Vahingossa syntynyt perhosniitty

Luonnonystävälle voi sattua positiivisia vahinkoja. Aikaisemmassa kirjoituksessani kerroin lehtometsähankkeesta, joka on nyt edistynyt sankkaan vesakkovaiheeseen. Vesakkoon on pikkuhiljaa ja varovasti raivattu pieniä aukioita jalopuiden ympärille. Alkukesästä huomasin, että näillä suojaisilla aukioilla oli paljon perhosia.

Avoimien niittyjen perustajat ovat valitelleet, ettei perhosia kaikista niityn perustamiseen liittyvistä oikeaoppisista toimenpiteistä huolimatta ole. Kun aloin miettiä syytä tähän, seurata perhosten esiintyvyyttä erilaisilla alueilla pihapiirissäni, totesin, että perhosia on eniten tuulensuojaisissa paikoissa. Vesakkoon raivatut aukiot ovat siis perhosille sopivia paikkoja.

Linnut ja tuuli ovat pikkuhiljaa kylväneet vesakkoon monipuolisen aluskasvillisuuden. Perhosille riittää jo nyt puuhasteltavaa läpi kesän. Ihminen voi vielä edesauttaa tätä kylvämällä siemeniä raivaamilleen aukioille, mutta käytännössä tämäkin on turhaa, jos riittävän lähellä on siementäviä kasveja.

Niityn perustamiseen löytyy paljon hyviä ohjeita, kuten kukkivaniitty.net tai Suomen Luonnonsuojeluliiton –sivustoilta. Yksi erilaisuus omaan kokemukseeni näissä kuitenkin on. Näissä ohjeissa ei puhuta mitään puista, pensaista tai vesakosta. Minun tapauksessani ne näyttävät olevan se perhosniityn erikoispiirre, jotka mahdollistavat perhosten viihtyvyyden tuulisella paikalla. Suuri avoin niitty on tuulille altis, ja perhoset välttävät tuulisia paikkoja. Tarvitaan siis suojaa tuulilta – pensaat ja vesakko toimivat juuri tällaisena tuulensuojana.

Aurinkoisina päivinä, kun tuulee navakasti, voi perhosia löytää juuri tuulensuojaisista paikoista. Puutarhassa puiden suojassa oleva kukkapenkki on mainio paikka havainnoida perhosia. Pienillä, tuulettomilla metsäaukioilla aluskasvuston kukinta-aikaan näkee kevään ensimmäiset perhoset. Pitkin kesää perhosia vierailee aina siellä, missä on tyyntä ja aurinkoista.

Niityn perustamiseen tarvitaan vähäravinteinen, kuiva ja aurinkoinen paikka. Vanhaan peltomaahan perustetun lehtoni sankka vesakko on kuluttanut maaperän ravinteet ja kuivattaa maapohjan. Kalliin ja työlään maapohjan vaihdon voi sivuuttaa kasvattamalla paikalle ensin vesakon. Se on vuosia kestävä prosessi, mutta tuottaa alueelle myös humuskerroksen pudonneiden lehtien muodossa.

Raivauksen yhteydessä vesat ja risut jätetään vesakkoon ja lahotessaan vuosien saatossa ne muokkaavat maaperää. Luonnonkukat tulevat alueelle itsestään, mutta tätä voi myös nopeuttaa ja edesauttaa keräämällä siemeniä tai tekemällä siirtoistutuksia.

Rikkakasveja voi niittää ja raivata alueelta vesakon raivauksen yhteydessä. Osan risuista voi myös kerätä kasoihin ja polttaa, jolloin tähän kohtaan syntyy eräänlainen kaskiaukio, joka kerää paikalle taas sille ominaisen lajiston. Tärkeintä onkin toteuttaa alueella mahdollisimman monipuolisesti erilaisia toimenpiteitä, jotka pitkässä juoksussa tuovat paikalle myös mahdollisimman monimuotoisen luonnon kirjon niin kasveineen kuin hyönteisineen.

Tällainen pieni, sirpaleinen vesakon ja pensaiden ympäröimä niitty ei ole ehkä näyttävä, mutta perhosille se on mitä mainioin ympäristö. Periaatteella "Pieni on kaunista" voi ihan tavalliselle omakotitontillekin saada monipuolisen luonnon.

Suuremmassa mittakaavassa voi ajatella myös että: “Jos et voi pelastaa koko maailmaa, pelasta edes yksi päiväperhonen.”