Lounastaa kauriiden kanssa

Jos ehkä vierastaa tanssia susien kanssa voi valita vaihtoehdoksi lounaan kauriiden kanssa. Se ei ole luonnonvalinta tai sitten se on juuri sitä, joka tapauksessa se on helpompi ja myös mahdollisesti turvallisempi vaihtoehto olematta silti urbaania pissiskulttuuria.

Matkani kauriiden kanssa on nyt jo jatkunut tovin, en edes tiedä koska se alkoi, mutta yhtenä lähtökohtana voi pitää Maaliskuun Pyllistyksen traagista kuolemaa. Sen jälkeen kun hänen maallinen vaelluksensa päättyi olen kieltämättä kiinnittänyt paljon enemmän huomiota sorkkien jälkiin ja niiden laatuun. Ehkä tarvitaan kuolema ja sen kohtaaminen ennen kuin ihmisen silmät aukeavat näkemään ympäröivän luonnon kauneuden ja sen antamat monet mahdollisuudet. Aivan kuin ihminen sukupolviensa ketjussa oppii ottamaan ja kantamaan vastuuta sen jälkeen kun esi-isät poistuvat ajasta ikuisuuteen.

Luonnossa juuri parasta on se, että se tulee lähelle yllättäen ja pyytämättä. Kun annat sille tilaisuuden, lakkaat olemasta tärkeä ja merkityksellinen, tulee luonto lähellesi ja antaa sinulle merkityksen, jota et tiennyt olevan olemassakaan ja tekee näin sinusta ainakin itsellesi tärkeän. Voit leikiä ituhippiä, olla muka luonnonsuojelija tai luontoihminen, mutta lopulta olet aina ulkopuolinen siihen hetkeen asti kunnessa luonto ojentaa sinulle kätensä ja ottaa sinut osaksi suurta monimuotoista kokonaisuuttaan.

Kauriit olivat pitkän tovin poissa. Olin jo huolestunut, onko täällä jokin joka ajaa ne pois vai ovatko ne vaan muuttaneet talven yli suojaisampiin ja ravintorikkaampiin ympyröihin. Kokemukseta tiedän että maaliskuussa ne palaavat, tulevat puutarhaan haistelemaan onko omenapuun oksia leikattu, onko vielä jäljellä lumen alle jäätyneitä talviomenoita ja nouseeko roudasta jo uusia maukkaita versoja pureskeltavaksi. Mutta ei siinä vielä kaikki, on kevät ja myös kauriit kulkevat Hakaniemen rantaa käsi kädessä kohti autiotaloja - niillä on jo nyt etsimessä se paikka, johon emäntä kesän alkaessa pyöräyttää pienokaisen rauhalliseen, turvaisaan paikkaan kasvamaan tulevaksi sukupolveksi.

Olinko minä bambi viime kesänä?

Viime kesän sato, kaksi uljasta bambia ovat nyt kasvaneet lähes aikuisiksi. Niitä tuskin erottaa täysikasvuisista, niin hyvin ravittuja ja hyvävointisia ne ovat. Eräänä päivänä viimekesän bambit tulivat pihamaalle. Ne olivat nyt kaksistaan liikkeellä, tutkivat kotiseutunsa tutut paikat, söivät vähän talven yli mädänneitä omenanraatoja ja asettuivat sitten päivälevolle pudonneen lahon oksan varjoon. Tapetista erottuivat vain tummanpuhuva nenänpää ja kaksi tarkkaavaista silmää - tämä tulee olemaan heidän reviirinsä ja minulla ei ole siihen juurikaan vastaansanottavaa.

Etsi kuvasta kauris tai jopa kaksi.

Tunnin lepo oli tarkkailijalle rasittava kokemus, uskalsin tuskin hengittää, mutta lopulta parivaljakko nousi levolta, venytteli ja jatkoi syömistä ja matkaa. Olen ihmisten käsityksen mukaan eräällä luokittelulla kauris, joten en voi muuta kuin olla ylpeä että kuulun joukkoon. Ihmisten maailmassa olemme huolestuneita nuorista, mutta kokemukseni mukaan kauriiden maailmassa tällaista huolta ei tunneta, päinvastoin nuoret saavat tilaa itsenäistyä, mutta samalla niistä pidetään myös huolta. Nimittäin seuraavana aamupäivänä kuului outoa haukuntaa - laumaa johtava kaurisuros äännähteli tavalla, joka saisi tavallisen tallaajan kirjaimellisesti laskemaan alleen.

Venyttelyä ennen matkan jatkamista.

Huuto kokosi osan laumasta, sillä toinen uros ja hänen tyttöystävänsä olivat hämärällä tavalla kadonneet yön aikana. Lauma järjestäytyi merkitykselliseen marssijärjestykseen, kun talvella laumaa johti uros nyt edellä kävelikin naaras. Emäntä ilmeisesti etsii itselleen sopivaa paikkaa jälkikasvun kasvattamiseen ja herra kauris ei näyttänyt juurikaan panevan vastaan emännän valinnoille. Tasa-arvo luonnossa näyttäytyy kovin toisenlaisena kuin ihmisten maailmassa, jossa säädetään lakeja sen toteutumisen ja toteuttamisen suhteen. Luonnossa on luonnonlaki ja sen toteutuminen on selviytymisen edellytys.

On siis tulossa kevät. Kun on lounastanut kauriiden kanssa, tietää jo jotain niiden tasa-arvosta, lauman hierarkiasta, toimintatavoista ja selviytymiseen tähtävästä strategiasta, ei voi olla muuta kuin ylpeä kuulumisestaan joukkoon. Seuraavan polven bambeja odotellessa tietäen, että polvi polvelta kanta kehittyy ja sopeutuu tähän yhteiseloon entistä joustavammin, tulee jo mieleen syksyn odotus ennen kuin edes kevät on kunnolla alkanut.