Syysmyrskyjen nostattamat rantavedet innoittavat taas tarttumaan Suomalaisen luonnonsuojelun härkää sarvista. Tämä lienee jo neljäs kerta tämän syksyn aikana kun Suomenlahdelta puhaltava lounaistuuli nostaa meriveden pinnan niin korkealle että rantalaitumen ravinteet valuvat luonnonsuojelualueen vesistöön. Syksyllä ja alkutalvesta tämä näytelmä toistuu lähes viikoittain.
Laitumet tyhjenivät jo syyskuun lopulla kun lihakarja lastattiin muulivankkuriin ja kuljetettiin pois. Heti miten sen jälkeen alkoi meri tehdä väsymätöntä työtään ja huuhtelee nyt lehmien jätökset vesistöön. Viranomaisten käsityksen mukaan rantaniityillä laiduntava karja kuluttaa yhtä paljon ravinteita kuin tuottaakin niitä, joten karja siis hyödyntää tuottamansa ravinnekuorman itse, joten ympäristölle ei jätöksistä ole haittaa. Käytännössä tilanne on kuitenkin se, että ravinteet liukenevat veteen ja levittäytyvät ruovikkoon ja merenlahteen, alueelle jolla karja ei laidunna, joten lehmien tuottamat ravinteet eivät jää hyödyntämään rantaniityn kasvua vaan toimivat luonnonmukaisina lannoitteina vesistössä.
Laitumen vieressä oleva kaislikko rehottaa vuosi vuodelta tiiviimpänä ja korkeampana. Koska kaislikkoalue on vain muutamien kymmenien hehtaarien kokoinen, ei sen hyödyntäminen bioenergian lähteenä tai rakennusmateriaalina ole nykymenetelmin kannattavaa. Näin olen kuullut. Lisäksi olen kuullut että tällainen kolmen metrin korkuinen ruovikko ei sovellu esimerkiksi ruokokattorakentamisen materiaaliksi koska se on liian pitkää. Saamani tiedon mukaan ruokokatot rakennetaan lyhyemmästä ja ohuemmasta materiaalista jolloin niistä tulee tiiviimpiä. Kaislikon luonnonmukainen lannoitus siis tekee kaislasta rakennusmateriaalina käyttökelvotonta.
Luonnonmateriaalien kuten ruo´on käyttö bioenergian lähteenä on jo alun alkaen suunniteltu niin suurteolliseksi toiminnaksi että pienet muutaman kymmenen hehtaarin alueet eivät ole kannattavia korjuun ja kuljetusten kannalta. Näin siis luonnonvarojen käyttö ja bioenergian tuotanto voi tulla kysymykseen vain niissä tapauksissa joissa alueet ovat satoja hehtaareja suuria ja bioenergian tuotantolaitokset massiivisia kaukolämpölaitoksia urbaanien keskittymien läheisyydessä. Näin olen antanut itseni ymmärtää.
Ongelmallisinta tässä kaikessa on kuitenkin se, että paikalliset lihakarjan kasvattajat ovat nyt vaarassa tulla tuomituiksi ilman omaa syytään. Myös paikalliset maanomistajat, jotka ovat vuokranneet rantalaitumet lihakarjan kesälaitumiksi, toki ympäristöviranomaisten suosiollisella avustuksella, tulevat leimatuksi ympäristörikollisiksi. Niin karjankasvattajien kuin maanomistajien hyvänä tahtona on kuitenkin tuottaa hyvää ja maukasta lähiruokaa Suomalaisten tarpeisiin. Suomalainen ruuantuottaja on toki jo vuosien kokemuksella tottunut olemaan syypää kaikkeen, myös ympäristön tilaan, joten tämäkin syyllisyys menee häneltä jo rutiinilla.
Perinnemaiseman hoitona aloitettu ympäristön muokkaus näyttää johtavan siihen että lintudirektiivin mukaisena SPA -alueena luonnonsuojellun arvokkaan lintuvesikohteen luonnon monimuotoisuus ja lintujen lajikirjo heikkenee entisestään.
Kolmen metrin korkuisessa ruovikossa viihtyvät vain harvat lajit, joista yksin Suomen yleisimmistä lajeista näyttää perivän voiton harvinaisten ja harvalukuisempien lajien kustannuksella. Nimittäin ruokokerttusella menee nyt lujaa. Yksi harvalukuinen poikkeus sentään on ja se näyttää olevan viiksitimali, joka sekin viihtyy korkeassa ruovikossa. Mutta kumpikaan näistä lajeista ei ole vesilintu, joten nämä lajit yhdessä eivät täytä arvokkaan lintuvesikohteen määritelmää vaikka niiden määrä ja asukastiheys tällä alueella nousisikin Suomen suurimmaksi.
Ehkä eniten minua kuitenkin hämmästyttää vielä vuosienkin jälkeen se, mikä on ollut alkuperäinen syy siihen että tällainen, jo alun alkaen luontoarvonsa menettänyt, saastunut merenlahti on määritelty lintudirektiivin mukaiseksi arvokkaaksi lintuvesikohteeksi ja tällä perusteella luonnonsuojelualueeksi. Ehkä neljäkymmentä vuotta sitten alueella oli paljon pikkukahlaajia ja puolisukeltajia, mutta kun luonnonsuojelupäätös noin kymmenen vuotta sitten tehtiin, oli alueen lintukanta jo köyhtynyt niin, että päätöksen perusteena olleessa lintuluettelossa mainituista lajeista löytyi havaintoja enää vain muutamista. Luonnonsuojelupäätöksen jälkeen lintujen määrä on vähentynyt entisestään, joten suojelupäätöksellä ei ole ollut mitään positiivista vaikutusta lintukannan elpymiseen. Päinvastoin, toimenpiteet joita alueella on tehty, ovat entisestään heikentäneet päätöksen perusteena olleiden vesilintujen elinolosuhteita.
Nämä seikat, joita tässä kirjoituksessani tuon esiin, perustuvat henkilökohtaiseen kokemusmaailmaani ja kuten otsikossa mainitaan, ovat vedet täällä korkeita ja majat matalia, joten lukija ymmärtänee, että asiantuntemukseni ja ymmärrykseni niin näiden kuin monien muiden asioiden suhteen on rajoittunutta.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti