Suomen petokannan monimuotoisuus

Olen osallistunut keskusteluun Suomen suurpetokannasta koskien lähinnä sutta. Siinä sivussa on mainintoja saanut myös kissa. En tiedä miten satunnainen lukija suhtautuu hapatukseeni, mutta olen päättänyt nyt paneutua asiaan sen vaatimalla hartaudella. Osansa minulta ovat saaneet niin Lind kuin Söderholm, mutta en ole niin paha kuin tekstini ovat antaneet ymmärtää. Tahdon todistaa sen sillä, että minä, joka haluan valokuvia sudesta, kartoitan nyt toden teolla kuka täällä oikeastaan on se suurin peto. 

Villiintynyt kissa viihtyy petohaaskalla.

Tänään koekuvauksissa paistatteli päivää villiintynyt kissa. Närkästyin hänen toimeliaisuudestaan sen verran että keräsin haaskan pois ja tuhosin kuvat, paitsi tuon yhden jonka liitin tähän kirjoitukseeni. Juuri ennen pimeyttä vein haaskan takaisin ja asensin kameran paikoilleen. Nyt muutama minuutti jälkeen kello seitsemän on koko runsas haaska pureskeltu ja arvatenkin muistikortti täynnä kissan kuvia.

Tuulee, sataa, on harmaa keli, joten en oleta saavani yhtään suomalaista alkuperää olevaa petoa kuviini tänä yönä. Sutta en edes odottanut, ilves ei liiku tällä säällä, ei sen paremmin kettu ja supikoirat tuskin tulevat paikalle ilman haaskaa, joten ainoaksi kuvamaailman saalikseni tullee jäämään afrikkalaista syntyperää oleva villiintynyt kotikissa.

Päästäkseni nyt asiaan, olen todenteolla sitä mieltä että kissojen pitäminen vapaana tulisi lailla kieltää. Kun tästä Suomea piinaavasta kissaongelmasta on päästy eroon, voimme ryhtyä miettimään, mikä peto on seuraavaksi haitallisin Suomen luonnon monimuotoisuudelle.

Toivoisin että ainakin Marko Lind yhtyy mielipiteeseeni, sillä hän vihaa koirasusia. Haluaisin tehdä hänen kanssaan yhteistyötä asiassa, sillä olen huomannut että naapurini on hankkinut uuden koiran, joka sekin vanhan tapaan on vapaana. Kevään koittaessa nämäkin tulevat tallentumaan riistakameraani ja jos paikalla olisi oikea susi, se siis todennäköisesti kartuttaisi seksuaalisia kokemuksiaan ja laumaansa yhtymällä näihin otuksiin. 

Varpuspöllö herättää suuria tunteita.

Miksi suomalaisen luonnon suojelu on niin vaikeaa? Siksikö, että me suojelemme itseämme, mirrejämme ja puudeleitamme luonnon kustannuksella. Varpuspöllö syö pikkulintuja joita olen ruokkinut koko talven, tämä ei suuresti harmita minua sillä olen rakastunut tuohon pieneen pöllöön. Tyypillistä naiselle, mutta luonnon ehdoilla. 

Unelias pöllö

Glaucidium passerinum

Toinen ääni kellossa

Maaliskuun aurinkoisina päivinä alkaa metsästä kuulua uusia kirkkaita polveilevia melodioita. Puiden oksia koristavat värikkäät laulajat. Sitruunankeltaiset sirkut ja punaiset tulkut erottuvat lehdettömistä tummanpuhuvista puista, ne näyttävät aivan kuin mehukkailta kypsiltä hedelmiltä jotka odottavat poimijaansa. Ja siitä lauluissakin lienee kysymys.

Tänään risukeosta alkoi kuulua poikkeuksellisen värikästä laulua. Laulaja hyppeli oksalta oksalle, mutta katsekontaktin saamiseen vaadittiin hetki aikaa. Pikkuvarpunen tavoilleen uskollisena etsii taas kumppania pesintäpuuhiin. Ajankohta vaikuttaa hieman aikaiselta, mutta lämpimät aurinkoiset päivät herättävät pienen visertäjän tunteet ja nyt kumppania etsitään tositarkoituksella koko kesän kestävään suhteeseen.

Punatulkku ei jää pikkuvarpusta pahemmaksi, sekin on jo avannut äänensä ja virittelee tuttua keväistä lauluaan. Mistään kilpalaulannasta ei vielä ole kysymys, sillä niin pikkuvarpunen kuin punatulkkukin ovat yksin liikkeellä, lajitovereita ei pihapiirissä näy. Ne linnut, joilla on sankka parvi ystäviä, ovat vielä vaitonaisia, mutta toki tiaiset lentävät jo kisaillen ja osa pareittain. Olisiko tulossa aikainen kevät? Kenties, jos näihin lentäviin taivaanmerkkeihin on uskominen.

Näinä päivinä kohtaa metsässä monenmoista kulkijaa. Tolpan nokassa nuokkuu unelias orava. Se on kuitenkin selvästi aktiivisempi kuin talvipakkasella, jolloin se käpristeli palelevia käpäliään oksanhaarassa. Uteliaana se seuraa ihmisten liikkeitä, mutta arkana pitäytyy turvallisen välimatkan päässä.

Puutarhassa pistäytyy säännöllisesti myös mietteliäs mustarastas. Siementen lisäksi se mielellään lyö nokkansa jäiseen omenaan. Omenat katoavatkin nopeasti ruokintapaikalta. Päivisin niitä nokkivat linnut, mutta yöllä jänis käy napsimassa jäljelle jääneet maukkaimmat palat. Viimekesän sato kuitenkin riittää kauden loppuun asti, joten säätelyyn ei ole aihetta. 

Joka päivä aamuin illoin ilmestyy siniselle taivaalle aura valkoisia siipiä. Lokit lentävät aamuisin kaupunkiin ja illalla ne palaavat, mutta minne, on minulle arvoitus. Tämä näytelmä tulee toistumaan koko kesän, nyt linnut ovat vielä puhtaan valkoisia, mutta kesällä niiden väri muuttuu tummemmaksi.

Öisin tapahtuu kummia. Sen lisäksi että jänikset vierailevat puutarhassa säännöllisesti, on myös supikoirapariskunta herännyt talviuniltaan. Kuutamoyössä tuuheaturkkiset koirat istuivat rinnakkain sen samaisen kaivon kannella, jossa Haukotus aikanaan haukotellessaan sai nimensä. Haukotus istui kannella yksin, mutta nyt koiria on kaksi. Romanttinen kuutamontuijotus päätyi omenapuun alle jossa pariskunta suoritti nopean aktin. Odotettavissa on siis poikue. Supikoiran kantoaika on noin 60 vuorokautta, joten onnellinen perhetapahtuma on odotettavissa Ylermin tai Helmin nimipäivien tienoilla. Haukotus sai nimensä haukottelustaan, mutta tällä kertaa nimeämiskäytäntö on toinen ja pariskunnan nimet olkoot siis Ylermi ja Helmi. Oletettavissa on että myös Ylermi ja Helmi tulevat verottamaan omenatarjontaa, joten pieni inventaario lienee paikallaan. 

.

Passer montanus

Avipox virus

 

Avipox -viruksen sairastuttama talitiainen Salossa helmikuussa 2012.

Suomen ensimmäinen kulttuuriympäristöstrategia

Eurooppalaista kulttuuri- ja perinnemaisemaa löytyy yllättäen myös Euroopan ulkopuolelta

.

Twitteristä löytää kaikkea kiinnostavaa. Tänään törmäsin ympäristöministeriön linkkiin työryhmästä joka on perustettu luomaan Suomelle ensimmäistä kulttuuriympäristöstrategiaa. Reilun toisenkymmentä virkamiestä alkaa nyt pohtia strategiaa, jonka tulee ”arvioida kulttuuriympäristöjä koskevia sopimuksia ja niiden kansallisen toimeenpanon tilannetta sekä arvioida Suomen nykyistä suojelupolitiikkaa sopimusten antamaa kansainvälistä kehystä vasten.”

Minulle tulee tästä väistämättä mieleen taannoinen Suomen luonnon monimuotoisuuden ja kestävän käytön strategia 2011−2020, jonka kansalaiskuulemiseen itsekin osallistuin. Myöhemmin sitten nähtyäni strategian luonnoksen otin vielä yhteyttä kansanedustajaani, minulla kun sellainen on, onnistuin nimittäin äänestämään viime vaaleissa oikeaa henkilöä. No, strategiaa ei viedä eduskunnan käsittelyyn vaan se annetaan valtioneuvoston periaatepäätöksenä, joten se siitä.

Henkilökohtaiseksi ongelmakseni näyttävät muodostuneen nämä virkamiesten arvioinnit ja selvitykset, ne kun saattavat johtaa vastaavaan menettelyyn kuin Natura- tai luonnonsuojelupäätökset aikanaan. Ympäristöministeriön tiedotteen mukaan ”kulttuuriympäristöllä tarkoitetaan rakennettua ympäristöä, maisemaa, kiinteitä muinaisjäännöksiä sekä perinnemaisemia”, joka siis käytännössä tarkoittaa tätä mökkiä jossa nyt istun päätteen ääressä, tuota pihamaata ja metsää joka näkyy ikkunasta ja vielä tuota turkasen saastunutta luonnonsuojelualuetta jonka perinnemaisemaa nyt jo hoidetaan ympäristöviranomaisen suosittelemalla tavalla.

Tällainen pieni ihminen, joka ei luonnollisestikaan ymmärrä mitään suurista linjoista, tuntee olonsa aika turvattomaksi tässä rakennetussa ympäristössä ja perinnemaisemassa, jossa jo nyt rajoitetaan alueen omistajan oikeuksia, suositellaan vähintäänkin outoja luonnonsuojelutoimenpiteitä ja järjenvastaisesti suojellaan alueita joille lasketaan urbaanin yhdyskunnan puhdistetut jätevedet hormoni- ja lääkeainejäämineen.

Pelottavinta tässä kaikessa on se, että itsekin olen sitä mieltä että kyseessä on merkittävä kulttuuriympäristö ja perinnemaisema. Jos ja kun virkamiehet keksivät sen ei täällä saa tehdä enää mitään. Kun mottonani on ”ihminen on osa luontoa ja suojellessaan luontoa ihminen suojelee itseään” niin eivätkö virkamiehet voisi silloin suojella myös meitä ihmisiä osana luontoa ja kulttuuri- ja perinnemaisemaa.

Vai onko se liikaa pyydetty? Onko ihminen osa kulttuuri- ja perinnemaisemaa?

Eläinten vaarallisuusluokitus - Susi

Lääkitystä suoraan suoneen.

Eva Söderholm on tuohtunut siitä että oletettu susi raateli hänen kissansa riekaleiksi kotipihalla. Hänen mielestään ”asutusten liepeillä norkoilevat häirikkösudet saisi tappaa ilman sakkoja tai muita rangaistuksia”. Söderholmin empatiat ovat afrikkalaisperäisen kotikissan puolella Suomen luontoon kuuluvia alkuperäislajeja vastaan. Söderholm näyttäisi olevan myös suuri Marko Lind-fani.

Afrikkalaisperäinen kotikissa on kuitenkin uhka Suomen luonnon monimuotoisuutta kohtaan. Vapaana pihapiirissä ja luonnossa liikkuvat kissat tappavat valikoimatta myös rauhoitettuja lintuja ja muita eläinlajeja ilman rangaistuksen pelkoa. Tietääkseni ei yksikään suomalainen kissanomistaja ole joutunut maksamaan korvausta kissan tappamista rauhoitetuista lajeista, korjatkaa jos olen väärässä.

Minun käsitykseni mukaan siis kotikissa on ympäristölleen vaarallisempi ja haitallisempi kuin suomalainen susi. Kissa voi olla vaarallinen myös omistajalleen, sillä kissan kantama toksoplasma-loinen voi tarttua ihmiseen. Jos terve ihminen saa tartunnan, se ei ole haitallinen. Raskaana oleville ja niille, joiden vastustuskyky on heikentynyt, se on vaaraksi. Alkueläin pystyy läpäisemän istukan ja voi aiheuttaa sikiölle vauriota tai jopa keskenmenon.

Omasta kokemuksestani voin kertoa myös kohtaamisista hyönteisten ja käärmeiden kanssa. Viime kesänä sain kolme mehiläisenpistoa. Kaksi ensimmäistä eivät tuottaneet mitään normaalista poikkeavaa ongelmaa, mutta kolmas oli kohtalokas. Mehiläinen oli normaalia pienempi ja luulinkin sitä ensin kukkakärpäseksi kunnes oireet parissa minuutissa alkoivat. Paikalle kiisi kaksi ambulanssia ja puhuttiin jo Medi-Helistä. Minua se hiukan huvitti, olinhan jo saanut ensiavuksi adrenaliinia ja happea ja olo oli taivaallinen. Totuus paljastui minulle myöhemmin kun kuulin keskussairaalassa verhon takaa lääkärin ja hoitajan välisen keskustelun. Selvisin, mutta tämän kokemuksen perusteella voin sanoa että hyönteinen voi olla vaarallisempi kuin susi tai kissa.

Oletetun käärmeenpureman sain huomaamatta. Noin pari tuntia jälkeenpäin aloin tarkastella kutiavaa turpoavaa kättäni ja näin siinä kolme valkoista pistettä. En katsonut aiheelliseksi tehdä mitään sillä en tiennyt mistä pisteet olivat tulleet.  Turvotus kesti kolme päivää ja kun olin kaksi päivää virtsannut verta, heräsi minussa pelko toipuvatko munuaiseni tästä. Toipuivat, en tarvitse dialyysiä enkä lääkitystä enkä ole elinsiirtojonossa. Tämän kokemuksen perusteella voin sanoa että käärme on salakavalampi ja vaarallisempi kuin susi tai edes kissa.

Niin ja sen suden olen nähnyt kerran silmästä silmään, susi käänsi minulle selkänsä ja juoksi pois. Jälkiä olen bongannut paljon ja susi on jolkotellut viidenkymmenen metrin päässä kotipihastani. Samalla reissulla susi moikkasi myös naapurin hevosia kolmenkymmenen metrin päästä, mutta metvursti ei maistunut sudelle. Sudesta ei siis ollut mitään vaaraa kenellekään. (Tiedoksi muuten että naapurin hevonen on allerginen hyönteisille ja joutuu kesähelteellä pitämään loimea suojanaan.) 

Pienenä lisämausteena tähän juttuun voin kertoa varmalta taholta kuulemani tiedon. Kun mehiläisepisodin jälkeen tapasin lääkärini, hän kertoi että sillä samaisella paikkakunnalla, jolta minut kiidätettiin pillit ulvoen keskussairaalaan, oli luonnosta löydetty Etelä-Amerikasta peräisin oleva erittäin myrkyllinen hämähäkki. Havainnon luotettavuuteen viittaa se että paikallisen yliopiston tunnettu hyönteistutkija oli tutkinut hämähäkin ja tehnyt lajimäärityksen.

Suomen luonnossa on siis paljon vaarallisempia otuksia kuin susi. Lisäksi niitä on lukumäärällisesti huomattavan paljon enemmän kuin susia. Kaikkein pienimmät ja mitättömimmän tuntuiset otukset näyttäisivät olevan kaikkein salakavalimpia ja nopeasti tappavia, toisin kuin susi, joka ei ole syönyt yhtään lasta tai mummoa vuosisataan.

Helmikuun linnut

Lumisia lurinoita

luomistyön korkein aste

yksimoottorinen ekologinen lentolaite

kevyt ja ympäristöystävällinen

biopolttoainekäyttöinen

vain peräsin ja kaksi siipeä, ei meluhaittoja

itsestään lisääntyvä luonnonmukainen voimavara

syntyy munasta ja itsenäistyy yhdessä kesässä

värikäs ja iloinen, ei jätä ketään kylmäksi

suositellaan lämpimästi jokaiseen kotiin

parvessa tai ilman

hänen kadehdittava aerodynaamisuutensa

kainostelee auringonvalossa

kuin prima ballerina

sulavalinjainen vartalo on jatkettu

hoikilla pitkillä säärillä

jotka ulottuvat kaltevalle pinnalle asti

herää kysymys miksi

tshaikovski sävelsi joutsenlammen

eikö hän tiennyt, eikö tohtinut

tarttua todelliseen haasteeseen

jolloin baletin nimi olisi ollut

Carduelis chloris tai jotain sinne päin

tämän lintulautojen moniottelijan

henkilökohtaisiin piirteisiin kuuluvat

tummat silmät ja ruskea tukka

joihin moni lie langennut

tyylilleen uskollisena hän on pukeutunut

kevään muotiväriin keltaiseen

jota täydentää pähkinänruskea pitsisyys

pystösulissaan hänellä ovat maanläheiset

tummat ja vaaleat sävyt

korostaen rentoa asiallisuutta

ja kestävän kehityksen mukaista bisnesvaistoa

kaverin nimi on sirkku

joka osoittaa  hänen sukupuolineutraalia asennettaan

ja suvaitsevaista arvomaailmaansa

hän kuuluu pikkulintumaailman

suureen enemmistöön

silti väheksymättä vähemmistöjä

hänen värikylläisyytensä erottuu joukosta 

piinaavassa tuiskussakin

mutta vasta kevätauringon kankea valo 

tuo esiin pienimmätkin nyanssit

aina sulkien tyvestä höyhenten latvoihin

hän on laulustaan tunnettu, häkkilinnuksikin haluttu

mutta vapaana edustaa peippokannan monimuotoisuutta

silmiinpistävällä yksilöllisyydellään

tämä kulttuurimaiseman väriläiskä edustaa sitä jatkuvuutta

jonka olemme jo monin paikoin hylänneet

kääntymällä urbaaniin luonnonsuojelu-uskoon

.