maanantai 28. marraskuuta 2011

Haarukka kinkussa

Sian elämän ja kuoleman etiikka jaksaa puhuttaa, kuvatuttaa ja kirjoituttaa ihmisiä. Sika on ihmisen jalostama tuotantoeläin, joten sen elämän ja kuoleman etiikka on siis ihmisen etiikkaa. Olemme luoneet tuotantoeläimen, jonka elämän ja elämäntavan moraalikysymykset ovat meidän päätettävissämme.

Uskonnollisen käsityksen mukaan jumala (minkä niminen kulloinkin), loi taivaan ja maan sekä ihmisen sen päälle omaksi kuvakseen. Me, jumalan kuvat siis, olemme osoittaneet luomiskykymme monin tavoin, myös sian muodossa. Sian jalostuksen ja sikateollisuuden perimmäinen tarkoitus lienee ollut ihmisen perustarpeen tyydytys nopeasti kasvavan, helposti tuotettavan, maittavan ja ravitsevan ruuan muodossa.

Nykyisin ruuan tuotannon moraalikysymykset ratkaistaan poliittisin päätöksin luomalla lainsäädäntöä, jonka laatimiseen ja tulkintaan osallistuu suuri joukko asiantuntijoita, virkamiehiä, poliitikkoja ja lopulta erilaisilla arvomaailmoilla varustettuja kansalaisia ja heidän juristejaan. Ministeriöissä paperit hautautuvat pinojen alimmaisiksi ja oikeussaleissa esiin nousevat julkisrauhan rikkomukset ja kunnianloukkaussyytteet. Mutta kuka muistaa pientä sikaa? 
  
Tässä tapauksessa oudoksuttaa se, että niin maataloustuottajat kuin sikakuvaajat asetetaan syyllisen asemaan.
Sikatilallinenhan on tavallaan kuin entisaikojen maaorja, sillä erotuksella että hän toki omistaa tuotantolaitteet, mutta on tuotantoketjun orja. Hänen on pakko tuottaa halvalla paljon maksaakseen miljoonainvestoinnit ja elättääkseen itsensä. Ei kovin hyvä bisnes yrittäjälle?
Kuvaaja taas on kansalaisaktivisti, juuri se yhteiskunnalle tärkeä poliittinen eläin, joka nostaa yhteiskunnan epäkohdat julkisesti tarkasteltaviksi. Ei kovin mairitteleva uravalinta olla kaikkien tahojen hampaissa ja saada ekoterroristin leima otsaansa? 

On tulossa Joulu, ihmiset haluavat kinkkunsa. Leivän sijaan meille kuitenkin tarjotaan nyt poliittisia sirkushuveja eläinsuojelulain eettisten epäkohtien muodossa. Tuottajat ja eläinaktivistit ovat napit vastakkain oikeussaleissa vaikka perimmäinen syy on poliittisen järjestelmän moraalittomuus markkinavoimien painostuksen alla. Ruokajätit tekevät huipputulosta niin ihmisten kuin sikojen kustannuksella. Päättäjät vaikenevat, juristit tienaavat ja media saa sikamaisia otsikoita. 

Näin tulin kuin epähuomiossa työntäneeksi haarukkani tähän kinkkuun ottamatta lainkaan kantaa siihen miten pieni sika voi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti