23.7.2012 17:50 Outi Hoikkala Ympäristö, luonnon monimuotoisuus, luonnonsuojelu, natura 5 kommenttia
Maatalouden viljelymenetelmien tehostumisen ja karjanlaidunnuksen vähentymisen myötä perinteiset maatalousympäristöt ovat viime vuosina nopeasti vähentyneet, kertoo ympäristöviranomaisen nettisivu ja jatkaa: Maatalouden ympäristötuki on nykyään keskeinen keino maatalousympäristöjen luonnon ja maiseman monimuotoisuuden suojelussa.
Sivusto kertoo myös, että perinnebiotooppien vähenemisen myötä maatalousympäristöihin sopeutuneiden eliöiden elinmahdollisuudet ovat vähentyneet, joka lienee päivänselvää. Mutta kuka sitten voi saada ympäristötukea luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämiseen?
Perinteinen maatalousyrittäminen on jo monin paikoin tullut kannattamattomaksi. Maatalousyrittäjät jatkavatkin enää vain saamiensa tukien turvin ja heillä on joko muuta yritystoimintaa, tai he tekevät palkkatyötä maatalouden harjoittamisen rinnalla.
Maatalousyrittämisestä on tullut tavallaan harrastustoimintaa, joka on mahdollista enää vain tukien turvin.
Myös maaseudun asukkaiden ammattirakenne on muuttunut. Monet ovat muuttaneet maalle vanhoihin maatalousympäristöihin, kun maatalousyrittäjyys on niissä käynyt mahdottomaksi. Nämä maaseudun uudisasukkaat luovat nyt uudenlaista maaseudun perinneympäristöä. He tuovat tullessaan oman kulttuurinsa ja harrastuksensa osaksi maaseudun uusiutuvaa perinnemaisemaa.
Monet harrastukset voivat olla myös hyödyllisiä ympäristön perinnebiotoopeille, jotkut voivat edistää aivan uudenlaisen biotoopin syntymistä.
Lihakarjan laiduntaminen on ympäristötukien piiriin kuuluvaa luonnon ja maiseman monimuotoisuuden suojelua. Mutta entä jos maalle muuttanut uudisasukas on hevosharrastaja – saako hän ympäristötukea?
Eikö kesällä laiduntavien harrastehevosten tekemä perinnemaisemanhoitotyö ole yhtä arvokasta kuin maatalouden piiriin kuuluvien lehmien vastaavat puuhat laitumella? Näin maallikkona näen, että hevoslaidun lehmälaitumen jatkeena tekee perinnemaisemasta entistä monimuotoisemman ja edesauttaa maatalousympäristöihin sopeutuneiden eliöiden elinmahdollisuuksia entistäkin monimuotoisemmin.
Ainoa erottava tekijä näissä kahdessa on se, että karjanhoito on yritystoimintaa ja hevoset ovat harrastustoimintaa. Toisaalta kuitenkin harrastustoimintaa, kuten luonnonsuojeluyhdistyksiä tuetaan, koska niiden nähdään edistävän luonnonsuojelua.
Hevosharrastus, sen lisäksi että se on maaseudun luonnon monimuotoisuutta tukevaa, on myös lapsille ja nuorille luontosuhdetta edistävä, syrjäytymistä ehkäisevä ja avaa oven sosiaalisesti monimuotoiseen ympäristöön. Harrastuksesta voi tulla jopa ammatti, tai se voi ohjata ammatinvalintaa ekologiseen suuntaan.
Olenkin esittänyt kysymyksen siitä, millaisella arvomaailmalla on varustettu ihminen joka haluaa tukea luonnonsuojeluyhdistyksiä? Luonnonsuojeluyhdistysten jäsenet ovat työssäkäyviä, heidän ansiotasonsa on kohtuullinen, joten voisi olettaa että he voivat itse rahoittaa harrastuksensa.
Hevosharrastus on kallista, sitä ei tueta, mutta hevonen edistää luonnon monimuotoisuutta ja harrastus ehkäisee nuorison syrjäytymistä.
Itse asun maalla ja omistan luonnonsuojelualueen. Saamani palautteen perusteella en ole kuitenkaan luonnonsuojelija, voin olla vain luontoihminen. Voisiko minusta tulla luonnonsuojelija, jos liittyisin luonnonsuojeluyhdistykseen? Tarvitaanko tällainen sidonnaisuus, että maaseudun asukas – minun tapauksessani luonnonsuojelualueen omistaja – voisi olla luonnonsuojelija? Ennen kaikkea, pääsisinkö näin myös yhteiskunnan varoista jaettavien tukien piiriin?
Tällainen käytäntö tuntuu oudolta. Hevosharrastajatkin voivat päästä ympäristötukien piiriin, jos heistä tulee yrittäjiä. Hevonen tekee silti aina sen saman perinnemaisemanhoitotyön, oli se sitten harraste tai yritystoiminnan tuotantoväline.
Maaseudulla elämä on hanke. Uudisasukkaat raivaavat nyt vanhaan maaseudun perinnemaisemaan uudenlaisia maisemia harrastustoiminnallaan. Ilman tukirahojakin he aikaansaavat biotooppien edistystä ja luovat erilaisille eliöille niitä elinmahdollisuuksia, joista ympäristöviranomaiset ovat niin kovin huolestuneita.
Artikkeli on julkaistu myös Kaakkois-Suomen viestintähankkeen Viestimuuntajassa.
Sivusto kertoo myös, että perinnebiotooppien vähenemisen myötä maatalousympäristöihin sopeutuneiden eliöiden elinmahdollisuudet ovat vähentyneet, joka lienee päivänselvää. Mutta kuka sitten voi saada ympäristötukea luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämiseen?
Perinteinen maatalousyrittäminen on jo monin paikoin tullut kannattamattomaksi. Maatalousyrittäjät jatkavatkin enää vain saamiensa tukien turvin ja heillä on joko muuta yritystoimintaa, tai he tekevät palkkatyötä maatalouden harjoittamisen rinnalla.
Maatalousyrittämisestä on tullut tavallaan harrastustoimintaa, joka on mahdollista enää vain tukien turvin.
Myös maaseudun asukkaiden ammattirakenne on muuttunut. Monet ovat muuttaneet maalle vanhoihin maatalousympäristöihin, kun maatalousyrittäjyys on niissä käynyt mahdottomaksi. Nämä maaseudun uudisasukkaat luovat nyt uudenlaista maaseudun perinneympäristöä. He tuovat tullessaan oman kulttuurinsa ja harrastuksensa osaksi maaseudun uusiutuvaa perinnemaisemaa.
Monet harrastukset voivat olla myös hyödyllisiä ympäristön perinnebiotoopeille, jotkut voivat edistää aivan uudenlaisen biotoopin syntymistä.
Lihakarjan laiduntaminen on ympäristötukien piiriin kuuluvaa luonnon ja maiseman monimuotoisuuden suojelua. Mutta entä jos maalle muuttanut uudisasukas on hevosharrastaja – saako hän ympäristötukea?
Eikö kesällä laiduntavien harrastehevosten tekemä perinnemaisemanhoitotyö ole yhtä arvokasta kuin maatalouden piiriin kuuluvien lehmien vastaavat puuhat laitumella? Näin maallikkona näen, että hevoslaidun lehmälaitumen jatkeena tekee perinnemaisemasta entistä monimuotoisemman ja edesauttaa maatalousympäristöihin sopeutuneiden eliöiden elinmahdollisuuksia entistäkin monimuotoisemmin.
Ainoa erottava tekijä näissä kahdessa on se, että karjanhoito on yritystoimintaa ja hevoset ovat harrastustoimintaa. Toisaalta kuitenkin harrastustoimintaa, kuten luonnonsuojeluyhdistyksiä tuetaan, koska niiden nähdään edistävän luonnonsuojelua.
Hevosharrastus, sen lisäksi että se on maaseudun luonnon monimuotoisuutta tukevaa, on myös lapsille ja nuorille luontosuhdetta edistävä, syrjäytymistä ehkäisevä ja avaa oven sosiaalisesti monimuotoiseen ympäristöön. Harrastuksesta voi tulla jopa ammatti, tai se voi ohjata ammatinvalintaa ekologiseen suuntaan.
Olenkin esittänyt kysymyksen siitä, millaisella arvomaailmalla on varustettu ihminen joka haluaa tukea luonnonsuojeluyhdistyksiä? Luonnonsuojeluyhdistysten jäsenet ovat työssäkäyviä, heidän ansiotasonsa on kohtuullinen, joten voisi olettaa että he voivat itse rahoittaa harrastuksensa.
Hevosharrastus on kallista, sitä ei tueta, mutta hevonen edistää luonnon monimuotoisuutta ja harrastus ehkäisee nuorison syrjäytymistä.
Itse asun maalla ja omistan luonnonsuojelualueen. Saamani palautteen perusteella en ole kuitenkaan luonnonsuojelija, voin olla vain luontoihminen. Voisiko minusta tulla luonnonsuojelija, jos liittyisin luonnonsuojeluyhdistykseen? Tarvitaanko tällainen sidonnaisuus, että maaseudun asukas – minun tapauksessani luonnonsuojelualueen omistaja – voisi olla luonnonsuojelija? Ennen kaikkea, pääsisinkö näin myös yhteiskunnan varoista jaettavien tukien piiriin?
Tällainen käytäntö tuntuu oudolta. Hevosharrastajatkin voivat päästä ympäristötukien piiriin, jos heistä tulee yrittäjiä. Hevonen tekee silti aina sen saman perinnemaisemanhoitotyön, oli se sitten harraste tai yritystoiminnan tuotantoväline.
Maaseudulla elämä on hanke. Uudisasukkaat raivaavat nyt vanhaan maaseudun perinnemaisemaan uudenlaisia maisemia harrastustoiminnallaan. Ilman tukirahojakin he aikaansaavat biotooppien edistystä ja luovat erilaisille eliöille niitä elinmahdollisuuksia, joista ympäristöviranomaiset ovat niin kovin huolestuneita.
Artikkeli on julkaistu myös Kaakkois-Suomen viestintähankkeen Viestimuuntajassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti