Pakkasta ja palelevia varpaita

Tammikuun loppua kohti kiihtyneet pakkaset ovat tehneet tehtävänsä. Lintujen lajikirjo ja määrät ruokintapaikalla ovat muuttuneet. Poissa ovat räkättirastaat ja mustarastaiden määrä on huvennut puoleen. Paikalla sinnitteli vielä pari päivää sitten kolme peippokoirasta, mutta niiden liikkeet olivat jo hidastuneet ja yksi niistä roikutti siipiään kylmissään. Tänään peippoja on enää kaksi. 

Aamun kirpeässä pakkasessa ilmestyi paikalle kaksi oravaa. Toinen oli jähmettynyt puunhaaraan ja kipristeli palelevia etukäpäliään. Oravien tilanne on talvimyrskyn jäljiltä hiukan onneton, sillä ilmeisesti toinen pesä tuhoutui jonkun suuren kuusen kaatuessa. Näin talvella pesänrakennus saattaa olla liian ankaraa puuhaa, joten ne talvehtivat nyt yhden pesän turvin. Tilanne ei ole siis täysin katastrofaalinen, onhan jäljellä sentään yksi pesä, mutta mahtuvatko nämä kaksi yksilöä samaan pesään on kyseenalaista.

Puuvajasta on yritetty hakea harsoa ilmeisesti lämmikkeeksi. Vajan ovi on auki, joten myös linnut, erityisesti mustarastaat, käyvät siellä etsimässä suojaa. Vajaan voi kuitenkin eksyä myös pöllö, joten paikka ei ole täysin turvallinen. 

BirdLifen pihabongauspäivän tuloksissa raportoitiin viherpeippokannan hupenemisesta. Täällä tilanne on toinen. Jo alkutalvesta paikalla vieraili runsaslukuisia parvia, eikä tilanne ole siitä muuttunut, vaikka muutamia kuolonuhreja aggressiivisen parven liikehtiessä on syntynyt. Kerralla on yli kaksikymmentä viherpeippoa ruokailemassa ja parvia lienee edelleen ainakin kaksi.

Keltasirkut ruokailevat runsaana parvena ja tiaiset piipahtavat paikalla yksittäin, joten niiden kokonaismäärää on vaikea arvioida. Näyttää kuitenkin siltä että alkutalven hömötiaispariskunnasta on jäljellä enää yksi yksilö. Myös kuusitiaisten määrä on vähentynyt, mutta syitä siihen voi olla monia. Olenkin miettinyt sitä miten talvimyrskyn kaatamat puut vaikuttavat eri lajien ruokailukäyttäytymiseen. Onko niin että esimerkiksi kuusitiainen, nimensä mukaisesti, voisi löytää nyt enemmän ruokaa metsästä maahan kaatuneiden puiden latvustoista. 

Lintujen reviirikäyttäytymisestä ja reviirien koosta lienee paljon tutkimuksia, mutta minua on alkanut askarruttaa se miten korkealta pikkulinnut hakevat ravintoa talviaikaan. Erityisesti täällä missä on runsaasti naakkoja ja muutama haukka saattavat korkeiden puiden latvustot olla pikkulinnuille epämukavia ja vaarallisia ruokailupaikkoja.

Pikkulintuparvet, kuten keltasirkut ja viherpeipot, kerääntyvät yleensä lehtipuiden latvustoon. Tiaiset taas näyttäisivät lentävän matalalla ja istahtavat mielellään alemmille oksille. Rastaat ja tiaiset pujahtavat myös maassa olevien risukasojen suojaan vaaran uhatessa, kun sen sijaan parvilinnut lentävät korkealle ja pakenevat paikalta.

Varpushaukka nappaa yleensä saaliinsa matalalta ja vie sen maahan, jossa lopullinen surma tapahtuu. Hämmästystäni on herättänyt myös se tosiseikka että varpushaukka nykyisin mieluusti nappaa isokokoisen linnun. Rastaat, naakat ja närhet ovat sen jahdin kohteena. Isossa linnussa on enemmän syötävää, joten jahdin hyötysuhde on hyvä. Erityisesti minua ilahduttaa tässä se, että rauhoitettu naakka ei ole lintujen kesken rauhoitettu.

Kesällä naakat ja varikset jahtasivat varpushaukkaa, mutta nyt tilanne on toisin päin ja tänään metsästä löytyi mustia naakan sulkia paikalta jossa joku lentävä oli ruokaillut. Naakkoja ei olekaan pariin päivään näkynyt, joten suunnitelmani siitä, että haaskojen avulla yritän houkutella paikalle petolintuja ajamaan naakat pois, näyttää toimivan.  Siinä sivussa toki katoaa myös muutama pienikokoinen ystävä, mutta se on luonnonlaki ja joitakin kompromisseja on tehtävä jos haluaa lajikirjon kattavan kaikki haukasta pieneen tiaiseen.

.