YYA ja Laulava Kulkuri

Kevät on kääntynyt kesäksi ja sen myötä on syntynyt uusia suhteita, kehittynyt tuttavuuksia ja siinä sivussa on solmiutunut hiljaisia sopimuksia ystävyydestä, yhteistyöstä ja avunannosta niiden osapuolten kesken, joilla on jotain yhteistä keskenään jaettavaa. Tässä tapauksessa jaettava kohde sattuu olemaan minun puuvajani ja osapuolena kanssani jo nyt, kun tätä kirjoitan, kokonainen perhe. Vielä viikko sitten oli vain rouva mustarastas, sitten paikalle palasi kuin tyhjästä herra mustarastas ja nyt pariskunnan liikehdinnästä päätellen ovat jo kaikki munat kuoriutuneet. Lapsiluku on minulle vielä arvoitus, mutta oletan että kyseessä on ihmisen lähtökohdista katsottuna suurperhe. 

Rouva mustarastaan kanssa kohtasimme jo melkein kolme viikkoa sitten. Pari ensimmäistä kontaktia oli molemmin puolin haparoivaa, epäselvyyttä siitä mitä tuo täällä tekee. Kun palaset sitten loksahtelivat paikoilleen, ymmärsimme molemmat, että kyseessä on altruistinen suhde, josta ei kummallekaan osapuolelle ole mitään haittaa. Mustarastasperheen pesäpaikan valinta on mitä parhain, sillä kokemukseni mukaan naakat eivät mene sisälle rakennuksiin, joten luvassa voi olla onnellinen kesä niin rastaspariskunnalle kuin luonnollisesti myös minulle, joka olen aikaisempina kesinä tottunut keräämään rikottuja munankuoria ja raadeltuja poikasia pihanurmeltani. Toki poikasten tulevaisuus on vaakalaudalla vielä silloinkin kun ne lähtevät pesästään, sillä lentokykyinen poikanenkin voidaan raadella ja repiä palasiksi, jos naakkojen omat poikaset tai itse aikuiset naakat ovat nälkäisiä. Se on sen ajan murhe, nyt eletään tätä päivää.

Katos, muija ajoi nurmikkoa.

Nurmikkoa on jo leikattu pari pientä aluetta ja heti leikkurin terän siirryttyä muutaman metrin eteenpäin tuli rouva mustarastas ahnaasti etsimään lapsilleen ruokaa. Leikattava alue on valittava tarkoin, se ei saa olla liian lähellä pesäpaikkaa, sillä paikalle tulevat naakat voisivat näin huomata minne rastas ruokaa kiikuttaa. Toisaalta kun alue on riittävän lähellä rakennuksia ja avointa ovea eivät naakat uskaltaudu paikalle silloin kun pihalla on liikehdintää. Aamut ovat vaarallisinta aikaa, silloin talossa nukutaan ja lapset huutavat tyynessä säässä kurkku suorana ruokaa, joten niiden olinpaikka saattaa paljastua. Mietin, pitäisikö puuvajaan viedä radio ja antaa sen soida siellä hiljaisella äänellä pari viikkoa? Radion äänet peittävät poikasten kirkumisen ja siitä kuuluva puhe häiritsee naakkoja – rastashan itse on jo tottunut puhuvaan ihmiseen, joten sille ei radiosta liene haittaa. Toisaalta naakat ovat niin pirun fiksuja, ettei niille pärjää kukaan, jos ne uskaltautuvat sisään rakennukseen on peli selvä, oli radio tai ei.

Henkilökunta! Vesi on vähissä.

Rouva rastas on jo niin tuttavallinen, että helteisenä iltapäivänä kylpee estottomasti kameran linssin edessä. Hän kuuntelee puhetta sujuvasti todennäköisesti ymmärtämättä siitä sanaakaan, mutta tuttu ääntelevä hahmo ilmeisesti rauhoittaa lintua, se viipyi kylpypaikalla niin kauan, että heti hänen lähtönsä jälkeen oli amme täytettävä uudelleen.  Rouva ei koskaan mene kauas pesäpaikalta, herra sen sijaan liihottelee milloin missäkin. Rouva on ilmeisen tyytyväinen paikan palveluihin, mutta niin hän kuin minä emme voi tietää onko pesäpaikan turvallisuustaso riittävä terroristien läsnäolon huomioiden. Oletan, että rouvalla on kuitenkin kokemusta pesinnästä täällä, joten hän tuntee vaarat ja ehkä juuri siksi valitsi tämän pesäpaikan – linnut ovat paljon fiksumpia kuin mitä me ihmiset osaamme kuvitellakaan. Saattaa olla että olen törkeän hyväksikäytön uhri, mutta se sopii minulle tässä tapauksessa oikein hyvin ja saattaa olla, että lintu tietää sen paremmin kuin osaan kuvitellakaan.

Tapetista erottuva Laulava Kulkuri.

Yksi pelastaja minun ja mustarastaan yhteistyölle saattaa olla Laulava Kulkuri. Hänestä nimittäin lähtee pienestä koostaan huolimatta kohtuuttoman paljon ääntä ja se jos mikä hämää paikalla liikkuvia terroristeja. Kun tämä hemmo saapui pihapiiriin, oletin ensin että heitä on kaksi, no kaksi heitä onkin, mutta toinen lymyilee puskissa hiljaa ja toinen riekkuu puiden latvoissa kuin mikäkin pavarotti. Hän on nopea liikkeissään, mutta kun hänen kaavamaiseen toimintaansa perehtyy, on hänet helppo bongata aina puun puolivälin yläpuolelta korkealta oksalta. Lisäksi kirkkaan värityksensä ansiosta hän erottuu tapetista ja kun tiedät hänen reittinsä, löydät hänet muutamassa sekunnissa sen puun oksilta joilla hän kierroksellaan viipyy. Ensimmäisinä päivinä hänen laulunsa oli ihan mukavaa kuunneltavaa, mutta viikon kuluttua siihen alkaa jo kyllästyä. Rääväsuisella popparilla on kyllä puhdas sävelkorva, mutta nelisäe trokee alkaa olla jo niin kuultu, joten toivottavasti hän kesän edetessä joko hiljenee tai keksii uuden laulun. Joka tapauksessa tässä vaiheessa hän vie kaiken huomion muilta ja ruskeanpaahteinen rouva rastas saa kohtuullisen vapaasti liikkua ruuanhakumatkoillaan kiinnittämättä pesärosvojen huomiota.

Kukka mikä lie.

Toukokuu on kohta taputeltu, nimettömille kukille tulee seuraajiksi tunnetumpia lajeja, niitä jotka kuuluvat suomalaiseen luontoon ja perinnemaisemaan. Tällainen on muun muassa horsma, tuo rentun ruusunakin tunnettu, mutta tulokkaillekin näyttää löytyvän sijaa ilmastonmuutoksen runtelemassa maaperässämme – onko se uhka vai mahdollisuus jää nähtäväksi.