Yhteiskunnassamme puhutaan usein arvokeskustelun laadusta ja puutteista. Arvokeskustelua käydään yleensä poliittisin perustein, siis eri puolueet ja kansanryhmät edustavat erilaisia arvomaailmoja tai asettavat arvonsa hiukan erilaiseen järjestykseen. Myös uskonnollinen vakaumus, taloudellinen asema, ikä tai jopa harrastukset vaikuttavat suuresti arvomaailmaan. Uskonto ja raha kääntävätkin usein arvot täysin päinvastaisiksi. Ikä taas korostaa tiettyjä perusarvoja ja yllättävää kyllä harrastus, vaikka jääkiekko, voi muokata arvot täysin päälaelleen. Pikkuruisen luonnonsuojelualueen omistajana joudun aina silloin tällöin asettamaan arvojani uuteen järjestykseen ja haluankin nyt avoimesti kertoa näistä arvokommelluksistani.
Kun nyt tässä liitän arvokommellukseni omaisuuteen, siis omistamaani luonnonsuojelualueeseen, kertoo se jo mielestäni siitä että Maslowin hierarkia on minulle aika alkukantainen lähtökohta. Ulkoapäin tarkastellen tämän voisi nopeasti liittää hierarkian korkeimpaan asteeseen eli itsensä toteuttamisen tarpeeseen ja näin ollen se ei olisi kovin tärkeä tarve toteutettavaksi. Toisaalta, jos ajattelee kuten intiaanit ajattelevat, että ihminen ei omista maata vaan maa omistaa ihmisen, onkin kyseessä jo perustavaa laatua oleva perustarve eli tarve kattaa kaikki tarvehierarkian kolme alinta astetta: fysiologisen, turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tarpeet.
Jo tässä vaiheessa on siis selvää, että jos yrittäisin perustella otsikon henkilökohtaisella tasolla, se johtaisi umpikujaan. Käräjäoikeudessa olisin täysin lautamiesten armoilla ja päätös voisi olla mikä tahansa, siksi asiaan täytyy ottaa laajempi näkökanta.
Ihminen ei tule toimeen ilman ravintoa, se on fysiologinen perustarve. Kuitenkin vesistöjen saastumisesta tai yhäti heikkenevästä tilasta syytetään yleensä ensimmäisenä maataloutta ja maanviljelijöitä. Maatalouden päästöt ovat siis ensimmäinen silmätikku johon luontoaktivistit takertuvat ympäristön tilaa arvioitaessa. Kuitenkin jokainen syö joka päivä ja tervekin ihminen tulee toimeen ilman ravintoa vain muutaman viikon ajan. Sitten hän yksinkertaisesti kuolee nälkään. Jos maatalous ajetaan alas ympäristöpoliittisista syistä, kuolee ihmiskunta nälkään. Tämä lienee fakta jolla käräjäoikeudessakin saa kiistattoman voiton.
Vesistöjen saastumisesta puhuttaessa jätetään kuitenkin usein täysin huomiotta urbaanin yhdyskuntarakenteen aiheuttamat haitat. Niitä on tutkittu niukasti, ja jos on tutkittu, ei tuloksia ole julkisesti jaettu koko kansan retosteltavaksi. Miksi näin on, on minulle arvoitus, mutta luulen että takana on jokin hyvä syy. En nyt ota esiin mitään salaliittoteoriaa, mutta joku populisti voisi hyvinkin viitata sellaiseen. Ympäristöpopulisteja on maailmalla niukasti ja Suomessa ei ilmeisesti yhtään. Pentti Linkola saattoi aikanaan kuulua tähän ryhmään, mutta silloin koko termiä ei ollut vielä keksitty ja hänet leimattiin tyypilliseksi kylähulluksi.
Urbaanin yhdyskuntarakenteen haitat ovat saastuttaneet vesistöjä jo keskiajalta asti. Aikanaan, ennen vedenpuhdistamojen keksimistä, Helsinginkin edustalla kellui lauttoja, jotka olivat sitä itseään. Olisiko Lauttasaari saanut nimensä tästä? No tuskin. Tiettyinä vuodenaikoina haitta oli monin aistein koettavissa. Vastaava tilanne on ollut kaikkien Suomen rannikkokaupunkien kohdalla ikään, kokoon tai maantieteellisen sijaintiin katsomatta.
Erityisesti tämä aihe koskettaa minua, sillä täällä pienen kaupungin niin ihmisten jätökset kuin teollisuuden päästöt laskettiin matalaan merenlahteen aina siihen päivään asti kun ensimmäinen jätevedenpuhdistamo valmistui vuonna 1982. Toki avoimia saostusaltaita oli olemassa jo sitä ennen. Nämä vanhat saostusaltaat määriteltiinkin jo 2000-luvun alussa Natura-alueiksi eli lintudirektiivin mukaisiksi lintuvesialueiksi. Käsitykseni mukaan aluetta on haviteltu tai havitellaan edelleen jopa luonnonsuojelualueeksi karusta historiastaan huolimatta.
Jos tämän pikkukaupungin esimerkin mukaisesti myös maatalouden päästöt muuttuvat luonnonrikkauksiksi kahdessakymmenessä vuodessa tulee Suomesta todellinen luonnonpuisto tulevaisuudessa, joten meillä ei ole mitään hätää, voimme laskea allemme huoleti.
Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää. Ensin jäteveden puhdistamon puhdistettu vesi laskettiin vanhoihin saostusaltaisiin. Myöhemmin kuitenkin huomattiin, että puhdistettu vesi on täysin ravinteista puhdasta ja jos se lasketaan altaisiin, tulee altaista täysin ravinteista puhtaita, joten oletukseni mukaan tämä laskettavan veden määrästä riippuen olisi johtanut siihen että altaat olisivat kuolleet täysin. Siksipä vedenpuhdistamon puhdistettu vesi alettiinkin laskea suoraan mereen. Olivathan altaat Natura-aluetta.
Tämä ei sinänsä muuta tilannetta kovin paljon, vanhoissa saostusaltaissa on nyt ravinteita kaupunkilaisten vanhasta päästökuormasta säästyneenä, mutta merenlahteen lasketaan ravinnepuhdasta vettä. Vesi olisi joka tapauksessa päätynyt lahteen, joten tilanne ei muutu kuin altaiden osalta. On hyvä asia että lahteen päätyvä vesi on ravinteista puhdasta, nimittäin jos pitää paikkaansa se, että maatalouden ravinnepäästöt ovat suurin ympäristöhaitta, tämä ravinteeton vesi kompensoi haittaa osaltaan. Kompensaation vaikutus toki riippuu laskettavan veden määrästä, joka on täysi arvoitus.
Mutta asiat eivät ole niin yksinkertaisia miltä ne saattavat kuulostaa. Nykyinen jätevedenpuhdistus ei poista lääkejäämiä, erityisesti hormonien kaltaiset aineet menevät puhdistusprosessin läpi. Aineilla on luonnollisesti vaikutusta ihmisen lisääntymiskykyyn, koska onhan kyseessä usein tarkoituksella valittu ehkäisyhormoni. Hormonia jää tietysti myös puhdistettuun jäteveteen ja se siirtyy suoraan vesistöön. Miten hormoni vesistössä käyttäytyy, on vielä tutkimaton juttu, mutta olettaa voi että se vaikuttaa suoraan kalojen lisääntymiseen ja ravintoketjun kautta myös lintuihin ja muihin eläimiin.
Asia voisi olla hyväksyttävissä ja ymmärrettävä, jos se olisi tietoinen valinta. Mutta kun vesistö, johon puhdistettu jätevesi lasketaan, on määritelty osin Natura-alueeksi ja osin lintudirektiivin mukaiseksi luonnonsuojelualueeksi, on toimintatapa uskomaton. Suojelemme puhdasta luontoa määrittelemällä sen lintudirektiivin mukaiseksi arvokkaaksi lintuvesikohteeksi ja samalla laskemme vesistöön hormoneja, jotka mahdollisesti toimivat ehkäisypillereiden tapaan rajoittaen harvinaisten rauhoitettujen lintujen lisääntymistä luonnonsuojelualueella.
Jos EU:ssa saataisiin tietää miten Suomi toimii lintudirektiivin mukaisen puhtaan luonnon suojelussa, mahtaisiko asemamme pohjoisena lintukotona järkkyä, vai saisimmeko kenties pienen sakon ja nuhtelut epäsovinnaisesta käytöksestämme? Olematta suuri asiantuntija, oletan että rangaistus tulisi ja ankara sellainen.
Maslowin tarvehierarkialla ja vesistöjen puhtaudella on ehkä yksi yhteinen nimittäjä. On ymmärrettävää, että ihminen täyttääkseen perustarpeensa voi vaikuttaa ympäristöönsä haitallisesti, mutta tämä haitta tulee korjata heti kun se on mahdollista. Joten ruuantuotannosta johtuvat ympäristöhaitat ovat siis täysin ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä kun ne nyt jo tiedostetaan ja niille jatkossa tehdään jotain. Jos ihminen sen sijaan tietoisesti laskee epäpuhdasta hormonipitoista jätevettä vesistöön, jonka hän on tietoisesti määritellyt arvokkaaksi lintuvesikohteeksi ja luonnonsuojelualueeksi, on hän tehnyt vakavan ympäristörikoksen. Kuka siis on rikollinen, maanviljelijä, joka tuottaa ruokaa ihmisen perustarpeisiin, vai viranomainen, joka tekee tietoisen ympäristörikoksen? Toki rikollista päätöksentekoa ei tarvehierarkia tunne, joten ehkä tarvehierarkia pitäisi määritellä uudelleen tai sitten yksinkertaisesti nämä asiat eivät ole toisiinsa verrannollisia.
Pahinta tässä kaikessa on kuitenkin se, että tämä tarina on totta. Olen katsonut tätä maailmaa jätevedenpuhdistamon molemmilta puolilta. Nyt olen tässä, luonnonsuojelualueen reunalla ja taivaanrannassa siintää jätevedenpuhdistamo. En tiedä montako litraa sekunnissa hormonipitoista vettä valuu matalaan lahteen, mutta sen tiedän että luonto kuolee ja voi pahoin.
Ugh, olen puhunut,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti