen, aloin miettiä asiaa tarkemmin. Onko niin, että ihminen etsii kontaktia ulkoavaruudesta ja lähettää viestejä sinne löytääkseen älyllistä elämää ja luodakseen kumppanuuden jonkun toisen kanssa, samalla kun pihapiirissäsi on kymmeniä, jos ei satoja, jotka nostavat oikean jalkansa tervehdykseen ja ovat valmiita kumppanuuteen kanssasi.

Olen sanonut: Ihminen on osa luontoa ja suojellessaan luontoa ihminen suojelee itseään. Mutta onko niin että ihminen on niin etääntynyt omasta elinympäristöstään, että etsii vastausta ja kumppanuutta jostain kauempaa, paikasta jossa sitä ehkä on tai sitten ei. Miksi meille eivät kelpaa he, jotka kotipihassa nostavat meille oikean jalkansa tervehdykseen: Hei, olemme olemassa, eikä meillä ole pahoja aikeita teidän suhteenne.

Olemme kulkeneet pitkän matkan tähän hetkeen, yhdessä monen muun elollisen kanssa. Sudesta tuli koira, tiikeristä tai puumasta kissa jne. Mutta ihminen haluaa valloittaa taivaan ja löytää sieltä kumppanin sen sijaan että katsoisi ikkunasta ulos ja hyväksyisi sen joka hänellä jo on.

Ugh, olen puhunut,

Homo Natura

...