Osakseni näyttää tulleen hankkia itselleni entistä useammalla saralla kyseenalaista kunniaa. Viimeisin puolirikollisuus, johon olen tahtomattani syyllistynyt, on lapsityövoiman käyttö ja harmaa talous. Pahoittelen, että jutussa esiintyvä kuva on niin kovin harmaa. Se johtuu siitä että Suomen sää on tähän aikaan vuodesta se mitä se on – harmaata ja ankeaa.
Nykyään ollaan huolestuneita siitä että nuoriso istuu sisällä ja pelaa pelejä. Nuorilla ei ole terveitä ja terveellisiä harrastuksia, he roikkuvat netissä ja vanhempien katseilta salaa liikkuvat epämääräisillä sivustoilla hankkimassa huonoja vaikutteita. Kokemukseni perusteella minun on vaikea allekirjoittaa tätä. Ehkä totta toinen puoli, mutta on myös toisenlaisia nuoria.
Eräänä päivänä minulle ehdotettiin vesakon raivausta. Se on toki tuttua puuhaa eikä lopu koskaan jos työn tekee harkiten ja käsiasein. Niinpä siis kaivoin työkalut esiin ja menimme metsään. Koska minulla on periaate, että tietyt puut jätetään kasvamaan, meni raivaus minun osaltani lähinnä selittelyksi. Hyvin pätevästi ja asiantuntevasti selvitin mitkä pensaat säästetään ja missä on taimia jotka jossain vaiheessa siirretään. Yritin jo hämärtyvässä iltapäivässä tunnistaa lehdettömiä varpuja ja perustella miksi osa jalopuista pitää säästää ja miksi hiukan jo kärsineitä kuusen karahkoja ei saa kaataa. Aikuiset eivät tätä ymmärrä, mutta lapsille asia menee yllättävän hyvin perille.
Siinä sivussa jouduin myös perustelemaan miksi pihassa omenoita syöviä puolikesyjä fasaanikukkoja ei saa pelotella, mutta tämä oli kieltämättä hyvin vaikeaa, sillä fasaani kun on tulokaslaji eikä kuulu Suomen luontoon. Tämänhän tietävät jo lapset, joten perusteen täytyy olla jotain sellaista jota lapsi ei vielä täysin ymmärrä.
Ilta alkoi jo hämärtyä ja minun vanhoissa silmissäni tilanne näytti siltä että tänään ei enää kannata jatkaa. Hyvin alkanutta rupeamaa oli kuitenkin vaikeaa pysäyttää. Vesuri heilui ja saha soi, työlainsäädännön vastainen toiminta jatkui harmaassa pimenevässä metsässä ilman vastapuolen sopimusneuvottelujen tarvetta. Vetäydyin omiin puuhiini, mutta aika ajoin kävin kuulostelemassa pimeästä metsästä kuuluvaa risukon kahinaa. Vastuuntunnottomana työnantajana en ryhtynyt aktiivisiin toimiin vaan odotin että luonto tekee tehtävänsä. Jano, nälkä, lainsäädännön vastaiset huonot työolosuhteet ja satunnaiset ulkoiset ärsykkeet, kuten kavereiden soitot, tekisivät tehtävänsä jossain vaiheessa.
Lopulta työntekijäpuoli lopetti mielenilmaisunsa, työkalut kerättiin sovittuun paikkaan, josta ne seuraavalla kerralla on helppo löytää. Polkupyörien perävalot katosivat pimeyteen ja metsä hiljeni yöpuulleen. Aamun valjettua kävin sitten tutkimassa tilanteen. Suuri risukasa odottaa nyt jälkikäsittelyä. Osa suurimmista karahkoista soveltuu mainiosti polttopuiksi ja risuista saa sytykkeitä vaikka nuotioon. Nyt puuttuu enää vain se laavu ja nuotiopaikka.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti