Nöyryys ja vastuu

Päätin otsikoida tarinani toisin kuin Jane Austen tunnetussa romaanissaan. Kas ajattelen näin, että minä olen nöyrä vaikkakin ylpeä Hemmosta, ja Hemmo ei ole millään tapaa ennakkoluuloinen vaan selvästikin vastuunsa kantava nuori lintu.

Hemmon elämä oli hiuskarvan varassa, vai pitäisikö sanoa poikasuntuvan varassa, loppua jo ennen kuin sulat puhkesivat tupeistaan. Kohtalo saattoi meidät yhteen sillä hetkellä kun Hemmolla ei vielä ollut ennakkoluuloja ihmistä kohtaan ja minä olin tarpeeksi nöyrä ottaakseni avuttoman poikasen kasvatikseni. Nyt Hemmo on jo lähes itsenäinen, itsestään vastuun kantava lintu, ja minä olen ylpeä hänestä. Olen onnistunut kasvattamaan hänestä kauniin, sulavamuotoisen linnun, joka näyttää murtavan myös muiden lintujen ennakkoluulot minua kohtaan. Muut rastaat ovat nyt pelottomampia kohdatessaan minut. 

Punarinta on ollut selvästi kiinnostunut minun ja Hemmon yhteisistä puuhista puutarhassa ja tulee jo tarkkailemaan niin minua kuin meitä yhdessä. Hemmon niin sanotussa kotipuussa vierailee monia lintuja ihmettelemässä mistä on kyse. Joskus kun puuhailen puutarhassa minusta tuntuu että puiden oksilla istuvat rastaat tarkkailevat liikkeitäni. Ennen ne lensivät pois eivätkä kiinnittäneet minuun sen suurempaa huomiota. Olin myrkkyä tyyliin: muija tulee, nyt karkuun.

Tiaiset ovat aina olleet tuttavallisia, varsinkin Pipo, johon tutustuin jo talvella. Tintit ovat paikkalintuja ja tottuivat minuun jo talvella. Punarinta on ollut varovainen aina siihen asti kunnes sitä alkoi kiinnostaa minun ja Hemmon yhteiselo. Nyt se on joko utelias tai sitten huomannut, että meidän seurassamme on turvallista. Siellä missä me liikumme ei ole naakkoja eikä naapurin kissaa. Punarinta näyttäisi tehneen pesänsä puutarhaan talon taa, sillä se lentää nyt säännöllisesti tiettyyn paikkaan.

Teinilinnun elämä näyttää olevan hyvin samanlaista kuin pienen ihmisen. Täällä vierailevat kalamiehet ovat käytökseltään monin tavoin juuri Hemmon kaltaisia. Tullaan ja mennään satoi tai paistoi. Kun tulee kalaa tai on oltu metsäretkellä monta tuntia on paljon asiaa. Kalamiehistä ymmärrän mistä on kyse, mutta kun Hemmo livertelee päivän tapahtumia tiedän vain että jotain on tapahtunut, mutta mitä, en osaa tulkita. Sosiaalisuus ja tarve kertoa retkien tapahtumista on sama. Kokemuksen ilo ja piittaamattomuus vallitsevista olosuhteista ovat samat. Sateen kastamat vaatteet tai märät höyhenet eivät haittaa kun on saatu iso kala tai nähty jotain uutta. Väsymys nukutaan pois ja uusi päivä tuo uusia kaloja ja uusia kokemuksia.

Hemmon käytöksessä on piirteitä joita en osaa tulkita, ihmisten käytöstä osaan tulkita jotenkuten. Kuten että Hemmo ottaa kuivan ruohonkorren suuhunsa, polkee jaloillaan nukkumapaikkaansa hattuhyllyllä, käy makuulle ja pyörii ympyrää. Olisiko hän pesänrakennuspuuhissa? Olen ymmärtänyt että muuttolintu saavuttaa sukukypsyytensä vasta vuoden ikäisenä, eihän vasta muutama viikko sitten munasta kuoriutunut poikanen vielä tee pesää. Toisaalta olen kuullut että nuoret linnut tekevät niin sanottuja harjoituspesiä, jonkinlaisia heiveröisiä kyhäelmiä ennen kuin ryhtyvät aikuisena tositoimiin. Odottaako Hemmo että minä opettaisin sen tekemään pesää vai esitteleekö hän vain taitojaan. Vai kuvitteleeko hän että me teemme pesän yhdessä. Oletan kuitenkin että Hemmo nyt tutustuttuaan muihin rastaisiin tajuaa että minä en ole rastas, enkä edes lintu. Mutta luuleeko hän että tiedän miten lintu toimii. En tiedä, olen hämmentynyt ja pahoillani siitä että en ymmärrä.

Ihmisestä ymmärrän koska katiska on rikki ja pitää korjata, koska ankkuri ei toimi ja pitää vahvistaa, koska viehe on tarttunut meriheinään tai siima on solmussa. Nämä ovat äärimmäisen helppoja tulkita ja ongelmaan löytyy aina jokin ratkaisu.

Belgialaisten tuontimansikoiden viipalointi loppuu sillä tänään ensimmäiset metsämansikat punersivat jo kukkapenkin reunuksessa. Vein Hemmon sinne ja näytin marjoja, hän käänteli päätään ja katseli niitä, mutta ei nokkinut. Poimin marjat ja Hemmo nokki ne sormistani taidokkaasti. Ehkä tämä oli se valaistumisen hetki kun hän tajusi että mansikat eivät tulekaan viipaloituna jääkaapista leikkuulaudan kautta. Etelärinteellä on todennäköisesti jo paljon punaisena hehkuvia metsämansikoita ja nyt Hemmo voi kertoa lajitovereilleen että näitä on nähty, nämä ovat hyviä!

Hemmo ei tullut enää sisään yöksi. Hänellä on kavereita metsässä ja nyt hän tietää että luonnosta löytyy tuota samaa herkkua kuin keinoemon jääkaapista, joten aamiaisen voi hankkia ihan itse ja omin neuvoin.

Kävin vielä ovella ja näin ilta-auringossa puun oksalla istuvan rastaan. Katselimme toisiamme livertämättä lausettakaan. Menin sisään hakemaan kameraani ja kun tulin takaisin oli oksa tyhjä. 

Nyt metsä on hiljainen, linnut ovat jo menneet yöpuulle. Siellä jollain oksalla nukkuu myös Hemmo, tuo pieni sydäntenmurskaaja, tarinoitteni pieni suuri lintu.

Olisi voinut otsikoita tämän tarinana myös: Nöyryys ja ennakkoluulottomuus, mutta se olisi ollut liian itsestään selvää. Vastuu on mielestäni parempi sanavalinta. Sillä vastuun kantaminen niin itsestään kuin muista vaatii nimenomaan myös ennakkoluulottomuutta. On oltava rohkea ja siis ennakkoluuloton uskaltaakseen ottaa askeleita tai siiveniskuja kohti uutta ja ennen kokematonta. Kaikkiin vastaantulijoihin on suhtauduttava positiivisen avoimesti siitäkin huolimatta että he ovat outoja ja ehkä erinäköisiä kuin oma peilikuvasi. Lintua helpottaa tässä se että sen DNA:han on valmiiksi kirjoitettu viesti siitä kuka on ystävä ja kuka vihollinen. Ihmisen osalta tilanne on toinen, koska niin kuin sanotaan, ihminen voi myös olla ihmiselle susi.

Ilman ennakkoluuloja voin olettaa onnistuneeni pienen linnun kasvattamisessa, sillä se vaati minulta vain hiukan aikaa ja vaivaa - perustarpeiden turvaamista ruuan ja turvan muodossa, vastuun ja vapauden antamista sopivassa määrin. Se, miten onnistun pienen ihmisen osalta jää vielä nähtäväksi.

.