Laatikossa makaa kylki kylkeä vasten lipevä ranskatar,
hänen ihonsa kerman valkoinen, kietoutunut vihreään silkkiin.
Vain ohuen ohut vahapaperi erottaa hänet jykevästä hämäläisestä,
kasvot rokonarpiset, harmaat ja tahmeat,
kertovat hänen sukunsa tulleen Alpeilta.
Tyytyväinen pari makaa laatikossa,
eivät yhdessä vaan erikseen, omalla puolellaan,
ylpeinä omassa valtakunnassaan.
Tuo sinä viiniä, tummanpuhuvaa ja täyttä.
Nyt ei ole kevät, eikä perhosten aika,
nyt on mullistuksen aika.
Kumoa sinä, lasimme täytä.
Tule lähelleni, nyt on Pandoran aika.
Laatikko aukeaa ja ilmoille kumpuaa viettelyksen tuoksu,
jota emme halua vastustaa ja siihen yhtyen humallumme toisistamme
ja elämän ihanuudesta pienessä laatikossa.
text&image: Diego
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti