Hemmo Turdidae

Hemmonpäivänä käytiin metsässä suuri ilmataistelu kun naakkaterroristit hyökkäsivät rastaspopulaation kimppuun. Siinä yhteydessä ainakin yksi koti tuhoutui ja pieni lentokyvytön poikanen putosi maahan. Metsästä kuului poikasen äänekäs kutsu ja emolintu kiersi puissa hätääntyneenä. Seurasin tilannetta muutaman tunnin ajan. Emo toi ruokaa, mutta vei sen pesälle. Poikanen oli maassa eikä saanut ruokaa, joten tein ratkaisevan päätöksen ja adoptoin linnun. Nimekseen hän sain Hemmo, nimipäivän kunniaksi ja ilmataistelun muistoksi.

Hain puulaatikon, keräsin sen pohjalle kuivia lehtiä ja muutaman kuusenhavun pesäpuusta tuottamaan pihkaista metsän hajua. Sitten kyhäsin kuivista heinistä alkeellisen pesän laatikon keskelle ja poimin kirkuvan poikasen metsästä laatikkoon. Näin alkoi yhteinen taipaleemme. Hemmo kyyhötti laatikossa ja minä lähdin kaivamaan matoja. Ensimmäinen päivä kului yhteiseloa harjoitellen. Ruokinta oli epäsäännöllistä ja luikertelevan madon saaminen nokkaan tuotti pieniä hankaluuksia. Illalla siirsin laatikon sisälle, ruokin Hemmon muutaman kerran ja asetin sanomalehden laatikon päälle yön merkiksi. Kun tuli pimeää Hemmokin hiljeni.

Aamulla kello viisi heräsin Hemmon äänekkääseen huutoon. Madot olivat loppu ja minun piti lähteä niitä kaivamaan. Aamu oli kaunis ja seesteinen, suuri punainen aurinko nousi taivaanrannasta ja linnut lauloivat. Se oli upea kokemus jonka Hemmo aikaisena lintuna minulle järjesti. Söimme aamiaisen ja jatkoimme unia. Hemmo herätti minut sitten säännöllisesti aina tunnin välein toimien mainiona torkkuhälyttimenä.

Aina ensimmäisen madon jälkeen Hemmo tuottaa valkoisen kiinteän pussillisen parasta mahdollista tavaraa kompostiin. Kerralla menee neljä – viisi matoa ja sitten hän rauhoittuu. Päiväsaikaan ruoka-ajat ovat tiheämmin, noin 20 minuutin välein, mutta koko yön hän nukkui ääneti. Hemmoa voi tietysti yrittää harhauttaa laittamalla lehden laatikon päälle yön merkiksi, näin saan hiukan vapaa-aikaa keinoemon tehtävästäni.

Jo yhdessä päivässä voi huomata miten Hemmo kasvaa ja kehittyy. Niskahöyhenet ovat nyt huomattavasti tuuheammat kuin eilen ja pentumainen hahtuva selästä pakenee. Sulkatupeista työntyvät pikkuhiljaa esiin oikeat siipisulat ja voi olla että jo viikossa Hemmo on lentokykyinen. Arvioin että tämä projektimme kestää viikosta kahteen. Hemmosta tulee entistä vilkkaampi ja nopea liikkumaan. Ei aikaakaan kun hän vantterilla jaloillaan, jotka ovat nyt noin kaksi kolmasosaa vartalosta, hyppää pois laatikosta. Lentokuntoon hänet saamme varmasti, mutta miten hän selviytyy sen jälkeen on vielä arvoitus. Populaatioon kuuluu kuitenkin useita poikueita ja jos edes joku niistä selviytyy voisi Hemmo ujuttautua lentoon lähteneiden poikasten joukkoon. Hän saattaa saada muutaman ruokapalan ja oppia itse metsästämään. Tietysti voi olla että hän tulee ruokailemaan luokseni ja minä joudun opettamaan hänelle miten mato maasta vedetään? Oletan kuitenkin että linnulla on niin vahvat vaistot että se oppii ilman minun alkeellista opetustani. Hemmo on sosiaalinen lintu ja rastaspopulaatio niin tiivis että uskon hänen sulautuvan joukkoon. Ehkä emokin vielä palaa kun aurinkoisina päivinä istumme pihamaalla, Hemmo laatikossa ja minä matkan päässä tarkkailemassa tilannetta.

.