US Puheenvuoro 28.8.2012 12:25 Outi Hoikkala Ympäristö luonnon monimuotoisuus luonnonsuojelu natura salo 1 kommentti
Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön toimintaohjelman 2012 – 2020 seitsemäs luonnos on nyt lausuntokierroksella ja siihen toivotaan kansalaisten kommentteja. Viranomainen kysyykin viisaasti www-sivun otsikossaan: Turvaavatko nämä toimet Suomen luonnon monimuotoisuuden?
Itse dokumenttiluonnos on 108 sivua pitkä, joten olen tutustunut tarkemmin vain niihin osioihin, jotka koskevat niitä luontotyyppejä ja –alueita joita täällä on.
Jo heti dokumentin alussa mainitaan viisaasti että keskusteluun nousevat yksittäisiin eliölajeihin ja suojelualueisiin liittyvät perinteiset luonnonsuojelun kysymykset. Vähemmälle huomiolle on jäänyt luonnon köyhtymisen yhteys esim. ilmastonmuutoksen aiheuttamaan ekosysteemipalvelujen heikentymiseen. Yleisen tietoisuuden parantamisen ja viestinnän näkökulmasta biologisen monimuotoisuuden köyhtyminen kaipaa nykyistä tiiviimpää kytkentää muihin suuriin ympäristökysymyksiin, kuten ilmastonmuutokseen, luonnon ihmiselle tuottamiin palveluihin, ruokaturvallisuuteen, ihmisten hyvinvointiin ja vesivarojen suojeluun. Tämä on helppo allekirjoittaa, sillä näiden muiden suurten ympäristökysymysten listalle kuulunee myös aivan normaali ympäristönmuutos, vaikka joku voisi tietysti väittää sen olevan ihmisen aiheuttamaa tai ilmastonmuutoksesta johtuvaa. Myöhemmin dokumentissa puhutaan myös kehityskulkujen ymmärtämisestä, joka lienee se tärkein pointti silloin kun toimenpiteitä suunnitellaan ja tehdään. Tästä olenkin esittänyt yhden vision aikaisemmassa kirjoituksessani.
Metsien kohdalla mainitaan metsiin perustuvan liiketoiminnan vahvistuminen ja tuotannon arvon kasvu, joka tukee metsätalouden kannattavuuden paranemista. Tässä on jo selkeää tuottavuusajattelua, joka on myös sitä kehityskulkua, joka meidän tulee tässä yhteiskuntamme taloudellisessa tilassa ymmärtää.
Kosteikkojen osalta ongelmaksi nähdään umpeenkasvu, pajukoiden ja koivikoiden tihentyminen. Tämä lienee kuitenkin osa luonnollista kehityskulkua. Siellä missä on runsas koivikko, on perinteisen järviruo’on sijaan nyt myös monimuotoinen kasvillisuus. Kosteikon koivikossa viihtyvät linnut ovat kylväneet alueelle kasvien siemeniä ja kosteissa varjopaikoissa kehittyy sammalta ja sienikasvustoja. Kaikille vesilinnuille tämä alue ei enää ole luontaista elinympäristöä, mutta paikalle kehittyy nyt rantalehto ja luonnollisen muutoksen kautta uusi luontotyyppi. Viranomainen näkee ratkaisuksi kuitenkin ruovikoiden muuttamisen rantaniityiksi ja niiden ylläpidon järjestämällä alueille riittävä laidunnus. Tämä tarkoittanee sitä että koivikot ja pajukot vedetään mataliksi ja paikan valtaa taas ruovikko. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tämä on haitallista, lisäksi laidunnus vesialueella lisää vesistön ravinnekuormaa, joten vesistöjen pelastajaksi tästä toimenpiteestä ei ole.
Kuten dokumentissa mainitaan, EU:n lintudirektiivi asettaa kosteikot erityisasemaan niiden linnustollisen merkityksen vuoksi. Totuus on kuitenkin se, että kun luonnonsuojelualue tänne perustettiin, oli linnusto jo taantunut ja nyt lintuja ei ole enää nimeksikään. Onko niin että tämä lintudirektiivi edellyttää nyt esimerkiksi tämän alueen ennallistamisen vastoin luonnollista kehityskulkua? (Jos näin on, toivotaan ettei kukaan muista, että yli sata vuotta sitten tämä paikka oli saari. Joten perusteltua voisi olla siis myös paikan ennallistaminen isoisien aikaiseen tilaan).
Lietekertymä valuma-alueelta on noin senttimetrin vuodessa, ruovikon biomassa nostaa maanpintaa ehkä saman verran, luonnollista maanpinnannousua lienee jonkin verran ja vedenpinta saattaa edelleen laskea, joten pikaisella päässälaskutoimituksella kymmenessä vuodessa rantaviiva siirtyy useita metrejä. EU direktiivin mukaisen lintuvesialueen vesiraja on nyt siis jossain aivan muualla kuin mitä se oli 60-luvulla, jolloin täällä oli paljon lintuja tai mitä se oli silloin kun Natura- ja luonnonsuojelupäätöksiä nuijittiin.
Näiden päätelmien lisäksi, kun dokumentissa vielä mainitaan kosteikkojen osalta, että kunnostuskohteiksi tulee valita laajoja kokonaisuuksia, ja kunnostuksessa pitää ottaa huomioon koko valuma-alue, voisin äkkipikaisesti tulla siihen johtopäätökseen, että aikaisemman kirjoitukseni innovaatio on hyvinkin kehityskulkuja ymmärtävä, luonnon monimuotoisuutta ja kestävää käyttöä edistävä.
Jotkut yleisetkin asiat edelleen jäävät vaivaamaan. Puhutaan ilmastonmuutoksesta ja kehityskulkujen ymmärtämisestä, mutta silti jokin muuttuneeseen ympäristöön sopeutuva laji voidaan nähdä haitallisena vieraslajina vaikka sen menestyksen syy lienee juuri tuo muuttunut ympäristö. Toinen mielenkiintoinen asia on luonnonsuojeluun liitetty matkailu- ja virkistyskäyttö. Jos luonnon monimuotoisuus on todellakin uhanalainen, ovat luontomatkailu ja virkistyskäyttö toissijaisia asioita. Matkailu pienessäkin mittakaavassa vaurioittaa luontoa, joten ollakseen kannattavaa siitä saatavan taloudellisen hyödyn tulee olla niin mittava, että se kattaa näiden vaurioiden korjaamisen lisäksi myös monimuotoisuuden edistämisen. Pelkkä virkistyskäyttö ei edistä luonnon monimuotoisuutta, joten uhanalaisiksi luokitelluilla alueilla sitä ei tule sallia lainkaan. Toki virkistäytymistä voisi olla myös luonnon hyväksi tehty vapaaehtois- ja talkootyö, mutta hankerahoituksella turvattu harrastustoiminta taitaa kuitenkin olla lähempänä luonnonystävien sydäntä.
Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön toimintaohjelman 2012 – 2020 seitsemäs luonnos on nyt lausuntokierroksella ja siihen toivotaan kansalaisten kommentteja. Viranomainen kysyykin viisaasti www-sivun otsikossaan: Turvaavatko nämä toimet Suomen luonnon monimuotoisuuden?
Itse dokumenttiluonnos on 108 sivua pitkä, joten olen tutustunut tarkemmin vain niihin osioihin, jotka koskevat niitä luontotyyppejä ja –alueita joita täällä on.
Jo heti dokumentin alussa mainitaan viisaasti että keskusteluun nousevat yksittäisiin eliölajeihin ja suojelualueisiin liittyvät perinteiset luonnonsuojelun kysymykset. Vähemmälle huomiolle on jäänyt luonnon köyhtymisen yhteys esim. ilmastonmuutoksen aiheuttamaan ekosysteemipalvelujen heikentymiseen. Yleisen tietoisuuden parantamisen ja viestinnän näkökulmasta biologisen monimuotoisuuden köyhtyminen kaipaa nykyistä tiiviimpää kytkentää muihin suuriin ympäristökysymyksiin, kuten ilmastonmuutokseen, luonnon ihmiselle tuottamiin palveluihin, ruokaturvallisuuteen, ihmisten hyvinvointiin ja vesivarojen suojeluun. Tämä on helppo allekirjoittaa, sillä näiden muiden suurten ympäristökysymysten listalle kuulunee myös aivan normaali ympäristönmuutos, vaikka joku voisi tietysti väittää sen olevan ihmisen aiheuttamaa tai ilmastonmuutoksesta johtuvaa. Myöhemmin dokumentissa puhutaan myös kehityskulkujen ymmärtämisestä, joka lienee se tärkein pointti silloin kun toimenpiteitä suunnitellaan ja tehdään. Tästä olenkin esittänyt yhden vision aikaisemmassa kirjoituksessani.
Metsien kohdalla mainitaan metsiin perustuvan liiketoiminnan vahvistuminen ja tuotannon arvon kasvu, joka tukee metsätalouden kannattavuuden paranemista. Tässä on jo selkeää tuottavuusajattelua, joka on myös sitä kehityskulkua, joka meidän tulee tässä yhteiskuntamme taloudellisessa tilassa ymmärtää.
Kosteikkojen osalta ongelmaksi nähdään umpeenkasvu, pajukoiden ja koivikoiden tihentyminen. Tämä lienee kuitenkin osa luonnollista kehityskulkua. Siellä missä on runsas koivikko, on perinteisen järviruo’on sijaan nyt myös monimuotoinen kasvillisuus. Kosteikon koivikossa viihtyvät linnut ovat kylväneet alueelle kasvien siemeniä ja kosteissa varjopaikoissa kehittyy sammalta ja sienikasvustoja. Kaikille vesilinnuille tämä alue ei enää ole luontaista elinympäristöä, mutta paikalle kehittyy nyt rantalehto ja luonnollisen muutoksen kautta uusi luontotyyppi. Viranomainen näkee ratkaisuksi kuitenkin ruovikoiden muuttamisen rantaniityiksi ja niiden ylläpidon järjestämällä alueille riittävä laidunnus. Tämä tarkoittanee sitä että koivikot ja pajukot vedetään mataliksi ja paikan valtaa taas ruovikko. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tämä on haitallista, lisäksi laidunnus vesialueella lisää vesistön ravinnekuormaa, joten vesistöjen pelastajaksi tästä toimenpiteestä ei ole.
Kuten dokumentissa mainitaan, EU:n lintudirektiivi asettaa kosteikot erityisasemaan niiden linnustollisen merkityksen vuoksi. Totuus on kuitenkin se, että kun luonnonsuojelualue tänne perustettiin, oli linnusto jo taantunut ja nyt lintuja ei ole enää nimeksikään. Onko niin että tämä lintudirektiivi edellyttää nyt esimerkiksi tämän alueen ennallistamisen vastoin luonnollista kehityskulkua? (Jos näin on, toivotaan ettei kukaan muista, että yli sata vuotta sitten tämä paikka oli saari. Joten perusteltua voisi olla siis myös paikan ennallistaminen isoisien aikaiseen tilaan).
Lietekertymä valuma-alueelta on noin senttimetrin vuodessa, ruovikon biomassa nostaa maanpintaa ehkä saman verran, luonnollista maanpinnannousua lienee jonkin verran ja vedenpinta saattaa edelleen laskea, joten pikaisella päässälaskutoimituksella kymmenessä vuodessa rantaviiva siirtyy useita metrejä. EU direktiivin mukaisen lintuvesialueen vesiraja on nyt siis jossain aivan muualla kuin mitä se oli 60-luvulla, jolloin täällä oli paljon lintuja tai mitä se oli silloin kun Natura- ja luonnonsuojelupäätöksiä nuijittiin.
Näiden päätelmien lisäksi, kun dokumentissa vielä mainitaan kosteikkojen osalta, että kunnostuskohteiksi tulee valita laajoja kokonaisuuksia, ja kunnostuksessa pitää ottaa huomioon koko valuma-alue, voisin äkkipikaisesti tulla siihen johtopäätökseen, että aikaisemman kirjoitukseni innovaatio on hyvinkin kehityskulkuja ymmärtävä, luonnon monimuotoisuutta ja kestävää käyttöä edistävä.
Jotkut yleisetkin asiat edelleen jäävät vaivaamaan. Puhutaan ilmastonmuutoksesta ja kehityskulkujen ymmärtämisestä, mutta silti jokin muuttuneeseen ympäristöön sopeutuva laji voidaan nähdä haitallisena vieraslajina vaikka sen menestyksen syy lienee juuri tuo muuttunut ympäristö. Toinen mielenkiintoinen asia on luonnonsuojeluun liitetty matkailu- ja virkistyskäyttö. Jos luonnon monimuotoisuus on todellakin uhanalainen, ovat luontomatkailu ja virkistyskäyttö toissijaisia asioita. Matkailu pienessäkin mittakaavassa vaurioittaa luontoa, joten ollakseen kannattavaa siitä saatavan taloudellisen hyödyn tulee olla niin mittava, että se kattaa näiden vaurioiden korjaamisen lisäksi myös monimuotoisuuden edistämisen. Pelkkä virkistyskäyttö ei edistä luonnon monimuotoisuutta, joten uhanalaisiksi luokitelluilla alueilla sitä ei tule sallia lainkaan. Toki virkistäytymistä voisi olla myös luonnon hyväksi tehty vapaaehtois- ja talkootyö, mutta hankerahoituksella turvattu harrastustoiminta taitaa kuitenkin olla lähempänä luonnonystävien sydäntä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti