Ei kaikkia munia samaan koriin

Aamun kameran ulkoilutus paljasti taas luonnonvalinnan uusia strategioita. Jo aamuisella postireissulla tapahtui outoja, tiellä kipitti vastaan kaksi hyvin kiireistä oravaa. Olen olettanut että ne ovat muuttopuuhissa, mutta erehdyin taas kerran kuten niin monta kertaa ennenkin tehtyäni pikaisia johtopäätöksiä havainnoistani. Kamerakierrokselta palatessani huomasin että parin metrin päästä kiveltä minua tuijotti tarkkaavainen oravansilmä. Kaveri oli tuttu, se samainen orava jonka oikea korva on halki. Kohtaamisemme ei poikennut muuten tavanomaisesta, mutta oravan suussa oli jotain mitä en ole tottunut näkemään. 

Kiireinen oravapariskunta on ilmeisesti pesinyt naapurin puolella, poikaset ovat jo suuria ja nyt ne loppu sijoitellaan metsään sopiviin koloihin ja ennen kaikkea noihin vanhoihin käytöstä poistuneisiin linnunpönttöihin. Tämä selittää oravien intohimon pesänrakennustarpeiden sijoitteluun. Vanhasta linnunpöntöstä pilkistänyt hevosenhännänpää saa selityksensä, kuin myös se miksi orava antoi minulle äänekästä palautetta siitä että olen mennyt entisöimään yhden vanhoista pöntöistä sinitiaiselle. 

Tänään 7. toukokuuta on muuten Helmin päivä. Näihin aikoihin on supikoirien laskettuaika. Kevään ensimmäinen lapsi on kuitenkin nyt oravanpoikanen ja jos kamerahavaintoni pitää paikkaansa on kyseessä poika, joten Helmi ei sovi hänelle nimeksi. Lisäksi noita poikasia tulee olemaan useita, joten en voisi sitä edes tunnistaa kun se jossain vaiheessa tulee pihapiiriin tekemään tuttavuutta. Olkoon kyseessä siis vain oravanpoikanen, nimen hän saa jos tutustumme jossain vaiheessa lähemmin. 

Oravaperheen strategiset valinnat ovat erittäin fiksuja tässä metsässä ja maailmassa jossa kaikki olemme erilaisille vaaroille ja katastrofeille alttiita. Ei pidä panna kaikkia munia samaan koriin, joten oravavanhemmat sijoittelevat poikasensa ympäri metsää, tämä takaa parhaiten sen että ainakin joku niistä jää henkiin tapahtuipa mitä tahansa. 

Samaista strategiaa noudattavat myös kirjosiepot, joita nyt laskelmani mukaan on kolme. Niiden tunnistamisen on yhtä vaikeaa kuin oravanpoikasten. Kaikki sieppokoiraat käyttäytyvät yhtä vilkkaasti, joten on täysin mahdotonta tietää, montako niitä todella on.  Yksi tunnistamista helpottava piirre kuitenkin löytyi, sillä yhdellä koiraalla on vain yksi jalka. Se ei näytä lintua paljon hidastavan, kaveri on yrittänyt pesäntekoon sinitiaisten reviirille, mutta valitettavasti pöntössä on jo munat ja haudonta täydessä käynnissä. Sinitiainen pienestä koostaan huolimatta on hyvin reviiritietoinen ja puolustaa ärhäkästi pesäänsä, joten tämänkin kirjosiepon on etsittävä itselleen uusi kohde.