Carduelis hornemanni

Emberiza citrinella

Phasianus colchicus

Jätevedenpuhdistuksesta ja luonnonsuojelusta

Åbo Akademin ja Jyväskylän yliopiston tutkijat tekivät kesällä 2011 tutkimusmatkan Lappeenrannan Haapajärvelle. Juuri julkaistuista tuloksista selvisi että järven kaloista löytyi tiedettyä enemmän lääkeainejäämiä, näin asian otsikoi turkulainen päivälehti. Tulehduskipulääkkeiden vaikuttavia aineosia oli kertynyt erityisesti lahnan ja särjen sappeen. Juuri särkeä onkin markkinoitu uutena ruokakalana, sen syömistä pidetään ekotekona, koska korkean särkikalakannan nähdään olevan yksi syy vesistöjen rehevöitymiseen.

Näin salolaisena minua hämmästyttää suuresti se että matka tehtiin Lappeenrantaan. Miksi turkulaiset tutkijat eivät tulleet lähemmäs, tänne Saloon. Salossa yli viidenkymmenentuhannen asukkaan yhdyskunnan puhdistetut jätevedet hormoni- ja lääkeainejäämineen lasketaan nykyisin suoraan Halikonlahteen. Halikonlahden alueesta yli kuusisataa hehtaaria on suojeltu lintudirektiivin mukaisena kansanvälisestikin merkittävänä Natura- ja luonnonsuojelualueena. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen sivuilla on tapahtunut päivityksiä niin että enää vain Vaisakon lehto on luontodirektiivin mukaisesti suojeltu, mutta aikaisemmin näitä alueita oli enemmän.

Erityisen huolestuttavaa tässä on se, että puhdistettu jätevesi lasketaan nyt suoraan Natura- ja luonnonsuojelualueelle, oletan että vastaavia tilanteita ei muualla Suomessa ole. Salon populaation rakenteen ja sen muutokset huomioiden voi arvella jotain siitä, miten paljon ehkäisyhormoneja ja lääkeainejäämiä Halikonlahteen laskettavissa jätevesissä on vuosien saatossa ollut ja on edelleen.

Veden virtaus ja vaihtuvuus lahdella on huono, joten olettaa voi että jäämät pääosin sitoutuvat lahden kasvillisuuteen ja pohjasedimentteihin. Kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet että puhdistettu jätevesi muuttaa vesistön bakteerikantaa ja vaikuttaa nilviäisiin ja kaloihin. Lintudirektiivin mukaan suojellulla vesialueella monet linnut käyttävät näitä ravinnokseen. Halikonlahdella myös kalastetaan edelleen, joten kaloihin mahdollisesti kertyneet jäämät saattavat päätyä jonkun ruokapöytään. 

Näkemykseni mukaan juuri Salon Halikonlahti on mitä mainioin tutkimuskohde silloin kun halutaan todentaa puhdistetun jäteveden hormoni- ja lääkeainejäämien vaikutusta vesistöjen ekologiaan. Vai onko kyse kenties siitä että ei haluta tai uskalleta tehdä tutkimuksia täällä mahdollisten hämmentävien löydösten ja tulosten pelossa.

Aiheesta lisää tässä linkissä.   

. 

Pakkasta ja palelevia varpaita

Tammikuun loppua kohti kiihtyneet pakkaset ovat tehneet tehtävänsä. Lintujen lajikirjo ja määrät ruokintapaikalla ovat muuttuneet. Poissa ovat räkättirastaat ja mustarastaiden määrä on huvennut puoleen. Paikalla sinnitteli vielä pari päivää sitten kolme peippokoirasta, mutta niiden liikkeet olivat jo hidastuneet ja yksi niistä roikutti siipiään kylmissään. Tänään peippoja on enää kaksi. 

Aamun kirpeässä pakkasessa ilmestyi paikalle kaksi oravaa. Toinen oli jähmettynyt puunhaaraan ja kipristeli palelevia etukäpäliään. Oravien tilanne on talvimyrskyn jäljiltä hiukan onneton, sillä ilmeisesti toinen pesä tuhoutui jonkun suuren kuusen kaatuessa. Näin talvella pesänrakennus saattaa olla liian ankaraa puuhaa, joten ne talvehtivat nyt yhden pesän turvin. Tilanne ei ole siis täysin katastrofaalinen, onhan jäljellä sentään yksi pesä, mutta mahtuvatko nämä kaksi yksilöä samaan pesään on kyseenalaista.

Puuvajasta on yritetty hakea harsoa ilmeisesti lämmikkeeksi. Vajan ovi on auki, joten myös linnut, erityisesti mustarastaat, käyvät siellä etsimässä suojaa. Vajaan voi kuitenkin eksyä myös pöllö, joten paikka ei ole täysin turvallinen. 

BirdLifen pihabongauspäivän tuloksissa raportoitiin viherpeippokannan hupenemisesta. Täällä tilanne on toinen. Jo alkutalvesta paikalla vieraili runsaslukuisia parvia, eikä tilanne ole siitä muuttunut, vaikka muutamia kuolonuhreja aggressiivisen parven liikehtiessä on syntynyt. Kerralla on yli kaksikymmentä viherpeippoa ruokailemassa ja parvia lienee edelleen ainakin kaksi.

Keltasirkut ruokailevat runsaana parvena ja tiaiset piipahtavat paikalla yksittäin, joten niiden kokonaismäärää on vaikea arvioida. Näyttää kuitenkin siltä että alkutalven hömötiaispariskunnasta on jäljellä enää yksi yksilö. Myös kuusitiaisten määrä on vähentynyt, mutta syitä siihen voi olla monia. Olenkin miettinyt sitä miten talvimyrskyn kaatamat puut vaikuttavat eri lajien ruokailukäyttäytymiseen. Onko niin että esimerkiksi kuusitiainen, nimensä mukaisesti, voisi löytää nyt enemmän ruokaa metsästä maahan kaatuneiden puiden latvustoista. 

Lintujen reviirikäyttäytymisestä ja reviirien koosta lienee paljon tutkimuksia, mutta minua on alkanut askarruttaa se miten korkealta pikkulinnut hakevat ravintoa talviaikaan. Erityisesti täällä missä on runsaasti naakkoja ja muutama haukka saattavat korkeiden puiden latvustot olla pikkulinnuille epämukavia ja vaarallisia ruokailupaikkoja.

Pikkulintuparvet, kuten keltasirkut ja viherpeipot, kerääntyvät yleensä lehtipuiden latvustoon. Tiaiset taas näyttäisivät lentävän matalalla ja istahtavat mielellään alemmille oksille. Rastaat ja tiaiset pujahtavat myös maassa olevien risukasojen suojaan vaaran uhatessa, kun sen sijaan parvilinnut lentävät korkealle ja pakenevat paikalta.

Varpushaukka nappaa yleensä saaliinsa matalalta ja vie sen maahan, jossa lopullinen surma tapahtuu. Hämmästystäni on herättänyt myös se tosiseikka että varpushaukka nykyisin mieluusti nappaa isokokoisen linnun. Rastaat, naakat ja närhet ovat sen jahdin kohteena. Isossa linnussa on enemmän syötävää, joten jahdin hyötysuhde on hyvä. Erityisesti minua ilahduttaa tässä se, että rauhoitettu naakka ei ole lintujen kesken rauhoitettu.

Kesällä naakat ja varikset jahtasivat varpushaukkaa, mutta nyt tilanne on toisin päin ja tänään metsästä löytyi mustia naakan sulkia paikalta jossa joku lentävä oli ruokaillut. Naakkoja ei olekaan pariin päivään näkynyt, joten suunnitelmani siitä, että haaskojen avulla yritän houkutella paikalle petolintuja ajamaan naakat pois, näyttää toimivan.  Siinä sivussa toki katoaa myös muutama pienikokoinen ystävä, mutta se on luonnonlaki ja joitakin kompromisseja on tehtävä jos haluaa lajikirjon kattavan kaikki haukasta pieneen tiaiseen.

.  

Kuka meni tästä?

Muutamia vuosia sitten oli kirja nimeltä ”Mikä meni tästä?” varsinainen myyntimenestys. Meidänkin perheeseen niitä hankittiin peräti kaksi kappaletta. Kirja oli antoisa ja käyttökelpoinen, sillä siinä kuvattiin kaikkien Suomessa yleisesti esiintyvien eläinten jäljet ja jopa jätökset. Vertaamalla havaintojaan kirjan kuviin ja jäljistä annettuihin mittoihin saattoi oppia tunnistamaan metsässä liikkujat.

Vuodet ovat vierineet ja nyt jäljet ovat tuttuja jo ilman opustakin, mutta havaintojen tunnistaminen ei aina ole helppoa. Lyhyt kiertely maastossa osoittaa että tässä eläintarhassa asuu muitakin, mutta sitä keitä he kaikki ovat, on jo huomattavasti vaikeampi tunnistaa. Metsä on täynnä matalaan lumeen tallattuja polkuja ja arvata saattaa että polulla täytyy olla useita kulkijoita.

Selvää on että monilukuisin ja ahkerin polkujen käyttäjä on jänis. Jätöksiä on paikka paikoin pitkin polun vartta. Monet polut johtavat puutarhaan ja omenapuiden alta on kaivettu esiin ruohontupsuja ja jäätyneitä omenoita. Osa poluista tulee lintujen ruokintapaikoille ja niiden alla oleviin omenoihin on painautunut selviä hammaskarttoja.

Paikalle pesiytyneiden villikissojen jäljet ovat suuria, mutta osa askelmitoista ylittää kesykissan ulottuvuudet. Ketusta ei ole näkynyt jälkeäkään yli vuoteen, mutta saattaa olla että sekin vierailee paikalla aika ajoin. Ketulla, niin kuin nyt talviunta uinuvalla supikoiralla, on tapana tallata polkuja. Voisiko olla niin että jänis ja kettu käyttävät samoja kulkureittejä? Entä sitten kun ne kohtaavat öisellä polulla, mikä on pelin henki ja lopputulos.

Joidenkin askelten mitta viittaa peuraan tai ilvekseen, jäljen koko on kummallakin suurin piirtein sama, mutta pulverilumi on peittänyt jäljet niin, ettei niitä pysty tunnistamaan. Jälki etenee kuitenkin sellaista reittiä ja sellaisissa matalissa paikoissa ettei täysikokoinen peura siitä kulkisi, joten olettaa voi että ilves kävi metsässä pari yötä sitten. Eläimet näyttäisivät kuitenkin tekevän yhteistyötä tieverkoston luomisessa ja ylläpidossa, joten vaikeaa sanoa kuka meni tästä. 

Niin, minä käytän muotoa kuka meni tästä, vaikka kirjan nimi olikin mikä meni tästä. Tässä puutarhassa ja metsässä olemme kaikki elukoita ja suhtaudumme toisiimme sillä kunnioituksella.

.

Tarinoita Suomesta

Kuntauudistus ja susiongelma

Julkaistu US Puheenvuorossa 17.1.2012 12:51 Outi Hoikkala Kotimaa, luonnonsuojelu, tuulivoima, susiongelma, susi

 

Iltapäivälehtien nimettömät kommentaattorit tekevät Suomen metsästyslaista pilkkaa, poliitikot valmistelevat salaista kuntauudistusta ja presidenttiehdokkaat lupaavat äänestäjille kuun taivaalta kunhan pääsisivät edes toiselle kierrokselle, jonka senkin tuleminen on asiantuntijoiden mukaan epävarmaa ja lähes kaikkien mielestä lopputulos varma.

Jotta tästä ajan ja resurssien tuhlauksesta huolimatta saataisiin edes jotain aikaan, on taas aika innovoida jokin uusi ratkaisu, jotta voisimme keskittyä olennaiseen eli Sauli Niinistön tulevaan presidenttiyteen.

Kun kuntauudistuksessa Suomen kartalta häivytetään pitäjiä, ammutaan alas vanhoja vaakunoita kuin savikiekkoja metsästysseuran ampumaharjoituksissa, antaa se nyt luonnonsuojelulle ja susiasialle valmiin ratkaisumallin.  Etsitään uudesta kuntakartasta se kaikkein kuollein kohta, sivistyksestä ja ihmisestä vapaa vyöhyke, johon Suomen parisataa sutta sijoitetaan reservaattiin kuin intiaanit aikanaan Amerikan mantereella.  

Alueen ympärille rakennetaan korkea aita ja alueelle voidaan sijoittaa lukematon määrä tuulivoimaloita, eiväthän maassa jolkottelevat nelijalkaiset niistä kärsi. Tuulivoimaloiden sähkö voidaan syöttää valtakunnan verkkoon tuon aidan kautta, joten saadaan aidasta varmatoiminen sähköaita ja varmistetaan se että hukat eivät pääse hukkaan. Näin yhdistyvät tuulivoimapuisto ja susipuisto, eivätkä kumpikaan häiritse ihmisiä läsnäolollaan.

Jos susien määrä puistossa jostain syystä kasvaa liian suureksi, voi maa- ja metsätalousministeriö myöntää poikkeusluvan puiston susikannan harventamiseksi. Jotta alfanaaraita ei ammuttaisi vahingossa voivat asiantuntija käydä etukäteen merkkaamassa ne laittamalla niiden päälle keltaiset tai oranssit isojen koirien ulkoilupuvut, joiden kyljessä on iso A-kirjain. 

Koska susi on suurpeto ja sen riittävä luonnonmukainen ravinnonsaanti on taattava, voidaan puistoon sijoittaa myös kaikki muut haittaeläimet. Citykanit ovat mainioita välipaloja ja harjoituskappaleita pikkuhukille kun ne opettelevat jahtitaitoja. Toki hirviä ja peuroja tarvitaan isommille hukille, joten jonkinmoinen omavarainen kanta kuuluu puiston perustarpeisiin. Myös käyttökelvottomat hirvi- tai peuraonnettomuuksien ruhot voidaan tiputtaa helikopterilla susipuistoon haaskoiksi, näin ongelmajätteestä päästäisiin helposti eroon ja sudet saavat hetkeksi levähtää jahtitouhuiltaan.

Tuulipuiston huoltotöistä maksetaan huoltomiehille ylimääräinen vaarallisen työn lisä. Jos sopimusneuvotteluissa ei päästä yksimielisyyteen, voidaan kouluttaa uusi susitutkijoiden ammattikunta joka huolehtii osa-aikaisesti tuulivoimaloiden huollosta. Tämä lisää työn monipuolisuutta ja mielekkyyttä edesauttaen työssä jaksamista korkeaan eläkeikään asti. Tämä toimii mainiona ennakkotapauksena työelämän kehitysprojektissa.  

Ei ole niin suurta ongelmaa, ettei siihen löytyisi innovatiivista ratkaisua. Mutta mikä kunnalle nimeksi, onhan Pöytyä edelleen olemassa? Miten olisi Uus-Pöytyän susituulipuisto.

Tammikuun linnut

Suuri johtaja on poissa

Ison koiran jälki lumella tammikuussa 2012.

Varsinais-Suomessa tapahtui tänään onnettomuus, joka voi johtaa ennalta arvaamattomiin tapahtumiin. Susijahdissa ammuttiin vahingossa pannallinen alfanaaras, lauman johtaja. Alfan tilalle tulee tietysti beta, mutta tulevan betan paikasta voidaan käydä verinen taistelu. Sen taistelun tuoksinassa saattaa muutama yksinäinen susi erottautua laumasta ja näin vähälumisena talvena hukka kiitää nopeasti 50 kilometrin matkan. 

Laumasta oli lupa ampua yksi häirikköyksilö, mutta vahingossa pojat pamauttivat ilmat pihalle kahdesta, joista toinen sattui olemaan itse iso pomo. Lauma on nyt siis liikkeellä ja aamuisella lumella voi olla jälkiä monen kymmenen kilometrin säteellä. Varsinais-suomalaiset saavatkin tänä talvena nauttia isojen koirien liikkeistä enemmän kuin edellisinä vuosina.

Viime talvi oli rauhallinen, paksu lumipeite haittasi paikasta toiseen siirtymistä, mutta nyt esteenä on vain Turku – Helsinki moottoritie hirviaitoineen. Lauma jäänee tien pohjoispuolelle, joten rannikkoseudun asukkaat saavat valvoa päivänsä rauhassa. Susilla on kuitenkin erehtymätön vaisto seurata riistaa ja jos hirvi tai peura osaa alittaa moottoritiesiltoja tai käyttää riistaportteja, tekee susi sen saman vainunsa turvin.

Olenkin nimennyt tämän ”Ano de Lobo” –vuodeksi, joten materiaalia tunnelman ylläpitämiseen niin susivihan kuin susien puolustamisen merkeissä on luvassa.

Ano de Lobo

Kiinalaisilla on kalenterinsa, sen mukaan elämme nyt lohikäärmeen vuotta. Itse ole kiinalaisen kalenterin mukaan sika, josta olen ylpeä vaikkakin kalenterin määritelmän mukaan olen helposti huijattavissa. Kokemusta on, siitä viis, olen aidosti sika ja se jos mikä on ylpeyden aihe. Syön ruuan tähteitä ja muuta toisarvoista, mutta olen merkittävä proteiininlähde, joka ihmisenä olemisessa merkinnee sitä että vähäpätöisilläkin teoillani jaan hengenravintoa ympäröivälle yhteisölle. Emmehän ole kannibaaleja. 

Kiinalaisesta kalenterista piittaamatta olen päättänyt nimetä tämän vuoden suden vuodeksi. Siksi että olen jo heti alkuvuonna yrittänyt jäljittää sutta saadakseni siitä valokuvan, joka tälläkin kertaa jäi pelkäksi jäljeksi.

Jälki on kuitenkin suurin koskaan kuvaamani sudenjälki, joten kyseessä on suuri vuosi. Olen nähnyt suden kerran, kuvannut jälkiä monena vuonna ja tänä vuonna näin ja kuvasin suurimman koskaan näkemäni suden jäljen jo heti alkuvuonna. Kyseessä on siis susibongarin suuri vuosi.

Susia on ollut täällä aina, mutta niistä ei ole tiedetty, koska niistä ei kerrota. Minäkään en ole kertonut enää vuosiin, enkä kerro jatkossakaan kuin harvoille ja valituille. Julkisesti kerron vasta sitten kun tarve vaatii eli tilanne muuttuu joko huolestuttavaksi tai jopa vaaralliseksi, josta ei ole merkkejä vielä tänä päivänä.

Näin suden silmästä silmään noin viisitoista vuotta sitten. En tunnistanut isoa märkää koiraa sudeksi. Vasta myöhemmin, kun lehdessä kirjoitettiin suden raadelleen lampaita, totesin että olin kohdannut suden. Nyt tunnistan ison koiran sudeksi, silloin en sitä tunnistanut, koska susista ei puhuttu silloinkaan julkisesti.

Kun tein ensimmäisen jälkihavainnon ja yritin selvittää sitä, en saanut mistään vastausta. Metsästysseuran kaverit olivat kiinnostuneita mutta vaitonaisia, tunnettu suomalainen susi-asiantuntija kysyi vain missä jäljet havaitsin, mutta ei vahvistanut havaintoa. Meni pitkä aika ennen kuin ystäväni tuttava, joka otti asian tosissaan, sai vahvistuksen jäljen alkuperälle. Silloin ymmärsin että susihavainto on tabu. Sitä ei kommentoida suoraan tai julkisesti ennen kuin on ehdoton pakko.

Sama peli jatkuu tänä päivänäkin. Paikallislehdessä kirjoitettiin kolmena perättäisenä päivänä suden liikkeistä paikkakunnalla. Jutut olivat asiallisia ja asiantuntijat antoivat uskottavia lausuntoja. Yksi asia jäi kuitenkin vaivaamaan minua. Puhuttiin koko ajan yhdestä sudesta, mutta kun vertasin omia jälkihavaintojani ja asiantuntijalausuntoja, huomasin eron. Kun susi oli jo poistunut paikkakunnalta, kerrottiin että jäljen koko oli 11 senttimetriä, joka onkin aivan normaali havainto. Minulla oli kuitenkin kamerassani kuva, jossa jäljen koko oli suurempi. Lisäksi oli vanhoja ristikkäin kulkevia jälkiä, joka ei vastaa suden määrätietoista liikkumista. 

Olen kuvannut monina vuosina noita 11 senttimetrin jälkiä, mutta tällä kertaa pixelimaailmaani osui suurempi jälki. Vaikka olisinkin ehkä mitannut väärin, en ole voinut tehdä niin suurta virhettä, että jälki olisi samasta tassusta. Lisäksi osaan nykyään arvioida jäljen iän. Jälki oli noin kuusi tuntia vanha aamuinen jälki, se ei ollut auringonpaisteen kasvattama tai sateen piiskaama. Se oli aamuinen pakkasen kovettama painava jälki niukalla lumella. Susia oli siis ainakin kaksi, aivan niin kuin monissa aikaisemmissa jälkihavainnoissani on ollut. 

Susi on tabu. Niitä on, ja niitä on enemmän kuin yksi. Ne käyvät täällä joka vuosi. Ovat käyneet vuosien ajan eivätkä ole saaneet mitään pahaa aikaan. Julkisesti asiaa ei kerrota, mutta sen tietävät monet. Jo vuosia sitten kuulin erään tuttavani kautta tarinan täällä asuvista susista. Itse olen tehnyt jälkihavaintoja vuosittain tai sitten olen kuullut niistä. Julkisesti kuitenkin annetaan ymmärtää että susi ei ole täällä kuin satunnainen vieras, että niitä on vain yksi tai pari. Todellisuudessa ne ovat olleet täällä jo vuosien ajan, ehkä aina, mutta ne jotka tietävät sen eivät kerro. Ne jotka kertovat että satunnaisia ohikulkijoita on yksi, eivät tiedä mikä on totuus. Minä tiedän nyt enemmin kuin ennen ja kerron nyt sen minkä tiedän.

Tämä vuosi on suden vuosi - Ano de Lobo - ja tänä vuonna suuntaan kamerani sinne missä tiedän niiden liikkuvan. Ehkä saan kuvan, ehkä en. Yritystä on, susia on, enempää en kerro, sillä susi on edelleen ja tulee olemaan tabu.

.