Haasteellinen naapuri

Kuten jo sunnuntai-aamuna arvelin, on sorsa tehnyt pesänsä pihapiiriin. Kun aamulla avaan oven lehahtaa lehmuksen juurelta lentoon kaakattava sorsaemo. Yhteiselomme ei siis ole saumatonta, eturistiriita näyttää kääntyvän Homo sapiensin hyväksi, sillä tuskin minua voidaan lähettää kotoani evakkoon edes ympäristöviranomaisen toimesta. Vaikka täytyy myöntää että nykyisin kaikki mahdotonkin tuntuu olevan mahdollista.

Pesässä on kolme munaa, ne loistavat kirkkaina maatuvien lehtien lomassa, joten ovat suorastaan kutsuva saalis pesärosvoille. On vain ajan kysymys kun naakat löytävät vartioimattoman pesän ja popsivat munat nokkaansa. Voi tietysti olla että naakat tietävät jo pesän olemassaolosta, ne vain odottavat tilannetta kun lähiruualle tulee tarve. Ne ehkä toivovat että lintu munii vielä lisää munia, sillä onhan vaivaiset kolme munaa matemaattisesti taitavalle naakalle aivan liian pieni saalis. Voi olla että ne odottavat poikasten kuoriutumista ja napsivat sitten herkkupalat omien poikastensa ruuaksi. Naakat tuskin kuitenkaan tietävät että sorsan haudonta-aika on pitkä eikä muonaa ole tiedossa ehkä vielä kuukauteen. No, mene tiedä miten tarkka kirjanpito naakoilla on paikallisista lähiruuan tuottajista ja ainahan ne voivat napsia munat helppona saaliina tarpeen vaatiessa. 

Sorsan pesinnän onnistumisen mahdollisuudet ovat minimaalisen pienet. Ihminen on häiriötekijä, vihollisia on niin ilmassa kuin maassa ja vaikka poikaset ehtisivätkin kuoriutua, niiden mahdollisuudet selviytyä rantaan asti ovat todella pienet. Pesä on sopivasti rantaan vievän tien varressa, mutta rantatien varressa matkalla mereen on myös naakkayhdyskunnan viisikerroksinen luksustornitalo joka on täynnä tarkkaavaisia nälkäisiä asukkaita. Sen puun ohi ei mennä huomaamatta ja jos olet pieni ja maukkaan näköinen välipala ovat päiväsi luetut. 

Sorsan ainoa mahdollisuus olisi liittoutua ihmisen kanssa ja siihen arka lintu ei ole suostuvainen. Jos haluaisin pelastaa munat ja poikaset pitäisi minun ryöstää pesä. Se ei ole soveliasta se. Emon suostuttelu yhteistyöhön ei onnistu sillä hän on jo aamuisella käyttäytymisellään osoittanut että ei ole halukas kanssakäymiseen ihmisen kanssa. Taustalla lienee henkilökohtainen kokemus viime vuosilta kun hän on räpytellyt henkensä edestä perässä lentäviä hauleja pakoon.

Jos eläisimme Strömsössa  olisi kaikki toisin. Tekisimme diilin sorsaemon kanssa. Minä järjestäisin turvapaikan, hoitaisin osan haudontavuoroista lämpötyynyn avulla ja kun poikaset kuoriutuvat sopisimme yhteishuoltajuudesta. Emo veisi lapset uimaan aina elokuun 20. päivään asti, jonka jälkeen minä huostaanottaisin ja piilottaisin ne sorsanmetsästäjiltä. Toki sorsia ei tarvitsisi edes piilottaa, voisin mainiosti taajama-alueella, missä aseen käyttö ei ole sallittua, kävellä pitkin kylänraittia, perässäni taapertaisi kolme sorsaa tai jopa enemmän. 

Eiks ois aika viileetä?

-----------------------------

Jälkikirjoitus: Juuri kun olin ehtinyt painaa enteriä, vilahti lehmuksen juurella tumma hahmo. Kuten ennustin, naakat tuhosivat sorsan pesän. 

Luulin onnistuneeni pelastamaan yhden munan, mutta tarkempi tarkastelu osoittaa että munassa on jo nokan mentävä reikä. Tästäkään munasta ei tule poikasta, niin kuin ei koko pesästä. Tämän vuoden sorsakuvat jäivät pelkiksi muniksi. 

Homo Natura kiittää suomalaisia luonnonsuojelijoita ja viranomaisia naakan rauhoituspäätöksestä. Älkää kysykö kansalaisilta miten Suomen luonnon monimuotoisuus voidaan taata, kysykää miten viranomaiset päätöksillään ovat sitä tuhoamassa.