Eilisen päivän aikana tapahtui suuri muutos. Hemmo muuttui olemukseltaan selvästi aikuisen linnun näköiseksi, höyhenten lajille tyypillinen väritys tuli selkeäksi ja siipisulat lähes kokonaan ulos tupistaan. Illalla tein kaksi trapetsia laatikkoon, toinen nelikulmaista listaa ja toinen pyöreä oksa. Trapetsit työnnettiin laatikon keskivaiheilla olevasta raosta läpi niin että Hemmo pääsi nousemaan laatikon pohjalta puolenvälin korkeudelle. Nelikulmaisella vakaalla listalla seisominen onnistui hyvin, mutta epävakaa pyöreä oksa tuotti ongelmia. Hemmo kuitenkin nousi trapetsille ja hyppäsi toiselle, tasapaino säilyi juuri ja juuri pyöreällä oksalla. Ei aikaakaan kun Hemmo sitten hypähti trapetsilta laatikon reunalle, häntä selvästikin kiinnosti ulkopuolinen maailman tylsän laatikon sijaan. Koko illan hän sitten seisoi välillä nuokkuen ja välillä sulkiaan sukien laatikon reunalla. Siellä hän seisoo muuten nytkin, se on nyt hänen lempipaikkansa.
Ruokailu laatikon reunalla oli ensin hankalaa. Tasapaino ei pitänyt ja Hemmo huojui ja horjui. Päätä ja nokkaa ei saanut käännetyksi oikeaan asentoon madon nappaamiseksi keinoemon sormista. Näläntunne ja sinnikäs harjoittelu tuotti kuitenkin tulosta ja nyt Hemmo nappaa jo ruokapalan vakaasti ja empimättä. Suurin ruokahalukin on jo hellittänyt, se lienee luonnonlaki jos aikoo nousta siivilleen. Pieni pullea poikanen olisi vielä eilen muksahtanut maahan kuin kivi. Tänäänkään ei lento vielä sujunut, mutta siivet toimivat jo vikkelästi ja moitteettomasti. Siipisulat ovat kuitenkin niin pienet että ilmavirta kulkee sulkien välistä ja niin sanottua nostetta ei vielä saa aikaan. Linnun koko siipiväliin nähden on myös aivan liian suuri, joten tietoisesti niin Hemmo itse, kuin minä säännöstelemme nyt ruokaa. Pieniä annoksia kerralla ja sopivin väliajoin. Hemmo selvästikin pitää dieettiä, voimistelee ojennellen milloin jalkojaan ja venytellen siipiään vuoronperään.
Siipien räpyttely on vielä harvinaista, mutta tänään se oli pakollista. Ensin istutin Hemmon siihen samaiseen omenapuuhun jossa oli talvella ruokintapaikka. Istuminen omenankukkien varjossa onnistuikin oikein hyvin, mutta sitten paikalle lehahti puolikesy käpytikka jolla on tapana pyytää omenoita vielä näin kesäaikaankin. Tikka on niin kesy että tulee puuhun parin metrin päähän ja alkaa kiljua äänekkäästi. Kiljuminen lakkaa kun vien puuhun omenan, joten oletan että kyse on ruuan kerjäämisestä. Niin, käpytikka lehahti paikalle ja äänteli, jolloin Hemmo pudota muksahti oksalta alas. Kyseessä oli varmasti linnun DNA:han kirjoitettu viesti siitä että tikka on pesärosvo ja siksi vaarallinen. No tikka rosvoaa munia, tuskin se Hemmon kokoiselle roikaleelle olisi enää mitään tehnyt, mutta Hemmo häiriintyi ja menetti tasapainonsa. Poimin Hemmon maasta kuin pudonneen omenan ja poistuimme paikalta. Tikka jäi nakuttamaan omenaa.
Myöhemmin vielä kokeilimme istumista toisessa omenapuussa. Ylhäällä ohi lensi neljä naakkaa ja Hemmo havainnoi ne heti ja tarkkaili niiden liikkeitä aivan niin kuin minäkin. Linnulla on vaistot ja se tuntee vihollisensa. Hyvä näin sillä nyt voin olla hiukan varmempi siitä että Hemmo ehkä selviytyy.
Tämä oksa oli kiikkerämpi kuin aikaisempi, lisäksi tuuli oli kovaa ja oksa keinui laajassa kaaressa. Hemmo räpisteli siipiään oksalla, kyyristeli, mutta muksahti lopulta alas. Yritys oli hyvä, täysikasvuinen lintukaan tuskin olisi istahtanut niin kiikkerälle oksalle, joten on aivan ymmärrettävää että poikanen, joka vielä eilen horjui laatikon laidalla, ei sillä pysynyt.
Päivän puuhastelut ovat uuvuttaneet Hemmon niin että hän nuokkuu nyt laatikkonsa reunalla eteisessä. Hän ei reagoi edes sähköpostin ”bling” –ääneen johon hän sentään eilen vastasi muutamalla äännähdyksellä. Lepo tekee hyvää ja huomenna on uusi päivä täynnä uusia seikkailuja.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti