Sydänten murskaaja

Kuvat: homo©natura ja ©Taru Sorell

Tänään tulee kuluneeksi kuukausi siitä kun löysin pienen avuttoman linnunpoikasen metsästä. Uskallan sanoa nyt, että kuukausi sitten olin paljon tietämättömämpi ja laskelmoiva lintujen tarkkailija. Etsin paikkoja, kuvakulmia ja lintuja vain saadakseni kuvia. Nyt tilanne on toinen. Lintu on paljon enemmän kuin kaunis kuvassa, se on älykäs inhimillinen olento, joka tavoillaan ja käytöksellään voi sulattaa laskelmoivan ihmisen sydämen. Tästä löytyy paljon todistusaineistoa, niin minun itseni, kuin niiden osalta jotka ovat tavanneet Hemmon henkilökohtaisesti.

Olen nähnyt hämmästyneitä ilmeitä, kuullut hiljaisuutta niiden huulilla jotka muuten puhuvat paljon. Olen kuullut kummallisia kysymyksiä ja kommentteja, joiden läpi paistaa lapsenomainen inhimillisyys – sellainen, joka muuten oli jo kuollut, mutta heräsi henkiin pienen linnun myötä.

Lapset ovat suhtautuneet lintuun hyvin luonnollisella tavalla. Heillä ei ole vielä vahvoja kielteisiä asenteita, tai jos oli, ne sulivat sen myötä kun lintu istuutui kädelle, söi pienistä sormista madon tai mansikan palan. Aikuiset, joilla on vahvoja asenteita, hymyilivät ja kokivat tilanteen ensin hiukan humoristisena, mutta luulen että hekin alkoivat ajatella asioita uudelleen ja toisin. En tiedä mitä muut ihmiset kokevat ja mitä he ajattelevat, mutta minun läsnä ollessani he ovat hyvin inhimillisiä ja kiintyneitä tuohon pieneen lentävään olentoon joka hämmästyttää minuakin joka päivä.

Ensimmäisen metsässä vietetyn yön jälkeen hän lensi aamu-usvan läpi luokseni. Toisena päivänä hän tuli ikkunan taa sirkuttamaan. Kolmantena hän tuli hyvin nälkäisenä ruokintapaikalleen. Ja eilen, kun olin pitkään poissa iltapäivällä ja menin vielä naapuriin kyläilemään illalla, hän tuli perässäni. Kuulin tutun äänen metsästä ja vastasin siihen. Hemmo lensi viereisen puun oksalle ja siitä luokseni, ensin pään päälle tarkastamaan uuden kampauksen ja sitten kädelle ja olkapäälle. Huomasin ihmisten katseissa hämmennyksen: ”Se on ihan kesy!” Hemmo ositti vielä aikuisuutensa pomppimalla pihamaalla ja nappaamalla lentävän hyönteisen suuhunsa. Kun menin sisään taloon hän sirkutti äänekkäästi ja pitkän harkinnan jälkeen lensi perässäni sisään outoon taloon. Ensin hän tutustui huoneisiin ja sitten tuli eteeni, lensi hetken paikoillaan ilmassa kunnes laskeutui olkapäälle. En ole koskaan luonnossa nähnyt rastaan lentävän niin taidokkaasti. Hemmo teki vaikutuksen niin minuun kuin muihin paikalla olleisiin.

Yhdessä sitten lähdimme kotiin. Minä kävelin polkua ja Hemmo lensi puusta puuhun aina kotipihaan asti. Hemmon kotipuussa söimme illallisen ja hän lensi metsään omille teilleen. Kun vielä illalla myöhemmin kävin tarkastamassa ruokatilanteen istui Hemmo puussa, sirkutti muutaman lauseen ja toivotin hänelle hyvää yötä.

Jos joku vielä väittää etteivät linnut ole älykkäitä, tai että linnuilla ei ole sielua ja tunne-elämää, olen hänen kanssaan täysin eri mieltä. Pienen linnun pienissä aivoissa on paljon sellaista johon ihminen ei kykene. Me kannamme olkapäittemme välissä raskasta päätä, joka on täynnä kummallisia asenteita ja pahoja ajatuksia, toisin kun lintu, joka on niin kevyt rakenteeltaan että voi lentää vapaana kauas ja korkealle vain taivas rajanaan. 

Sellaisen olennon äly ja viisaus, joka on valjastettu kummallisilla asenteilla ja pahoilla ajatuksilla, menettää merkityksensä kun on kohdannut sen ilon ja vapauden jota tuo pieni ennakkoluuloton lintu edustaa. Olen myyty, harkitsen vakavasti syysmuuttoa etelään.

.