Aamuretken jälkeen teimme yhteisen kuvausretken. Nyt Hemmon tasapaino on jo niin hyvä että hän pysyy olkapäällä keikkumatta ja minä voin vapaasti kantaa niin kameraa kuin jalustaa. Ensin kävimme paikalla jossa eilen näin oudon punaisen linnun. Tämä punavarpunen jäi eilen lajilleen tunnistamalla ja tänään sitä ei näkynyt joten havainto jää tekemättä. Oletetussa kuusitiaisen pesäkolossakaan ei tänään näkynyt liikettä joten pesintä jäi varmistamatta. Keltavästäräkkejäkään ei enää tänään näy joten ne jäivät kuvaamatta. Paikalle pyrähti sentään joku, mikä lie sieppo, mutta lajitunnistus jää nyt tekemättä muista kiireistä johtuen.
Metsänpohjasta kuului kahinaa ja hiukan Hemmoa vanhempi rastaanpoikanen näyttää lymyilevät heinikossa. Se lentää jo muutaman metrin kerrallaan ja kiipesi asiantuntevasti, toki hiukan horjuen, keväällä metsätyön jäänteistä kasattuun risukasaan. Tästä poikasesta ja sen mahdollisista sisaruksista voisi tulla Hemmolle kavereita kunhan hänet ensin saadaan lentoon. Jos tämä ei onnistu niin seuraava mahdollisuus on kun naapuripesän vesselit varttuvat siihen mittaan että tipahtavat pesästään alas. Rastaathan lähtiessään pesästä ovat kovin huonoja lentämään. Ne sanalla sanoen putoavat maahan.
Nyt kuuntelemme harmaasiepon laulua ja Hemmo visertää omia säkeitään väliin. Jo puolen tunnin harjoitus on kirkastanut hänen ääntää huomattavasti. Iltapäivän metsäretkellä hänen äänensä takuulla kuullaan.
Täytyy olla tarkka siitä mitä kirjoittaa, sillä olkapäälläni istuu äänekäs teini ja repii tukasta heti jos teen jotain väärin.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti