Vuoden ympäristöpalkinto 2013

Palelevia varpaita.

On tullut aika jakaa ensimmäinen Homo Naturan ympäristöpalkinto. Tämä asia tuli ajankohtaiseksi tänä vuonna kun seurasin erään luontoystäväni puuhasteluja. Olemme tutustuneet toisiimme vuosien myötä mitä erillaisimmissa yhteyksissä.

Eräänä talvena kovien pakkasten aikaan palelivat varpaat, toisinaan luontoystäväni teki akrobaattitemppuja lintulaudalla ja esitteli sorminäppäryyttään syödessään auringonkukansiemeniä.

 

Eräänä kesänä hän oli pesänkorjauspuuhissa ja lopulta kantoi pienokaistaan pesästään vanhaan linnunpönttöön. Silloin tutustuin Essi oravanpoikaan ja sain seurata hänen edesottamuksiaan.

 

 

Sorminäppäryyttä.

Tänä kesänä seurasin merkillistä tapahtumasarjaa. Luontoystäväni keräsi tammenterhoja ja näytti siltä, että hän vie niitä varastoon talven varalle, mutta lopulta tarkkailuni johti outoon johtopäätökseen.

Olen itse yrittänyt istuttaa tai paremminkin kylvää tammimetsää. Alku olikin loistokas, terhojen itävyys oli parhaimmmillaan jopa 80 prosenttia, mutta kun pienet taimet pilkistivät talvisesta lumihangesta löysivät jänikset ja kauriit ne sekä pistelivät hyvällä ruokahalulla suuren osan taimista poskiinsa. Lopulta lähes neljästäsadasta terhosta jäi jäljelle vain muutama tammi. Suurin osa niistä on jo niin suuria etteivät eläimet enää voi niitä tuhota, joten lopputuloksena tammimetsäprojektistani on nyt jäljellä parisenkymmentä ryhdikästä puunalkua.

 



Poikasen matka metsään.

Luontoystäväni orava sen sijaan on saanut aikaiseksi paljon enemmän. Olen jo parin vuoden ajan ihmetellyt miksi pienen tammen ympärillä voi olla niin paljon tammentaimia. Tänä vuonna asia valkeni minulle. Orava nimittäin vie osan terhoista talvivarastoon, mutta kun varasto täyttyy se piilottaa loput maahan. Vikkelä kurre teki monta päivää väsymätöntä työtään hakien terhoja puusta ja tarmokkaasti peitteli ne syvälle maahan. Terhoja sijoiteltiin laajalle alueelle tammen ympärille, myöhemmin kun olen kulkenut metsässä olen löytänyt vuosien varrella kurren istuttamia puita sellaisistakin paikoista, joissa tammia ei ole, joten hän on tehnyt tätä työtä jo vuosien ajan laajalla alueella.

Tammentaimmia on nyt niin paljon, että niitä riittää niin jänisten ja kauriiden syötäväksi kuin jää vielä riittävä määrä kasvamaan suuriksi puiksi asti. Oravan ystävällisellä avustuksella tammimetsäprojektini siis valmistuu aikanaan paljon laajemmassa mittakaavassa kuin olen osannut odottaa.

 

Vanhassa linnunpöntössä.

Miksi orava sitten kylvää terhoja ja istuttaa puita? Tätä olen yrittänyt miettiä ja löytänyt siihen kaksi vaihtoehtoa. Orava piilottaa ylimääräisen ruuan, jotta sen reviirille ei tulisi kilpailijoita. Ravinto kun houkuttelee paikalle myös muita ja taistelu elintilasta luonnossa on raadollista puuhaa. Toinen vaihtoehto on se, että orava on niin fiksu, että tietoisesti istuttaa puita taatakseen ravinnon saatavuuden myös tulevaisuudessa ja tuleville oravasukupolville. Se voi tietysti istuttaa puita myös kasvattaakseen riittävän tiheän metsikön, jotta sen ei tarvitsisi laskeutua maahan vaan se voisi turvallisesti edetä puiden latvustoissa.

 

Todennäköisesti tuo ensimmäinen vaihtoehto on lähempänä totuutta. Oravan luontainen käyttäytymismalli tukee myös tuota toista vaihtoehtoa, mutta toimintatapa tuskin on tietoinen. Oravan selviytyminen evoluutiossa lienee määräytynyt juuri tietynlaisen käyttäytymismallin perusteella eli ne oravat ja oravasukupolvet, jotka ovat piilottaneet ylimääräisen ruuan muilta ovat saaneet elää rauhassa reviirillään ja siinä samassa myös sattumalta istuttaneet riittävän tiheitä metsiä voidakseen turvallisesti liikkua puiden latvustoissa välttäen maassa piilevät vaarat.

 

Ahkera tammenterhonkylväjä.

Toki tammimetsän kylväminen on vaarallista puuhaa sekin, sillä oikein ahkera ahertaja ei välttämättä huomaa maassa piileviä vaaroja, kuten nyt vaikka kameraa kuljettavaa ihmistä, joka raportoi kaikki hänen liikkeensä. Ihminenkin on oravalle uhka ja vihollinen, mutta tässä tapauksessa, kun orava ystävällisesti saattaa päätökseen ihmisen aloittamaa epäonnista tammimetsäprojektia, on ihmisen aika osoittaa arvostusta oravan ansiokkaalle työlle ja antaa ensimmäinen Homo Natura ympäristöpalkinto luontoystävälleen oravalle.

 

 

Onneksi olkoon Orava!