Syö rautaa ja ulostaa kettinkiä

Ruokokerttunen talvehtii Saharan eteläpuoleisilla alueilla ja viihtyy kesät Suomen rämettyneillä rannoilla.

Pyydän jo heti anteeksi sitä että käytän tällaista otsikkoa, se kun liittyy kirjoitukseeni hyvin löyhästi. Mutta kerrottu on että myyvä otsikko on artikkelin tai tässä tapauksessa blogikirjoituksen menestyksen varma tae, joten sorrun tähän kikkaan. Toivottavasti lukija kuitenkin jaksaa viivähtää tovin tämän ulostukseni parissa. 

Mikko Nummelin kysyy tänään kirjoituksessaan, ”kuinka paljon saa luontoa turmella taloudellisin perustein?”. Kysymys on hyvä ja vaatisi vilkkaampaa keskustelua jos todella olemme kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista.

Petra Nyqvist taas kertoo kirjoituksessaan että ”Sahel opettaa”, mielenkiintoinen globaali aihe joka minun näkökannaltani sivuaa myös edellistä Nummelinin esiin nostamaa aihetta, elämmehän kaikki yhdessä samassa paikassa, joka on itse asiassa pallo avaruudessa ilman luonnollisia rajoja. Ihminen toki piirtää rajoja ja mieltää ne tosiksi, mutta luonnossa kaikki on toisin.

Kari Kotiranta taas jo pari päivää sitten nosti keskusteluun ”Nokian ja Elopin palavalla pelastuslautalla”, jonka ajattelinkin ottaa kirjoitukseni prologiksi, jos näin asian uskaltaa ilmaista. Jonkin verran yritysmaailmaa palvelleena muistan hyvin opetuksen että muutos on mahdollisuus. Myöhemmin muutos sanan tilalle tuli sana uusiutuminen, joka siis vieläkin uhmakkaammin opastaa meitä ymmärtämään että muutos on todella mahdollisuus. Se kun on samalla sitä uusiutumista, johon koko ihmisen ja tämän pallon pitkä historia ja evoluutio perustuvat. Ilman muutosta, kehitystä ja uusiutumista kun emme välttämättä olisi edes olemassa, me kahdella jalalla liikkuvat suurilla aivoilla varustellut nisäkkäät.

Nokian historia ei ole poikkeus markkinatalousevoluutiossa. Sitä ennen olivat Motorolan vaikeudet ja naapurimme Ruotsin Ericsson, joka putosi ykkössijalta farmiliigaan. Nokian tulevaisuutta uskallan ennustaa sen verran että 10 tuuman tablet ja 15 miljoonan tabletin tarjouspyyntö Turkista olivat uutisotsikoissa samaisen 24 tunnin aikana. Kun jo olemassa olevaa teknologiaakin löytyy voi Nokian viiveelle löytyä myös luonnollinen selitys. Se toki jää nähtäväksi, markkinatalouden evoluutio kun on niin kovin vaikeasti ennustettavissa oleva asia.

Sen sijaan Itämeren evoluutiokehityksestä on nähtävissä niin luonnollisia kuin vähemmän luonnollisia vaihtoehtoja. Itse olen ajatellut että Itämeri, entinen jääkauden jälkeinen Ancylusjärvi kehittyy vuosituhansien saatossa maapallon suurimmaksi rämealueeksi, mutta Itämeren suojelijat näyttäisivät ajattelevan toisin. Ihminen siis vastustaa luonnollista muutosta ja pyrkii säilyttämään luonnon nykytilan maksoi mitä maksoi. En edes viitsi selvittää miten paljon rahaa Itämeren suojeluun käytetään, mutta toki kaikki tiedämme että vesistö halutaan hinnalla millä hyvänsä saattaa kirkasvetiseksi järveksi, jota se ei sitten Tanskansalmien puhkeamisen ole ollut.

Maatalouden päästöt koetaan suurimmaksi ongelmaksi ja tietysti ne mummonmökkien pissit, jotka saattavat satojenkin kilometrien päästä joskus lirahtaa tarunomaiseen kirkasvetiseen Itämereen. Samaan aikaan toisaalla suomalaiset ovat ylpeitä Euroopan suurimmasta kultakaivoksesta, joka ympäristöluvan turvin tulee joka tapauksessa saamaan luvan laskea niin rautaa, arseenia kuin mangaania tähän samaiseen vesistöön. Tässä välissä on hyvä sauma viitata otsikkoon. Jos mummot söisivät rautaa, arseenia ja mangaania ja ulostaisivat kultaa, voisimme unohtaa haja-asutusalueiden jätevesipäästöt. Vaan näin ei ole, mummot maksavat verorahoistaan Itämeren suojelun, investoivat siinä sivussa jäteveden käsittelyyn ja kultakaivos on Euroopan suurin, siitä saa revittyä mukavia otsikoita maailmalla ja siinä sivussa pikkuisen tuohta pettuleivän sijaan. Tuohi ja pettu eivät kohtaa maailmanmarkkinoilla, se lienee selvääkin selvempää.

Samaan aikaan toisaalla Sahel opettaa että maailma muuttuu. Muutos on uusiutumista, kuten bisnesmaailmassa olen oppinut. Muutos on siis myös mahdollisuus ja jos maapallon uusiutuminen ja evoluutio siinä sivussa saisi toteutua luonnollisella tavalla tarkoittaisiko se että Saharan pohjoispuoliset osat muutoksen myötä kasvaisivat eräänä päivänä sankkaa korkkitammi ja pinja metsää. Oletuksena siis että aavikoituminen etenee etelään päin ja pohjoisesta lentää tuulten mukana siemeniä. Voisi tarkoittaakin, jos ihminen ei haluaisi ehdoin tahdoin säilyttää nykytilaa ja kokisi ympäristöpoliittista muutosvastarintaa kaikkea mahdollista luonnollista kehitystä vastaan.

Ihminen viisaudessaan näyttää olevan erityisen epäjohdonmukainen. Voin tietysti olla täysin väärässä sillä olenhan ihminen, enkä välttämättä edes kovin viisas sellainen, mutta ei luojakaan meille luvannut ruusutarhaa?