US Puheenvuoro 19.8.2012 11:34 Outi Hoikkala Ympäristö luonnon monimuotoisuus luonnonsuojelu natura salo 36 kommenttia
Jo edellisessä kirjoituksessani paneuduin kansainvälisestikin arvokkaaksi lintuvesialueeksi ja kosteikoksi määritellyn luonnonsuojelualueen tilaan ja ympäristöviranomaisen toimiin resurssien kohdentamisessa Salon Halikonlahden Viurilanlahden Natura- ja luonnonsuojelualueilla.
Kai Tuovinen jakoi täällä aikanaan Salon luonnonsuojeluyhdistyksen nimissä tehdyn Halikonlahden mahdollisuudet raportin. Näin jälkikäteen käy entistäkin selvemmäksi se, että niin viranomaiset kuin luonnonsuojelijat eivät ole niinkään kiinnostuneita linnuston tilasta ja elinmahdollisuuksista luonnonsuojelualueella, vaan mahdollisuuksistaan kehittää jätevesialtaiden Natura-aluetta ja koko vesistöä omaan virkistyskäyttöön ja harrastustoimintaan.
BirdLife Suomi ry jo Linnut vuosikirjassaan 2010 kertoo artikkelissa Kosteikkojen hoito ja ennallistaminen – hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, että Voimakas umpeenkasvu hyödyttää vain harvoja lajeja mm. kaulushaikaraa. Kosteikkojen monimuotoisuus vähenee umpeenkasvun seurauksena eikä avovettä voida palauttaa kuin lintuvesiä hoitamalla. Lisäksi artikkeli mainitsee, että Veden vähäinen vaihtuvuus ja valuma-alueelta tuleva voimakas ravinnekuormitus ajavat lintuvesiä huonoon tilaan. Loppukaneettina vielä vuosikirjan artikkelista Kalle Ruokolaisen kuvateksti: Ovatko lintuvetemme pian vain vehkan valtaamia haisevia lutakoita?
Tämä siis jo BirdLife Suomen vuoden 2010 raportissa. Raportissa mainitaan useaan otteeseen hoito- ja käyttösuunnitelmat, sellaista ei täällä luonnonsuojelualueelle ole tehty, miksi? Miksi kunnostus- ja hoitotoimenpiteet on kohdistettu vanhoille jätevesialtaille, jotka ovat omia erillisiä lammikoita tai pieniä järviä, joilla ei ole yhteyttä vapaaseen vesistöön ja sitä kautta Itämereen. BirdLifen raportissa mainittua harmaahaikaraakaan ei täällä enää ole, onko syy saastunut vesi, korkea ruovikko vai ravinnonpuute on epäselvää. Kosteikon monimuotoisuus on jo menetetty, linnut kadonneet ja hoito- ja ennallistamissuunnitelmasta ei ole tietoakaan, sillä viranomaisen resurssit on kohdistettu luonnonsuojelualueen ulkopuoleisille alueille. Tuo veden vaihtuvuusongelma on jätevesialtailla hoidettu ympäristötaideteoksella ja varsinaisia valuma-alueen ravinnepäästöjä ei altaille tulekaan, joten ne eivät siellä ole ongelma, ongelma ne ovat vapaassa vesistössä Halikonlahdella ja sitä kautta valuvat Itämereen. Tämä kansainvälisesti arvokas lintuvesialue ja kosteikko on siis juuri tuollainen Kalle Ruokolaisen mainitsema lutakko.
Jo aikaisemmassa kirjoituksessani viittasin BirdLife Suomen Linnut vuosikirjaan 2011. Siinä mainittiin, että Suojeltavien kosteikkolintujen kannat ovat romahtaneet Natura-alueilla. Tämä toteamus ei selitystä kaipaa, on päivänselvää ettei näissä lutakoissa lintuja enää ole niin kuin ehkä joskus 60-luvulla, jolloin ruovikossa oli vielä avoimia allikoita ja vesikasvillisuus harvempaa.
Täällä luonnonsuojelupäätöksen yhtenä perusteena vuonna 2005 oli monipuolinen linnusto. Riistantuottopistearvo oli silloin vielä korkea. Linnustoa oli pitkään tutkittu eli taustalla olivat nuo 60-luvun tilastot ajalta, jolloin rannat olivat vielä osin avoimia. Tänään tilanne on toinen, jos hoito- ja ennallistamissuunnitelmat luonnonsuojelualueelle olisi tehty heti luonnonsuojelupäätöksen jälkeen, jos resurssit ja rahoitus olisi kohdennettu luonnonsuojelualueelle, villin ja vapaan luonnon hoitoon ja ennallistamiseen jätevesiallasprojektien sijaan, olisi tilanne täällä nyt ehkä kovin toisenlainen.
Näiden kokemusteni pohjalta, tämän esimerkin turvin voin todeta, että suomalainen luonnonsuojelu ja ympäristöviranomaisen toimet ovat epäjohdonmukaisia, jopa haitallisia luonnolle ja sen monimuotoisuudelle. Rahavirrat valuvat monissa hankkeissa täysin hukkaan, niillä ole mitään todellista vaikutusta Saaristomeren tai Itämeren tilan kohentamiseksi.
Täällä Salossa meille jää muistoksi jätevesialtaista keinotekoisesti muodostettu järvi, sen veden vaihtuvuus on hoidettava mekaanisesti ja pitkässä juoksussa muodostuneeseen keinojärveen joudutaan ehkä jopa lisäämään ravinteita, niitä kun ei luonnollisella tavalla tule mistään. Enkä tiedä voiko tätä lammikkoa kutsua edes järveksi, sen vesi kun tulee pää-asiassa sateena, eikä alue ole pohjavesialuetta, lienee kyseessä pelkkä sadevesilammikko.
Jo edellisessä kirjoituksessani paneuduin kansainvälisestikin arvokkaaksi lintuvesialueeksi ja kosteikoksi määritellyn luonnonsuojelualueen tilaan ja ympäristöviranomaisen toimiin resurssien kohdentamisessa Salon Halikonlahden Viurilanlahden Natura- ja luonnonsuojelualueilla.
Kai Tuovinen jakoi täällä aikanaan Salon luonnonsuojeluyhdistyksen nimissä tehdyn Halikonlahden mahdollisuudet raportin. Näin jälkikäteen käy entistäkin selvemmäksi se, että niin viranomaiset kuin luonnonsuojelijat eivät ole niinkään kiinnostuneita linnuston tilasta ja elinmahdollisuuksista luonnonsuojelualueella, vaan mahdollisuuksistaan kehittää jätevesialtaiden Natura-aluetta ja koko vesistöä omaan virkistyskäyttöön ja harrastustoimintaan.
BirdLife Suomi ry jo Linnut vuosikirjassaan 2010 kertoo artikkelissa Kosteikkojen hoito ja ennallistaminen – hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, että Voimakas umpeenkasvu hyödyttää vain harvoja lajeja mm. kaulushaikaraa. Kosteikkojen monimuotoisuus vähenee umpeenkasvun seurauksena eikä avovettä voida palauttaa kuin lintuvesiä hoitamalla. Lisäksi artikkeli mainitsee, että Veden vähäinen vaihtuvuus ja valuma-alueelta tuleva voimakas ravinnekuormitus ajavat lintuvesiä huonoon tilaan. Loppukaneettina vielä vuosikirjan artikkelista Kalle Ruokolaisen kuvateksti: Ovatko lintuvetemme pian vain vehkan valtaamia haisevia lutakoita?
Tämä siis jo BirdLife Suomen vuoden 2010 raportissa. Raportissa mainitaan useaan otteeseen hoito- ja käyttösuunnitelmat, sellaista ei täällä luonnonsuojelualueelle ole tehty, miksi? Miksi kunnostus- ja hoitotoimenpiteet on kohdistettu vanhoille jätevesialtaille, jotka ovat omia erillisiä lammikoita tai pieniä järviä, joilla ei ole yhteyttä vapaaseen vesistöön ja sitä kautta Itämereen. BirdLifen raportissa mainittua harmaahaikaraakaan ei täällä enää ole, onko syy saastunut vesi, korkea ruovikko vai ravinnonpuute on epäselvää. Kosteikon monimuotoisuus on jo menetetty, linnut kadonneet ja hoito- ja ennallistamissuunnitelmasta ei ole tietoakaan, sillä viranomaisen resurssit on kohdistettu luonnonsuojelualueen ulkopuoleisille alueille. Tuo veden vaihtuvuusongelma on jätevesialtailla hoidettu ympäristötaideteoksella ja varsinaisia valuma-alueen ravinnepäästöjä ei altaille tulekaan, joten ne eivät siellä ole ongelma, ongelma ne ovat vapaassa vesistössä Halikonlahdella ja sitä kautta valuvat Itämereen. Tämä kansainvälisesti arvokas lintuvesialue ja kosteikko on siis juuri tuollainen Kalle Ruokolaisen mainitsema lutakko.
Jo aikaisemmassa kirjoituksessani viittasin BirdLife Suomen Linnut vuosikirjaan 2011. Siinä mainittiin, että Suojeltavien kosteikkolintujen kannat ovat romahtaneet Natura-alueilla. Tämä toteamus ei selitystä kaipaa, on päivänselvää ettei näissä lutakoissa lintuja enää ole niin kuin ehkä joskus 60-luvulla, jolloin ruovikossa oli vielä avoimia allikoita ja vesikasvillisuus harvempaa.
Täällä luonnonsuojelupäätöksen yhtenä perusteena vuonna 2005 oli monipuolinen linnusto. Riistantuottopistearvo oli silloin vielä korkea. Linnustoa oli pitkään tutkittu eli taustalla olivat nuo 60-luvun tilastot ajalta, jolloin rannat olivat vielä osin avoimia. Tänään tilanne on toinen, jos hoito- ja ennallistamissuunnitelmat luonnonsuojelualueelle olisi tehty heti luonnonsuojelupäätöksen jälkeen, jos resurssit ja rahoitus olisi kohdennettu luonnonsuojelualueelle, villin ja vapaan luonnon hoitoon ja ennallistamiseen jätevesiallasprojektien sijaan, olisi tilanne täällä nyt ehkä kovin toisenlainen.
Näiden kokemusteni pohjalta, tämän esimerkin turvin voin todeta, että suomalainen luonnonsuojelu ja ympäristöviranomaisen toimet ovat epäjohdonmukaisia, jopa haitallisia luonnolle ja sen monimuotoisuudelle. Rahavirrat valuvat monissa hankkeissa täysin hukkaan, niillä ole mitään todellista vaikutusta Saaristomeren tai Itämeren tilan kohentamiseksi.
Täällä Salossa meille jää muistoksi jätevesialtaista keinotekoisesti muodostettu järvi, sen veden vaihtuvuus on hoidettava mekaanisesti ja pitkässä juoksussa muodostuneeseen keinojärveen joudutaan ehkä jopa lisäämään ravinteita, niitä kun ei luonnollisella tavalla tule mistään. Enkä tiedä voiko tätä lammikkoa kutsua edes järveksi, sen vesi kun tulee pää-asiassa sateena, eikä alue ole pohjavesialuetta, lienee kyseessä pelkkä sadevesilammikko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti