Syyskuu 2012

Ympäristönsuojelun etiikka ja moraali

Paikallislehti uutisoi tänään Puhdistus Halikonlahdella. Salon kaupungin vanhoilla jätevedenpuhdistusaltailla sovelletaan nyt niin sanottua biomanipulaatiota. Ympäristöviranomainen kommentoi, että altaat ovat tutkimuskohteena siltä osin, miten biomanipulaatio vaikuttaa ravintoketjuun. Jutussa mainitaan myös, että viranomainen on tehnyt kunnostus- ja hoitosuunnitelman Viurilanlahdelle, mutta ainakaan minun tietojeni mukaan se ei koske Viurilanlahden koko Natura- ja luonnonsuojelualuetta, koska alueen osakkaana en ole tietoinen siitä.

Biomanipulaatio on toteutettu roskakalastuksena, josta mainitaan että tuhannet ruutanat päätyvät biojätteen kautta hyötykäyttöön, sillä vanhan kaatopaikan päälle rakennettujen entisten jätevesialtaiden pohjasedimentit eivät ole otollista alustaa ihmisruuaksi käytettävän kalan kasvatukseen. Mainitaan myös että altaiden ekosysteemi on altis ajautumaan epätasapainoon. Lisäksi altaiden ravinnemäärä on korkea, eteenkin fosforia on pohjasedimentissä runsaasti.

Kyse ovat nyt vanhat jätevedenpuhdistamon altaat, joista mainitaankin, ettei kyse ole luonnonmukaisesta ympäristöstä. altaat ovat ihmisen tekemiä eikä niillä ole juurikaan yhteyttä mereen.   Allasalueen pinta-ala on 38.5 hehtaaria, kun koko Viurilanlahden Natura- ja luonnonsuojelualueen pinta-ala on 628 hehtaaria. Miten suuri vaikutus tällä biomanipulaatiokokeilulla ja –tutkimuksella on koko alueen tilaan, varsinkin kun altaat eivät ole osa vapaata luonnonmukaista vesistöä, vaan kuten artikkeli mainitsee, kyse on ihmisen tekemistä altaista. 

Halikonlahden vapaassa luonnonmukaisessa vesistössä ongelmana on myös tuo samainen suuri ravinnemäärä, typpi ja fosfori, sekä saastuneen pohjasedimentin aiheuttama lahden sisäinen kuormitus. Lisänä vielä puhdistettujen jätevesien hormoni- ja lääkeainejäämät, joita täällä ei ole edes tutkittu. Lahdella kalastetaan edelleen, eikä tietooni ole tullut, että kalastajille olisi annettu mitään ohjeita siitä onko kala ihmisravinnoksi suositeltavaa. Näkemykseni mukaan vapaan vesistön pohjasedimentti ja vedenlaatu eivät ole otollista alustaa ihmisruuaksi käytettävän kalan kasvatukseen. Toki vaelluskalat tulevat tänne jostain muualta ja istutettu kala on saanut alkunsa puhtaassa ympäristössä.

Monien muiden kysymysten lisäksi tämän alueen hoitoon ja kunnostukseen liittyy mielenkiintoinen rahoitukseen liittyvä seikka, jonka henkilökohtaisesti näen myös ympäristöpolitiikan eettisenä ja moraalisena kysymyksenä. Natura- ja luonnonsuojelupäätökset nuijittiin yksityisessä omistuksessa oleville alueille omistajien vastustuksesta huolimatta. Kun nyt esimerkiksi EU-rahoitusta tämän alueen hoitoon saadaan, saadaan se koko 628 hehtaarin alueelle, mutta kunnostus- ja hoitosuunnitelmat on tehty vain osalle aluetta ja toimenpiteet kohdistetaan murto-osalle aluetta. Toisaalla väitetään, että yksityiset luonnonsuojelualueet ovat huonossa kunnossa, mutta asia lienee päivänselvä, jos rahoitus ja toimenpiteet suunnataan, niin kuin tässä tapauksessa, kaupungin vanhan kaatopaikan päälle rakennettujen jätevesialtaiden kunnostukseen vapaan luonnonmukaisen kansainvälisesti merkittävänä lintuvesialueena luonnonsuojellun vesistön sijaan.

Oletan, että jos ympäristöasioissa toimitaan näin, on vastaava toimintaperiaate luontainen myös muilla yhteiskuntamme osa-alueille. Onko se oikeusvaltioperiaatteen mukaista, tukeeko se ihmisten tasa-arvoista kohtelua ja ennen kaikkea edistääkö se tässä tapauksessa luonnonsuojelua ja ympäristön tilaa. Mielestäni ei, mutta jos poliitikot, virkamiehet, harrastelijat ja asiantuntijat sen hyväksyvät, on minunkin tarkastettava omaa henkilökohtaista käsitystäni etiikasta ja moraalista.

Kuten eräässä kirjoituksessani tulin maininneeksi: Hyvä tarkoitus pyhittää keskinkertaisetkin keinot.

Niinhän siinä sitten kävi

Paikkalinnut odottavat vielä auraansa.

Aamulla nuuskin ilmaa, katselin taivaalla purjehtivia pilviä ja tulin siihen tulokseen, että tänään saattaa olla se päivä kun ensimmäinen kurkiaura pohjoisesta saavuttaa rannikon. Tuuli tuli kuitenkin hiukan väärästä suunnasta, joten se ei mahdollistaisi kurkien ylilentoa, passin leimaamista ja matkan jatkamista Suomenlahden yli Baltiaan, joten saapuva aura lentäisi alhaalla ja laskeutuisi vielä rannikolle ruokailemaan ja lepäämään.

No, auroja ei näkynyt ja menin vesakkoon raivaushommiin. Iltapäivällä kuului tuttuja ääniä taivaalta ja kuuden kurjen parvi lensi alhaalla etsien sopivaa laskeutumispaikkaa. Täällä sellainen olisi juuri tuon kokoiselle parvelle, mutta kurjet suunnistivat länteen, ne eivät olleet paikallisia, joten pieni laskeutumispaikka ei ole niille tuttu. Pohjoisesta tuleva aura ei yleensä koskaan laskeudukaan tähän, se vain lentää alemmas ja poimii paikalla kesänsä viettäneet kurjet mukaansa. Olen nähnyt tämän näytelmän, niin keväällä saavuttaessa, kuin syksyllä lähdettäessä, joten käytäntö tuskin on muuttunut. Kurkiparvesta en ehtinyt saada kuvaa, mutta asensin kuitenkin kameran paikoilleen siltä varalta että kurkia tulisi lisää.

Tuttu kaveri liiteli taivaansinessä.

Kurkia ei tullut, mutta taivaan sineen pyrähti tuttu hahmo. Kameran asetukset olivat totaalisesti pielessä, mutta räpsin kuitenkin muutaman kuvan selvittääkseni kuka hän on. Tämä taitaa olla se samainen kaveri, joka on taistellut kuusien latvustossa varisten kanssa pitkin kesää. Kerran näin pihlajapensaassa oudon linnun, joka hätisteli rastaita. Sillä ei ollut keltaista nokkaa, joten ihmettelin kuka ihme se on. Sen täytyy olla petolintu, mutta se ei ole vuosien takainen tuttuni varpushaukka, väritys, muoto ja lentonopeus ei vastaa varpushaukkaa. Lintu lensi pihlajapuusta nopein liikkein aivan muutaman metrin päästä ohitseni. Kuului vain suhahdus ja outo lintu katosi metsään puiden varjoihin.

Kerran illansuussa, kun oli jo hämärää, huomasin ikkunasta, että mattotelineellä istuu joku. Ennen kuin ehdin nähdä kuka se on, lensi lintu nopeasti läpi pihan ja katosi näköpiiristäni. Mietin kuka kumma se voisi olla, mutta nyt sekin ongelma lienee ratkennut. Pihalla on ollut paljon sudenkorentoja, parhaimmillaan niitä näkee kerralla parikymmentä. Kuka käyttää ravinnokseen sudenkorentoja? Entä kuka voi rakentaa pesänsä vanhaan variksenpesään? Kenellä ei ole keltaista nokkaa? Kuka lentää lujaa, on oudon värinen, eikä hänen siivissään ole varpushaukalle tai muille haukoille ominaisia erottuvia siipisulkia, vaan siivet ovat terävät?

Hänhän se on, Falco subbuteo, tuo nopea, sulavalinjainen ja väreiltään poikkeava. Luulin varisten kanssa nahistelevaa haukkaa varpushaukaksi, mutta se ei tainnutkaan olla se. Rastaita jahdannut peto jäi minulta tunnistamatta. Pikkulinnut ovat olleet kovin vähälukuisina läsnä tänä kesänä, toki en ole havainnoinut lintuja enää niin paljon kuin ennen, joten kuvittelin että en vaan näe enää niitä, koska en kiinnitä niihin niin paljon huomiota.

Nuoresta iästään huolimatta Iso Lintu..

Paikalla on ollut jo vuosien ajan paljon petolintuja. Erilaisia suohaukkoja löytyy laidasta laitaan, kotkia voi nähdä päivittäin ja ne ovat lajiltaan mitä milloinkin. Kanahaukka ja varpushaukka ovat peruskamaa, joten en osannut kuvitellakaan, että muulloin kuin muuttoaikaan voisi paikalle tulla edes vierailemaan joku muu kuin tuttu. Petolintujen läsnäolon voi päätellä siitä, että naakkoja ei juurikaan enää näy, ne pakenevat paikalta heti jos tulee joku uhka. Silloin kun naakat ovat täällä, tiedän että taivaalle ei juuri kannata tuijottaa, siellä ei ole mitään mielenkiintoista.

Voisiko nuolihaukka olla pesinyt täällä? Onko se ollut aikeissa pesiä, vai onko sillä vasta tarkoitus muuttaa tänne? Joka tapauksessa se on ilmeisesti ollut nyt paikalla jo pidempään ja mahdollisesti jää. Mikä sen mukavampaa kuin saada tänne uusia naapureita, jotka ehkä rajoittavat varislintujen diktatuuria. Toki nuolihaukkakin on uhka pikkulinnuille, mutta yksi haukka tai edes pesue on paljon pienempi paha kuin naakkapopulaatio, joka on terrorisoinut metsää jo vuosien ajan.   

Saaristomeremme heikoin lenkki

Suojelualueen yli pääsee lentäen.

 US Puheenvuoro 4.9.2012 11:24 Outi Hoikkala Ympäristö luonnonsuojelu natura salo


Kai Tuovinen jakoi eilisessä kirjoituksessaan dokumentin Varsinais-Suomen pintavesien toimenpideohjelmasta. Yön yli nukuttuani ja käytyäni dokumenttia tarkemmin läpi, totesin että Salon Halikonlahti näyttää olevan koko Saaristomeren tilan kannalta se heikoin lenkki. Koko Halikonlahden vesialue on ekologiselta tilaltaan heikoin, vastaavaa yhtä laajaa yhtenäistä heikossa tilassa olevaa vesialuetta ei Saaristomeren alueelta dokumentissa olevien karttojen mukaan näyttäisi löytyvän.

Tällä alueella sijaitsee yli kuudensadan hehtaarin kokoinen Natura- ja luonnonsuojelualue, joka on suojeltu osin EU-direktiivin mukaisena kansainvälisestikin merkittävänä lintuvesisalueena. Voisi olettaa että tällainen yhteensattuma olisi herättänyt niin valvovan viranomaisen kuin luonnonsuojelijat nostamaan epäkohdan julkiseen keskusteluun, vaatimaan alueen osalta seikkaperäisiä selvityksiä, hoitosuunnitelmia ja pikaisia kunnostustoimenpiteitä. Mutta ei, paikallisesti olen saanut aika yksin keskustella tämän asian tiimoilla.

Kai Tuovinen otsikoi kirjoituksensa: Saaristomeren kuntoutus pitkäjänteistä työtä. Kun täältä Halikonlahdelta käsin katsoo Saaristomerelle päin, näyttää siltä että parannusta ei ole tulossa aikoihin.

Salon kaupungin keskuspuhdistamolle ollaan vetämässä siirtoputkilinjoja ja liitoskuntien jätevedet johdetaan tänne puhdistettavaksi, joten puhdistetun jäteveden kuormitus tulee lisääntymään jatkossa. Toisaalta tämä lisää lahteen tulevaa ravinteettoman veden määrää, joten veden laatu tältä osin paranee, mutta virtaama lisääntyy ja pohjasedimenttiin sitoutuneet aineet sekoittuvat veteen. Luonnollisesti myös hormoni- ja lääkeainejäämät vesistössä lisääntyvät.

Erilaisten pistekuormittajien määrä Salon Halikonlahden valuma-alueella verrattuna Halikonlahden pinta-alaan ja vesimäärään näyttää olevan kohtuullisen suuri muihin vastaaviin alueisiin nähden.

Linkin dokumentin tarkkaavaiselle lukijalle tiedoksi, että dokumentin sivujen 36 ja 39 kuvista puuttuvat kaupungin entiset jätevesien puhdistusaltaat, jotka ovat tekoaltaita, ja Halikonlahden Viurilanlahden Natura- ja luonnonsuojelualueet, jotka kuitenkin ovat toimenpideohjelmassa mukana.

Tekoaltaiden tilan lieneekin jo nyt hyvä, onhan niiden kunnostukseen panostettu vuosien ajan. Koko Natura- ja luonnonsuojelualueelle ei vielä ole tehty hoitosuunnitelmia, joten niiden osalta tilanne on monin paikoin jo erittäin huono. Esimerkiksi Rauvolanlahden osalta mainitaan, että kyseessä on laaja matala lahti, jonka uhkana ovat rehevöityminen ja haitta-aineiden vaikutukset, eivätkä vesienhoidon tavoitteet täyty. Tämä on luonnollista koska mitään toimenpiteitä ei ole tehty. Tavoitteena kuitenkin vesiensuojelun ja luonnon monimuotoisuuden yhdistävä suunnittelu ja hoito, mitä se sitten ikinä tarkoittaakin.

Paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia tuohon 66-sivuiseen dokumenttiin sisältyy, eikä liene syytä pureutua niihin kaikkiin tässä kovin yksityiskohtaisesti. Mutta kun katse viivähtää sivun 60 kuvassa, herää väkisinkin ajatus siitä, minkälainen tulppa tuohon punaiseen Halikonlahden läiskään oikein tarvittaisiin, jos haluttaisiin pelastaa alajuoksulla oleva vesialue ja sitä kautta Saaristomeri.

Yhdenlaisen vastauksen siihen antaa Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön toimintaohjelman 2012 – 2020 seitsemäs luonnos, mainitessaan kosteikkojen osalta, että kunnostuskohteiksi tulee valita laajoja kokonaisuuksia, ja kunnostuksessa pitää ottaa huomioon koko valuma-alue.

Vahingossa syntynyt perhosniitty

Luonnonystävälle voi sattua positiivisia vahinkoja. Aikaisemmassa kirjoituksessani kerroin lehtometsähankkeesta, joka on nyt edistynyt sankkaan vesakkovaiheeseen. Vesakkoon on pikkuhiljaa ja varovasti raivattu pieniä aukioita jalopuiden ympärille. Alkukesästä huomasin, että näillä suojaisilla aukioilla oli paljon perhosia.

Avoimien niittyjen perustajat ovat valitelleet, ettei perhosia kaikista niityn perustamiseen liittyvistä oikeaoppisista toimenpiteistä huolimatta ole. Kun aloin miettiä syytä tähän, seurata perhosten esiintyvyyttä erilaisilla alueilla pihapiirissäni, totesin, että perhosia on eniten tuulensuojaisissa paikoissa. Vesakkoon raivatut aukiot ovat siis perhosille sopivia paikkoja.

Linnut ja tuuli ovat pikkuhiljaa kylväneet vesakkoon monipuolisen aluskasvillisuuden. Perhosille riittää jo nyt puuhasteltavaa läpi kesän. Ihminen voi vielä edesauttaa tätä kylvämällä siemeniä raivaamilleen aukioille, mutta käytännössä tämäkin on turhaa, jos riittävän lähellä on siementäviä kasveja.

Niityn perustamiseen löytyy paljon hyviä ohjeita, kuten kukkivaniitty.net tai Suomen Luonnonsuojeluliiton –sivustoilta. Yksi erilaisuus omaan kokemukseeni näissä kuitenkin on. Näissä ohjeissa ei puhuta mitään puista, pensaista tai vesakosta. Minun tapauksessani ne näyttävät olevan se perhosniityn erikoispiirre, jotka mahdollistavat perhosten viihtyvyyden tuulisella paikalla. Suuri avoin niitty on tuulille altis, ja perhoset välttävät tuulisia paikkoja. Tarvitaan siis suojaa tuulilta – pensaat ja vesakko toimivat juuri tällaisena tuulensuojana.

Aurinkoisina päivinä, kun tuulee navakasti, voi perhosia löytää juuri tuulensuojaisista paikoista. Puutarhassa puiden suojassa oleva kukkapenkki on mainio paikka havainnoida perhosia. Pienillä, tuulettomilla metsäaukioilla aluskasvuston kukinta-aikaan näkee kevään ensimmäiset perhoset. Pitkin kesää perhosia vierailee aina siellä, missä on tyyntä ja aurinkoista.

Niityn perustamiseen tarvitaan vähäravinteinen, kuiva ja aurinkoinen paikka. Vanhaan peltomaahan perustetun lehtoni sankka vesakko on kuluttanut maaperän ravinteet ja kuivattaa maapohjan. Kalliin ja työlään maapohjan vaihdon voi sivuuttaa kasvattamalla paikalle ensin vesakon. Se on vuosia kestävä prosessi, mutta tuottaa alueelle myös humuskerroksen pudonneiden lehtien muodossa.

Raivauksen yhteydessä vesat ja risut jätetään vesakkoon ja lahotessaan vuosien saatossa ne muokkaavat maaperää. Luonnonkukat tulevat alueelle itsestään, mutta tätä voi myös nopeuttaa ja edesauttaa keräämällä siemeniä tai tekemällä siirtoistutuksia.

Rikkakasveja voi niittää ja raivata alueelta vesakon raivauksen yhteydessä. Osan risuista voi myös kerätä kasoihin ja polttaa, jolloin tähän kohtaan syntyy eräänlainen kaskiaukio, joka kerää paikalle taas sille ominaisen lajiston. Tärkeintä onkin toteuttaa alueella mahdollisimman monipuolisesti erilaisia toimenpiteitä, jotka pitkässä juoksussa tuovat paikalle myös mahdollisimman monimuotoisen luonnon kirjon niin kasveineen kuin hyönteisineen.

Tällainen pieni, sirpaleinen vesakon ja pensaiden ympäröimä niitty ei ole ehkä näyttävä, mutta perhosille se on mitä mainioin ympäristö. Periaatteella "Pieni on kaunista" voi ihan tavalliselle omakotitontillekin saada monipuolisen luonnon.

Suuremmassa mittakaavassa voi ajatella myös että: “Jos et voi pelastaa koko maailmaa, pelasta edes yksi päiväperhonen.”

Luotettavaa tietoa jätevesien hormoni- ja lääkeainejäämistä

US Puheenvuoro 28.8.2012 17:31 Outi Hoikkala Ympäristö lääkeainejäämät luonnon monimuotoisuus luonnonsuojelu salo 9 kommenttia 


Olen kirjoittanut paljon jätevesien hormoni- ja lääkeainejäämistä sekä niiden vaikutuksista vesistön ekosysteemiin. Palaute on ollut hyvin kaksijakoista, minulle on jopa kommentoitu, ettei tämä asia kuulu tähän, kun olen ottanut sen osaksi ympäristöpolitiikan ja luonnonsuojelutoimenpiteiden kritiikkiä. Nähdäkseni ympäristön- ja luonnonsuojelun ensisijainen tavoite on juuri koko ekosysteemin tasapuolinen varjeleminen, ei yksittäisen lajin, lajityypin tai biotoopin ympärillä puuhastelu.

Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim on julkaissut artikkelin: Mihin lääkeaineet päätyvät ympäristössä? Tätä voi pitää luotettavana artikkelina, sillä artikkelin kirjoittajien sidonnaisuudet tuodaan julki. Tutkija on saanut apurahan Maj ja Tor Nesslingin säätiöltä, professorilla ja ympäristökeskuksen edustajalla ei ole sidonnaisuuksia.

Sidonnaisuuksista keskustelu täällä US Puheenvuorossa ei ole saanut tuulta purjeisiin, päinvastoin silläkin saralla olen saanut epämääräisen leiman. Tuossa linkin artikkelissa on myös maininta, joka tuo tämän tuoreena mieleeni: Tietoyhteiskunnassa suomalaisen ei pitäisi uskoa ennen kuin näkee - mustaa valkoisella (Mannio 2011), joten ehkä myös mielipiteiden taustat selviävät siinä vaiheessa kun sidonnaisuudet tulevat esiin.

Artikkelissa tuodaan esiin se tosiseikka, että vesiympäristössä tämä coctailkuorma ei ole näkyvä haitta, aivan samoin kun eräässä aikaisemmassa kirjoituksessani vertasin tätä kulttuuriantropologi Mary Douglasin Puhtaus ja vaara –kirjan opetukseen, lika ja vaara eivät ole sama asia vaikka me länsimaalaiset olemme oppineet ajattelemaan niin.

Kun tämän näkymättömän vaaran pitkä historia on jotakuinkin tiedossa, siis miten kauan, miten paljon ja yhä enenevässä määrin näitä aineita on päässyt vesistöön, lienee päivänselvää että haittoja ekosysteemille on jo syntynyt. Esimerkiksi täällä Halikonlahdella kalat eivät enää lisäänny normaalisti, lintujen poikasmäärät ovat pienentyneet, poikkeavuuksia lintujen heteronormatiivisesta seksuaalikäyttäytymisestä on havaittavissa jne. Olen tämän kaiken henkilökohtaisesti nähnyt ja kokenut, siitä kirjoittanut ja nyt uskallan sanoa että se on aivan varmasti totta.

Ihmisen kannalta vaikutukset näkyvät pitkä-aikaisen altistumisen kautta. Jos jäämiä on ollut vesistöissä 20-vuotta tarkoittaa se että kaikki alle 20-vuotiaat ovat saaneet elinikäisen jatkuvan altistuksen. Miten se näkyy heidän terveydessään? Onko lääkeaineilla positiivinen vai negatiivinen vaikutus? Artikkeli antaa tähän vastauksen, että Vastustuskykyisten bakteerikantojen lisääntyminen on merkittävä uhka ihmisten terveydelle ja koko nykyihmiskunnalle. Tämä pitäisi ymmärtää ajoissa maailmanlaajuisesti.

Aikaisemmissa keskusteluissa on ollut kiistanalaista onko kalojen syötävässä osassa, lihaksissa, lääkeainejäämiä. Artikkeli kertoo, että lihaksista on löydetty ainakin masennuslääkejäämiä, toki tätä tutkimusta ei ole tehty Suomessa, mutta tilanne meillä lienee sama. Söisinkö kotirannastani kalastettua kalaa? En söisi enää, ennen söin. Täällä kaupungin puhdistetut jätevedet hormoni- ja lääkeainejäämineen on laskettu tähän matalaan merenlahteen vuosikymmenten ajan, joten jäämät kaloissa ovat mitä todennäköisimpiä. Onni onnettomuudessa on se, että kalat eivät täällä enää lisäänny.

Me käytämme paljon rahaa ympäristöesteettisiin luonnonsuojelutoimiin, ilmeisesti koska ne ovat näkyvä asia ja niitä on siksi niin kiva tehdä. Vesistöjen kemikalisoitumista tutkitaan kohtuullisen vähän, koska se ei ole suoraan näkyvä haitta - tuo ”puhtaus ja vaara”, esteettinen kokemus ja henkilökohtainen hyöty eivät kohtaa. Mutta kuten artikkelin lopussa mainitaan: On saatava eksaktia tietoa vierasaineiden kulkeutumisesta sekä niiden kohtalosta ja mahdollisesti kertymisestä vesieliöihin nimenomaan Suomen olosuhteissa. Vain siten voidaan kohdentaa oikein toimenpiteitä, jotka voivat olla kalliita ja velvoittavia, mutta tarpeellisia erityisesti tulevaisuuden kannalta.

Vesistöjemme kemikalisoitumisen tutkimuksen, puhdistettujen jätevesien hormoni- ja lääkeainejäämien vaikutuksen vesistöjemme ekosysteemiin, tulee olla ympäristötukien ja –rahoituksen ensisijainen kohde heti ruuantuotannon jälkeen.

Strategia ilman toivonkipinää?

US Puheenvuoro 28.8.2012 12:25 Outi Hoikkala Ympäristö luonnon monimuotoisuus luonnonsuojelu natura salo 1 kommentti 


Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön toimintaohjelman 2012 – 2020 seitsemäs luonnos on nyt lausuntokierroksella ja siihen toivotaan kansalaisten kommentteja. Viranomainen kysyykin viisaasti www-sivun otsikossaan: Turvaavatko nämä toimet Suomen luonnon monimuotoisuuden?

Itse dokumenttiluonnos on 108 sivua pitkä, joten olen tutustunut tarkemmin vain niihin osioihin, jotka koskevat niitä luontotyyppejä ja –alueita joita täällä on.

Jo heti dokumentin alussa mainitaan viisaasti että keskusteluun nousevat yksittäisiin eliölajeihin ja suojelualueisiin liittyvät perinteiset luonnonsuojelun kysymykset. Vähemmälle huomiolle on jäänyt luonnon köyhtymisen yhteys esim. ilmastonmuutoksen aiheuttamaan ekosysteemipalvelujen heikentymiseen. Yleisen tietoisuuden parantamisen ja viestinnän näkökulmasta biologisen monimuotoisuuden köyhtyminen kaipaa nykyistä tiiviimpää kytkentää muihin suuriin ympäristökysymyksiin, kuten ilmastonmuutokseen, luonnon ihmiselle tuottamiin palveluihin, ruokaturvallisuuteen, ihmisten hyvinvointiin ja vesivarojen suojeluun. Tämä on helppo allekirjoittaa, sillä näiden muiden suurten ympäristökysymysten listalle kuulunee myös aivan normaali ympäristönmuutos, vaikka joku voisi tietysti väittää sen olevan ihmisen aiheuttamaa tai ilmastonmuutoksesta johtuvaa. Myöhemmin dokumentissa puhutaan myös kehityskulkujen ymmärtämisestä, joka lienee se tärkein pointti silloin kun toimenpiteitä suunnitellaan ja tehdään. Tästä olenkin esittänyt yhden vision aikaisemmassa kirjoituksessani.

Metsien kohdalla mainitaan metsiin perustuvan liiketoiminnan vahvistuminen ja tuotannon arvon kasvu, joka tukee metsätalouden kannattavuuden paranemista. Tässä on jo selkeää tuottavuusajattelua, joka on myös sitä kehityskulkua, joka meidän tulee tässä yhteiskuntamme taloudellisessa tilassa ymmärtää.

Kosteikkojen osalta ongelmaksi nähdään umpeenkasvu, pajukoiden ja koivikoiden tihentyminen. Tämä lienee kuitenkin osa luonnollista kehityskulkua. Siellä missä on runsas koivikko, on perinteisen järviruo’on sijaan nyt myös monimuotoinen kasvillisuus. Kosteikon koivikossa viihtyvät linnut ovat kylväneet alueelle kasvien siemeniä ja kosteissa varjopaikoissa kehittyy sammalta ja sienikasvustoja. Kaikille vesilinnuille tämä alue ei enää ole luontaista elinympäristöä, mutta paikalle kehittyy nyt rantalehto ja luonnollisen muutoksen kautta uusi luontotyyppi. Viranomainen näkee ratkaisuksi kuitenkin ruovikoiden muuttamisen rantaniityiksi ja niiden ylläpidon järjestämällä alueille riittävä laidunnus. Tämä tarkoittanee sitä että koivikot ja pajukot vedetään mataliksi ja paikan valtaa taas ruovikko. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tämä on haitallista, lisäksi laidunnus vesialueella lisää vesistön ravinnekuormaa, joten vesistöjen pelastajaksi tästä toimenpiteestä ei ole.

Kuten dokumentissa mainitaan, EU:n lintudirektiivi asettaa kosteikot erityisasemaan niiden linnustollisen merkityksen vuoksi. Totuus on kuitenkin se, että kun luonnonsuojelualue tänne perustettiin, oli linnusto jo taantunut ja nyt lintuja ei ole enää nimeksikään. Onko niin että tämä lintudirektiivi edellyttää nyt esimerkiksi tämän alueen ennallistamisen vastoin luonnollista kehityskulkua? (Jos näin on, toivotaan ettei kukaan muista, että yli sata vuotta sitten tämä paikka oli saari. Joten perusteltua voisi olla siis myös paikan ennallistaminen isoisien aikaiseen tilaan).

Lietekertymä valuma-alueelta on noin senttimetrin vuodessa, ruovikon biomassa nostaa maanpintaa ehkä saman verran, luonnollista maanpinnannousua lienee jonkin verran ja vedenpinta saattaa edelleen laskea, joten pikaisella päässälaskutoimituksella kymmenessä vuodessa rantaviiva siirtyy useita metrejä. EU direktiivin mukaisen lintuvesialueen vesiraja on nyt siis jossain aivan muualla kuin mitä se oli 60-luvulla, jolloin täällä oli paljon lintuja tai mitä se oli silloin kun Natura- ja luonnonsuojelupäätöksiä nuijittiin.

Näiden päätelmien lisäksi, kun dokumentissa vielä mainitaan kosteikkojen osalta, että kunnostuskohteiksi tulee valita laajoja kokonaisuuksia, ja kunnostuksessa pitää ottaa huomioon koko valuma-alue, voisin äkkipikaisesti tulla siihen johtopäätökseen, että aikaisemman kirjoitukseni innovaatio on hyvinkin kehityskulkuja ymmärtävä, luonnon monimuotoisuutta ja kestävää käyttöä edistävä.

Jotkut yleisetkin asiat edelleen jäävät vaivaamaan. Puhutaan ilmastonmuutoksesta ja kehityskulkujen ymmärtämisestä, mutta silti jokin muuttuneeseen ympäristöön sopeutuva laji voidaan nähdä haitallisena vieraslajina vaikka sen menestyksen syy lienee juuri tuo muuttunut ympäristö. Toinen mielenkiintoinen asia on luonnonsuojeluun liitetty matkailu- ja virkistyskäyttö. Jos luonnon monimuotoisuus on todellakin uhanalainen, ovat luontomatkailu ja virkistyskäyttö toissijaisia asioita. Matkailu pienessäkin mittakaavassa vaurioittaa luontoa, joten ollakseen kannattavaa siitä saatavan taloudellisen hyödyn tulee olla niin mittava, että se kattaa näiden vaurioiden korjaamisen lisäksi myös monimuotoisuuden edistämisen. Pelkkä virkistyskäyttö ei edistä luonnon monimuotoisuutta, joten uhanalaisiksi luokitelluilla alueilla sitä ei tule sallia lainkaan. Toki virkistäytymistä voisi olla myös luonnon hyväksi tehty vapaaehtois- ja talkootyö, mutta hankerahoituksella turvattu harrastustoiminta taitaa kuitenkin olla lähempänä luonnonystävien sydäntä.

Green Art of Fly

Troijan joutsen eli luonnonsuojelun tulevaisuus

US Puheenvuoro 20.8.2012 00:17 Outi Hoikkala Ympäristö itämeri luonnon monimuotoisuus luonnonsuojelu natura saaristomeri salo 2 kommenttia 


Kahdessa edellisessä kirjoituksessani olen paneutunut ympäristönsuojelutoimenpiteisiin Salon Halikonlahden Viurilanlahden Natura- ja luonnonsuojelualueilla. Erityinen kiitos kommentoija Kai Tuoviselle, sillä keskustelumme herätti innovaation, joka toteutuessaan voi toimia kompromissiratkaisuna jo tehtyjen toimenpiteiden ja tulevien niin Saaristomeren kuin Itämeren tilaan vaikuttavien ratkaisujen välillä. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta tehdystä voi oppia ja soveltaa sitä niin, että kaikki osapuolet win-win –periaatteella tulevat tyytyväisiksi ja ennen kaikkea, että Saaristomeri ja Itämeri jäävät Halikonlahdelta tulevista ravinnepäästöistä vapaiksi.

Kuten edellisen kirjoitukseni kommenteissa totesin, en usko että Halikonlahtea enää voidaan pelastaa. Vanhaa 60-luvulla vallinnutta tilannetta ei voida enää palauttaa nykymuotoiselle lahdelle, joten on otettava askel eteenpäin, siirrettävä vanhaa rantaviivaa tai luovuttava siitä kokonaan. Rantaviivan siirrosta hyötyy niin paikallinen maatalous, jonka suoja-aluevaatimukset täyttyvät tätä kautta, kuin myös Halikonlahden alapuoleinen vesistö, kun ravinteet jäävät Halikonlahden kosteikkoon.

Koska satun olemaan luonnonsuojelualueen osakkaana tällä lahdella, olen valmis luopumaan jo lähes umpeen kasvaneesta veneväylästäni, vapaasta pääsystä Itämerelle ja valmis perustamaan koko omistamani alueen kattavan kosteikon tietyin ehdoin. Tämä luonnonsuojelualueen kosteikkoprojekti voi toimia pilottihankkeena koko noin 1000 hehtaarin Halikonlahden alueen osalta.

Ensimmäisenä ehtonani on se, että 10 % omistamani alueen pinta-alasta ruopataan tuon Salon jätevesialtaiden kaltaiseksi sadevesilammikoksi ja se jää minun virkistyskäyttööni ja luontoharrastukseeni, joko suoraan luonnonsuojelulain rajoitusten mukaisesti tai niitä soveltaen, niin että lammikon virkistyskäyttö ja kunnossapito on sallittua.

Tuo lammikko ruopataan nykyisen venevalkamani kohdalle antamieni ohjeiden mukaan, keskisyvyys on sama kuin Halikonlahden nykyinen keskisyvyys ja maksimisyvyys sama kuin lahden nykyinen maksimisyvyys. Ruopattava pohjasedimentti ja ruovikko juurakkoineen siirretään ja kassi-istutetaan avoveteen nykyisen ruovikon reunan ulkopuolelle joko saarekkeina, niin että saarekkeiden väliin jää riittävästi avovettä lintujen uida ja kalastaa tai atollimuodostelmina, ihan miten viranomainen parhaaksi näkee ravinteiden Itämereen pääsyn estämiseksi.

Istutuskassien materiaalin saa valita asiantunteva ympäristöviranomainen, joten kassi voi olla muutamassa vuodessa biohajoavaa tai pysyvä ratkaisu, aivan miten viranomainen haluaa. Periaatteena kuitenkin se, että istutuskassit voivat toimia vesistön ravinnesieppareina samaan tapaan kuin nykyinen ruovikko toimii. Kassit voivat olla eri korkuisia, niin että vesistöön syntyy saarekkeita tai matalikkoja lintujen pesintään ja kahlaamiseen. Valinta tehdään sen perusteella mitä lintuja alueella on aikaisemmin havaittu ja mitä lintuja alueelle oletetaan muuttuneiden olosuhteiden ansiosta tulevan.

Istutuskassien sijaan tai niiden lisäksi voidaan käyttää myös kelluvia alustoja vedenpinnan korkeusvaihtelun vaikutusten eliminoimiseksi. Nämä kelluvat puutarhat toimivat nykyisen vedentaikaa biofilmipuhdistamon tavoin, mutta esteettinen taiteellinen vaikutelma ei tässä tapauksessa ole merkityksellinen, onhan tarkoituksena pelkästään veden puhdistaminen ravinteista ja lintujen elinolosuhteiden kohentaminen.

Luonnollisesti tämän rantaviivan siirron myötä minulla on paljon muitakin ideoita ja niihin liittyviä ehtoja, mutta kaikki ehtoni toki täyttävät luonnonsuojelulain normit. Ensisijaisesti tähtäimenä on kosteikon perustaminen Itämeren pelastamiseksi ja linnuston palauttaminen alueelle edesauttamalla niiden pesintämahdollisuuksia ja elinolosuhteita, luomalla niille mahdollisimman luonnonmukainen ympäristö ilman mitään hilavitkuttimia, kuten metaanipäästöihin perustuvaa pyrotekniikkaa tai muuta vastaavaa.

Tämä on henkilökohtainen kädenojennukseni Suomen ponnisteluille Itämeren pelastamiseksi. Luonnonsuojelijana, lintuharrastajana ja luonnonsuojelualueen osakkaana katson tämän velvollisuudekseni ymmärtäen samalla, että kaikilla meillä ei näissä vaikeissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa ole varaa tai mahdollisuutta tähän. Haluankin olla esimerkkinä siitä, että kannattaa niin julkituoda, ehkä hiukan keskeneräisetkin ideansa, kuin luopua jostain yhteisen hyvän nimissä.

Toki lukijalle tiedoksi, että voi olla että rakennan tuolle lammikolleni Troijan hevosen kaltaisen kelluvan joutsentaideteoksen, jonka sisuksiin kätkeytyy yllätys.

Muoviankan pelastajat eli luonnonsuojelu Suomessa, osa 2

US Puheenvuoro 19.8.2012 11:34 Outi Hoikkala Ympäristö luonnon monimuotoisuus luonnonsuojelu natura salo 36 kommenttia 


Jo edellisessä kirjoituksessani paneuduin kansainvälisestikin arvokkaaksi lintuvesialueeksi ja kosteikoksi määritellyn luonnonsuojelualueen tilaan ja ympäristöviranomaisen toimiin resurssien kohdentamisessa Salon Halikonlahden Viurilanlahden Natura- ja luonnonsuojelualueilla.

Kai Tuovinen jakoi täällä aikanaan Salon luonnonsuojeluyhdistyksen nimissä tehdyn Halikonlahden mahdollisuudet raportin. Näin jälkikäteen käy entistäkin selvemmäksi se, että niin viranomaiset kuin luonnonsuojelijat eivät ole niinkään kiinnostuneita linnuston tilasta ja elinmahdollisuuksista luonnonsuojelualueella, vaan mahdollisuuksistaan kehittää jätevesialtaiden Natura-aluetta ja koko vesistöä omaan virkistyskäyttöön ja harrastustoimintaan.

BirdLife Suomi ry jo Linnut vuosikirjassaan 2010 kertoo artikkelissa Kosteikkojen hoito ja ennallistaminen – hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, että Voimakas umpeenkasvu hyödyttää vain harvoja lajeja mm. kaulushaikaraa. Kosteikkojen monimuotoisuus vähenee umpeenkasvun seurauksena eikä avovettä voida palauttaa kuin lintuvesiä hoitamalla. Lisäksi artikkeli mainitsee, että Veden vähäinen vaihtuvuus ja valuma-alueelta tuleva voimakas ravinnekuormitus ajavat lintuvesiä huonoon tilaan. Loppukaneettina vielä vuosikirjan artikkelista Kalle Ruokolaisen kuvateksti: Ovatko lintuvetemme pian vain vehkan valtaamia haisevia lutakoita?

Tämä siis jo BirdLife Suomen vuoden 2010 raportissa. Raportissa mainitaan useaan otteeseen hoito- ja käyttösuunnitelmat, sellaista ei täällä luonnonsuojelualueelle ole tehty, miksi? Miksi kunnostus- ja hoitotoimenpiteet on kohdistettu vanhoille jätevesialtaille, jotka ovat omia erillisiä lammikoita tai pieniä järviä, joilla ei ole yhteyttä vapaaseen vesistöön ja sitä kautta Itämereen. BirdLifen raportissa mainittua harmaahaikaraakaan ei täällä enää ole, onko syy saastunut vesi, korkea ruovikko vai ravinnonpuute on epäselvää. Kosteikon monimuotoisuus on jo menetetty, linnut kadonneet ja hoito- ja ennallistamissuunnitelmasta ei ole tietoakaan, sillä viranomaisen resurssit on kohdistettu luonnonsuojelualueen ulkopuoleisille alueille. Tuo veden vaihtuvuusongelma on jätevesialtailla hoidettu ympäristötaideteoksella ja varsinaisia valuma-alueen ravinnepäästöjä ei altaille tulekaan, joten ne eivät siellä ole ongelma, ongelma ne ovat vapaassa vesistössä Halikonlahdella ja sitä kautta valuvat Itämereen. Tämä kansainvälisesti arvokas lintuvesialue ja kosteikko on siis juuri tuollainen Kalle Ruokolaisen mainitsema lutakko.

Jo aikaisemmassa kirjoituksessani viittasin BirdLife Suomen Linnut vuosikirjaan 2011. Siinä mainittiin, että Suojeltavien kosteikkolintujen kannat ovat romahtaneet Natura-alueilla. Tämä toteamus ei selitystä kaipaa, on päivänselvää ettei näissä lutakoissa lintuja enää ole niin kuin ehkä joskus 60-luvulla, jolloin ruovikossa oli vielä avoimia allikoita ja vesikasvillisuus harvempaa.

Täällä luonnonsuojelupäätöksen yhtenä perusteena vuonna 2005 oli monipuolinen linnusto. Riistantuottopistearvo oli silloin vielä korkea. Linnustoa oli pitkään tutkittu eli taustalla olivat nuo 60-luvun tilastot ajalta, jolloin rannat olivat vielä osin avoimia. Tänään tilanne on toinen, jos hoito- ja ennallistamissuunnitelmat luonnonsuojelualueelle olisi tehty heti luonnonsuojelupäätöksen jälkeen, jos resurssit ja rahoitus olisi kohdennettu luonnonsuojelualueelle, villin ja vapaan luonnon hoitoon ja ennallistamiseen jätevesiallasprojektien sijaan, olisi tilanne täällä nyt ehkä kovin toisenlainen.

Näiden kokemusteni pohjalta, tämän esimerkin turvin voin todeta, että suomalainen luonnonsuojelu ja ympäristöviranomaisen toimet ovat epäjohdonmukaisia, jopa haitallisia luonnolle ja sen monimuotoisuudelle. Rahavirrat valuvat monissa hankkeissa täysin hukkaan, niillä ole mitään todellista vaikutusta Saaristomeren tai Itämeren tilan kohentamiseksi.

Täällä Salossa meille jää muistoksi jätevesialtaista keinotekoisesti muodostettu järvi, sen veden vaihtuvuus on hoidettava mekaanisesti ja pitkässä juoksussa muodostuneeseen keinojärveen joudutaan ehkä jopa lisäämään ravinteita, niitä kun ei luonnollisella tavalla tule mistään. Enkä tiedä voiko tätä lammikkoa kutsua edes järveksi, sen vesi kun tulee pää-asiassa sateena, eikä alue ole pohjavesialuetta, lienee kyseessä pelkkä sadevesilammikko.