Tänä viikonloppuna on bongattu eri puolilla Suomea ensimmäiset muuttolinnut. Osa niistä lienee talvehtinut täällä, sillä mitään suuria saattueita ei vielä ole saapunut ja linnut eivät käsittääkseni muuta yksin vaan parvina. No, poikkeus vahvistaa säännön, haukat ja kalasääkset muuttavat yksin, mutta niitä ei vielä ole havaittu.
Tänään uutisoitiin myös että Nasa on löytänyt merkkejä maan ulkopuolisesta elämästä. Joku värikäs mikrobin jäänne asteroidin pinnalla, tai jotain sellaista. Hurjaa.
Tuhansien kilometrien päästä palaavan linnun odotus on kuin tuijottaisi taivaalle ja odottaisi muukalaista laskeutuvaksi. Linnun kyseessä ollen kyse ei ole maan ulkopuolisesta älyllisestä elämästä, mutta älyllisestä hyvinkin. Tuo pieni paluu- tai maahanmuuttaja tulee fiksusti lounaistuulen saattelemana, käyttäen tuulta apunaan aivan niin kuin oletetaan ulkoavaruuden muukalaisten käyttävän aurinkotuulta tai avaruuden madonreikiä. Pieni paluumuuttaja osaa myös fiksusti suunnistaa, sormenpäänkokoisissa aivoissa on niin navigaattori kuin tarkat koordinaatit tallennettuna muistiin. Tämä pieni älykäs olento osaa myös lentää hyvin ekologisesti ja energiaa säästäen. Päästöjä ei juurikaan synny ja tankkaus suoritetaan aina paikallisella lähiruualla, mitään tuontikustannuksia, tulleja tai kauppaketjujen välikäsiä ei siis ravintoketjussa tarvita.
Västäräkki tulee joka kevät samaan pihaan, se jopa rakentaa pesänsä samaan paikkaan jos se vaan on mahdollista. Mustarastas ilmestyy saman omenapuun alle syömään joka kevät, mutta täytyy myöntää että en voi olla täysin varma että kyseessä on yksi ja sama lintu. Mutta miten se tulee aina lähes samaan aikaan, samaan paikkaan, saman puun alle syömään omenaa? Jos lintu lentää, vaikka sanotan nyt kaksituhatta kilometriä, niin mistä se tietää, että juuri tuossa puutarhassa tuon puun alla se nainen pitää niitä omenoita, jos se ei olisi se sama lintu?
Västäräkistä olen varma, se on se sama. Eräänä keväänä olin siivonnut puuvajaa ja latonut vanhoja lavoja polun varteen odottamaan hävittämistä. Kuljin polkua ja huomasin että lavojen päällä istui kaksi voipunutta uneliasta västäräkkiä. Normaalisti linnut lähtisivät pakoon siltä etäisyydeltä, mutta nämä torkkuivat ja tuijottivat minuun päätään käännellen. Ne tunsivat minut, kukaan muu ei olisi päässyt niin lähelle. Tuijotimme siinä hetken toisiamme ja tokaisin: ai, te olette tulleet, ja jatkoin matkaani. Pesänsä he rakensivat tuttuun vanhaan paikkaan, koko kesä istuttiin yhdessä pihalla ja loppukesästä ajoin nurmikon oikein lyhyeksi hiukan ennen kuin poikaset tulivat pesästä ja alkoivat harjoitella hyönteisenmetsästystä.
Vain kerran yhteisen taipaleemme aikana muistan että riippukeinussa maatessani tuli västäräkki ja alkoi kiertää ympärilläni hermostuneen touhukkaasti. Ihmettelin mikä on pielessä. Tajusin että nurmikko on liian pitkä ja leikkasin sen. Ei mennyt aikaakaan kun emo toi poikasensa näytille ja alkoi opettaa niille miten kärpänen otetaan kiinni. Olin aika ylpeä itsestäni, olin tajunnut. Västäräkki lienee ollut ylpeä sekin, oli saanut minut tajuamaan.
Minulle paluumuuttajien odotus on kuin lentävien lautasten odotusta. En usko että maan ulkopuolinen äly, jos sellaista on, olisi kiinnostunut kontaktista tällaisten typerien olentojen kanssa kuin me ihmiset. Olentojen, jotka tuhoavat elinympäristönsä, laskevat alleen kuin pikkuvauvat. Suurin piirtein näin minä ajattelisin, jos olisin älykäs muukalainen. Sen sijaan muukalaiset voisivat olla hyvinkin kiinnostuneita kontaktista lintuihin, fiksuihin lentäviin ekologisiin otuksiin?
Linnuille minä kelpaan vielä, jos käyttäydyn hyvin ja ystävällisesti. Ne palkitsevat minut monin tavoin. Saan kuunnella hienoja lauluja, seurata pesintää ja poikasten kasvua. Näen uskomattomia lentosuorituksia ja saan vuosittain ihailla niiden kykyä ja taitoa palata ja löytää perille. Mutta jos ne saavat kontaktin muukalaisiin unohtavatko ne minut?
Ihminen on osa luontoa – maapallon luontoa - ja suojellessaan luontoa ihminen suojelee itseään. Avaruudessa ihminenkin on vain muukalainen.
...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti