torstai 14. huhtikuuta 2011

Ilta on aamua viisaampi

Toisin kun vanha suomalainen sananlasku uskottelee näyttää käyneen toteen että ilta on sittenkin aamua viisaampi. Nimittäin aamulla vielä näytti siltä että perinteiseen tapaan rantaniityllä tulee pesimään yksi kurkipariskunta. Myöhään iltapäivällä alkoi etelästä virrata kurkiauroja tasaiseen tahtiin. Aurat olivat kohtuullisen pieniä ja lensivät kaikki yllättävän matalalla. Lieneekö syy matkaväsymys, sillä tänään on ollut tyyni päivä eikä myötätuulesta ole tainnut olla matkalaisille paljon apua. Näytti jo siltä että yksi pieni aura laskeutuisi niitylle lepäämään ja ruokailemaan, mutta toisin kävi. Aura ei laskeutunut mutta aurasta erkaantui kolme kurkea. Hämmästyttävää, sillä vuoden 2007 jälkeen täällä on pesinyt vain yksi pariskunta.

Sinä vuonna eräänä huhtikuisena torstaina niitylle tuli kaksi kurkipariskuntaa aivan niin kuin jo vuosien ajan sitä ennen. Toinen asettui suolle ja toinen rantaniitylle. Sinä vuonna ympäristöviranomaiset halusivat palauttaa luonnonsuojelualueen rantaniityn luonnontilaan polttamalla ruovikon keväällä. Minä en suostunut, mutta naapuri suostui ja polttokokeilu tehtiin seuraavana lauantaina kurkien saapumisen jälkeen. Kokeilu epäonnistui, vaikka paikalla oli oikein virolaisia asiantuntijoita, ei märkä ruovikko suostunut palamaan muuta kuin niiltä osin kun sitä polttopulloilla hiillostettiin. Paljon savua ja häiriötä kuitenkin onnistuttiin saamaan aikaan ja yllätys, yllätys, kurkipariskunta otti nokkiinsa ja häipyi paikalta rauhallisempiin maisemiin.

Viisi vuotta on kulunut ja tänään näyttää siltä että täällä on taas kaksi kurkipariskuntaa ja mukana vielä jokeri-kurki, eli yhteensä viisi kurkea. Viralliset suojelutoimet eivät onnistuneet häätämään kaikkia kurkia ja kantakin normalisoituu taas viidessä vuodessa ennalleen. Eli ilta taitaa olla aamua viisaampi myös näissä luonnonsuojeluasioissa. 

.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti