Emberiza Citrinella in memoriam

Tähän aikaan vuodesta jokainen menetetty laulaja tarkoittaa lähestulkoon aina myös menetettyä pesuetta. Tässä nimenomaisessa tapauksessa menetys ei ole suuren suuri, sillä tätä lajia on luonnossamme riittämiin. Häntä jää kaipaamaan ehkä puoliso, mutta jos hyvin käy löytää tämä vielä uuden kumppanin kesän kotileikkeihin. Kotileikki on sanana huono valinta tässä tapauksessa, mutta yksi niitä harvoja sanoja jolla tässä yhteydessä voi yrittää keventää tunnelmaa.

Laulajia tulee ja menee, jos poistuminen on luonnollinen, on se helpommin hyväksyttävissä, mutta jos poistuminen on ihmisen aiheuttamaa, edes välillisesti, on se aina suuri vääryys luontoa ja sen monimuotoisuutta kohtaan. Tässä nimenomaisessa tapauksessa on ihmisellä näppinsä pelissä. 

Paikalla on oleskellut jo viikkojen ajan vieras kissa. Alkuperästä ei ole muuta tietoa kuin että se on jonkun tuntemattoman hylkäämä tai laiminlyömä afrikkalaista alkuperää oleva kotieläin. Siis kotikutoinen pikkupeto Suomen luonnossa ilman luonnollista sijaa ekosysteemissämme. 

Suomalaiset vihaavat susia ja ilveksiä, Suomen luonnon alkuperäisiä ja sen ekosysteemiin luonnollisena osana kuuluvia petoja. Kissoja he paijaavat kotisohvillaan kunnes kyllästyvät niihin ja heittävät ne ovenraosta pihamaalle olematta lainkaan huolestuneita siitä mitä nämä tulokaspedot saavat aikaan luonnossa. 

Television iltaohjelmien mainoskatkoilla ei voi välttyä näkemästä kymmeniä kissanruokamainoksia viikoittain. Parhaaseen katseluaikaan markkinoidaan mitä kannattavinta elintarvikebisnestä ja sen ensiluokkaisia tuotteita. Silti sohvaperunat lähetetään ruokailemaan luontoon ilman säälin häivää. Tämä on vain yksi osoitus ihmisen piittaamattomuudesta ja vastuuntunnottomuudesta. Se miten hän sen osoittaa tässä yhteydessä toteutuu täsmälleen saman kaavan mukaan kaikessa muussakin, joten selittää osaltaan niin ympäristömme, yhteisömme kuin koko yhteiskuntajärjestelmämme nykytilan. 

Jokainen kissan tappama ja syömä pikkulintu on poissa luonnollisesta kiertokulusta. Varpuspöllöllä ja varpushaukalla on nyt yksi potentiaalinen ateria vähemmän koska ulkomaalainen tulokas veti sen viiksekkäisiin poskiinsa. 

Ei taivas yhtä lintua kaipaa. Ei tämä tänään niin harmaa täällä, eikä se toinen jossa Emberiza Citrinella nyt ilahduttaa heleällä laulullaan. Hänen ennenaikainen poismenonsa on kuitenkin osoitus ihmisen välinpitämättömyydestä ja piittaamattomuudesta, siksi kovin surullinen tapaus.  

.    

Kevät ja talvi

 

Kevät ja talvi, 

sininen ja valkoinen, 

ottavat mittaa toisistaan. 

Arvata saattaa kumpi vie voiton, 

kumpi kärsii karvaan tappion.

Matkalla pohjoiseen

 

Ensimmäinen kymmenen kurjen aura matkalla pohjoiseen 28. maaliskuuta.

.

Hepatica nobilis

Happy together

Kaksi pitkää ja piinaavaa viikkoa pikkuvarpunen etsi kumppania. Kun pari sitten lopulta löytyi, oli onni kuvin kosketeltavissa. Nyt katsastetaan asuntoa joista pari vaihtoehtoa näyttää olevan erittäin kiinnostavia. Toinen niistä uusi ennen pesimätön mallia Passer, mutta myös vanha jo kerran käytetty mummonmökki Punamulta Classic kiinnostaa tuoretta pariskuntaa. Nähtäväksi jää kumpaan kotiin munat munitaan. 

Sir  Passer Montanus on mitä täydellisin kombinaatio Red Russian Army ja Leningrad Cowboys lookista. Eriäviä mielipiteitä ei oteta huomioon.

Sturnus vulgaris

Nämä solistit palasivat sunnuntaina 18. maaliskuuta ja jäivät tähän balettiin. Libretto onkin sen jälkeen saanut kokonaan uuden ulottuvuuden ja vastaa nyt tyypillistä suomalaisen luonnonoopperan tuotantoa. Jännityksellä odotan loppukesän huipentumaa jossa oletettavasti on odotettavissa upeita kuoron ylilentoja. 

Dame Kiri Te Kanawa on ehkä onnistuneesti lainannut Dame Sturnus Vulgarisin pukua, mutta äänialaltaan he toki ovat poikkeavat ja siksi tunnistettavissa ... 

 

Maaliskuun linnut

 

Järjenvastaista ympäristönsuojelua pienen ihmisen kustannuksella

Sisältää rautaa, arseenia ja mangaania

Itämeren allas on kehittymässä maailman suurimmaksi rämealueeksi, juuri niin kuin olen ennustanut. Onko se huono asia? Mielestäni ei, se on luonnollisen kehityksen lopputulos. Se, että Itämeren hapeton alue on nyt Tanskan pinta-alaa suurempi ja että Itämeren altaan veden vaihtumisaika on lähes 30 vuotta, on osoitus siitä että koko Itämeren suojeluohjelma ravinnepäästöjä vähentämällä ei tule onnistumaan.

”Fosfori ja typpi ovat molemmat rehevöittäviä ravinteita, mutta sinileväkukintojen vähentämiseksi avainasemassa on fosforikuormituksen vähentäminen. Fosforikuormitusta pitäisi vähentää nykyisestään vielä kolmanneksella” kommentoi erikoistutkija Knuutila. Kun Itämeren altaan veden määrää ja vaihtuvuutta verrataan Itämeren rannalla asuvan populaation määrään, lienee ainoa keino tavoitteen saavuttamiseen populaation vähentäminen. 

Maatalouden ravinnepäästöjä pidetään suurimpana ongelmana unohtaen se tosiasia että maatalous tuottaa ihmisen perustarvetta eli ruokaa. Kun ihminen syö, syntyy siitä luonnollisia päästöjä jotka ennemmin tai myöhemmin osin päätyvät vesistöihin. Ei ehkä suoraan, mutta vaikkapa tulva-aikaan kun saamani tiedon mukaan esimerkiksi täällä Salossa puhdistamattomia jätevesiä ohjataan suoraan vesistöön jätevedenpuhdistamon kapasiteetin loppuessa. Outoa että viranomainen saa tehdä näin, mutta mökinmummon on päästettävä laskeumansa kaikissa olosuhteissa umpisäiliöön.   

Onko todellakin niin että tarvehierarkian alimmalla asteella olevan ravinnontuotannon haitat on poistettava jotta ympäristö säästyy. Jos näin on, tulee meidän pyrkiä samalla myös populaation määrän vähentämiseen, sillä lienee ihmisoikeuksien vastaista vaatia ihmisiä elämään nälässä vain siksi että Itämeri puhdistuisi ja muuttuisi luonnonvastaisesti kirkasvetiseksi järveksi. 

Mielestäni huolestuttavampaa kuin maatalouden ravinnekuormitus, joka itse asiassa tukee luonnollista rämettymistä siltä osin kun se ei sisällä keinotekoisia kemikaaleja, ovat erilaiset keinotekoiset kemikaalit kuten jo moneen kertaan tuomitsemani hormoni- ja lääkeainejäämät tai kaivosteollisuuden rauta, mangaani ja arseeni päästöt, jotka tulevat ylittämään luonnollisen päästötason.

Ympäristönsuojelun toimenpiteet ja ympäristöpolitiikka ovat päivä päivältä yhä järjenvastaisempia. Maatalous kuormittaa ruokaa tuottaessaan, mummot pissivät järvet happamiksi, mutta kaivosteollisuus saa luvalla laskea päästönsä vesistöön ja vedenpuhdistamojen kapasiteetin pettäessä on kaikki mahdollista. Sekin, mihin yksittäinen kansalainen joutuu investoimaan ehkä yhden vuoden tulonsa, voidaan surutta laskea vesistöön yhteiskunnan resurssien pettäessä.

”Bakteerien, levien ja tuholaismyrkkyjen lisäksi jätevesissä esiintyy steroideja, hormoneja sekä lääkeainejäämiä, joilla on merkittävä vaikutus ekosysteemiin jo äärimmäisen pienillä pitoisuuksilla” kertoo Lappeenrannan yliopisto. Samaan aikaan toisaalla WWF väittää että ”ylimääräisiä ravinteita leviää Itämereen muun muassa pelloilta valuvien lannoitteiden, yhdyskuntien jätevesien ja ilmasta tulevan laskeuman mukana” kiinnittämättä mitään huomiota steroideihin, hormoneihin tai lääkeainejäämiin ja niiden haittavaikutuksiin.

Kumpi on suurempi uhka ympäristönmuutokselle, ravinteet jotka edistävät luonnonmukaista rämettymistä vai lääkeainejäämät ja kemikaalit jotka eivät tue luonnollista muutosta vaan vaikuttavat merkittävästi ekosysteemiin jo pieninä pitoisuuksina kuten Lappeenrannan yliopiston tulkintakin vahvistaa.

Hmm, pitäisikö minun syödä hauki hiipivän flunssan ehkäisemiseksi?

Säästöliekillä kevääseen

Varmin keväänmerkki täällä on se kun naakat alkavat valita pesäkolojaan. Yli lentävien lentueiden koosta voi jo päätellä että puolustusvoimien leikkaukset eivät ole kohdistuneet naakkalentueisiin. Kaikki mahdolliset vapaat ja sopivat pesäkolot tulevatkin täyttymään näillä rauhoitetuilla Varsinais-Suomen maakuntalinnuilla. Luonnonsuojelijat ovat nyt tyytyväisiä rauhoitetun lintukannan menestykseen, mutta luonto kärsii. On turhaa rakentaa pönttöjä ja houkutella pikkulintuja paikalle kun terroristiyksiköt tulevat rikkomaan pesintärauhaa, hajottavat kodit, syövät munat ja poikaset.  

Yhteiskunnassamme vallitsee leikkausten aika joten myös Lintuparatiisi osallistuu talkoisiin omalla vähäpätöisellä tavallaan. Pönttötehdas on suljettu tuotannollisista ja taloudellisista syistä eikä yhtään uutta linnunpönttöä siis synny tällä kvartaalilla. Irtisanomisiin ei ole ryhdytty, mutta myöskään työvoimaa ei ole palkattu, joten homma seisoo ja tuotantolaitteet pölyttyvät asianmukaisella tavalla.

Säästöt kohdistuvat myös jo olemassa oleviin linnunpönttöihin. Niitä ei tänä keväänä siivota vaan pöntöt saavat olla oman onnensa nojassa. Muistan nimittäin miten entinen työnantajani säästi jättämällä ikkunat pesemättä, joten tällä linjalla mennään nyt kevättä kohti myös Lintuparatiisissa.

Pari pönttöä sentään uudelleen sijoitetaan, sillä talvimyrsky sattui kaatamaan pöntöllisen puun. Myös pikkuvarpusen valmis pönttö odottaa edelleen sijoitusta, joten sille keksitään kelpo paikka pihapiiristä. Pönttöjen sijoittelu tullaan toteuttamaan työvoimapoliittisena talkootyönä koska yritystukia ei ole saatavilla, joten kuluja tästä toimenpiteestä ei synny.

Paratiisin säästöistä kärsivät kaikkein pienimmät, ne jotka mahtuvat lentämään 32 millimetrin lentoaukosta sisään, tämä noudattaa samaa kaavaa kuin yhteiskunnassamme toteutettavat säästötoimet, joten linjaus on demokraattisen järjestelmämme mukainen.

Jotkut palvelut tullaan sentään säilyttämään entisellä tasollaan. Syrjäytymisen estämiseksi panostetaan erityisesti lapsiin ja nuoriin. Viime kesänä lintukylpylää jouduttiin laajentamaan koska bisnes pyöri hyvin ja kylpijöitä riitti jonoksi asti. Myös tänä kesänä tullaan säästöliekille säädetyt resurssit suuntaamaan uuden sukupolven puhtauteen ja raikkauteen kahdella kylpylä-altaalla. Puhtaus on puoliruokaa ja nuorison harrastusmahdollisuudet tulee säilyttää tulevien sukupolvien tasapainoisen sosiaalisen kehityksen, terveyden ja hyvinvoinnin takaamiseksi. 

Paluumuuttajille ei nyt ole tarjolla mitään erityistä, mutta paikkauskolliset toki jäävät tänne joka tapauksessa. Vielä tänään ylilentäjät ovat olleet suuria ja puhtaanvalkoisia joutsenia, mutta haaska on jo viritetty muuttohaukkojen odotukseen. Paikallinen petolintukanta onkin ollut monenkirjava ja sankka, joten toiveissa on että joku pysähtyisi tähän lennättämään naakkoja. Viime kesän Hitchcock-tunnelmat ovat edelleen tuoreessa muistissa kun loppukesästä noin neljänsadan naakan parvi laskeutui metsikköön. Jos naakkojen määrä vuosittain lisääntyy samaa vauhtia kuin tähänkin asti on odotettavissa reilun tuhannen naakan parvia tänä vuonna, joten muutama kippuranokkainen haukka olisi oivallinen pelote kotirauhan säilyttämiseksi.

Haukkojen optioista ei tulla tinkimään, sillä onhan tärkeää että nämä lintuyhteisön johtohahmot eivät vaihda maisemaa vaan jäävät tähän pitämään yllä kuria ja järjestystä. Koska Heidi Hautala ei päätä tämän yhteisön hallituksen koostumuksesta saan minä edelleen pitää paikkani. Toistaiseksi, kunnes ympäristöviranomainen tai verottaja toisin päättää.  

.

Syö rautaa ja ulostaa kettinkiä

Ruokokerttunen talvehtii Saharan eteläpuoleisilla alueilla ja viihtyy kesät Suomen rämettyneillä rannoilla.

Pyydän jo heti anteeksi sitä että käytän tällaista otsikkoa, se kun liittyy kirjoitukseeni hyvin löyhästi. Mutta kerrottu on että myyvä otsikko on artikkelin tai tässä tapauksessa blogikirjoituksen menestyksen varma tae, joten sorrun tähän kikkaan. Toivottavasti lukija kuitenkin jaksaa viivähtää tovin tämän ulostukseni parissa. 

Mikko Nummelin kysyy tänään kirjoituksessaan, ”kuinka paljon saa luontoa turmella taloudellisin perustein?”. Kysymys on hyvä ja vaatisi vilkkaampaa keskustelua jos todella olemme kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista.

Petra Nyqvist taas kertoo kirjoituksessaan että ”Sahel opettaa”, mielenkiintoinen globaali aihe joka minun näkökannaltani sivuaa myös edellistä Nummelinin esiin nostamaa aihetta, elämmehän kaikki yhdessä samassa paikassa, joka on itse asiassa pallo avaruudessa ilman luonnollisia rajoja. Ihminen toki piirtää rajoja ja mieltää ne tosiksi, mutta luonnossa kaikki on toisin.

Kari Kotiranta taas jo pari päivää sitten nosti keskusteluun ”Nokian ja Elopin palavalla pelastuslautalla”, jonka ajattelinkin ottaa kirjoitukseni prologiksi, jos näin asian uskaltaa ilmaista. Jonkin verran yritysmaailmaa palvelleena muistan hyvin opetuksen että muutos on mahdollisuus. Myöhemmin muutos sanan tilalle tuli sana uusiutuminen, joka siis vieläkin uhmakkaammin opastaa meitä ymmärtämään että muutos on todella mahdollisuus. Se kun on samalla sitä uusiutumista, johon koko ihmisen ja tämän pallon pitkä historia ja evoluutio perustuvat. Ilman muutosta, kehitystä ja uusiutumista kun emme välttämättä olisi edes olemassa, me kahdella jalalla liikkuvat suurilla aivoilla varustellut nisäkkäät.

Nokian historia ei ole poikkeus markkinatalousevoluutiossa. Sitä ennen olivat Motorolan vaikeudet ja naapurimme Ruotsin Ericsson, joka putosi ykkössijalta farmiliigaan. Nokian tulevaisuutta uskallan ennustaa sen verran että 10 tuuman tablet ja 15 miljoonan tabletin tarjouspyyntö Turkista olivat uutisotsikoissa samaisen 24 tunnin aikana. Kun jo olemassa olevaa teknologiaakin löytyy voi Nokian viiveelle löytyä myös luonnollinen selitys. Se toki jää nähtäväksi, markkinatalouden evoluutio kun on niin kovin vaikeasti ennustettavissa oleva asia.

Sen sijaan Itämeren evoluutiokehityksestä on nähtävissä niin luonnollisia kuin vähemmän luonnollisia vaihtoehtoja. Itse olen ajatellut että Itämeri, entinen jääkauden jälkeinen Ancylusjärvi kehittyy vuosituhansien saatossa maapallon suurimmaksi rämealueeksi, mutta Itämeren suojelijat näyttäisivät ajattelevan toisin. Ihminen siis vastustaa luonnollista muutosta ja pyrkii säilyttämään luonnon nykytilan maksoi mitä maksoi. En edes viitsi selvittää miten paljon rahaa Itämeren suojeluun käytetään, mutta toki kaikki tiedämme että vesistö halutaan hinnalla millä hyvänsä saattaa kirkasvetiseksi järveksi, jota se ei sitten Tanskansalmien puhkeamisen ole ollut.

Maatalouden päästöt koetaan suurimmaksi ongelmaksi ja tietysti ne mummonmökkien pissit, jotka saattavat satojenkin kilometrien päästä joskus lirahtaa tarunomaiseen kirkasvetiseen Itämereen. Samaan aikaan toisaalla suomalaiset ovat ylpeitä Euroopan suurimmasta kultakaivoksesta, joka ympäristöluvan turvin tulee joka tapauksessa saamaan luvan laskea niin rautaa, arseenia kuin mangaania tähän samaiseen vesistöön. Tässä välissä on hyvä sauma viitata otsikkoon. Jos mummot söisivät rautaa, arseenia ja mangaania ja ulostaisivat kultaa, voisimme unohtaa haja-asutusalueiden jätevesipäästöt. Vaan näin ei ole, mummot maksavat verorahoistaan Itämeren suojelun, investoivat siinä sivussa jäteveden käsittelyyn ja kultakaivos on Euroopan suurin, siitä saa revittyä mukavia otsikoita maailmalla ja siinä sivussa pikkuisen tuohta pettuleivän sijaan. Tuohi ja pettu eivät kohtaa maailmanmarkkinoilla, se lienee selvääkin selvempää.

Samaan aikaan toisaalla Sahel opettaa että maailma muuttuu. Muutos on uusiutumista, kuten bisnesmaailmassa olen oppinut. Muutos on siis myös mahdollisuus ja jos maapallon uusiutuminen ja evoluutio siinä sivussa saisi toteutua luonnollisella tavalla tarkoittaisiko se että Saharan pohjoispuoliset osat muutoksen myötä kasvaisivat eräänä päivänä sankkaa korkkitammi ja pinja metsää. Oletuksena siis että aavikoituminen etenee etelään päin ja pohjoisesta lentää tuulten mukana siemeniä. Voisi tarkoittaakin, jos ihminen ei haluaisi ehdoin tahdoin säilyttää nykytilaa ja kokisi ympäristöpoliittista muutosvastarintaa kaikkea mahdollista luonnollista kehitystä vastaan.

Ihminen viisaudessaan näyttää olevan erityisen epäjohdonmukainen. Voin tietysti olla täysin väärässä sillä olenhan ihminen, enkä välttämättä edes kovin viisas sellainen, mutta ei luojakaan meille luvannut ruusutarhaa?